Koronavuodesta
Maaliskuussa 2020 COVID-19 -pandemia ryöpsähti maailmanlaajuisesti käsille eikä elämä ole ollut enää entisensä. Tätä kirjoittaessa rokotukset ovat hiljalleen alkaneet ja optimistisimmat ennusteet povaavat elämän palaamista normaaliksi tämän vuoden aikana. Nyt kun olemme yhdeksän kuukautta eläneet korona-aikaa, niin voinee hieman tehdä havaintoja elämästä viime vuonna ja pohtia, mikä tulee jatkossa olemaan toisin.
Mitä päällimmäisenä on jäänyt mieleen? Maaliskuussa siirryttiin etätyömoodiin. Uudenmaan sulku oli varsin dramaattinen toimenpide ja jälkikäteen arvioituna lienee olleen kutakuinkin hyödytön rupeama. Koulujen sulkemisen järkevyyttä pohdittaneen monessa tutkimuksessa tulevaisuudessa. Poliittisen paineen kuitenkin ymmärtää: kun kaikissa muissakin maissa ryhdyttiin koviin kieltoihin, niin oli riskittömämpää peesailla. Ruotsi oli ainoa länsimaa, jossa mentiin selkeästi eri strategialla.
Varsinkin kevään etäkoulu – tai kollegojen mukaan enemmänkin kotikoulu – oli monelle todella raskasta ja kuormittavaa aikaa.
Mieleen tulee myös kummallinen venkoilu maskisuosituksien kanssa. Viralliset tahot vähättelivät ensin kovasti maskien hyötyjä. Kun maskisuositus sitten syksyllä kuitenkin tuli, niin kansa lähti hommaan mukaan ehkä hieman tahmeasti. Kesti jonkin aikaa kunnes esimerkiksi ruokakaupoissa enemmistöllä oli maskit. Omassa lähikaupassa muutos näkyi joskus loka-marraskuun aikana. Jälkikäteen ajatellen tuntuu hieman kummalliselta, ettei suoraan vaan annettu kehoitusta käyttää maskia aina kun turvavälin pitäminen on mahdotonta, esimerkiksi julkisessa liikenteessä ja ruokakaupoissa.
Keväällä Uudenmaan lockdownin aikana tuli käytyä ulkoilemassa uusissa paikoissa eri puolilla maakuntaa, esimerkiksi hienossa Kopparnäsissä Inkoon ja Siuntion rajalla. En ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota maakunnan rajoihin. Vieläkään en kyllä tiedä, missä Uudenmaan raja tulee lännessä vastaan.
Pandemian ensiaallossa oman urheilun määrä notkahti. Äkkiä löysin kuitenkin uudestaan innostukseen juoksemiseen: kilometrejä kertyi kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2019. Kokoontumisrajoituksien takia suunnistuksen saralla esiteltiin omatoimisuunnistuksen konsepti, josta kirjoittelinkin jo viime kesänä. Myös suunnistukseen löytyi aivan uusi into ja startteja kertyi peräti yli 50 – enemmän kuin monena aikaisempana vuotena yhteensä.
Salibandyn harrastevuoro meni keväällä tauolle ja kun viimein päästiin pelaamaan hetkeksi kesän ja syksyn aikana ennen uusia rajoituksia, huomasi kuinka piristävää sekin harrastus on. Sama ilmiö kuin toimistolla käymisen kanssa: kun itsestäänselvyytenä pidetyn asian ottaa pois, niin tajuaa miten merkityksellistä se lopulta on.
Olen itse tehnyt viikossa päivän tai kaksi etätöitä vuodesta 2011 lähtien, joten täyteen etätyömoodiin siirtyminen ei ollut niin dramaattista. Kotitoimistolle oli pakko päivittää ergonomisempi tuoli vanhan design-edellä ostetun tuolin tilalle. Vaikka itse aika introvertti olenkin, niin muutamat toimistokäynnit olivat todella virkistäviä. Asioiden sparrailu kasvokkain on mukavaa ja muutenkin ihmisten kohtaaminen tekee hyvää itsellenikin. Ihan täysin etätöitä tulen tuskin koskaan tekemään.
Etätyö tulee varmasti lisääntymään pandemian jälkeen noin yleisestikin. Työkalut ovat olleet olemassa jo pitkään, mutta nyt niiden käyttöä ovat kaikki organisaatiot joutuneet harjoittelemaan. Yhä useampi tulee tekemään päivän tai kaksi etätöitä viikottain. Etätyöllä on elämänlaatua parantava vaikutus, kun viikosta säästyy aikaa työmatkoista ja tulee joustavuutta elämään.
On mielenkiintoista nähdä, miten lisääntyvä etätyö tulee vaikuttamaan työelämään. Todennäköisesti firmat alkavat säästämään toimistoneliöistä ja toimistoja aletaan yhä enemmän suunnittelemaan sillä kulmalla, että sinne tullaan ensisijaisti tapaamaan ihmisiä. Kiinteät työpisteet vähenevät. Tämän vastapainoksi voisi odottaa, että useampi työantaja tulisi tukemaan kotitoimistolle esimerkiksi nopean nettiyhteyden, hyvän työtuolin tai ulkoisen monitorin hankkimista.
Omalla työnantajallani monet edut on sidottu työpaikan sijaintiin (edullinen lounasruokala, kuntosali, ym). Kuvittelisin, että yhä enemmän tulee painetta etuihin, jotka eivät ole paikkaan sidottuja. Lounas-, liikunta- ja kulttuurikortit tulevat varmasti yleistymään.
Tuleeko lisääntyvä etätyö sitten vaikuttamaan ihmisten asumistapoihin, kun työpaikalle ei tarvitse enää matkustaa joka päivä? Ehkä jossain määrin, mutta itse en jaksa uskoa kaupungistumisjunan tästä vielä juurikaan hidastuvan. Kun rajoitukset puretaan, niin tulee valtava innostus lähteä nauttimaan niistä asioista, joiden takia kaupunkeihin töiden lisäksi hakeudutaan: kulttuuritapahtumat, ravintolat, palvelut ja niin edelleen.
Vaikka rokotukset ovatkin nyt alkaneet, niin itse en oikein jaksa uskoa, että kesällä vielä päästään rajoituksia höllentämään niin paljon, että suuria festareita päästään järjestämään. Suunnistajana harmittaa tietenkin Jukolan viestin kohtalo – pidän hyvin epätodennäköisenä, että ennen juhannusta voisi kymmenien tuhansien ihmisten urheilutapahtumaa vielä järjestää.