![\"Degerby.jpeg\"](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/degerby.jpeg\")
Maaliskuussa 2020 COVID-19 -pandemia ryöpsähti maailmanlaajuisesti käsille eikä elämä ole ollut enää entisensä. Tätä kirjoittaessa rokotukset ovat hiljalleen alkaneet ja optimistisimmat ennusteet povaavat elämän palaamista normaaliksi tämän vuoden aikana. Nyt kun olemme yhdeksän kuukautta eläneet korona-aikaa, niin voinee hieman tehdä havaintoja elämästä viime vuonna ja pohtia, mikä tulee jatkossa olemaan toisin.
Mitä päällimmäisenä on jäänyt mieleen? Maaliskuussa siirryttiin etätyömoodiin. Uudenmaan sulku oli varsin dramaattinen toimenpide ja jälkikäteen arvioituna lienee olleen kutakuinkin hyödytön rupeama. Koulujen sulkemisen järkevyyttä pohdittaneen monessa tutkimuksessa tulevaisuudessa. Poliittisen paineen kuitenkin ymmärtää: kun kaikissa muissakin maissa ryhdyttiin koviin kieltoihin, niin oli riskittömämpää peesailla. Ruotsi oli ainoa länsimaa, jossa mentiin selkeästi eri strategialla.
Varsinkin kevään etäkoulu – tai kollegojen mukaan enemmänkin kotikoulu – oli monelle todella raskasta ja kuormittavaa aikaa.
Mieleen tulee myös kummallinen venkoilu maskisuosituksien kanssa. Viralliset tahot vähättelivät ensin kovasti maskien hyötyjä. Kun maskisuositus sitten syksyllä kuitenkin tuli, niin kansa lähti hommaan mukaan ehkä hieman tahmeasti. Kesti jonkin aikaa kunnes esimerkiksi ruokakaupoissa enemmistöllä oli maskit. Omassa lähikaupassa muutos näkyi joskus loka-marraskuun aikana. Jälkikäteen ajatellen tuntuu hieman kummalliselta, ettei suoraan vaan annettu kehoitusta käyttää maskia aina kun turvavälin pitäminen on mahdotonta, esimerkiksi julkisessa liikenteessä ja ruokakaupoissa.
Keväällä Uudenmaan lockdownin aikana tuli käytyä ulkoilemassa uusissa paikoissa eri puolilla maakuntaa, esimerkiksi hienossa Kopparnäsissä Inkoon ja Siuntion rajalla. En ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota maakunnan rajoihin. Vieläkään en kyllä tiedä, missä Uudenmaan raja tulee lännessä vastaan.
Pandemian ensiaallossa oman urheilun määrä notkahti. Äkkiä löysin kuitenkin uudestaan innostukseen juoksemiseen: kilometrejä kertyi kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2019. Kokoontumisrajoituksien takia suunnistuksen saralla esiteltiin omatoimisuunnistuksen konsepti, josta kirjoittelinkin jo viime kesänä. Myös suunnistukseen löytyi aivan uusi into ja startteja kertyi peräti yli 50 – enemmän kuin monena aikaisempana vuotena yhteensä.
Salibandyn harrastevuoro meni keväällä tauolle ja kun viimein päästiin pelaamaan hetkeksi kesän ja syksyn aikana ennen uusia rajoituksia, huomasi kuinka piristävää sekin harrastus on. Sama ilmiö kuin toimistolla käymisen kanssa: kun itsestäänselvyytenä pidetyn asian ottaa pois, niin tajuaa miten merkityksellistä se lopulta on.
Olen itse tehnyt viikossa päivän tai kaksi etätöitä vuodesta 2011 lähtien, joten täyteen etätyömoodiin siirtyminen ei ollut niin dramaattista. Kotitoimistolle oli pakko päivittää ergonomisempi tuoli vanhan design-edellä ostetun tuolin tilalle. Vaikka itse aika introvertti olenkin, niin muutamat toimistokäynnit olivat todella virkistäviä. Asioiden sparrailu kasvokkain on mukavaa ja muutenkin ihmisten kohtaaminen tekee hyvää itsellenikin. Ihan täysin etätöitä tulen tuskin koskaan tekemään.
Etätyö tulee varmasti lisääntymään pandemian jälkeen noin yleisestikin. Työkalut ovat olleet olemassa jo pitkään, mutta nyt niiden käyttöä ovat kaikki organisaatiot joutuneet harjoittelemaan. Yhä useampi tulee tekemään päivän tai kaksi etätöitä viikottain. Etätyöllä on elämänlaatua parantava vaikutus, kun viikosta säästyy aikaa työmatkoista ja tulee joustavuutta elämään.
On mielenkiintoista nähdä, miten lisääntyvä etätyö tulee vaikuttamaan työelämään. Todennäköisesti firmat alkavat säästämään toimistoneliöistä ja toimistoja aletaan yhä enemmän suunnittelemaan sillä kulmalla, että sinne tullaan ensisijaisti tapaamaan ihmisiä. Kiinteät työpisteet vähenevät. Tämän vastapainoksi voisi odottaa, että useampi työantaja tulisi tukemaan kotitoimistolle esimerkiksi nopean nettiyhteyden, hyvän työtuolin tai ulkoisen monitorin hankkimista.
Omalla työnantajallani monet edut on sidottu työpaikan sijaintiin (edullinen lounasruokala, kuntosali, ym). Kuvittelisin, että yhä enemmän tulee painetta etuihin, jotka eivät ole paikkaan sidottuja. Lounas-, liikunta- ja kulttuurikortit tulevat varmasti yleistymään.
Tuleeko lisääntyvä etätyö sitten vaikuttamaan ihmisten asumistapoihin, kun työpaikalle ei tarvitse enää matkustaa joka päivä? Ehkä jossain määrin, mutta itse en jaksa uskoa kaupungistumisjunan tästä vielä juurikaan hidastuvan. Kun rajoitukset puretaan, niin tulee valtava innostus lähteä nauttimaan niistä asioista, joiden takia kaupunkeihin töiden lisäksi hakeudutaan: kulttuuritapahtumat, ravintolat, palvelut ja niin edelleen.
Vaikka rokotukset ovatkin nyt alkaneet, niin itse en oikein jaksa uskoa, että kesällä vielä päästään rajoituksia höllentämään niin paljon, että suuria festareita päästään järjestämään. Suunnistajana harmittaa tietenkin Jukolan viestin kohtalo – pidän hyvin epätodennäköisenä, että ennen juhannusta voisi kymmenien tuhansien ihmisten urheilutapahtumaa vielä järjestää.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2021/01/15/koronavuodesta", "date_published": "2021-01-15T15:30:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2020/06/01/omatoimisuunnistus", "title": "Toivottavasti omatoimisuunnistus tuli jäädäkseen", "summary": "Koronaviruspandemian takia ollaan suunnistettu omatoimisesti, mikä on toivottavasti mahdollista pandemian jälkeenkin.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/iltarastit-l2.jpg", "content_text": "\n\nSuunnistusta harrastetaan pääosin osallistumalla kahdenlaisiin tapahtumiin: Suunnistusliiton lisenssin vaatimiin kilpailuihin ja kaikille avoimiin kuntosuunnistustapahtumiin, joista puhutaan yleensä kuntorasteina tai iltarasteina. 2000-luvun trendinä on ollut, että lisenssisuunnistajien määrä on laskenut ja kuntosuunnistuksen suosio on noussut. Samalla suunnistusta harrastavien kokonaismäärä on kasvanut, ainakin jos liiton omia sanoja on uskominen.\n\nKoronaviruspandemian myötä suunnistuksessa aloitettiin vuoden 2020 kuntosuunnistuskausi omatoimiperiaatteella. Pandemian aiheuttamien rajoituksien takia luonnossa ulkoilu on kasvattanut suosiotaan, jonka myötä myös suunnistuksella on ollut suurta kysyntää.\n\nToteutustavat\n\nOmatoimisuunnistuksen toteutustavoissa on eroja, mutta perusideana on ns. kiintorastiperiaate, eli maastoon on viety rastit ilman leimasimia ja ne ovat siellä parista päivästä useaan kuukauteen. Näin ollen juoksemassa voi käydä milloin itselleen parhaiten sopii.\n\nKoska rasteilla ei ole leimasimia, niin täten myöskään perinteistä tulospalvelua ei ole: leimoja ei tarkisteta eikä virallisia tuloksia tai väliaikoja ole saatavilla. Joskin tämän suhteen on ollut tarjolla pientä digiloikkaa, sillä ainakin Navisport-tulospalvelujärjestelmä on mahdollistanut tuloksien tallentamisen GPS-jäljen perusteella. Eli suunnistaja käy suorituksen jälkeen itse lisäämässä GPS-jälkensä tulospalveluun, jonka perusteella tehdään “leimantarkistus” ja lasketaan väliajat. GPS:n epätarkkuuksien takia tämä on toki vähän ylimalkaista, mutta joka tapauksessa mainio lisä omatoimisuunnistukseen, josta myös Helsingin Sanomat kirjoitti otsikolla Mittari näyttää löytyikö rasti ja kuka oli nopein: korona-aika kasvatti gps-kisojen suosiota. Pääkaupunkiseudulla ainakin Helsingin Suunnistajat käyttää Navisportia ja vaikkapa Luukin iltarastien tuloksia voi katsella täältä.\n\nMuutoinkin toteutustavoissa on eroja. Toisilla tapahtumat ovat täysin maksuttomia (Hyvinkään Rasti), toiset kehottavat maksamaan omantunnon mukaan (Aluerastit) ja joillakin on tiukka maksumuuri (Helsingin Suunnistajat, Espoon Akilles).\n\nRiippumatta maksutavasta suunnistaja saa yleensä kartan PDF-tiedostona, jonka hän voi itse tulostaa. Myös karttojen nouto tai jopa postitus voi olla mahdollista. Toisaalta esimerkiksi Helsingin Suunnistajat ei tarjoa ollenkaan mahdollisuutta tulostaa karttoja itse. Lisäksi muun muassa Luumäellä ja Paimiossa on käytössä malli, jossa valmiit kartat ovat saatavilla lähtöpaikalla maastossa.\n\nOmatoimisuunnistuksen hyvät puolet\n\nSprinttisuunnistuksessa meritoitunut Tuomo Mäkelä twiittasi kuinka hän on tykästynyt omatoimisuunnistukseen:\n\nOon tykästynyt #omatoimisuunnistus-konseptiin. Sopii itselle, kun ei sidottuna tiettyyn aikaan. Vinkit tekijöille: - Antakaa mahdollisuus nähdä rata etukäteen. Vapaa-ajalleni löytyy kilpailijoita - Tehkää kartan hankkiminen helpoksi. Tulosta itse tai nouda. Mieluiten molemmat— Tuomo Mäkelä (@tuomomakela) May 1, 2020\n\n\nMyös itse olen ihastunut konseptiin ja tänä keväänä onkin tullut suunnistettua enemmän kuin koskaan sitten juniorivuosieni.\n\nOn valtava plussa, kun kuntosuunnistamassa voi käydä itselleen sopivaan aikaan – vaikka viikonloppuisin. Voi myös olla, että tiettyinä iltoina ei yksinkertaisesti ole päällekkäisten menojen takia mahdollista osallistua tietyn seuran kuntorasteille. Omalla kohdallani salibandy rajaa tietyt viikonpäivät pois suunnistukselta. Omatoimisuunnistamaan voi myös lähteä herkemmin hetken mielijohteesta, minkä johdosta olen korvannut pari kertaa juoksulenkin suunnistustreenillä.\n\nTeoriassa tämä aikariippumattomuus voisi myös avata mahdollisuuksia hyödyntää maastoja, jotka eivät rajallisen pysäköintitilan takia olisi muuten mahdollisia kuntorastikäyttöön. Tämä on todellinen haaste ainakin pääkaupunkiseudulla, jossa kuntorasteilla voi olla satoja osanottajia.\n\nOmatoimisuunnistuksessa harvemmin törmää muihin juoksijoihin. Yksin suunnistaminen pakottaakin keskittymään omaan suoritukseen vielä tarkemmin, kun muista ihmisistä ei saa apua. Tämä on hyvää treeniä paitsi itselleni (suunnistanut alle 10-vuotiaasta) kuin myös uusille harrastajille.\n\nOmatoimisuunnistuksessa on myös paremmin mahdollisuuksia valita maasto ja rata fiiliksen mukaan, edellyttäen että kartta on etukäteen saatavilla. Tekisikö tänään mieli haastaa itseään Sipoonkorven mäissä vai maistuisiko vauhdikkaampi rata jossain polkurikkaassa maastossa?\n\nToivomuslista\n\nMielestäni omatoimisuunnistuksessa on niin paljon hyviä puolia, että toivon sitä olevan tarjolla myös pandemian jälkeen. Ohessa omia toiveitani omatoimisuunnistuksen järjestäjille.\n\nKartan hankkiminen tulisi olla helppoa ja tulostusmahdollisuus madaltaa lähtökynnystä kummasti. Jos ajatellaan, että omatoimisuunnistus tulisi toimimaan perinteisiä kuntosuunnistustapahtumia täydentävänä palveluna, niin maksu voisi mielestäni olla osastoa “laita tilille kannatusmaksu” asioiden pitämiseksi yksinkertaisena.\n\nTuomon tapaan myös minä toivoisin, että kartat ja radat olisivat nähtävissä etukäteen. Miksei muutenkin voisi kuntosuunnistuksessa laittaa etukäteen nettiin näkyville ei-tulostuskelpoiset kartat? Seutua tuntematon saisi näin jonkinlaisen kuvan, että onko tarjolla fiiliksen mukaista suunnistusta. Kymmeniä vuosia harrastaneet toki tuntevat eri maastot sekä ratamestarit ja osaavat siitä päätellä, milloin on tarjolla pururataa ja milloin teknistä avokalliota. Mutta vähemmän harrastaneet joutuvat nyt ostamaan välillä sikaa säkissä.\n\nTulospalvelu ja GPS-reittien katselu tulisi myös olla aina tarjolla yhtään isommissa tapahtumissa. Reittien analysointi jälkikäteen on oleellinen osa lajia ja suuri osa tallentaa suorituksestaan GPS-jälkeä nykyisin. Reittihärvelin käyttäminen ratkaisee myös näppärästi edellä mainitun toiveen nähdä kartta ja radat ennen ostopäätöstä.\n\nLähtö ja maali tulisi merkata maastoon. Koska miksi ei? Tämä parantaa myös virtuaalisen tulospalvelun tarkkuutta. Rasteilla olisi hyvä olla oikeat liput tai vähintäänkin jotain, mikä selkeästi viittaa suunnistusrastiin. Jos kaikki merkitsevät rastit vähän omalla tavallaan, niin ekalla rastilla on helposti ihmeissään, että pitikö tällä kertaa hakea katseellaan sinistä kreppinauhaa, rastilippua vai jotain muuta. Rastien erilaiset merkkaustavat ovat aiheuttaneet pientä hämmennystä uudempien harrastajien joukossa.\n\nLopuksi\n\nSuurimpia haasteita omatoimisuunnistuksessa on maksupuoli. Kuntorastit ovat merkittävä tulonlähde monelle seuralle ja omatoimisuunnistusta ei voi tarjota suurissa määrin pelkästään kannatusmaksuja toivoen. Toisaalta maksamisen tulisi olla helppoa ja jokaisen seuran ei kannata alkaa omia verkkokauppojaan virittelemään. Tämä kuulostaisi markkinalta, jossa liiton rakentama Rastilippu-palvelu voisi tarjota apua.\n\nToisaalta mielestäni omatoimisuunnistuksen tulisi toimia vain perinteistä kuntosuunnistusta täydentävänä palveluna, ei sen korvaajana. Tällöin myös maksupuoleen voisi suhtautua rennommin eikä tarvitsisi stressata niin paljon, jos samaa PDF:ää tulostettaisiinkin useammalle juoksijalle.\n\nSeura voisi vaikka tarjota huhtikuusta lokakuuhun omatoimisuunnistuskartan per kuukausi. Tällöin syntyisi jo todella hyvin tarjontaa omatoimisuunnistukselle kisojen ja normaalien kuntosuunnistuksien lisäksi.\n\n", "content_html": "![\"Iltarastien](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/iltarastit-l2.jpg\")
Suunnistusta harrastetaan pääosin osallistumalla kahdenlaisiin tapahtumiin: Suunnistusliiton lisenssin vaatimiin kilpailuihin ja kaikille avoimiin kuntosuunnistustapahtumiin, joista puhutaan yleensä kuntorasteina tai iltarasteina. 2000-luvun trendinä on ollut, että lisenssisuunnistajien määrä on laskenut ja kuntosuunnistuksen suosio on noussut. Samalla suunnistusta harrastavien kokonaismäärä on kasvanut, ainakin jos liiton omia sanoja on uskominen.
Koronaviruspandemian myötä suunnistuksessa aloitettiin vuoden 2020 kuntosuunnistuskausi omatoimiperiaatteella. Pandemian aiheuttamien rajoituksien takia luonnossa ulkoilu on kasvattanut suosiotaan, jonka myötä myös suunnistuksella on ollut suurta kysyntää.
Omatoimisuunnistuksen toteutustavoissa on eroja, mutta perusideana on ns. kiintorastiperiaate, eli maastoon on viety rastit ilman leimasimia ja ne ovat siellä parista päivästä useaan kuukauteen. Näin ollen juoksemassa voi käydä milloin itselleen parhaiten sopii.
Koska rasteilla ei ole leimasimia, niin täten myöskään perinteistä tulospalvelua ei ole: leimoja ei tarkisteta eikä virallisia tuloksia tai väliaikoja ole saatavilla. Joskin tämän suhteen on ollut tarjolla pientä digiloikkaa, sillä ainakin Navisport-tulospalvelujärjestelmä on mahdollistanut tuloksien tallentamisen GPS-jäljen perusteella. Eli suunnistaja käy suorituksen jälkeen itse lisäämässä GPS-jälkensä tulospalveluun, jonka perusteella tehdään “leimantarkistus” ja lasketaan väliajat. GPS:n epätarkkuuksien takia tämä on toki vähän ylimalkaista, mutta joka tapauksessa mainio lisä omatoimisuunnistukseen, josta myös Helsingin Sanomat kirjoitti otsikolla Mittari näyttää löytyikö rasti ja kuka oli nopein: korona-aika kasvatti gps-kisojen suosiota. Pääkaupunkiseudulla ainakin Helsingin Suunnistajat käyttää Navisportia ja vaikkapa Luukin iltarastien tuloksia voi katsella täältä.
Muutoinkin toteutustavoissa on eroja. Toisilla tapahtumat ovat täysin maksuttomia (Hyvinkään Rasti), toiset kehottavat maksamaan omantunnon mukaan (Aluerastit) ja joillakin on tiukka maksumuuri (Helsingin Suunnistajat, Espoon Akilles).
Riippumatta maksutavasta suunnistaja saa yleensä kartan PDF-tiedostona, jonka hän voi itse tulostaa. Myös karttojen nouto tai jopa postitus voi olla mahdollista. Toisaalta esimerkiksi Helsingin Suunnistajat ei tarjoa ollenkaan mahdollisuutta tulostaa karttoja itse. Lisäksi muun muassa Luumäellä ja Paimiossa on käytössä malli, jossa valmiit kartat ovat saatavilla lähtöpaikalla maastossa.
Sprinttisuunnistuksessa meritoitunut Tuomo Mäkelä twiittasi kuinka hän on tykästynyt omatoimisuunnistukseen:
Oon tykästynyt #omatoimisuunnistus-konseptiin. Sopii itselle, kun ei sidottuna tiettyyn aikaan. Vinkit tekijöille:
— Tuomo Mäkelä (@tuomomakela) May 1, 2020
- Antakaa mahdollisuus nähdä rata etukäteen. Vapaa-ajalleni löytyy kilpailijoita
- Tehkää kartan hankkiminen helpoksi. Tulosta itse tai nouda. Mieluiten molemmat
Myös itse olen ihastunut konseptiin ja tänä keväänä onkin tullut suunnistettua enemmän kuin koskaan sitten juniorivuosieni.
On valtava plussa, kun kuntosuunnistamassa voi käydä itselleen sopivaan aikaan – vaikka viikonloppuisin. Voi myös olla, että tiettyinä iltoina ei yksinkertaisesti ole päällekkäisten menojen takia mahdollista osallistua tietyn seuran kuntorasteille. Omalla kohdallani salibandy rajaa tietyt viikonpäivät pois suunnistukselta. Omatoimisuunnistamaan voi myös lähteä herkemmin hetken mielijohteesta, minkä johdosta olen korvannut pari kertaa juoksulenkin suunnistustreenillä.
Teoriassa tämä aikariippumattomuus voisi myös avata mahdollisuuksia hyödyntää maastoja, jotka eivät rajallisen pysäköintitilan takia olisi muuten mahdollisia kuntorastikäyttöön. Tämä on todellinen haaste ainakin pääkaupunkiseudulla, jossa kuntorasteilla voi olla satoja osanottajia.
Omatoimisuunnistuksessa harvemmin törmää muihin juoksijoihin. Yksin suunnistaminen pakottaakin keskittymään omaan suoritukseen vielä tarkemmin, kun muista ihmisistä ei saa apua. Tämä on hyvää treeniä paitsi itselleni (suunnistanut alle 10-vuotiaasta) kuin myös uusille harrastajille.
Omatoimisuunnistuksessa on myös paremmin mahdollisuuksia valita maasto ja rata fiiliksen mukaan, edellyttäen että kartta on etukäteen saatavilla. Tekisikö tänään mieli haastaa itseään Sipoonkorven mäissä vai maistuisiko vauhdikkaampi rata jossain polkurikkaassa maastossa?
Mielestäni omatoimisuunnistuksessa on niin paljon hyviä puolia, että toivon sitä olevan tarjolla myös pandemian jälkeen. Ohessa omia toiveitani omatoimisuunnistuksen järjestäjille.
Kartan hankkiminen tulisi olla helppoa ja tulostusmahdollisuus madaltaa lähtökynnystä kummasti. Jos ajatellaan, että omatoimisuunnistus tulisi toimimaan perinteisiä kuntosuunnistustapahtumia täydentävänä palveluna, niin maksu voisi mielestäni olla osastoa “laita tilille kannatusmaksu” asioiden pitämiseksi yksinkertaisena.
Tuomon tapaan myös minä toivoisin, että kartat ja radat olisivat nähtävissä etukäteen. Miksei muutenkin voisi kuntosuunnistuksessa laittaa etukäteen nettiin näkyville ei-tulostuskelpoiset kartat? Seutua tuntematon saisi näin jonkinlaisen kuvan, että onko tarjolla fiiliksen mukaista suunnistusta. Kymmeniä vuosia harrastaneet toki tuntevat eri maastot sekä ratamestarit ja osaavat siitä päätellä, milloin on tarjolla pururataa ja milloin teknistä avokalliota. Mutta vähemmän harrastaneet joutuvat nyt ostamaan välillä sikaa säkissä.
Tulospalvelu ja GPS-reittien katselu tulisi myös olla aina tarjolla yhtään isommissa tapahtumissa. Reittien analysointi jälkikäteen on oleellinen osa lajia ja suuri osa tallentaa suorituksestaan GPS-jälkeä nykyisin. Reittihärvelin käyttäminen ratkaisee myös näppärästi edellä mainitun toiveen nähdä kartta ja radat ennen ostopäätöstä.
Lähtö ja maali tulisi merkata maastoon. Koska miksi ei? Tämä parantaa myös virtuaalisen tulospalvelun tarkkuutta. Rasteilla olisi hyvä olla oikeat liput tai vähintäänkin jotain, mikä selkeästi viittaa suunnistusrastiin. Jos kaikki merkitsevät rastit vähän omalla tavallaan, niin ekalla rastilla on helposti ihmeissään, että pitikö tällä kertaa hakea katseellaan sinistä kreppinauhaa, rastilippua vai jotain muuta. Rastien erilaiset merkkaustavat ovat aiheuttaneet pientä hämmennystä uudempien harrastajien joukossa.
Suurimpia haasteita omatoimisuunnistuksessa on maksupuoli. Kuntorastit ovat merkittävä tulonlähde monelle seuralle ja omatoimisuunnistusta ei voi tarjota suurissa määrin pelkästään kannatusmaksuja toivoen. Toisaalta maksamisen tulisi olla helppoa ja jokaisen seuran ei kannata alkaa omia verkkokauppojaan virittelemään. Tämä kuulostaisi markkinalta, jossa liiton rakentama Rastilippu-palvelu voisi tarjota apua.
Toisaalta mielestäni omatoimisuunnistuksen tulisi toimia vain perinteistä kuntosuunnistusta täydentävänä palveluna, ei sen korvaajana. Tällöin myös maksupuoleen voisi suhtautua rennommin eikä tarvitsisi stressata niin paljon, jos samaa PDF:ää tulostettaisiinkin useammalle juoksijalle.
Seura voisi vaikka tarjota huhtikuusta lokakuuhun omatoimisuunnistuskartan per kuukausi. Tällöin syntyisi jo todella hyvin tarjontaa omatoimisuunnistukselle kisojen ja normaalien kuntosuunnistuksien lisäksi.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2020/06/01/omatoimisuunnistus", "date_published": "2020-06-01T18:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2019/09/12/headless", "title": "Headlessissä on puolensa", "summary": "Viime aikoina keskustelua on aiheuttanut verkkopalveluiden toteuttaminen käyttämällä headless-toteutustapaa, joka onkin varsinkin suurempiin palveluihin soveltuva konsepti.", "content_text": "Viime aikoina keskustelua on aiheuttanut verkkopalveluiden rakentaminen käyttämällä headless-toteutustapaa. Tämä tarkoittaa verkkopalvelun esityskerroksen (frontend) erottamista taustajärjestelmästä (backend), joka on esimerkiksi Contentfullin kaltainen CMS SaaS-palveluna, perinteinen CMS Drupalin tai Wordpressin tapaan tai yhdistelmä eri palveluita, joista sitten koostetaan ns. aggregation layerin kautta sisältö frontendin saataville.\n\nPerttu Tolvanen on kirjoittanut aiheesta Vierityspalkkiin ensin otsikolla “Headless”-konsepti ihastuttaa ja vihastuttaa sekä kommentoidessaan HSL:n kilpailutuksesta ilmikäyvää päätöstä siirtyä entistä enemmän headless-konseptin mukaiseen arkkitehtuuriin.\n\nHeadless-konseptin suosioon on vaikuttanut moni asia, esimerkiksi Reactin ja JAMstack-mallin suosion kasvu, staattisten sivustojen helppo ja edullinen hosting AWS:n kaltaisissa pilvipalveluissa sekä tarve sisällön tarjoamisesta eri julkaisukanaviin. SaaS-palveluina tarjottavat Headless CMS:t istuvat erinomaisesti myös nopeasti yleistyviin serverless-arkkitehtuureihin.\n\nVoi tämän nähdä osana 2000-luvun ns. batch-size reduction –trendiäkin: suositaan pienempiä ja erikoistuneempia komponentteja (microservices), joita viedään tuotantoon jatkuvasti (continuous delivery) lyhyissä kehityssykleissä (agile).\n\nKun joskus Scrumin alkuaikoina oli vallankumouksellista, että jokaisen neljän viikon sprintin jälkeen pystyttiin toimittamaan jotain käyttökelpoista, niin nykyään ihanteena on viedä uutta koodia tuotantoon monta kertaa päivässä. Monoliittinen sovellus, johon pienenkin muutoksen tekeminen tarkoittaa aina isoa deploymenttia ja jännittää vähän jokaista, istuu huonosti tällaiseen maailmaan.\n\nYritetäänkö headlessiä ja Reactia tyrkyttää, vaikka se ei olisikaan paras ratkaisu?\n\nOlen yli kymmenen vuoden urani aikana ehkä kerran kuullut erään fronttidevaajan tunnustavan vahvassa humalassa, että ihan oikeasti tykkää tehdä teemoitustyötä Drupaliin – mutta voi olla, että tämäkin oli vain unta. On siis varmaankin totta, että Reactia yritetään kaupata osittain siksikin, että sitä on kiva devaa – innokkaita tekijöitä on siis paljon saatavilla. Ja saahan Reactilla monia aikaisemmin vaikeita asioita tehtyä todella helposti. Mutta on täysin aiheellinen kysymys, että onko juuri sinun verkkopalvelussasi toimintoja, jotka vaativat Reactia, puhumattakaan pitäisikö sen olla täysin headless.\n\nToisaalta on tullut myös nähtyä, kuinka esimerkiksi Drupalia on haluttu väkisin käyttää, milloin “yhtenäisyyden”, milloin tuttuuden tai jonkun muun syyn takia. On tehty nopeasti 90 prosenttia toiminnoista ja sitten poltettu kaikki fyrkat (ja vähän yli) viimeisen 10 prosentin parissa kun ollaan taivutettu Drupalia vääriin asioihin. Lopulta halvemmaksi olisi tullut tehdä alusta lähtien täysin räätälöitynä sovelluksena halutut toiminnot.\n\nReactin kanssa on ollut havaittavissa pientä vauhtisokeutta, kun kokemattomilta tiimeiltä on voinut unohtua perusasioita liittyen esimerkiksi hakukoneoptimointiin, saavutettavuuteen tai lomakkeiden hallintaan. Aikaisemmin tällaiset asiat tulivat ilmaiseksi esimerkiksi Drupalin myötä. Itse kohdistaisinkin kritiikkini headlessin sijasta enemmänkin tarpeettomaan Reactin suosimiseen palveluissa, joissa ei ole mitään sovellusmaista.\n\nHeadless-konseptiin itsessään suhtaudun lähtökohtaisesti hyvinkin positiivisesti. Se soveltuu pieniin, generoituihin html-sivustoihin kuten tämä blogi tai vaikkapa urheiluseuran sivustoihin, joiden ylläpitoon halutaan käyttää minimaalisesti aikaa ja rahaa. Näin vähäisissä tarpeissa toki myös Squarespacen kaltaiset palvelut ovat kilpailukykyisiä ja helpompia ratkaisuja. Erityisesti headless soveltuu suuriin, paljon liikennettä kerääviin ja monimutkaisiin palveluihin, joissa julkaisukanavia on useita.\n\nHaluaisin erityisesti korostaa paria headless-toteutustavan etua.\n\nEnsinnäkin, headless mahdollistaa CMS:n ja esityskerroksen elämisen eri sykleissä. Tämä on suuri etu, sillä kun sisällön suhteen aletaan puhua sadoista tuhansista tai miljoonista sivuista, niin migraatiot toiseen järjestelmään ovat aina työläitä ja kalliita projekteja. Kuitenkin itse sisällön rakenteeseen tai sisällönhallintatyökaluihin liittyy huomattavasti harvemmin muutostarpeita kuin esityskerrokseen, jota voidaan haluta uudistaa vain muutaman vuoden väleinkin.\n\nToiseksi, suurissa palveluissa suorituskyvystä huolehtiminen on iso kuluerä mahdollisen migraation lisäksi. Kun on elämässään viettänyt pitkiä iltoja yrittäen pitää kuorman alla natisevaa Drupal-sivustoa pystyssä, niin en voi liikaa korostaa kuinka paljon paremmin nukun yöni, kun sivusto koostuu käytännössä kasasta javascript-tiedostoja S3:ssa Cloudfrontin takana. Jos taustajärjestelmät ovat vielä mallia serverless vaikkapa Lambda-funktioina toteutettuina, niin suurin osa suorituskykyongelmista on luonnostaan ratkaistu ja rahaa säästyy.\n\nRajoitteitakin headlesssissä luonnollisesti on, esimerkiksi esikatselun toteuttaminen tai monimutkaisten sivupohjien muokkaaminen käyttäjäystävällisesti. Lisäksi ainakin tällä hetkellä yhtään monimutkaisemmissa tapauksissa työaikaa kuluu helposti siihen, kun koko headless-julkaisuputkea viritellään kuntoon. Jos käytössä on staattisten sivujen generaattori (esim. Gatsby), niin isojen sisältömäärien käsitteleminen tuottaa äkkiä ongelmia.\n\nVähäisempiin tarpeisiin odotan syntyvän lisää valmiita palveluita, joissa sisällönhallinta ja sivuston julkaiseminen valittuun pilviympäristöön onnistuu lähes nappia painamalla.\n\nLopulta tässäkin palataan perinteiseen vastaukseen: tulee valita oikea toteutustapa ottaen huomioon toiminnan mittakaava ja kehitysbudjetti. Harvoin on myöskään syytä mennä täysin all-in johonkin malliin. Suuremmissa kokonaisuuksissa on suositeltavaa yhdistellä eri tapoja – esimerkiksi tekemällä harvoin päivittyvät asiakastukisivut staattisesti generoituna, ylläpitää blogit Wordpressissä ja toteuttaa monimutkaiset ostoputket Reactilla täysin Single Page Appina, joka keskustelee erillisten tilausjärjestelmien kanssa.\n", "content_html": "Viime aikoina keskustelua on aiheuttanut verkkopalveluiden rakentaminen käyttämällä headless-toteutustapaa. Tämä tarkoittaa verkkopalvelun esityskerroksen (frontend) erottamista taustajärjestelmästä (backend), joka on esimerkiksi Contentfullin kaltainen CMS SaaS-palveluna, perinteinen CMS Drupalin tai Wordpressin tapaan tai yhdistelmä eri palveluita, joista sitten koostetaan ns. aggregation layerin kautta sisältö frontendin saataville.
Perttu Tolvanen on kirjoittanut aiheesta Vierityspalkkiin ensin otsikolla “Headless”-konsepti ihastuttaa ja vihastuttaa sekä kommentoidessaan HSL:n kilpailutuksesta ilmikäyvää päätöstä siirtyä entistä enemmän headless-konseptin mukaiseen arkkitehtuuriin.
Headless-konseptin suosioon on vaikuttanut moni asia, esimerkiksi Reactin ja JAMstack-mallin suosion kasvu, staattisten sivustojen helppo ja edullinen hosting AWS:n kaltaisissa pilvipalveluissa sekä tarve sisällön tarjoamisesta eri julkaisukanaviin. SaaS-palveluina tarjottavat Headless CMS:t istuvat erinomaisesti myös nopeasti yleistyviin serverless-arkkitehtuureihin.
Voi tämän nähdä osana 2000-luvun ns. batch-size reduction –trendiäkin: suositaan pienempiä ja erikoistuneempia komponentteja (microservices), joita viedään tuotantoon jatkuvasti (continuous delivery) lyhyissä kehityssykleissä (agile).
Kun joskus Scrumin alkuaikoina oli vallankumouksellista, että jokaisen neljän viikon sprintin jälkeen pystyttiin toimittamaan jotain käyttökelpoista, niin nykyään ihanteena on viedä uutta koodia tuotantoon monta kertaa päivässä. Monoliittinen sovellus, johon pienenkin muutoksen tekeminen tarkoittaa aina isoa deploymenttia ja jännittää vähän jokaista, istuu huonosti tällaiseen maailmaan.
Yritetäänkö headlessiä ja Reactia tyrkyttää, vaikka se ei olisikaan paras ratkaisu?
Olen yli kymmenen vuoden urani aikana ehkä kerran kuullut erään fronttidevaajan tunnustavan vahvassa humalassa, että ihan oikeasti tykkää tehdä teemoitustyötä Drupaliin – mutta voi olla, että tämäkin oli vain unta. On siis varmaankin totta, että Reactia yritetään kaupata osittain siksikin, että sitä on kiva devaa – innokkaita tekijöitä on siis paljon saatavilla. Ja saahan Reactilla monia aikaisemmin vaikeita asioita tehtyä todella helposti. Mutta on täysin aiheellinen kysymys, että onko juuri sinun verkkopalvelussasi toimintoja, jotka vaativat Reactia, puhumattakaan pitäisikö sen olla täysin headless.
Toisaalta on tullut myös nähtyä, kuinka esimerkiksi Drupalia on haluttu väkisin käyttää, milloin “yhtenäisyyden”, milloin tuttuuden tai jonkun muun syyn takia. On tehty nopeasti 90 prosenttia toiminnoista ja sitten poltettu kaikki fyrkat (ja vähän yli) viimeisen 10 prosentin parissa kun ollaan taivutettu Drupalia vääriin asioihin. Lopulta halvemmaksi olisi tullut tehdä alusta lähtien täysin räätälöitynä sovelluksena halutut toiminnot.
Reactin kanssa on ollut havaittavissa pientä vauhtisokeutta, kun kokemattomilta tiimeiltä on voinut unohtua perusasioita liittyen esimerkiksi hakukoneoptimointiin, saavutettavuuteen tai lomakkeiden hallintaan. Aikaisemmin tällaiset asiat tulivat ilmaiseksi esimerkiksi Drupalin myötä. Itse kohdistaisinkin kritiikkini headlessin sijasta enemmänkin tarpeettomaan Reactin suosimiseen palveluissa, joissa ei ole mitään sovellusmaista.
Headless-konseptiin itsessään suhtaudun lähtökohtaisesti hyvinkin positiivisesti. Se soveltuu pieniin, generoituihin html-sivustoihin kuten tämä blogi tai vaikkapa urheiluseuran sivustoihin, joiden ylläpitoon halutaan käyttää minimaalisesti aikaa ja rahaa. Näin vähäisissä tarpeissa toki myös Squarespacen kaltaiset palvelut ovat kilpailukykyisiä ja helpompia ratkaisuja. Erityisesti headless soveltuu suuriin, paljon liikennettä kerääviin ja monimutkaisiin palveluihin, joissa julkaisukanavia on useita.
Haluaisin erityisesti korostaa paria headless-toteutustavan etua.
Ensinnäkin, headless mahdollistaa CMS:n ja esityskerroksen elämisen eri sykleissä. Tämä on suuri etu, sillä kun sisällön suhteen aletaan puhua sadoista tuhansista tai miljoonista sivuista, niin migraatiot toiseen järjestelmään ovat aina työläitä ja kalliita projekteja. Kuitenkin itse sisällön rakenteeseen tai sisällönhallintatyökaluihin liittyy huomattavasti harvemmin muutostarpeita kuin esityskerrokseen, jota voidaan haluta uudistaa vain muutaman vuoden väleinkin.
Toiseksi, suurissa palveluissa suorituskyvystä huolehtiminen on iso kuluerä mahdollisen migraation lisäksi. Kun on elämässään viettänyt pitkiä iltoja yrittäen pitää kuorman alla natisevaa Drupal-sivustoa pystyssä, niin en voi liikaa korostaa kuinka paljon paremmin nukun yöni, kun sivusto koostuu käytännössä kasasta javascript-tiedostoja S3:ssa Cloudfrontin takana. Jos taustajärjestelmät ovat vielä mallia serverless vaikkapa Lambda-funktioina toteutettuina, niin suurin osa suorituskykyongelmista on luonnostaan ratkaistu ja rahaa säästyy.
Rajoitteitakin headlesssissä luonnollisesti on, esimerkiksi esikatselun toteuttaminen tai monimutkaisten sivupohjien muokkaaminen käyttäjäystävällisesti. Lisäksi ainakin tällä hetkellä yhtään monimutkaisemmissa tapauksissa työaikaa kuluu helposti siihen, kun koko headless-julkaisuputkea viritellään kuntoon. Jos käytössä on staattisten sivujen generaattori (esim. Gatsby), niin isojen sisältömäärien käsitteleminen tuottaa äkkiä ongelmia.
Vähäisempiin tarpeisiin odotan syntyvän lisää valmiita palveluita, joissa sisällönhallinta ja sivuston julkaiseminen valittuun pilviympäristöön onnistuu lähes nappia painamalla.
Lopulta tässäkin palataan perinteiseen vastaukseen: tulee valita oikea toteutustapa ottaen huomioon toiminnan mittakaava ja kehitysbudjetti. Harvoin on myöskään syytä mennä täysin all-in johonkin malliin. Suuremmissa kokonaisuuksissa on suositeltavaa yhdistellä eri tapoja – esimerkiksi tekemällä harvoin päivittyvät asiakastukisivut staattisesti generoituna, ylläpitää blogit Wordpressissä ja toteuttaa monimutkaiset ostoputket Reactilla täysin Single Page Appina, joka keskustelee erillisten tilausjärjestelmien kanssa.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2019/09/12/headless", "date_published": "2019-09-12T20:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2019/07/03/masters-thesis-markdown", "title": "Writing Master's Thesis with Markdown", "summary": "I wrote my Master's Thesis using Markdown, here's a short explanation on all the tools I used.", "content_text": "I wrote my Bachelor’s Thesis with Google Docs and managed bibliography manually. Final formatting was done with Apple’s Pages. For Master’s Thesis I wanted more robust tooling: better control over changes, solid template and automated bibliography handling.\n\nAs a developer I’m a big fan of Git-based workflows. It gives you a full version history and I like how you must commit (save) changes with a comment, making it easy to avoid accidental edits. Also, when you’re doing commits it just feels more like you’re actually making some progress. So it was clear that my Master’s Thesis would consist of text files in a Git repository.\n\nI also wanted to use LaTeX in order to have perfectly formatted documents. To make content files a bit more cleaner, I decided to use LaTeX with Markdown. I used Tom Pollard’s PhD thesis template as a basis and modified it to meet LUT University guidelines. This template uses Pandoc to make the conversion from Markdown to desired output format, such as PDF or HTML. You can find my template from GitHub.\n\nWhile I still needed to use LaTeX inside Markdown files for some specific things, like referencing figures, I really enjoyed the separation between content and styles. I had my content in easy to read Markdown files and simple make pdf command generated formatted document. As I’m not an experienced LaTeX or Pandoc user, it did take me considerable amount of time to get the stylings right, but it was definitely worth the effort.\n\nI used Zotero for managing references. With Chrome extension, it was really handy to be able to save articles via browser with full meta information for citations. Zotero would automatically update references.bib file in my project folder, keeping the list of references under version control as well.\n\nI looked for different services for making it possible to share my thesis for other people for commenting and proof-reading purposes. GitHub alone would be enough for tech-savvy people, but I wanted something easier and more focused for textual content, like books. Penflip was the most promising service and I did subscribe to it. However, in the end the proof-reading was done by first printing out the thesis on paper and letting people to highlight typos with a pen – you know, the old fashioned way. But it was actually nice to hold the thesis physically in your hands a couple of times during the process, so I didn’t mind. Also, notes by the supervisor were just comments on a PDF document.\n", "content_html": "I wrote my Bachelor’s Thesis with Google Docs and managed bibliography manually. Final formatting was done with Apple’s Pages. For Master’s Thesis I wanted more robust tooling: better control over changes, solid template and automated bibliography handling.
As a developer I’m a big fan of Git-based workflows. It gives you a full version history and I like how you must commit (save) changes with a comment, making it easy to avoid accidental edits. Also, when you’re doing commits it just feels more like you’re actually making some progress. So it was clear that my Master’s Thesis would consist of text files in a Git repository.
I also wanted to use LaTeX in order to have perfectly formatted documents. To make content files a bit more cleaner, I decided to use LaTeX with Markdown. I used Tom Pollard’s PhD thesis template as a basis and modified it to meet LUT University guidelines. This template uses Pandoc to make the conversion from Markdown to desired output format, such as PDF or HTML. You can find my template from GitHub.
While I still needed to use LaTeX inside Markdown files for some specific things, like referencing figures, I really enjoyed the separation between content and styles. I had my content in easy to read Markdown files and simple make pdf command generated formatted document. As I’m not an experienced LaTeX or Pandoc user, it did take me considerable amount of time to get the stylings right, but it was definitely worth the effort.
I used Zotero for managing references. With Chrome extension, it was really handy to be able to save articles via browser with full meta information for citations. Zotero would automatically update references.bib file in my project folder, keeping the list of references under version control as well.
I looked for different services for making it possible to share my thesis for other people for commenting and proof-reading purposes. GitHub alone would be enough for tech-savvy people, but I wanted something easier and more focused for textual content, like books. Penflip was the most promising service and I did subscribe to it. However, in the end the proof-reading was done by first printing out the thesis on paper and letting people to highlight typos with a pen – you know, the old fashioned way. But it was actually nice to hold the thesis physically in your hands a couple of times during the process, so I didn’t mind. Also, notes by the supervisor were just comments on a PDF document.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2019/07/03/masters-thesis-markdown", "date_published": "2019-07-03T21:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2019/06/28/tie-diplomi-insinooriksi", "title": "Tie diplomi-insinööriksi", "summary": "Ei se vienyt kuin 14 vuotta.", "content_text": "Ei ollut varsinaisesti selvää, että olisin aikoinaan lähtenyt Lappeenrannan Teknilliseen yliopistoon (nykyisin LUT-yliopisto) opiskelemaan. Sain hädin tuskin pitkän matematiikan kirjoitettua. Kävin pääsykokeissa Lappeenrannassa, pari tehtävää meni ok, muuten oli vaikeaa. Olin jo henkisesti menossa Haaga-Heliaan, kunnes 2004 heinäkuussa saapui paksun näköinen kirje, jossa kerrottiin millä minimipistemäärällä päästiin Lappeenrantaan opiskelemaan. Oman nimeni perässä seisoi juuri kyseinen pistemäärä.\n\nPohdin hetken, että lähdenkö yliopistoon vai en. Maanviljelijä-isäni ei tätä ymmärtänyt: ”Mikä helvetti se Haaga-Helia on?”. No ei ihan noilla sanoilla, mutta päätös oli syntynyt.\n\nAlku oli tahmeaa. Ensimmäisen vuoden aikana Kelalta tuli ukaasi tukien katkaisemisesta. Opintopisteitä ei ollut kertynyt tarpeeksi. Piti perustella, että kyllä tässä ihan tosissaan yritetään. Peruskurssien kuten matematiikan tenttejä ei mennyt läpi, koska aikaa kului paljon kiinnostavampien tietotekniikan kurssien kanssa.\n\nHomma kuitenkin eteni. Opiskelurientoihin osallistuin lähinnä Teekkareiden Musiikkikerhon teknojaosto-Techmun kautta. Ainakin viime vuosikymmenellä opiskelumeininkiin kuului vielä aika vahvasti kova dokaaminen, joka tuntui alusta asti vieraalle. Konemusaskenessä olin tottunut hillitympään läträämiseen.\n\n2008 aloin tehdä web developerin hommia koulun ohessa. Työt kiinnostivatkin enemmän kuin opiskelu ja opintovuodelta 2009-2010 kertyi vain 30 opintopistettä.\n\nKandidaatintyötä yritin aloittaa pariinkin otteeseen, mutta homma ei kummallakaan kerralla lähtenyt kunnolla liikkeelle.\n\nVaihto-opiskelemassa en käynyt, vaikka Lappeenrannassa se olisi onnistunut helposti – tuntemattomien kanssa ulkomaille lähteminen oli lopulta introvertille liian kova pala.\n\nMaisteriopintojen yhteydessä tein kuitenkin paljon ryhmätöitä vaihto-opiskelijoiden kanssa, joiden taustat olivat ympäri maailmaa: venäläisiä, intialaisia, espanjalaisia, yksi kaveri Iranistakin. Kirjavaa porukkaa, joiden kanssa opiskelu oli paitsi erittäin antoisaa, paikoin myös haastavaa. Jälkikäteen ajatellen nämä kokemukset ovat taatusti parantaneet valmiuksia toimia kansainvälisissä tiimeissä työelämässä.\n\nTalvella 2010-2011 keskityin taas pelkästään opiskeluun ja se olikin todella tehokas vuosi. Tiesin sen olevan viimeinen talvi Lappeenrannassa. Tavoitteena oli hoitaa kaikki loput kurssit pois alta, jotta Helsinkiin muuton jälkeen puuttumaan jäisi vain kandi- ja diplomityö. Homma onnistuikin suorastaan yli odotusten: opintopisteiden valossa lähes ennätysvuosi. Viimeisen kevään suorituksiin sisältyi muun muassa matematiikan ja fysiikan peruskursseja sekä Teknisk Svenska. Motivaatiolla ja ”pakolla” on ihmeellinen vaikutus tehokkuuteen.\n\nLappeenrannasta pois muuttaessa opintopisteitä oli kasassa 258/300.\n\nKatkaisin 2011 toukokuussa opintotuen ja ymmärsin väärin, miten sen jälkeen saa tienata. Piti maksaa myöhemmin tukia takaisin, mikä jonkin verran harmitti. Lapset, pyytäkää joulukuun palkka tammikuun puolelle. Toinen vinkki: nostakaa kaikki mahdollinen opintolaina.\n\nAlunperin suunnitelma taisi olla, että aika nopeastikin olisin alkanut kirjoittamaan kandia ja jatkanut samasta aiheesta myös diplomityössä. No, mitään ei tapahtunut ennen vuotta 2016. Kandidaatintyö valmistui 2017 ja diplomityö tuli tehtyä 2018-2019 – täysin eri aiheesta kuin kandidaatintyö.\n\nKandidaatintyö oli mukava lämmittely ja huomasin nauttivani akateemisten paperien lukemisesta vuosien tauon jälkeen. Se tuntui virkistävälle vaihtelulle töille. En kuitenkaan keksinyt kandityön aiheelle sujuvaa jatkoa diplomityöhön.\n\nJoskus 2017 aikana tein ensimmäisiä serverless-hommia ja satuin katsomaan Gojko Adzicin erinomaisen kiinnostavan esityksen Designing for the Serverless Age GOTO-konferenssista. Innostuin kovasti ja serverless alkoi tuntua hyvältä aiheelta diplomityölle: riittävän uusi, jotta se on vielä raikas ja kiinnostava, mutta sen verran vanha, että aiheesta löytyi jo akateemisia artikkeleita.\n\nDiplomityön halusin tehdä git-versionhallintaa käyttäen ja setupista pyrin kirjoittamaan erillisen blogikirjoituksen. Käyttämäni templaten ja työkalut laitoin GitHubiin jakoon. Ensimmäinen commit tapahtui huhtikuussa 2018 ja diplomityö otsikolla Experiences of using serverless microservices on video publishing platform valmistui toukokuussa 2019. Kehitys näytti seuraavalta:\n\n\n\nMitenkään tasaisena junana homma ei siis edennyt. Selityksiä on tietenkin taas valmiina: aurinkoinen kesä, kuormittava työprojekti syksyllä. Pari opintovapaaviikkoa sain käytettyä ja ne näkyvätkin terävinä piikkeinä 2019 helmi- ja huhtikuussa.\n\nMiksi tässä sitten kesti 14 vuotta?\n\nLuulen, että en olisi koskaan valmistunut, jos Lappeenrannasta lähtiessä olisi ollut esimerkiksi vain 220/300 opintopistettä. Nyt homma oli kuitenkin niin lähellä valmista, että paperien puuttuminen oli asia, joka aina silloin tällöin kolkutteli takaraivossa ikävällä tavalla.\n\nEniten viivästymistä selittänee, että ei ole ollut pakkoa valmistua. IT-alalla ei ainakaan yksityisellä puolella kysellä koulutuksen perään vaan osaaminen ratkaisee.\n\nToisaalta mieleen herää myös epäilys:\n\nMitä jos olen vain yksinkertaisesti laiska paska – ja vähän tyhmäkin?\n\nTämäkin puoli on varmasti totta. En ollut ihmelapsi saati superkoodari nykyisin – Github-profiilini ei ole täynnä suosittuja avoimen lähdekoodin projekteja. Yliopistossa kertautui myös hieman ikävällä tavalla se, että tipahdin vähän kyydistä matematiikan kanssa lukiossa. Yliopistossa yritin pariin kertaan suorittaa peruskursseja varaamatta niille riittävästi aikaa – ja huonostihan siinä kävi. Multitaskaaminen on omalle luonteelleni huono tapa tehdä töitä.\n\nKäytännössä paitsi koulu- niin myös työurani on perustunut tietynlaiseen sitkeyteen. Olen myös pitänyt haasteista – siitä, että tavoitteeseen pääseminen vaatii oikeasti ponnisteluja.\n\nHelsingin Sanomissa oli artikkeli ihmisten erilaisista opintopoluista. Oma polkuni ei ollut läheskään niin dramaattinen kuin artikkelissa mainituilla henkilöillä, mutta varmaan voi sanoa, että monessa kohtaa tuli tehtyä asiat vaikeimman kautta. Näin pitkän ajan käyttämistä valmistumiseen en suosittele kenellekään – eikä se nykyään mahdollista taida ollakaan. Pientä ylpeyttä koen kuitenkin, että sain homman lopulta suoritettua. Tiedän monia, jotka matkan varrella myös luovuttivat.\n", "content_html": "Ei ollut varsinaisesti selvää, että olisin aikoinaan lähtenyt Lappeenrannan Teknilliseen yliopistoon (nykyisin LUT-yliopisto) opiskelemaan. Sain hädin tuskin pitkän matematiikan kirjoitettua. Kävin pääsykokeissa Lappeenrannassa, pari tehtävää meni ok, muuten oli vaikeaa. Olin jo henkisesti menossa Haaga-Heliaan, kunnes 2004 heinäkuussa saapui paksun näköinen kirje, jossa kerrottiin millä minimipistemäärällä päästiin Lappeenrantaan opiskelemaan. Oman nimeni perässä seisoi juuri kyseinen pistemäärä.
Pohdin hetken, että lähdenkö yliopistoon vai en. Maanviljelijä-isäni ei tätä ymmärtänyt: ”Mikä helvetti se Haaga-Helia on?”. No ei ihan noilla sanoilla, mutta päätös oli syntynyt.
Alku oli tahmeaa. Ensimmäisen vuoden aikana Kelalta tuli ukaasi tukien katkaisemisesta. Opintopisteitä ei ollut kertynyt tarpeeksi. Piti perustella, että kyllä tässä ihan tosissaan yritetään. Peruskurssien kuten matematiikan tenttejä ei mennyt läpi, koska aikaa kului paljon kiinnostavampien tietotekniikan kurssien kanssa.
Homma kuitenkin eteni. Opiskelurientoihin osallistuin lähinnä Teekkareiden Musiikkikerhon teknojaosto-Techmun kautta. Ainakin viime vuosikymmenellä opiskelumeininkiin kuului vielä aika vahvasti kova dokaaminen, joka tuntui alusta asti vieraalle. Konemusaskenessä olin tottunut hillitympään läträämiseen.
2008 aloin tehdä web developerin hommia koulun ohessa. Työt kiinnostivatkin enemmän kuin opiskelu ja opintovuodelta 2009-2010 kertyi vain 30 opintopistettä.
Kandidaatintyötä yritin aloittaa pariinkin otteeseen, mutta homma ei kummallakaan kerralla lähtenyt kunnolla liikkeelle.
Vaihto-opiskelemassa en käynyt, vaikka Lappeenrannassa se olisi onnistunut helposti – tuntemattomien kanssa ulkomaille lähteminen oli lopulta introvertille liian kova pala.
Maisteriopintojen yhteydessä tein kuitenkin paljon ryhmätöitä vaihto-opiskelijoiden kanssa, joiden taustat olivat ympäri maailmaa: venäläisiä, intialaisia, espanjalaisia, yksi kaveri Iranistakin. Kirjavaa porukkaa, joiden kanssa opiskelu oli paitsi erittäin antoisaa, paikoin myös haastavaa. Jälkikäteen ajatellen nämä kokemukset ovat taatusti parantaneet valmiuksia toimia kansainvälisissä tiimeissä työelämässä.
Talvella 2010-2011 keskityin taas pelkästään opiskeluun ja se olikin todella tehokas vuosi. Tiesin sen olevan viimeinen talvi Lappeenrannassa. Tavoitteena oli hoitaa kaikki loput kurssit pois alta, jotta Helsinkiin muuton jälkeen puuttumaan jäisi vain kandi- ja diplomityö. Homma onnistuikin suorastaan yli odotusten: opintopisteiden valossa lähes ennätysvuosi. Viimeisen kevään suorituksiin sisältyi muun muassa matematiikan ja fysiikan peruskursseja sekä Teknisk Svenska. Motivaatiolla ja ”pakolla” on ihmeellinen vaikutus tehokkuuteen.
Lappeenrannasta pois muuttaessa opintopisteitä oli kasassa 258/300.
Katkaisin 2011 toukokuussa opintotuen ja ymmärsin väärin, miten sen jälkeen saa tienata. Piti maksaa myöhemmin tukia takaisin, mikä jonkin verran harmitti. Lapset, pyytäkää joulukuun palkka tammikuun puolelle. Toinen vinkki: nostakaa kaikki mahdollinen opintolaina.
Alunperin suunnitelma taisi olla, että aika nopeastikin olisin alkanut kirjoittamaan kandia ja jatkanut samasta aiheesta myös diplomityössä. No, mitään ei tapahtunut ennen vuotta 2016. Kandidaatintyö valmistui 2017 ja diplomityö tuli tehtyä 2018-2019 – täysin eri aiheesta kuin kandidaatintyö.
Kandidaatintyö oli mukava lämmittely ja huomasin nauttivani akateemisten paperien lukemisesta vuosien tauon jälkeen. Se tuntui virkistävälle vaihtelulle töille. En kuitenkaan keksinyt kandityön aiheelle sujuvaa jatkoa diplomityöhön.
Joskus 2017 aikana tein ensimmäisiä serverless-hommia ja satuin katsomaan Gojko Adzicin erinomaisen kiinnostavan esityksen Designing for the Serverless Age GOTO-konferenssista. Innostuin kovasti ja serverless alkoi tuntua hyvältä aiheelta diplomityölle: riittävän uusi, jotta se on vielä raikas ja kiinnostava, mutta sen verran vanha, että aiheesta löytyi jo akateemisia artikkeleita.
Diplomityön halusin tehdä git-versionhallintaa käyttäen ja setupista pyrin kirjoittamaan erillisen blogikirjoituksen. Käyttämäni templaten ja työkalut laitoin GitHubiin jakoon. Ensimmäinen commit tapahtui huhtikuussa 2018 ja diplomityö otsikolla Experiences of using serverless microservices on video publishing platform valmistui toukokuussa 2019. Kehitys näytti seuraavalta:
![\"Diplomityön](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/thesis_wordcount.png\")
Mitenkään tasaisena junana homma ei siis edennyt. Selityksiä on tietenkin taas valmiina: aurinkoinen kesä, kuormittava työprojekti syksyllä. Pari opintovapaaviikkoa sain käytettyä ja ne näkyvätkin terävinä piikkeinä 2019 helmi- ja huhtikuussa.
Luulen, että en olisi koskaan valmistunut, jos Lappeenrannasta lähtiessä olisi ollut esimerkiksi vain 220/300 opintopistettä. Nyt homma oli kuitenkin niin lähellä valmista, että paperien puuttuminen oli asia, joka aina silloin tällöin kolkutteli takaraivossa ikävällä tavalla.
Eniten viivästymistä selittänee, että ei ole ollut pakkoa valmistua. IT-alalla ei ainakaan yksityisellä puolella kysellä koulutuksen perään vaan osaaminen ratkaisee.
Toisaalta mieleen herää myös epäilys:
Mitä jos olen vain yksinkertaisesti laiska paska – ja vähän tyhmäkin?
Tämäkin puoli on varmasti totta. En ollut ihmelapsi saati superkoodari nykyisin – Github-profiilini ei ole täynnä suosittuja avoimen lähdekoodin projekteja. Yliopistossa kertautui myös hieman ikävällä tavalla se, että tipahdin vähän kyydistä matematiikan kanssa lukiossa. Yliopistossa yritin pariin kertaan suorittaa peruskursseja varaamatta niille riittävästi aikaa – ja huonostihan siinä kävi. Multitaskaaminen on omalle luonteelleni huono tapa tehdä töitä.
Käytännössä paitsi koulu- niin myös työurani on perustunut tietynlaiseen sitkeyteen. Olen myös pitänyt haasteista – siitä, että tavoitteeseen pääseminen vaatii oikeasti ponnisteluja.
Helsingin Sanomissa oli artikkeli ihmisten erilaisista opintopoluista. Oma polkuni ei ollut läheskään niin dramaattinen kuin artikkelissa mainituilla henkilöillä, mutta varmaan voi sanoa, että monessa kohtaa tuli tehtyä asiat vaikeimman kautta. Näin pitkän ajan käyttämistä valmistumiseen en suosittele kenellekään – eikä se nykyään mahdollista taida ollakaan. Pientä ylpeyttä koen kuitenkin, että sain homman lopulta suoritettua. Tiedän monia, jotka matkan varrella myös luovuttivat.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2019/06/28/tie-diplomi-insinooriksi", "date_published": "2019-06-28T06:15:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2019/01/31/flashback-nintendo-switch", "title": "Flashback: Remastered Edition Nintendo Switchillä", "summary": "Flashbackin pariin oli mukavaa palata yli 25 vuoden jälkeen.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/flashback-nintendo-switch.jpeg", "content_text": "\n\nVuonna 1992 julkaistu Flashback on yksi nuoruuteni peleistä, josta minulla on lämpimiä muistoja. Tuli pelattua kyseistä peliä aika paljon MS-DOS:lla aikoinaan.\n\nViime syksynä pelistä julkaistiin remasteroitu 25-vuotisjuhlaversio Nintendo Switchille ja sehän piti ottaa testiin.\n\nGrafiikoita ei ole yritettykään päivittää tälle vuosituhannelle – ja hyvä niin, sillä peli näyttää edelleen tyylikkäälle ja miellyttävälle. Hyvällä maulla tehdyt 2D-pelit kestävät paljon paremmin aikaa kuin varhaiset 3D-pelit.\n\nYllätyin itsekin, että peli tuli myös pelattua kokonaan läpi. Uuteen versioon lisätty kelaustoiminto (kuoleman koittaessa voi kelata aikaa taaksepäin) helpotti tässä onneksi paljon, sillä ilman sitä ohjain olisi lentänyt varmasti monesti seinään – sen verran äkkikuolemia peli nimittäin tarjoaa.\n\nOlisipa mukavaa, jos myös kaksi ensimmäistä Prince of Persiaa julkaistaisiin Switchille. Mielellään samanlaisella kelaustoiminnolla :)\n", "content_html": "![\"Flashback:](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/flashback-nintendo-switch.jpeg\")
Vuonna 1992 julkaistu Flashback on yksi nuoruuteni peleistä, josta minulla on lämpimiä muistoja. Tuli pelattua kyseistä peliä aika paljon MS-DOS:lla aikoinaan.
Viime syksynä pelistä julkaistiin remasteroitu 25-vuotisjuhlaversio Nintendo Switchille ja sehän piti ottaa testiin.
Grafiikoita ei ole yritettykään päivittää tälle vuosituhannelle – ja hyvä niin, sillä peli näyttää edelleen tyylikkäälle ja miellyttävälle. Hyvällä maulla tehdyt 2D-pelit kestävät paljon paremmin aikaa kuin varhaiset 3D-pelit.
Yllätyin itsekin, että peli tuli myös pelattua kokonaan läpi. Uuteen versioon lisätty kelaustoiminto (kuoleman koittaessa voi kelata aikaa taaksepäin) helpotti tässä onneksi paljon, sillä ilman sitä ohjain olisi lentänyt varmasti monesti seinään – sen verran äkkikuolemia peli nimittäin tarjoaa.
Olisipa mukavaa, jos myös kaksi ensimmäistä Prince of Persiaa julkaistaisiin Switchille. Mielellään samanlaisella kelaustoiminnolla :)
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2019/01/31/flashback-nintendo-switch", "date_published": "2019-01-31T13:30:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2019/01/29/tuhat-olutta-myohemmin", "title": "Tuhat olutta myöhemmin", "summary": "Kirjasin tuhat olutta Untappdiin, on analyysin aika.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/beers-1k-pilsner.jpeg", "content_text": "Perjantai 21.12.2018 oli merkittävä päivä elämässäni, sillä kirjasin tällöin tuhannennen uniikin oluen Untappd-sovellukseen.\n\nUntappd on palvelu, jonne merkitään juodut oluet. Samalla kirjataan halutessaan arvosanat, sijainnit ja muuta tietoa. Kaikki some-palveluiden perustoiminnot ovat myös läsnä: käyttäjillä on kavereita ja muiden kirjauksia voi kommentoida ja niin edelleen. Ihan hauska palvelu, jolla on hyvin rajattu fokus. Sen verran iloa Untappd on elämääni tuonut, että päätin tukea palvelua muutamalla eurolla, jolloin avautui myös mahdollisuus exportoida datat JSON- ja CSV-formaatissa. Seuraavassa hieman analyysia tästä tuhannen oluen matkastani.\n\nEnsimmäinen kirjaamani olut oli jenkkiläisen Ballast Point -panimon Fathom India Pale Lager 15. maaliskuuta 2015. Viisisataa olutta tuli täyteen tammikuussa 2018, joten jonkinlaista loppukiriä kohti tonnikerhoa oli havaittavissa, kuten oheissa kuvassa näkyy:\n\n\n\nTuhannen oluen keskimääräinen alkoholin tilavuusprosentti oli 5,7 ja katkeruutta kuvaava IBU-arvo 42.\n\nKirjasin oluita 473:na eri päivänä, joista 224 päivänä juominen jäi yhteen bisseen – eli 47 prosenttisesti yhdelle lähteminen tarkoitti juuri sitä.\n\nOluiden luokittelusta ja eri tyylien välisistä eroista voisi väitellä loputtomiin, mutta Untappdin lajittelun perusteella eri tyylejä kertyi 123 erilaista. Vähemmän yllättäen valtaosa näistä oli IPA-tyylin oluita eri alaluokissaan:\n\n\n\nMyönnetään, olen monta kertaa valinnut ns. varman oluen sijasta jonkun muun ihan vain siksi, että sai kirjattua uuden oluen. Toisaalta tämä on väkisinkin kannustanut maistelemaan itselleni vähemmän tuttuja oluttyylejä, kuten saison ja gose.\n\nSuomalainen pienpanimobuumi näkyy selkeästi, sillä peräti 432 olutta oli suomalaiselta panimolta:\n\n\n\nHieman yllättäen Englanti kiri kolmanneksi, vaikka en omissa mielikuvissani pidä saarivaltiota pienpanimoiden saralla mitenkään erityisen merkittävänä tekijänä.\n\nViikonlopun ulkopuolella useimmiten kirjauksia tuli torstaisin:\n\n\n\nTiistain pieni osuus selittyy sillä, käyn silloin pelaamassa höntsäsalibandya ja muilla urheiluilla ei ole kiinteää aikaa viikottain.\n\nOlut on maistunut alkuillasta:\n\n\n\nAamupäivän kirjaukset ovat polttareilta ja vastaavilta rymyreissuilta.\n\nAika monta olutta on tullut juotua myös alkuiltapäivästä. Yksi elämäni pienistä suurista iloista ovatkin kiirettömät lauantait: puolilta päivin kaupungilla kiertelyä, ehkä piipahdus levykaupassa ja laatuolut aikaisin iltapäivällä. Yllättävän monet baarit muuten avaavat lauantaisinkin vasta klo 15.\n\nVaikka toisin saattaisi äkkiseltään veikata, niin en koe olevani olut-snobi. Jonkinlainen ymmärrys eri tyyleistä ja perusasioista on olemassa, mutta ei kiinnostusta analysoida pieniä vivahde-eroja loputtomiin saati ahmia yksityiskohtaista tietoa olutfoorumeilta. Siksi 0-5 arvosteluskaala desimaaleineen on minulle aivan liian tarkka. Käytännössä jaan oluet kolmeen luokkaan:\n\n\n ”osta uudestaan”\n ”ok”, eli ei pahaa, mutta ei niin hyvääkään, että kannattaisi erityisesti painaa mieleen\n ”vältä”, eli älä osta uudestaan\n\n\nKun skaalaan omat arvosanani näin, niin jakauma näyttää seuraavalta:\n\n\n\nSuurin osa oluista maistui hanasta tarjoiltuna:\n\n\n\nOlutta tuli juotua 676:ssa eri paikassa kymmenessä eri maassa ja ylivoimaisesti suosituin venue oli lähibaarini Maltainen Riekko Aleksis Kiven kadulla. Juon olutta lähinnä baareissa, kotona bisse tulee korkattua silloin tällöin saunan jälkeen.\n\nTykkään käydä yhdellä tai kahdella bissellä. Samalla saatan lukea yksin kirjaa tai kirjoittaa, kuten vaikka tätä tekstiä juuri nyt. Muuten oluen juominen on ensisijaisesti sosiaalinen kokemus, eikä minulle varmaan olisi edes fyysisesti mahdollista juoda yksin kännejä. Vähän sama kuinka yksin saunoessa parit löylyt riittävät, mutta kaveriporukalla jaksaa saunoa aamuyöhön.\n\nLoppujen lopuksi parhaimpia oluita ovatkin ne, jotka juodaan ystävien seurassa.\n", "content_html": "Perjantai 21.12.2018 oli merkittävä päivä elämässäni, sillä kirjasin tällöin tuhannennen uniikin oluen Untappd-sovellukseen.
Untappd on palvelu, jonne merkitään juodut oluet. Samalla kirjataan halutessaan arvosanat, sijainnit ja muuta tietoa. Kaikki some-palveluiden perustoiminnot ovat myös läsnä: käyttäjillä on kavereita ja muiden kirjauksia voi kommentoida ja niin edelleen. Ihan hauska palvelu, jolla on hyvin rajattu fokus. Sen verran iloa Untappd on elämääni tuonut, että päätin tukea palvelua muutamalla eurolla, jolloin avautui myös mahdollisuus exportoida datat JSON- ja CSV-formaatissa. Seuraavassa hieman analyysia tästä tuhannen oluen matkastani.
Ensimmäinen kirjaamani olut oli jenkkiläisen Ballast Point -panimon Fathom India Pale Lager 15. maaliskuuta 2015. Viisisataa olutta tuli täyteen tammikuussa 2018, joten jonkinlaista loppukiriä kohti tonnikerhoa oli havaittavissa, kuten oheissa kuvassa näkyy:
![\"Road](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/beers-road-to-1k.png\")
Tuhannen oluen keskimääräinen alkoholin tilavuusprosentti oli 5,7 ja katkeruutta kuvaava IBU-arvo 42.
Kirjasin oluita 473:na eri päivänä, joista 224 päivänä juominen jäi yhteen bisseen – eli 47 prosenttisesti yhdelle lähteminen tarkoitti juuri sitä.
Oluiden luokittelusta ja eri tyylien välisistä eroista voisi väitellä loputtomiin, mutta Untappdin lajittelun perusteella eri tyylejä kertyi 123 erilaista. Vähemmän yllättäen valtaosa näistä oli IPA-tyylin oluita eri alaluokissaan:
![\"Oluttyylit,](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/beers-1k-styles.png?test\")
Myönnetään, olen monta kertaa valinnut ns. varman oluen sijasta jonkun muun ihan vain siksi, että sai kirjattua uuden oluen. Toisaalta tämä on väkisinkin kannustanut maistelemaan itselleni vähemmän tuttuja oluttyylejä, kuten saison ja gose.
Suomalainen pienpanimobuumi näkyy selkeästi, sillä peräti 432 olutta oli suomalaiselta panimolta:
![\"Panimoiden](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/beers-1k-brewery-countries.png\")
Hieman yllättäen Englanti kiri kolmanneksi, vaikka en omissa mielikuvissani pidä saarivaltiota pienpanimoiden saralla mitenkään erityisen merkittävänä tekijänä.
Viikonlopun ulkopuolella useimmiten kirjauksia tuli torstaisin:
![\"Viikonpäivät\"](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/beers-1k-weekdays.png\")
Tiistain pieni osuus selittyy sillä, käyn silloin pelaamassa höntsäsalibandya ja muilla urheiluilla ei ole kiinteää aikaa viikottain.
Olut on maistunut alkuillasta:
![\"Tuntijakauma\"](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/beers-1k-hours.png\")
Aamupäivän kirjaukset ovat polttareilta ja vastaavilta rymyreissuilta.
Aika monta olutta on tullut juotua myös alkuiltapäivästä. Yksi elämäni pienistä suurista iloista ovatkin kiirettömät lauantait: puolilta päivin kaupungilla kiertelyä, ehkä piipahdus levykaupassa ja laatuolut aikaisin iltapäivällä. Yllättävän monet baarit muuten avaavat lauantaisinkin vasta klo 15.
Vaikka toisin saattaisi äkkiseltään veikata, niin en koe olevani olut-snobi. Jonkinlainen ymmärrys eri tyyleistä ja perusasioista on olemassa, mutta ei kiinnostusta analysoida pieniä vivahde-eroja loputtomiin saati ahmia yksityiskohtaista tietoa olutfoorumeilta. Siksi 0-5 arvosteluskaala desimaaleineen on minulle aivan liian tarkka. Käytännössä jaan oluet kolmeen luokkaan:
Kun skaalaan omat arvosanani näin, niin jakauma näyttää seuraavalta:
![\"Arvosanat\"](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/beers-1k-ratings.png\")
Suurin osa oluista maistui hanasta tarjoiltuna:
![\"Tarjoilumuodot\"](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/beers-1k-serving.png\")
Olutta tuli juotua 676:ssa eri paikassa kymmenessä eri maassa ja ylivoimaisesti suosituin venue oli lähibaarini Maltainen Riekko Aleksis Kiven kadulla. Juon olutta lähinnä baareissa, kotona bisse tulee korkattua silloin tällöin saunan jälkeen.
Tykkään käydä yhdellä tai kahdella bissellä. Samalla saatan lukea yksin kirjaa tai kirjoittaa, kuten vaikka tätä tekstiä juuri nyt. Muuten oluen juominen on ensisijaisesti sosiaalinen kokemus, eikä minulle varmaan olisi edes fyysisesti mahdollista juoda yksin kännejä. Vähän sama kuinka yksin saunoessa parit löylyt riittävät, mutta kaveriporukalla jaksaa saunoa aamuyöhön.
Loppujen lopuksi parhaimpia oluita ovatkin ne, jotka juodaan ystävien seurassa.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2019/01/29/tuhat-olutta-myohemmin", "date_published": "2019-01-29T16:30:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2018/06/07/from-evernote-to-bear", "title": "From Evernote to Bear", "summary": "I've been an Evernote user since 2009 but I finally decided to replace it with Bear.", "content_text": "I’ve been an Evernote user since 2009 but I finally decided to replace it with Bear.\n\nNote taking app is essential for me. Not only for work, but personal life as well. I tend to write down everything. It helps to reduce mental stress as there are less things to remember. It also makes it easier to go back to old work tasks and recall reasoning behind different decisions.\n\nI never really loved Evernote, but it certainly was the best note taking app back in 2009 and in the following years. Apps for all platforms and sync functionality that mostly just worked were an easy sell. And as a standout feature it had a search that was able to index text not just from PDFs, but photos as well.\n\nBut Evernote also came with its problems: overwhelming list of features like voice memos, chat, presentation mode, share tools, etc – all things that I never had any use for. Also issues with text formatting and forced rich text paste in iOS app made the experience frustrating at times.\n\nSo it was time to look for alternatives. What I really needed was a minimalistic, plain text note taking app with robust sync, fast search and some way to organize notes with tags or folders.\n\nAfter some research I decided to go with Bear. It supports Markdown formatting that I have slowly begun to like a lot. It’s minimalistic, beautifully designed and has quite good search.\n\nBear can migrate from Evernote export (one thing that I must applaude Evernote for is its export tools), but I needed to do some preparation before it. Bear uses only tags for organizing notes in comparison to Evernote that uses both tags and notebooks/folders. One really cool thing in Bear is the idea of nested tags. So when I had notebook called Project X in my Work folder, I tagged each note under Project X with tag #work/project-x so Bear could then nicely organize notes during import, keeping the hierarhcy from Evernote.\n\n\n\nAs much as I like Bear, it’s not perfect. With my four thousand notes things like search input and resizing note list column feel a bit jerky. I know ways to crash iOS app. It would be also nice to have built-in preview tool for compiled Markdown output.\n\nBut as it’s subscription based app with some popularity, I’m sure these issues will be addressed in the future.\n", "content_html": "I’ve been an Evernote user since 2009 but I finally decided to replace it with Bear.
Note taking app is essential for me. Not only for work, but personal life as well. I tend to write down everything. It helps to reduce mental stress as there are less things to remember. It also makes it easier to go back to old work tasks and recall reasoning behind different decisions.
I never really loved Evernote, but it certainly was the best note taking app back in 2009 and in the following years. Apps for all platforms and sync functionality that mostly just worked were an easy sell. And as a standout feature it had a search that was able to index text not just from PDFs, but photos as well.
But Evernote also came with its problems: overwhelming list of features like voice memos, chat, presentation mode, share tools, etc – all things that I never had any use for. Also issues with text formatting and forced rich text paste in iOS app made the experience frustrating at times.
So it was time to look for alternatives. What I really needed was a minimalistic, plain text note taking app with robust sync, fast search and some way to organize notes with tags or folders.
After some research I decided to go with Bear. It supports Markdown formatting that I have slowly begun to like a lot. It’s minimalistic, beautifully designed and has quite good search.
Bear can migrate from Evernote export (one thing that I must applaude Evernote for is its export tools), but I needed to do some preparation before it. Bear uses only tags for organizing notes in comparison to Evernote that uses both tags and notebooks/folders. One really cool thing in Bear is the idea of nested tags. So when I had notebook called Project X in my Work folder, I tagged each note under Project X with tag #work/project-x so Bear could then nicely organize notes during import, keeping the hierarhcy from Evernote.
![\"Bear](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/bear-note-tags.jpg\")
As much as I like Bear, it’s not perfect. With my four thousand notes things like search input and resizing note list column feel a bit jerky. I know ways to crash iOS app. It would be also nice to have built-in preview tool for compiled Markdown output.
But as it’s subscription based app with some popularity, I’m sure these issues will be addressed in the future.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2018/06/07/from-evernote-to-bear", "date_published": "2018-06-07T17:20:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2018/05/27/lopeta-paaton-skrollaaminen", "title": "Lopeta päätön skrollaaminen – elämä Facebookin ja Instagramin jälkeen", "summary": "Muutama viikko sitten tein muutoksen: poistin puhelimestani Facebookin ja Instagramin.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/iphone-scrolling.jpg", "content_text": "Älypuhelimet ja niiden myötä taskuihimme hiipineet sosiaalisen median palvelut ovat muuttaneet valtavasti käyttäytymistämme. Niissä on paljon hyvää, mutta viime aikoina myös vastareaktiot ovat yleistyneet. Huomasin itsekin skrollaavani uutisvirtoja aina vain enemmän, samalla sen tuntuessa entistä enemmän ajanhukalta. En oikein osannut olla tekemättä mitään. Kaipasin jatkuvasti dopamiinipumppuani, kuten Lauri Järvilehto kirjoittaa.\n\nMuutama viikko sitten tein muutoksen: poistin puhelimestani Facebookin ja Instagramin. Kohut Facebookin ympärillä kenties vauhdittivat päätöstäni, mutta eivät olleet pääsyy siihen. Eikä kyse ole vain sosiaalisen median palveluista, sillä vanhana uutisnarkkina myös uutisia on tullut seurattua tarpeettoman tiheästi.\n\nOsaltaan päätökseni vaikutti myös väsyminen nykypäivän nettikeskusteluihin. Ahdasmielisyys, kaikenlainen mielensä pahoittaminen ja valitettavan usein ihan avoin rasismi tunkevat silmille vaikka miten mutettaa ja blokkaa. Eri mieltä saa ja pitääkin olla asioista – kunhan osaa käyttäytyä ja argumentoida. Liian harva osaa.\n\n\n 2008: vihasin ihmisiä, joten vietin mahdollisimman paljon aikaa netissä\n2018: vihaan ihmisiä, joten yritän olla netissä mahdollisimman vähän\n\n – Oskari Onninen Twitterissä\n\n\nSosiaalisen median palveluiden addiktiivisuudesta on kirjoittanut esimerkiksi Wired (ks. myös toinen artikkeli), Helsingin Sanomissa taasen on ollut juttua esimerkiksi digimaailman ulkopuolella elämisestä. Suomessa on keskusteltu viime aikoina myös lasten ruutuajasta (miksei vanhempien?) ja Alexander Stubb on puhunut omasta 1+1+1 –säännöstään (päivittäin tunti urheilua, tunti somea ja tunti kirjojen lukemista).\n\nJatkuvasti toimintojaan lisääville älypuhelimille on tullut vastapainoksi tarjolle minimalistisia laitteita, kuten Light Phone.\n\n\nKuvakaappaus Light Phone 2 -videolta.\n\nSosiaalisen median palveluiden tavoite on maksimoida niissä käyttämämme aika. Maximize engagement, kuten Piilaaksossa sanotaan, käytännössä siis pyritään tekemään palveluista mahdollisimman koukuttavia. Tämän vuoksi palveluihin on hiipinyt mekanismeja, joilla pyritään luomaan käyttäjille tarve jatkuvasti tarkistaa, onko jotain uutta tapahtunut. Ja hyvin usein onkin tapahtunut, jolloin saamme välitöntä tarpeentyydytystä (instant gratification).\n\nAikajärjestyksen sijaan ”älykkäisiin” algoritmeihin perustavat feedit pakottavat skrollaamaan enemmän, koska ei voi tietää onko jo nähnyt kaiken. Esimerkiksi Instagram ei todellakaan pyri siihen, että käyttäjä voisi vain nopeasti tsekata edelliskerran jälkeen lisätyt kuvat. Vain vuorokauden näkyvissä olevilla, WhatsApista kopioiduilla storyilla on kaksi pointtia: madaltaa julkaisukynnystä ja luoda hetkellisyyden tunnetta, joka vaatii jatkuvaa seurantaa ettei vain tulisi missattua mitään. Puhumattakaan kaikenaikaa yleistyvistä live-lähetyksistä, joissa nyt aivan ehdottomasti tulee olla mukana juuri sillä hetkellä.\n\nOlen aikaisemmin puhunut, että älypuhelimet ovat siitä hienoja laitteita, että koskaan ei ole tylsää hetkeä. Esimerkiksi odotusajat menevät nopeasti kun aina on jotain “mielenkiintoista” selattavaa parin täppäyksen takana. Enää en ole tätä mieltä. Ongelmana on, että salakavalasti sitä alkaa kaivamaan puhelimen taskusta vähän joka välissä: lounasjonossa, kadulla kävellessä tai kaverin kanssa bissellä istuessa.\n\nErinäisten tutkimusten mukaan aivoille tekisi itseasiassa hyvää olla välillä tekemättä mitään. Myös lasten olisi hyvä oppia sietämään tylsiä hetkiä. Tulisi harjoittaa lykättyä tarpeentyydystä, jota esimerkiksi kirjan lukeminen tuottaa.\n\n\n\nInternet on tehnyt maailmasta valtavasti paremman paikan. Myös sosiaalisen median palvelut voivat olla hyödyllisiä ja tuoda iloa elämään. En ole poistamassa tunnuksiani näistä palveluista. Tulen jakamaan tämänkin kirjoituksen eri palveluihin, joissa ihmiset mahdollisesti kommentoivat näitä ajatuksiani. Ja se on oikein mainiota.\n\nMinua vanhempi sukupolvi käyttää tuntitolkulla aikaa passiiviiseen television katsomiseen. TV ei ole itsessään ongelma, kuten eivät älypuhelimetkaan. Ongelma on miten niin monet meistä puhelinta käyttävät: refleksinomaisesti vilkuillen, punaisia notifikaatiopalloja haikaillen.\n\nTästä tavasta olen päättänyt hankkiutua eroon.\n\nFacebookin voi hyvin tsekata vain kerran päivässä tai harvemminkin, samoin Instagramin. Olen poistanut nämä sovellukset puhelimestani. Kaikkea ei tarvitse somettaa, on esimerkiksi aivan mahdollista nousta lentokoneeseen postaamatta kuvaa oluttuopista Oak Barrelista.\n\nTwitter roikkuu vielä mukana, vaikka palvelun kanssa minulla onkin viha-rakkaussuhde. Siellä on monesti fiksua asiantuntijoiden kommentointia, mutta myös suurin riski altistua ties mille alt-right -paskalle tai muulle kylähullujen tauhkalle.\n\nOlen aina lukenut ahkerasti uutisia, ajatuksena että kuuluuhan se yleissivistykseen tietää maailman tapahtumista. Rolf Dobelli haastaa lukijaa kirjassaan The Art of Thinking Clearly kysymällä, että tarvitseeko uutisia seurata ollenkaan? Harva uutinen vaikuttaa omaan päätöksentekoon ja jos jotain oikeasti järisyttävää tapahtuu, niin kyllähän siitä saa tiedon lopulta tavalla tai toisella.\n\nIhan näin äärimmäisyyksiin en aikonut mennä, mutta ehkä hieman huvittavasti ajatus kertaluontoisesta uutisannoksesta puoli yhdeksän uutisten muodossa ei kuulostakaan enää niin vanhanaikaiselta. Uutisten lukeminen on minulle mukavaa ajanviettoa, kuten myös esimerkiksi tiettyjen ryhmien keskusteluiden ja poliitikkojen ajatuksien lukeminen Facebookissa. Tärkeintä on jälleen itsekuri – jatkuvaa seurantaa pitkin päivää nämäkään eivät tarvitse.\n\nOlen ollut tyytyväinen muutokseeni, vaikka vielä onkin skarppaamista esimerkiksi uutisten vilkuilun kanssa. Vieroitusoireet hellittivät lopulta varsin nopeasti, enkä koe jääneeni paitsi asioista. Eli laittakaahan se puhelin hetkeksi syrjään ja nauttikaa kesästä!\n", "content_html": "Älypuhelimet ja niiden myötä taskuihimme hiipineet sosiaalisen median palvelut ovat muuttaneet valtavasti käyttäytymistämme. Niissä on paljon hyvää, mutta viime aikoina myös vastareaktiot ovat yleistyneet. Huomasin itsekin skrollaavani uutisvirtoja aina vain enemmän, samalla sen tuntuessa entistä enemmän ajanhukalta. En oikein osannut olla tekemättä mitään. Kaipasin jatkuvasti dopamiinipumppuani, kuten Lauri Järvilehto kirjoittaa.
Muutama viikko sitten tein muutoksen: poistin puhelimestani Facebookin ja Instagramin. Kohut Facebookin ympärillä kenties vauhdittivat päätöstäni, mutta eivät olleet pääsyy siihen. Eikä kyse ole vain sosiaalisen median palveluista, sillä vanhana uutisnarkkina myös uutisia on tullut seurattua tarpeettoman tiheästi.
Osaltaan päätökseni vaikutti myös väsyminen nykypäivän nettikeskusteluihin. Ahdasmielisyys, kaikenlainen mielensä pahoittaminen ja valitettavan usein ihan avoin rasismi tunkevat silmille vaikka miten mutettaa ja blokkaa. Eri mieltä saa ja pitääkin olla asioista – kunhan osaa käyttäytyä ja argumentoida. Liian harva osaa.
2008: vihasin ihmisiä, joten vietin mahdollisimman paljon aikaa netissä
2018: vihaan ihmisiä, joten yritän olla netissä mahdollisimman vähän– Oskari Onninen Twitterissä
Sosiaalisen median palveluiden addiktiivisuudesta on kirjoittanut esimerkiksi Wired (ks. myös toinen artikkeli), Helsingin Sanomissa taasen on ollut juttua esimerkiksi digimaailman ulkopuolella elämisestä. Suomessa on keskusteltu viime aikoina myös lasten ruutuajasta (miksei vanhempien?) ja Alexander Stubb on puhunut omasta 1+1+1 –säännöstään (päivittäin tunti urheilua, tunti somea ja tunti kirjojen lukemista).
Jatkuvasti toimintojaan lisääville älypuhelimille on tullut vastapainoksi tarjolle minimalistisia laitteita, kuten Light Phone.
![\"Screenshot](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/light-phone2-couple-in-bed.jpg\")
Kuvakaappaus Light Phone 2 -videolta.
Sosiaalisen median palveluiden tavoite on maksimoida niissä käyttämämme aika. Maximize engagement, kuten Piilaaksossa sanotaan, käytännössä siis pyritään tekemään palveluista mahdollisimman koukuttavia. Tämän vuoksi palveluihin on hiipinyt mekanismeja, joilla pyritään luomaan käyttäjille tarve jatkuvasti tarkistaa, onko jotain uutta tapahtunut. Ja hyvin usein onkin tapahtunut, jolloin saamme välitöntä tarpeentyydytystä (instant gratification).
Aikajärjestyksen sijaan ”älykkäisiin” algoritmeihin perustavat feedit pakottavat skrollaamaan enemmän, koska ei voi tietää onko jo nähnyt kaiken. Esimerkiksi Instagram ei todellakaan pyri siihen, että käyttäjä voisi vain nopeasti tsekata edelliskerran jälkeen lisätyt kuvat. Vain vuorokauden näkyvissä olevilla, WhatsApista kopioiduilla storyilla on kaksi pointtia: madaltaa julkaisukynnystä ja luoda hetkellisyyden tunnetta, joka vaatii jatkuvaa seurantaa ettei vain tulisi missattua mitään. Puhumattakaan kaikenaikaa yleistyvistä live-lähetyksistä, joissa nyt aivan ehdottomasti tulee olla mukana juuri sillä hetkellä.
Olen aikaisemmin puhunut, että älypuhelimet ovat siitä hienoja laitteita, että koskaan ei ole tylsää hetkeä. Esimerkiksi odotusajat menevät nopeasti kun aina on jotain “mielenkiintoista” selattavaa parin täppäyksen takana. Enää en ole tätä mieltä. Ongelmana on, että salakavalasti sitä alkaa kaivamaan puhelimen taskusta vähän joka välissä: lounasjonossa, kadulla kävellessä tai kaverin kanssa bissellä istuessa.
Erinäisten tutkimusten mukaan aivoille tekisi itseasiassa hyvää olla välillä tekemättä mitään. Myös lasten olisi hyvä oppia sietämään tylsiä hetkiä. Tulisi harjoittaa lykättyä tarpeentyydystä, jota esimerkiksi kirjan lukeminen tuottaa.
![\"Scrolling](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/iphone-scrolling.jpg\")
Internet on tehnyt maailmasta valtavasti paremman paikan. Myös sosiaalisen median palvelut voivat olla hyödyllisiä ja tuoda iloa elämään. En ole poistamassa tunnuksiani näistä palveluista. Tulen jakamaan tämänkin kirjoituksen eri palveluihin, joissa ihmiset mahdollisesti kommentoivat näitä ajatuksiani. Ja se on oikein mainiota.
Minua vanhempi sukupolvi käyttää tuntitolkulla aikaa passiiviiseen television katsomiseen. TV ei ole itsessään ongelma, kuten eivät älypuhelimetkaan. Ongelma on miten niin monet meistä puhelinta käyttävät: refleksinomaisesti vilkuillen, punaisia notifikaatiopalloja haikaillen.
Tästä tavasta olen päättänyt hankkiutua eroon.
Facebookin voi hyvin tsekata vain kerran päivässä tai harvemminkin, samoin Instagramin. Olen poistanut nämä sovellukset puhelimestani. Kaikkea ei tarvitse somettaa, on esimerkiksi aivan mahdollista nousta lentokoneeseen postaamatta kuvaa oluttuopista Oak Barrelista.
Twitter roikkuu vielä mukana, vaikka palvelun kanssa minulla onkin viha-rakkaussuhde. Siellä on monesti fiksua asiantuntijoiden kommentointia, mutta myös suurin riski altistua ties mille alt-right -paskalle tai muulle kylähullujen tauhkalle.
Olen aina lukenut ahkerasti uutisia, ajatuksena että kuuluuhan se yleissivistykseen tietää maailman tapahtumista. Rolf Dobelli haastaa lukijaa kirjassaan The Art of Thinking Clearly kysymällä, että tarvitseeko uutisia seurata ollenkaan? Harva uutinen vaikuttaa omaan päätöksentekoon ja jos jotain oikeasti järisyttävää tapahtuu, niin kyllähän siitä saa tiedon lopulta tavalla tai toisella.
Ihan näin äärimmäisyyksiin en aikonut mennä, mutta ehkä hieman huvittavasti ajatus kertaluontoisesta uutisannoksesta puoli yhdeksän uutisten muodossa ei kuulostakaan enää niin vanhanaikaiselta. Uutisten lukeminen on minulle mukavaa ajanviettoa, kuten myös esimerkiksi tiettyjen ryhmien keskusteluiden ja poliitikkojen ajatuksien lukeminen Facebookissa. Tärkeintä on jälleen itsekuri – jatkuvaa seurantaa pitkin päivää nämäkään eivät tarvitse.
Olen ollut tyytyväinen muutokseeni, vaikka vielä onkin skarppaamista esimerkiksi uutisten vilkuilun kanssa. Vieroitusoireet hellittivät lopulta varsin nopeasti, enkä koe jääneeni paitsi asioista. Eli laittakaahan se puhelin hetkeksi syrjään ja nauttikaa kesästä!
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2018/05/27/lopeta-paaton-skrollaaminen", "date_published": "2018-05-27T15:55:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2018/02/11/maastopyorailemassa-aressa", "title": "Maastopyöräilemässä Åressa", "summary": "Viimeisenä kahtena kesänä maastopyöräilyreissumme on suuntautunut Italian auringon sijasta sateiseen Ruotsiin Åreen, jossa sijaitsee Pohjoismaiden suurin bike park.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/are-2016-1.jpg", "content_text": "\n\nViimeisenä kahtena kesänä maastopyöräilyreissumme on suuntautunut Italian auringon sijasta sateiseen Åreen, jossa sijaitsee Pohjoismaiden suurin bike park.\n\nSuomessa alamäkipyöräily on vielä aika vaikeasti lähestyttävä laji ja suorituspaikat ovat pitkälti vakavampien harrastajien tarpeiden mukaan rakennettuja. Åressa pyöräilymeininki sen sijaan on kuin laskettelu Suomessa: koko perheen laji, jossa yli puolet porukasta on rinteessä vuokrakamoilla. Runsaasti reittejä eri vaikeustasoille ja suurin osa punaisista reiteistä on kokemattomampienkin kuskien ajettavissa.\n\nLoistava paikka siis meille, jotka ovat aloittaneet maastopyöräilyn vasta muutama vuosi sitten. Niin hyvä, että olemme nyt siis käyneet peräkkäisinä vuosina viikon reissulla Åressa.\n\nViime kesän reissusta tehty video:\n\n\n\nJa ohessa myös video vuodelta 2016:\n\n\n\nÅreen pääsee mukavasti autolla. Vaasasta lautalla yli Uumajaan ja sieltä noin kuuden tunnin ajo perille. Vaikka Åre on vain Vaasan korkeudella, niin varaudu huonoon keliin. Åressa on kertynyt nyt 11 ajopäivää ja noin kahtena päivänä aurinko on paistanut enemmän kuin tunnin putkeen. Viime vuonna yläasemalta lähtevällä Easy Riderilla oli vielä lunta useassa kohdassa.\n\n\n\nSuosittelen siis varaamaan useamman ajopäivän, en itse uskaltaisi lähteä vain parin ajopäivän takia riskeeramaan. Toki sateessa voi ajaa, mutta kun vettä todella tulee taivaalta, niin jo lasien kuraantumisen takia ajamisesta tulee kovin rasittavaa. Myöskin jos tuulee yhtään voimakkaammin, niin ylös asti menevät hissit suljetaan. Meidän kohdalle osui tänä vuonna kaksi päivää, jolloin ylähissit eivät pyörineet.\n\nEli varaa riittävästi ajopäiviä, niin sadepäivät eivät harmita niin paljon. Pahimpana sadepäivänä skippasimme ajot kokonaan ja kävimme road tripillä Norjan puolella.\n\n\n\nHissipyöräily on mahtavaa touhua. Toisin kuin shuttle-kyytien varassa liikuttaessa, niin bike parkissa kertyy toistoja. Hienolle reitille pääsee heti uudestaan, hyppyreitä pääsee jauhamaan ja vaikeita kohtia yrittämään nopeasti toistamiseen. Viikon aikana todella huomaa, miten bermeihin uskaltaa ajaa kovempaa ja ehkä vähän ottaa ilmaakin hyppyreistä.\n\nOhessa video, jossa ajan yhteen putkeen huipulta alas asti, matkan koostuessa neljästä eri reitistä (Easy Rider, Organic, Månskogen ja Getrappet):\n\n\n\nTuollainen lähes puoli tuntia kestävä yhtäjaksoinen alamäkipätkä on melkoisen rankkaa, jo puolen välin jälkeen alkoi pohkeissa olemaan mukavaa polttoa ja kädet hellänä.\n\nÅre on hieno paikka, jonne varmasti suuntaamme vielä tulevaisuudessakin.\n", "content_html": "![\"Åre](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/are-2016-1.jpg\")
Viimeisenä kahtena kesänä maastopyöräilyreissumme on suuntautunut Italian auringon sijasta sateiseen Åreen, jossa sijaitsee Pohjoismaiden suurin bike park.
Suomessa alamäkipyöräily on vielä aika vaikeasti lähestyttävä laji ja suorituspaikat ovat pitkälti vakavampien harrastajien tarpeiden mukaan rakennettuja. Åressa pyöräilymeininki sen sijaan on kuin laskettelu Suomessa: koko perheen laji, jossa yli puolet porukasta on rinteessä vuokrakamoilla. Runsaasti reittejä eri vaikeustasoille ja suurin osa punaisista reiteistä on kokemattomampienkin kuskien ajettavissa.
Loistava paikka siis meille, jotka ovat aloittaneet maastopyöräilyn vasta muutama vuosi sitten. Niin hyvä, että olemme nyt siis käyneet peräkkäisinä vuosina viikon reissulla Åressa.
Viime kesän reissusta tehty video:
Ja ohessa myös video vuodelta 2016:
Åreen pääsee mukavasti autolla. Vaasasta lautalla yli Uumajaan ja sieltä noin kuuden tunnin ajo perille. Vaikka Åre on vain Vaasan korkeudella, niin varaudu huonoon keliin. Åressa on kertynyt nyt 11 ajopäivää ja noin kahtena päivänä aurinko on paistanut enemmän kuin tunnin putkeen. Viime vuonna yläasemalta lähtevällä Easy Riderilla oli vielä lunta useassa kohdassa.
![\"Åre](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/are-2017-snow.jpg\")
Suosittelen siis varaamaan useamman ajopäivän, en itse uskaltaisi lähteä vain parin ajopäivän takia riskeeramaan. Toki sateessa voi ajaa, mutta kun vettä todella tulee taivaalta, niin jo lasien kuraantumisen takia ajamisesta tulee kovin rasittavaa. Myöskin jos tuulee yhtään voimakkaammin, niin ylös asti menevät hissit suljetaan. Meidän kohdalle osui tänä vuonna kaksi päivää, jolloin ylähissit eivät pyörineet.
Eli varaa riittävästi ajopäiviä, niin sadepäivät eivät harmita niin paljon. Pahimpana sadepäivänä skippasimme ajot kokonaan ja kävimme road tripillä Norjan puolella.
![\"Norway](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/are-norway-2017-1.jpg\")
Hissipyöräily on mahtavaa touhua. Toisin kuin shuttle-kyytien varassa liikuttaessa, niin bike parkissa kertyy toistoja. Hienolle reitille pääsee heti uudestaan, hyppyreitä pääsee jauhamaan ja vaikeita kohtia yrittämään nopeasti toistamiseen. Viikon aikana todella huomaa, miten bermeihin uskaltaa ajaa kovempaa ja ehkä vähän ottaa ilmaakin hyppyreistä.
Ohessa video, jossa ajan yhteen putkeen huipulta alas asti, matkan koostuessa neljästä eri reitistä (Easy Rider, Organic, Månskogen ja Getrappet):
Tuollainen lähes puoli tuntia kestävä yhtäjaksoinen alamäkipätkä on melkoisen rankkaa, jo puolen välin jälkeen alkoi pohkeissa olemaan mukavaa polttoa ja kädet hellänä.
Åre on hieno paikka, jonne varmasti suuntaamme vielä tulevaisuudessakin.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2018/02/11/maastopyorailemassa-aressa", "date_published": "2018-02-11T13:15:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2017/10/16/blade-runner-2049", "title": "Blade Runner 2049", "summary": "Blade Runner 2049 jäi pyörimään mieleen.", "content_text": "Täytyy myöntää, että Blade Runner ei ole itselleni ollut koskaan mikään kaikkien aikojen scifi-leffa. Se on kieltämättä tyylikäs elokuva, joka on vaikuttanut valtavasti scifi-kuvastoon ja Hauerin osin improvisoima loppumonologi on elokuvahistoriaa. Elektronisen musiikin ystävänä Vangeliksen soundtrack tulee luonnollisesti myös mainita.\n\nBlade Runner 2049 on mielenkiintoinen tapaus. Viipyilevä, rauhallisesti etenevä leffa, joka ei kuitenkaan tunnu missään vaiheessa tylsältä. Se ei mielestäni ole mitenkään “vaikea” elokuva – symboliikkaa toki on, mutta juoni etenee kuitenkin suoraviivaisesti eteenpäin olematta järin mysteerinen.\n\nJumalattoman kaunis elokuva on kyseessä. Jokainen kuva täydellisesti rajattu ja värimaailma kauttaaltaan mielenkiintoinen. Vähän harmitti, että Kinopalatsin ykkössalin kuvanlaatu jätti vähän toivomisen varaa mustan jäädessä harmaaksi jne. Upeaan maailmaan uppoutui kuitenkin helposti.\n\nZimmermäisesti musiikkia tuutattiin paikoitellen dramaattisella voimakkuudella, mutta tässä se ei mielestäni tuntunut liioitellulta. Ja kun oli hiljaista, niin oli todella hiljaista. Niin hiljaista, että ainakin itseäni leffateatterin jatkuva rapina kävi häiritsemään. Pitää katsoa tämä vielä joskus omassa rauhassa.\n\nJostain syystä Blade Runner 2049 on pyörinyt mielessä vielä pari päivää sen näkemisen jälkeenkin. Niin paljon, että piti tällainen leffapäivityskin kirjoittaa. En oikein osaa yksilöidä miksi. Mutta vain hyvin harvat elokuvat aiheuttavat tällaista.\n", "content_html": "Täytyy myöntää, että Blade Runner ei ole itselleni ollut koskaan mikään kaikkien aikojen scifi-leffa. Se on kieltämättä tyylikäs elokuva, joka on vaikuttanut valtavasti scifi-kuvastoon ja Hauerin osin improvisoima loppumonologi on elokuvahistoriaa. Elektronisen musiikin ystävänä Vangeliksen soundtrack tulee luonnollisesti myös mainita.
Blade Runner 2049 on mielenkiintoinen tapaus. Viipyilevä, rauhallisesti etenevä leffa, joka ei kuitenkaan tunnu missään vaiheessa tylsältä. Se ei mielestäni ole mitenkään “vaikea” elokuva – symboliikkaa toki on, mutta juoni etenee kuitenkin suoraviivaisesti eteenpäin olematta järin mysteerinen.
Jumalattoman kaunis elokuva on kyseessä. Jokainen kuva täydellisesti rajattu ja värimaailma kauttaaltaan mielenkiintoinen. Vähän harmitti, että Kinopalatsin ykkössalin kuvanlaatu jätti vähän toivomisen varaa mustan jäädessä harmaaksi jne. Upeaan maailmaan uppoutui kuitenkin helposti.
Zimmermäisesti musiikkia tuutattiin paikoitellen dramaattisella voimakkuudella, mutta tässä se ei mielestäni tuntunut liioitellulta. Ja kun oli hiljaista, niin oli todella hiljaista. Niin hiljaista, että ainakin itseäni leffateatterin jatkuva rapina kävi häiritsemään. Pitää katsoa tämä vielä joskus omassa rauhassa.
Jostain syystä Blade Runner 2049 on pyörinyt mielessä vielä pari päivää sen näkemisen jälkeenkin. Niin paljon, että piti tällainen leffapäivityskin kirjoittaa. En oikein osaa yksilöidä miksi. Mutta vain hyvin harvat elokuvat aiheuttavat tällaista.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2017/10/16/blade-runner-2049", "date_published": "2017-10-16T14:35:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2017/09/24/thoughts-on-apple-watch-series2", "title": "Thoughts on Apple Watch (Series 2, 2016 model)", "summary": "I've been wearing Apple Watch Series 2 for a bit less than a year now. I use it daily and I think it's a nice device with a room for improvement. In this post I'll share some thoughts about Apple Watch and my top wishes for it.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/apple-watch-series2-3.jpg", "content_text": "I’ve been wearing Apple Watch Series 2 for a bit less than a year now. I use it daily and I think it’s a nice device with a room for improvement. In this post I’ll share some thoughts about Apple Watch and my top wishes for it.\n\n\n\nMy reasoning for getting an Apple Watch was that I wanted a watch with GPS functionality so I can use it for sports tracking (running, cycling) and specially for orienteering where I don’t want to carry a bulky iPhone.\n\nSeries 2 added GPS support that the original watch lacked. Even if its sports-related functionality wouldn’t be as great as in Garmin/Suunto/Polar devices, the deeper integration with iPhone and its more casual look suitable for everyday use made it worth a try.\n\nApple’s original concept with their smartwatch was quite different what it’s now — only three years later. Initially they thought that people would really like to use apps on the watch. You know, read tweets and browse Instagram. But soon it was clear that people actually wanted to use it for fitness tracking and notifications. Watch should be more like a second screen for the phone. So with later iterations of WatchOS and Series 2, they moved their focus to simplicity and fitness tracking.\n\nThere’s no one big problem that the Watch solves but many smaller things that it helps smoothen out. I don’t need to grab my phone for every reminder or notification. It unlocks my laptop and reminds me to stand up once in a hour. I can quickly check the location of my next meeting. While running, it’s nice for controlling audio playback.\n\nI want to believe it has made me stare less on my phone screen as I don’t keep grabbing my phone everytime it makes a buzz. That’s certainly a big plus.\n\nBattery life is surprisingly good. I might have over 60% juice left when I’m going to sleep. Siri is handy, I use it all the time for setting up timers. Voice assistants are still quite limited and support for Finnish language is lacking, but there’s a lot of promise here.\n\n\n\nThere’s still room for improvement, so here are my top wishes for Apple Watch.\n\nAlways-on display\nGlancing at the watch isn’t great. Wrist detection works quite well, but not always. There’s also a slight delay before screen turns on and it’s both annoying and potentially dangerous in some situations, for example when cycling.\n\nI’m hoping for an always-on, not-too-bright display mode. Raising the wrist would simply increase the brightness. Maybe in always-on mode it could also use a simpler watch face? Having an always-on display would push this thing to a whole new level.\n\nEasier access to Now Playing controls (mostly fixed in WatchOS 4)\nI love my AirPods and I use them all the time. But there aren’t buttons or gestures for controlling volume on AirPods so I need to use either my watch or phone for that.\n\nI had a long rant about audio controls in my first version of this chapter, but WatchOS 4 (released this week) introduced a great improvement: a new option called Auto-launch audio apps. When playing audio from iPhone, it will make watch show the corresponding app when you raise your wrist. This removes all the extra steps previously needed to open Now Playing controls.\n\nStill, many times I find it more effortless to just use the physical volume buttons on my iPhone. I hope Apple never makes iPhone volume buttons software-only as I can easily control the volume without even taking the phone out of my pocket.\n\nBetter audio APIs for developers\nAudio APIs for third-party developers are very limited currently, as Marco Arment explained in his blog post. This means that podcast app like Overcast can’t run independently playing audio on the background. I guess limited audio APIs are also the reason that 3rd party apps don’t have UI for controlling volume — Now Playing app needs to be used for that. This is the reason I have removed Overcast app from the watch as with the new Auto-launch audio app option I can have Now Playing screen with volume controls open whenever I raise my wrist.\n\nIt’s too easy to enable Siri by accident\nSeriously, I have triggered Siri ten times more often accidentally than on purpose. I haven’t heard so much complaints from others, so maybe my wrist just isnt’t the best possible fit for the Digital Crown.\n\nMake watch faces more dynamic\nIf I have a timer running, why not show it on watch face? Also, if I use Siri to start a timer, I can’t see it when opening the Timer app. The only way to know the remaining time is to ask Siri to tell it or ask it to show the current timer.\n\nWatchOS 4 introduced new dynamic Siri watch face, but that’s not exactly what I’m looking for here. I want more options for watch faces and more flexibility. I want it too be smarter, more context-aware.\n\nIt locks itself a bit too easily\nApple Watchs locks itself when taken out of wrist, which is good. However, this detection seems to be a bit too sensitive and I have found myself too often with a locked watch in my wrist while having an iPhone in my pocket. This issue is specially annoying during workouts, I don’t want to type my passcode during a MTB ride in the woods.\n\n\n\nIt’s still early years for smartwatches. New watches now have LTE support so they can do more things independently (even though LTE seems to drain battery quite fast). And as voice assistants get smarter every year, we are going to see much more useful watches in upcoming years.\n", "content_html": "I’ve been wearing Apple Watch Series 2 for a bit less than a year now. I use it daily and I think it’s a nice device with a room for improvement. In this post I’ll share some thoughts about Apple Watch and my top wishes for it.
![\"Apple](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/apple-watch-series2-3.jpg\")
My reasoning for getting an Apple Watch was that I wanted a watch with GPS functionality so I can use it for sports tracking (running, cycling) and specially for orienteering where I don’t want to carry a bulky iPhone.
Series 2 added GPS support that the original watch lacked. Even if its sports-related functionality wouldn’t be as great as in Garmin/Suunto/Polar devices, the deeper integration with iPhone and its more casual look suitable for everyday use made it worth a try.
Apple’s original concept with their smartwatch was quite different what it’s now — only three years later. Initially they thought that people would really like to use apps on the watch. You know, read tweets and browse Instagram. But soon it was clear that people actually wanted to use it for fitness tracking and notifications. Watch should be more like a second screen for the phone. So with later iterations of WatchOS and Series 2, they moved their focus to simplicity and fitness tracking.
There’s no one big problem that the Watch solves but many smaller things that it helps smoothen out. I don’t need to grab my phone for every reminder or notification. It unlocks my laptop and reminds me to stand up once in a hour. I can quickly check the location of my next meeting. While running, it’s nice for controlling audio playback.
I want to believe it has made me stare less on my phone screen as I don’t keep grabbing my phone everytime it makes a buzz. That’s certainly a big plus.
Battery life is surprisingly good. I might have over 60% juice left when I’m going to sleep. Siri is handy, I use it all the time for setting up timers. Voice assistants are still quite limited and support for Finnish language is lacking, but there’s a lot of promise here.
![\"Apple](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/apple-watch-series2-1.jpg\")
There’s still room for improvement, so here are my top wishes for Apple Watch.
Glancing at the watch isn’t great. Wrist detection works quite well, but not always. There’s also a slight delay before screen turns on and it’s both annoying and potentially dangerous in some situations, for example when cycling.
I’m hoping for an always-on, not-too-bright display mode. Raising the wrist would simply increase the brightness. Maybe in always-on mode it could also use a simpler watch face? Having an always-on display would push this thing to a whole new level.
I love my AirPods and I use them all the time. But there aren’t buttons or gestures for controlling volume on AirPods so I need to use either my watch or phone for that.
I had a long rant about audio controls in my first version of this chapter, but WatchOS 4 (released this week) introduced a great improvement: a new option called Auto-launch audio apps. When playing audio from iPhone, it will make watch show the corresponding app when you raise your wrist. This removes all the extra steps previously needed to open Now Playing controls.
Still, many times I find it more effortless to just use the physical volume buttons on my iPhone. I hope Apple never makes iPhone volume buttons software-only as I can easily control the volume without even taking the phone out of my pocket.
Audio APIs for third-party developers are very limited currently, as Marco Arment explained in his blog post. This means that podcast app like Overcast can’t run independently playing audio on the background. I guess limited audio APIs are also the reason that 3rd party apps don’t have UI for controlling volume — Now Playing app needs to be used for that. This is the reason I have removed Overcast app from the watch as with the new Auto-launch audio app option I can have Now Playing screen with volume controls open whenever I raise my wrist.
Seriously, I have triggered Siri ten times more often accidentally than on purpose. I haven’t heard so much complaints from others, so maybe my wrist just isnt’t the best possible fit for the Digital Crown.
If I have a timer running, why not show it on watch face? Also, if I use Siri to start a timer, I can’t see it when opening the Timer app. The only way to know the remaining time is to ask Siri to tell it or ask it to show the current timer.
WatchOS 4 introduced new dynamic Siri watch face, but that’s not exactly what I’m looking for here. I want more options for watch faces and more flexibility. I want it too be smarter, more context-aware.
Apple Watchs locks itself when taken out of wrist, which is good. However, this detection seems to be a bit too sensitive and I have found myself too often with a locked watch in my wrist while having an iPhone in my pocket. This issue is specially annoying during workouts, I don’t want to type my passcode during a MTB ride in the woods.
![\"Apple](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/apple-watch-series2-2.jpg\")
It’s still early years for smartwatches. New watches now have LTE support so they can do more things independently (even though LTE seems to drain battery quite fast). And as voice assistants get smarter every year, we are going to see much more useful watches in upcoming years.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2017/09/24/thoughts-on-apple-watch-series2", "date_published": "2017-09-24T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2017/09/14/blogi-on-nyt-s3ssa", "title": "Blogi on nyt Amazon S3:ssa", "summary": "Pienenä harrasteprojektina siirsin blogini Amazonin S3:een. Sivusto koostuu nyt staattisista tiedostoista, jotka on generoitu Jekyllillä.", "content_text": "Pienenä harrasteprojektina siirsin blogini Amazonin S3:een. Sivusto koostuu nyt staattisista tiedostoista, jotka on generoitu Jekyllillä.\n\nVaikka oman virtuaalipalvelimen pyörittäminen nykypäivänä ei maksa juuri mitään, niin tämä ratkaisu on vielä kertaluokkaa halvempi. Lisäksi pidän tämän setupin huolettomuudesta: ei tarvetta tietoturvapäivityksille tai muille ylläpitotoimille. Ei ole mitään järjestelmää tai tietokantaa, johon murtautua — ainoastaan kasa HTML-tiedostoja.\n\nPidän myös siitä, että blogin sisältö on nyt GIT-versionhallinnassa Markdown-tiedoistoina.\n\nPutki on seuraavanlainen:\n\n\n postauksen kirjoittaminen Markdownilla ja lisääminen Jekyllilin _posts-hakemistoon ja samalla GIT-repoon\n tässä vaiheessa voin halutessani generoida saitin lokaalia esikatselua varten komennolla bundle exec jekyll serve, jolloin voin selata saittia osoitteessa http://localhost:4000\n mainiolla s3_website-palikalla kopioidaan edellisen deploymentin jälkeen päivittyneet tiedostot S3:een\n S3:n edessä on Cloudfront (Amazonin CDN)\n\n\nDeploymenttia varten minulla on oma komento (rake deploy), joka tekee S3:sta varten tehdyn buildin ilman tiedostoissa oletuksena olevia HTML-päätteitä.\n\nSamalla tuli siirrettyä blogi HTTPS-aikaan. Sertifikaatit ovat Let’s Encrypt -palvelusta ja vielä on työnalla säätää node.js:llä AWS Lambda —funktio, joka päivittäisi noita 90 päivää kerrallaan voimassa olevia sertifikaatteja automaattisesti.\n", "content_html": "Pienenä harrasteprojektina siirsin blogini Amazonin S3:een. Sivusto koostuu nyt staattisista tiedostoista, jotka on generoitu Jekyllillä.
Vaikka oman virtuaalipalvelimen pyörittäminen nykypäivänä ei maksa juuri mitään, niin tämä ratkaisu on vielä kertaluokkaa halvempi. Lisäksi pidän tämän setupin huolettomuudesta: ei tarvetta tietoturvapäivityksille tai muille ylläpitotoimille. Ei ole mitään järjestelmää tai tietokantaa, johon murtautua — ainoastaan kasa HTML-tiedostoja.
Pidän myös siitä, että blogin sisältö on nyt GIT-versionhallinnassa Markdown-tiedoistoina.
Putki on seuraavanlainen:
_posts-hakemistoon ja samalla GIT-repoonbundle exec jekyll serve, jolloin voin selata saittia osoitteessa http://localhost:4000Deploymenttia varten minulla on oma komento (rake deploy), joka tekee S3:sta varten tehdyn buildin ilman tiedostoissa oletuksena olevia HTML-päätteitä.
Samalla tuli siirrettyä blogi HTTPS-aikaan. Sertifikaatit ovat Let’s Encrypt -palvelusta ja vielä on työnalla säätää node.js:llä AWS Lambda —funktio, joka päivittäisi noita 90 päivää kerrallaan voimassa olevia sertifikaatteja automaattisesti.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2017/09/14/blogi-on-nyt-s3ssa", "date_published": "2017-09-14T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2017/06/05/airpodit-ovat-parasta-applea", "title": "AirPodit ovat parasta Applea", "summary": "Puolen vuoden käytön jälkeen voin liittyä ylistyskuoroon: AirPodit ovat Applea parhaimmillaan.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/apple-airpods-2016-2.jpg", "content_text": "Steve Jobs sanoi vuonna 2003 The New York Timesin haastattelussa seuraavasti:\n\n\n Design is not just what it looks like and feels like. Design is how it works.\n\n\nAirpodit ovat erinomainen esimerkki tämän ajatuksen toteutumisesta. AirPodit näyttävät minunkin mielestäni vähän urpoilta (tulisipa eri värivaihtoehtoja), mutta niiden käyttäminen tuntuu lähes täydelliseltä. Design on paljon muutakin kuin miltä jokin näyttää.\n\nAirpodeissa ei ole ollenkaan painikkeita. Niitä ei tarvitse erikseen sammuttaa. Nostat napit korviin, niin yhteys muodostuu automaattisesti. Koska kuulokkeiden säilytyskotelo toimii myös laturina, niin kuulokkeissa on käytännössä aina virtaa. Kotelo on niin pieni, että se on nykyisin aina farkkujeni taskussa. Kaikki tällaiset yksityiskohdat summattuna käyttökokemuksesta on saatu vaivatonta ja miellyttävää.\n\n\n\nVirheettömästi AirPodit eivät ole kuitenkaan toimineet. Joskus vain toinen kuuloke saa yhteyden muodostettua, samoin signaalissa on häiriöitä selkeästi useammin kuin aikaisemmin käyttämieni Jaybird X2 -kuulokkeiden kanssa.\n\nMyöskin useamman laitteen välillä vaihtaminen ei ole ainakaan puhelimen ja läppärin ollessa kyseessä mitenkään suoraviivaisempaa muillakaan Bluetooth-kuulokkeilla. Miksei läppäri voisi kysyä hieman Spotifyn tapaan automaattisesti, että haluatko siirtää toiston tälle laitteelle?\n\nPäivittäisessä käytössä suurin ongelma on äänenvoimakkuuden säätäminen, mikä ei siis painikkeiden puuttuessa onnistu kuulokkeista suoraan — paitsi äänikomennoilla, mutta se nyt vain tuntuu urpolle vielä tänä päivänä. Minulla on Apple Watch, mutta senkin kautta äänenvoimakkuuden muuttaminen on vähän liian monen painalluksen takana. Yleensä säädän äänenvoimakkuutta puhelimen fyysisiä volume-nappeja käyttämällä, ottamatta puhelinta taskusta. Monesti teen tätä myös kankaan läpi, esimerkiksi pyöräillessä kun puhelin on takin taskussa.\n\nJotkut ovat sanoneet, että AirPodit ovat kalliit, mutta heillä on väärä vertailukohta. Täysin langattomien kuulokkeiden sarjassa Applen hinnoittelu on itseasiassa todella aggressiivinen ja ne ovat luokassaan yksi halvimmista vaihtoehdoista (3/2017). Ja edellisiin Jaybirdin Bluetooth-nappikuulokkeisiini verrattuna AirPodit olivat itseasiassa pari kymppiä halvemmat.\n\n\n\nPuutteitakin AirPodeissa siis on, mutta keskimäärin arkikäytössä homma toimii niin vaivattomasti, että puolen vuoden käytön jälkeen voin liittyä ylistyskuoroon: AirPodit ovat Applea parhaimmillaan.\n", "content_html": "Steve Jobs sanoi vuonna 2003 The New York Timesin haastattelussa seuraavasti:
Design is not just what it looks like and feels like. Design is how it works.
Airpodit ovat erinomainen esimerkki tämän ajatuksen toteutumisesta. AirPodit näyttävät minunkin mielestäni vähän urpoilta (tulisipa eri värivaihtoehtoja), mutta niiden käyttäminen tuntuu lähes täydelliseltä. Design on paljon muutakin kuin miltä jokin näyttää.
Airpodeissa ei ole ollenkaan painikkeita. Niitä ei tarvitse erikseen sammuttaa. Nostat napit korviin, niin yhteys muodostuu automaattisesti. Koska kuulokkeiden säilytyskotelo toimii myös laturina, niin kuulokkeissa on käytännössä aina virtaa. Kotelo on niin pieni, että se on nykyisin aina farkkujeni taskussa. Kaikki tällaiset yksityiskohdat summattuna käyttökokemuksesta on saatu vaivatonta ja miellyttävää.
![\"Apple](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/apple-airpods-2016-2.jpg\")
Virheettömästi AirPodit eivät ole kuitenkaan toimineet. Joskus vain toinen kuuloke saa yhteyden muodostettua, samoin signaalissa on häiriöitä selkeästi useammin kuin aikaisemmin käyttämieni Jaybird X2 -kuulokkeiden kanssa.
Myöskin useamman laitteen välillä vaihtaminen ei ole ainakaan puhelimen ja läppärin ollessa kyseessä mitenkään suoraviivaisempaa muillakaan Bluetooth-kuulokkeilla. Miksei läppäri voisi kysyä hieman Spotifyn tapaan automaattisesti, että haluatko siirtää toiston tälle laitteelle?
Päivittäisessä käytössä suurin ongelma on äänenvoimakkuuden säätäminen, mikä ei siis painikkeiden puuttuessa onnistu kuulokkeista suoraan — paitsi äänikomennoilla, mutta se nyt vain tuntuu urpolle vielä tänä päivänä. Minulla on Apple Watch, mutta senkin kautta äänenvoimakkuuden muuttaminen on vähän liian monen painalluksen takana. Yleensä säädän äänenvoimakkuutta puhelimen fyysisiä volume-nappeja käyttämällä, ottamatta puhelinta taskusta. Monesti teen tätä myös kankaan läpi, esimerkiksi pyöräillessä kun puhelin on takin taskussa.
Jotkut ovat sanoneet, että AirPodit ovat kalliit, mutta heillä on väärä vertailukohta. Täysin langattomien kuulokkeiden sarjassa Applen hinnoittelu on itseasiassa todella aggressiivinen ja ne ovat luokassaan yksi halvimmista vaihtoehdoista (3/2017). Ja edellisiin Jaybirdin Bluetooth-nappikuulokkeisiini verrattuna AirPodit olivat itseasiassa pari kymppiä halvemmat.
![\"Apple](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/apple-airpods-2016-1.jpg\")
Puutteitakin AirPodeissa siis on, mutta keskimäärin arkikäytössä homma toimii niin vaivattomasti, että puolen vuoden käytön jälkeen voin liittyä ylistyskuoroon: AirPodit ovat Applea parhaimmillaan.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2017/06/05/airpodit-ovat-parasta-applea", "date_published": "2017-06-05T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2016/09/08/arkielamaa-helpottavia-asioita", "title": "Arkielämää helpottavia asioita", "summary": "Viime vuosina olen pyrkinyt tietynlaiseen arjen virtaviivaistamiseen. Kuten varmasti kaikki ihmiset, niin minäkin haluaisin olla onnellisempi. Yksi tapa siihen on mielestäni säästää energiaa mukaviin asioihin. Pienetkin kitkaa aiheuttavat asiat kuormittavat paljon, jos ne toistuvat päivittäin.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/rannalla.jpg", "content_text": "Viime vuosina olen pyrkinyt tietynlaiseen arjen virtaviivaistamiseen. Kuten varmasti kaikki ihmiset, niin minäkin haluaisin olla onnellisempi. Yksi tapa siihen on mielestäni säästää energiaa mukaviin asioihin. Pienetkin kitkaa aiheuttavat asiat kuormittavat paljon, jos ne toistuvat päivittäin.\n\n\n\nPersonal uniform\n\nMark Zuckerberg pukeutuu aina samoihin vaatteisiin, koska hän haluaa säästää energiaa tärkeämmistä asioista päättämiseen. Myös Steve Jobs oli tunnettu pukeutumisestaan mustaan poolopaitaan. Tällaisessa toiminnassa on järkeä psykologiankin näkökulmasta (ks. Decision fatigue), sillä jatkuva vaihtoehtojen puntarointi on uuvuttavaa.\n\nOman univormun ei tarvitse tarkoittaa täsmälleen samojen vaatteiden käyttämistä päivittäin. Itselläni on kaapissa vain vaatteita, jotka kaikki sopivat keskenään, jolloin voin käytännössä ilman ajattelua ottaa vain ensimmäisenä hyllyssä olevat vaatteet. Toki tämä tarkoittaa, että kaapissani on paljon mustaa ja harmaata. Tylsää, sanovat toiset. Ajatonta, sanon minä.\n\nLisäksi olen pyrkinyt vähentämään vaatteiden määrää ja panostamaan ennemmin laatuun. Joidenkin vaatteiden, kuten farkkujen kanssa, tuntuu vain olevan niin, ettei rahallakaan saa kestävää kamaa.\n\nVähennä tavaran määrää\n\nVaatteiden lisäksi myös muun tavaran määrää kannattaa vähentää.\n\nTällä hetkellähän tätä tehdään trendikkäästi KonMari-menetelmän hengessä. Helsingin neliöhinnat pakottavat osaltaan priorisoimaan, mitä tavaroita pienessä asunnossaan säilyttää.\n\nJotain mieltä rauhoittavaa ylimääräisen rojun välttämisessä ehdottomasti on. Miellyttävää on myös tietoisuus siitä, että ei omista mitään korvaamattoman arvokasta materiaa.\n\nSisusta minimalistisesti\n\nNiinhän sitä sanotaan, että siisti koti kertoo tylsästä elämästä. Joskus pitää kuitenkin siivotakin, ja minimalistinen sisustustyyli tekee tästä nopeampaa.\n\nEi hyllyjä ja pöytiä täyteen pieniä koriste-esineitä, vaan selkeitä pintoja ja kaikki mahdollinen kaappeihin piiloon, niin tulee ehkä joskus pölyt pyyhittyäkin.\n\nLopeta parturissa käyminen\n\nLyhyt tukka on todella käytännöllinen. Ei tarvitse stressata onko jakaus kunnossa saati tuhlata aikaa parturissa käymiseen. Ammattilaistason hiustenleikkuukone maksaa ehkä 50 euroa Saksasta tilattuna - raha, joka on säästetty nopeasti kun ei tarvitse käydä enää parturissa.\n\nKasvata parta\n\nJos sänki kasvaa ärsyttävän vauhdikkaasti ja sheivaus on joka-aamuinen toimenpide, niin suosittelen sopivan pituista partaa. Säännöllistä trimmaamista sekin vaatii, mutta ei päivittäistä huomiota kuitenkaan.\n\nHarrastusvälineet omiin laukkuihinsa\n\nKun on useita harrastuksia, niin harrastusvälineet on hyvä pitää järjestyksessä. Harrastan salibandya ja ennen ison mailabagin hommaamista minulta unohtui usein kotiin juomapullo tai pyyhe, varsinkin jos piti lähteä kiireellä pelaamaan. Nykyisin pidän sählykamat aina valmiina pakattuna omassa laukussaan.\n\nSamaan tapaan esimerkiksi lumilautailuvarusteet ovat lautabagissa takkeineen ja laseineen, sekä suunnistuskamat omassa laukussaan.\n\nOsta hyvä reppu\n\nOstin taannoin laadukkaan repun, jonka voi normaalista 20 litran koosta laajentaa nopeasti 40 litran kokoiseksi. Tämä on erittäin kätevää, koska vaikkapa ruokakaupassa käydessä voi pakata kaiken reppuun, jolloin ostoksien kantaminen on mukavampaa. Mikään ei ole rasittavampaa kuin painavien ostoskassien kantaminen.\n\nLaita kaikki ylös kalenteriin, käytä muistiinpanoja\n\nKirjaa pienemmätkin asiat heti ylös muistioon tai kalenteriin. Itselläni on tapana unohtaa asioita, joten tämä käytäntö on parantanut elämääni kummasti.\n\nJos elät parisuhteessa, tee jaettu ostoslista esim iPhonen Reminders-ohjelmaan. Tuhlaat vähemmän aikaa kauppalistojen tekemiseen ja kaupassa arpomiseen.\n\n“Pakkauslistat” ovat käteviä toistuvia reissuja varten. Minulla on esimerkiksi omat listat ulkomaan maastopyöräilyreissuja sekä Jukolan viestiä varten. On paljon mukavampi lähteä matkalle, kun takaraivossa ei kolkuttele “unohdinkohan nyt jotain” -ajatus. Ei enää ikinä Jukolaa ilman saunakaljaa!\n\n\n\nLisääkin näitä olisi, esimerkiksi lompakon ohentaminen hankkiutumalla eroon kaikenmaailman bonuskorteista, Mobilepayn käyttäminen, turhan kännykän käytön vähentäminen ja niin edelleen. Osa näistä asioista ja tapojen muutoksista ovat todella pieniä, mutta ne kaikki ovat osaltaan auttaneet virtaviivaistamaan elämääni.\n", "content_html": "Viime vuosina olen pyrkinyt tietynlaiseen arjen virtaviivaistamiseen. Kuten varmasti kaikki ihmiset, niin minäkin haluaisin olla onnellisempi. Yksi tapa siihen on mielestäni säästää energiaa mukaviin asioihin. Pienetkin kitkaa aiheuttavat asiat kuormittavat paljon, jos ne toistuvat päivittäin.
![\"Rannalla\"](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/rannalla.jpg\")
Mark Zuckerberg pukeutuu aina samoihin vaatteisiin, koska hän haluaa säästää energiaa tärkeämmistä asioista päättämiseen. Myös Steve Jobs oli tunnettu pukeutumisestaan mustaan poolopaitaan. Tällaisessa toiminnassa on järkeä psykologiankin näkökulmasta (ks. Decision fatigue), sillä jatkuva vaihtoehtojen puntarointi on uuvuttavaa.
Oman univormun ei tarvitse tarkoittaa täsmälleen samojen vaatteiden käyttämistä päivittäin. Itselläni on kaapissa vain vaatteita, jotka kaikki sopivat keskenään, jolloin voin käytännössä ilman ajattelua ottaa vain ensimmäisenä hyllyssä olevat vaatteet. Toki tämä tarkoittaa, että kaapissani on paljon mustaa ja harmaata. Tylsää, sanovat toiset. Ajatonta, sanon minä.
Lisäksi olen pyrkinyt vähentämään vaatteiden määrää ja panostamaan ennemmin laatuun. Joidenkin vaatteiden, kuten farkkujen kanssa, tuntuu vain olevan niin, ettei rahallakaan saa kestävää kamaa.
Vaatteiden lisäksi myös muun tavaran määrää kannattaa vähentää.
Tällä hetkellähän tätä tehdään trendikkäästi KonMari-menetelmän hengessä. Helsingin neliöhinnat pakottavat osaltaan priorisoimaan, mitä tavaroita pienessä asunnossaan säilyttää.
Jotain mieltä rauhoittavaa ylimääräisen rojun välttämisessä ehdottomasti on. Miellyttävää on myös tietoisuus siitä, että ei omista mitään korvaamattoman arvokasta materiaa.
Niinhän sitä sanotaan, että siisti koti kertoo tylsästä elämästä. Joskus pitää kuitenkin siivotakin, ja minimalistinen sisustustyyli tekee tästä nopeampaa.
Ei hyllyjä ja pöytiä täyteen pieniä koriste-esineitä, vaan selkeitä pintoja ja kaikki mahdollinen kaappeihin piiloon, niin tulee ehkä joskus pölyt pyyhittyäkin.
Lyhyt tukka on todella käytännöllinen. Ei tarvitse stressata onko jakaus kunnossa saati tuhlata aikaa parturissa käymiseen. Ammattilaistason hiustenleikkuukone maksaa ehkä 50 euroa Saksasta tilattuna - raha, joka on säästetty nopeasti kun ei tarvitse käydä enää parturissa.
Jos sänki kasvaa ärsyttävän vauhdikkaasti ja sheivaus on joka-aamuinen toimenpide, niin suosittelen sopivan pituista partaa. Säännöllistä trimmaamista sekin vaatii, mutta ei päivittäistä huomiota kuitenkaan.
Kun on useita harrastuksia, niin harrastusvälineet on hyvä pitää järjestyksessä. Harrastan salibandya ja ennen ison mailabagin hommaamista minulta unohtui usein kotiin juomapullo tai pyyhe, varsinkin jos piti lähteä kiireellä pelaamaan. Nykyisin pidän sählykamat aina valmiina pakattuna omassa laukussaan.
Samaan tapaan esimerkiksi lumilautailuvarusteet ovat lautabagissa takkeineen ja laseineen, sekä suunnistuskamat omassa laukussaan.
Ostin taannoin laadukkaan repun, jonka voi normaalista 20 litran koosta laajentaa nopeasti 40 litran kokoiseksi. Tämä on erittäin kätevää, koska vaikkapa ruokakaupassa käydessä voi pakata kaiken reppuun, jolloin ostoksien kantaminen on mukavampaa. Mikään ei ole rasittavampaa kuin painavien ostoskassien kantaminen.
Kirjaa pienemmätkin asiat heti ylös muistioon tai kalenteriin. Itselläni on tapana unohtaa asioita, joten tämä käytäntö on parantanut elämääni kummasti.
Jos elät parisuhteessa, tee jaettu ostoslista esim iPhonen Reminders-ohjelmaan. Tuhlaat vähemmän aikaa kauppalistojen tekemiseen ja kaupassa arpomiseen.
“Pakkauslistat” ovat käteviä toistuvia reissuja varten. Minulla on esimerkiksi omat listat ulkomaan maastopyöräilyreissuja sekä Jukolan viestiä varten. On paljon mukavampi lähteä matkalle, kun takaraivossa ei kolkuttele “unohdinkohan nyt jotain” -ajatus. Ei enää ikinä Jukolaa ilman saunakaljaa!
![\"Keysmart\"](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/slimmer_keys_keysmart.jpg\")
Lisääkin näitä olisi, esimerkiksi lompakon ohentaminen hankkiutumalla eroon kaikenmaailman bonuskorteista, Mobilepayn käyttäminen, turhan kännykän käytön vähentäminen ja niin edelleen. Osa näistä asioista ja tapojen muutoksista ovat todella pieniä, mutta ne kaikki ovat osaltaan auttaneet virtaviivaistamaan elämääni.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2016/09/08/arkielamaa-helpottavia-asioita", "date_published": "2016-09-08T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/11/12/helsinki-tarvitsee-lisaa-tiivista-kaupunkia", "title": "Helsinki tarvitsee lisää tiivistä kaupunkia", "summary": "Olen kiinnostunut kaupunkisuunnittelusta ja seurannut mielenkiinnolla kehitystä, jossa suuret kaupungit kasvavat voimakkaasti. Helsinki hyväksyi juuri uuden yleiskaavan, jonka tavoitteena on tiivistää kaupunkia.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/kaupunkia1.jpg", "content_text": "Olen kiinnostunut kaupunkisuunnittelusta ja seurannut mielenkiinnolla kehitystä, jossa suuret kaupungit kasvavat voimakkaasti.\n\nYksi tutustumisen arvoinen kirjoitus aiheesta on nyt syksyllä julkaistu Osmo Soininvaaran ja Mikko Särelän pamfletti Kaupunkien voitto – Kuusi keinoa vapauttaa kaupunkien kasvu (suora linkki PDF-dokumenttiin).\n\nAihe on nyt erityisen ajankohtainen, sillä Helsinki hyväksyi juuri historiallisen yleiskaavan, jonka tavoitteena on tiivistää kaupunkia oleellisesti.\n\nJa tiivistämisen varaa onkin. Pääkaupunkiseudun asukastiheys on vain 952/km², kun Tukholmassa vastaava luku on 3597/km². Tämän johdosta esimerkiksi työmatkat ovat pääkaupunkiseudulla tavattoman pitkiä suhteessa asukasmäärään.\n\nMutta eivätkö suomalaiset nimenomaan halua asua väljästi, mieluiten omakotitalossa? Yhä useampi vastaa tähän nykyään ei.\n\nKiistattomin merkki tästä on Helsingin kantakaupungin asuntojen neliöhinnat: vaikka hintataso on olennaisesti korkeampi kuin muualla Suomessa ja jatkuvassa kasvussa verrattuna muuhun maahan, niin asuntoja ei riitä kaikille halukkaille.\n\nSamasta kielii tutkimus, jonka mukaan 500 000 pääkaupunkiseudun asukasta haluaisi asua kantakaupungissa, kun tällä hetkellä siihen on mahdollisuus vain 200 000:lla.\n\nMyös lapsiperheet muuttavat nyt takaisin kantakaupunkiin. Esimerkiksi Helsingin Vallilassa lapsiperheiden määrä on kasvanut peräti 60% vuodesta 2005.\n\nMiksi ihmiset haluavat kaupunkiin?\nOn monia syitä, miksi suuriin kaupunkeihin halutaan muuttaa. Kaupunkien voitto -pamfletissakin mainitaan niistä monia, itselleni ehkä tärkeimmän ollessa seuraava:\n\n\n Suuri työssäkäyntialue lisää yritysten että työntekijöiden turvallisuutta. Kapealtakin osaamisalueelta löytyy riittävästi työvoimaa, josta valita.\n\n\nKymmeniä vuosia kestävät urat samassa työpaikassa (paperitehtaat yms) ovat täysin mennyttä maailmaa. Pienemmällä paikkakunnalla olisi ehkä tänään tarjolla itselleni sopiva IT-alan työpaikka, mutta mitään varmuutta ei ole siitä, että järkeviä vaihtoehtoja olisi vielä viiden vuoden kuluttua, kun tulisi vaihtaa työpaikkaa. Haaste vielä moninkertaistuu, kun puolisollakin tulisi olla osaamista vastaavaa työtä.\n\nSuurten kaupunkien kohdalla puhutaankin niin sanotuista kasautumiseduista. Yrityksille on tarjolla enemmän ja laadukkaampia työntekijöitä. Työntekijöiden on mahdollista erikoistua. Harvinaistenkin asioiden harrastajat löytävät toisensa. Valtavirran ulkopuolisillekin kulttuuritapahtumille on yleisöä.\n\nYksi mielenkiintoinen aihe on internetin vaikutus kaupungistumiseen. Yhä useampi voi tehdä etätöitä, koska tietotyöhön riittää läppäri ja pääsy nettiin. Eikö tämän pitäisi jarruttaa urbanismia?\n\nItseasiassa asia on päinvastoin, sillä internet ja sosiaalinen media tuntuvat tekevän kaupungissa asumisen entistä houkuttelevammaksi.\n\nVoisi sanoa, että internetin ja sosiaalisen median avulla kaupungista saa enemmän irti. Tieto palveluista ja tapahtumista on helpommin saatavilla kuin koskaan. Erilaiset sovellukset kuten Reittiopas auttavat liikkumaan kaupungissa mutkattomasti joukkoliikennettä käyttäen.\n\nVastustajiakin on\nTiivistämistä vastustetaan paljon, ikäänkuin tässä oltaisiin pakottamassa kaikkia Kallioon asumaan. Kaupunkien voitto -pamfletissa oivasti kirjoitetaan, mistä tosiasiassa on kyse:\n\n\n Se, että asuntoihin Kalliossa kohdistuu ylikysyntää, ei tarkoita, että kaikki tai enemmistö haluaisi asua Kalliossa. Se tarkoittaa vain, että Kalliota tarvitaan lisää.\n\n\nMikko Särelä myös kirjoitti taannoin blogissaan:\n\n\n Ja täsmennetään vielä sen verran, että kaikkien ei tietenkään tarvitse asua tiiviissä kaupungissa. Moni haluaa asua lähiössä ja hyvä niin. Nyt on kyse siitä, että meillä on rakennettu pelkkiä lähiöitä viimeiset 50 vuotta ja meillä on ihan liian vähän tiivistä kaupunkia – verrattuna siihen kuinka moni sellaisessa haluaa asua.\n\n\nNäissä kahdessa lainauksessa homman ydin oikeastaan onkin kiteytettynä. Kyllä Suomessa lähiöitä ja väljyyttä riittää, mutta tiivistä kantakaupunkia ei läheskään niin paljoa kuin kysyntää olisi. Tulee siis rakentaa lisää kaupunkia. Juuri tätä uudella yleiskaavalla myös tavoitellaan.\n\nMonesti tiivistämistä vastustetaan myös sillä, että se tuhoaa viheralueet. Oikeastaan asia on päinvastoin, sillä tiivis rakentaminen mahdollistaa paremmat viheralueet.\n\nSuomalaisen lähiön ongelma on, että se on liian väljää sekä palveluiden että kunnollisten viheralueiden kannalta. Tiiviit keskittymät mahdollistavat rakenteen, jota voisi verrata Keski-Eurooppalaisiin kyliin: kylässä talot ovat tiivisti seinä seinää vasten, mutta niiden ympärillä on todellista luontoa.\n\n\n\nHelsingin seudulle odotetaan muuttavan yli 400 000 uutta asukasta tulevina vuosikymmeninä. Aikaisemmin nämä olisi sijoitettu pitkin kehyskuntia, mutta tämä olisi paitsi kallista ja luonnolle tuhoisaa, niin yhä useampi myös haluaa asua tiiviissä kaupungissa, siellä missä on elämää ja palveluita.\n\nTähän haasteeseen Helsingin uudelle yleiskaavalla pyritään vastaamaan. Esimerkiksi Kehä 1:n sisäpuolella olevat moottoritiet on tarkoitus muuttaa bulevardeiksi ja saada näin tilaa jopa 80 000 asukkaalle.\n\nAalto-yliopiston professori Marko Terviö kirjoittaa, kuinka Helsingin uusi yleiskaava saattaakin olla vuoden tärkein talouspoliittinen päätös Suomessa. Tarvitsemme yhden kansainvälisen mittapuun kaupungin.\n", "content_html": "Olen kiinnostunut kaupunkisuunnittelusta ja seurannut mielenkiinnolla kehitystä, jossa suuret kaupungit kasvavat voimakkaasti.
Yksi tutustumisen arvoinen kirjoitus aiheesta on nyt syksyllä julkaistu Osmo Soininvaaran ja Mikko Särelän pamfletti Kaupunkien voitto – Kuusi keinoa vapauttaa kaupunkien kasvu (suora linkki PDF-dokumenttiin).
Aihe on nyt erityisen ajankohtainen, sillä Helsinki hyväksyi juuri historiallisen yleiskaavan, jonka tavoitteena on tiivistää kaupunkia oleellisesti.
Ja tiivistämisen varaa onkin. Pääkaupunkiseudun asukastiheys on vain 952/km², kun Tukholmassa vastaava luku on 3597/km². Tämän johdosta esimerkiksi työmatkat ovat pääkaupunkiseudulla tavattoman pitkiä suhteessa asukasmäärään.
Mutta eivätkö suomalaiset nimenomaan halua asua väljästi, mieluiten omakotitalossa? Yhä useampi vastaa tähän nykyään ei.
Kiistattomin merkki tästä on Helsingin kantakaupungin asuntojen neliöhinnat: vaikka hintataso on olennaisesti korkeampi kuin muualla Suomessa ja jatkuvassa kasvussa verrattuna muuhun maahan, niin asuntoja ei riitä kaikille halukkaille.
Samasta kielii tutkimus, jonka mukaan 500 000 pääkaupunkiseudun asukasta haluaisi asua kantakaupungissa, kun tällä hetkellä siihen on mahdollisuus vain 200 000:lla.
Myös lapsiperheet muuttavat nyt takaisin kantakaupunkiin. Esimerkiksi Helsingin Vallilassa lapsiperheiden määrä on kasvanut peräti 60% vuodesta 2005.
On monia syitä, miksi suuriin kaupunkeihin halutaan muuttaa. Kaupunkien voitto -pamfletissakin mainitaan niistä monia, itselleni ehkä tärkeimmän ollessa seuraava:
Suuri työssäkäyntialue lisää yritysten että työntekijöiden turvallisuutta. Kapealtakin osaamisalueelta löytyy riittävästi työvoimaa, josta valita.
Kymmeniä vuosia kestävät urat samassa työpaikassa (paperitehtaat yms) ovat täysin mennyttä maailmaa. Pienemmällä paikkakunnalla olisi ehkä tänään tarjolla itselleni sopiva IT-alan työpaikka, mutta mitään varmuutta ei ole siitä, että järkeviä vaihtoehtoja olisi vielä viiden vuoden kuluttua, kun tulisi vaihtaa työpaikkaa. Haaste vielä moninkertaistuu, kun puolisollakin tulisi olla osaamista vastaavaa työtä.
Suurten kaupunkien kohdalla puhutaankin niin sanotuista kasautumiseduista. Yrityksille on tarjolla enemmän ja laadukkaampia työntekijöitä. Työntekijöiden on mahdollista erikoistua. Harvinaistenkin asioiden harrastajat löytävät toisensa. Valtavirran ulkopuolisillekin kulttuuritapahtumille on yleisöä.
Yksi mielenkiintoinen aihe on internetin vaikutus kaupungistumiseen. Yhä useampi voi tehdä etätöitä, koska tietotyöhön riittää läppäri ja pääsy nettiin. Eikö tämän pitäisi jarruttaa urbanismia?
Itseasiassa asia on päinvastoin, sillä internet ja sosiaalinen media tuntuvat tekevän kaupungissa asumisen entistä houkuttelevammaksi.
Voisi sanoa, että internetin ja sosiaalisen median avulla kaupungista saa enemmän irti. Tieto palveluista ja tapahtumista on helpommin saatavilla kuin koskaan. Erilaiset sovellukset kuten Reittiopas auttavat liikkumaan kaupungissa mutkattomasti joukkoliikennettä käyttäen.
Tiivistämistä vastustetaan paljon, ikäänkuin tässä oltaisiin pakottamassa kaikkia Kallioon asumaan. Kaupunkien voitto -pamfletissa oivasti kirjoitetaan, mistä tosiasiassa on kyse:
Se, että asuntoihin Kalliossa kohdistuu ylikysyntää, ei tarkoita, että kaikki tai enemmistö haluaisi asua Kalliossa. Se tarkoittaa vain, että Kalliota tarvitaan lisää.
Mikko Särelä myös kirjoitti taannoin blogissaan:
Ja täsmennetään vielä sen verran, että kaikkien ei tietenkään tarvitse asua tiiviissä kaupungissa. Moni haluaa asua lähiössä ja hyvä niin. Nyt on kyse siitä, että meillä on rakennettu pelkkiä lähiöitä viimeiset 50 vuotta ja meillä on ihan liian vähän tiivistä kaupunkia – verrattuna siihen kuinka moni sellaisessa haluaa asua.
Näissä kahdessa lainauksessa homman ydin oikeastaan onkin kiteytettynä. Kyllä Suomessa lähiöitä ja väljyyttä riittää, mutta tiivistä kantakaupunkia ei läheskään niin paljoa kuin kysyntää olisi. Tulee siis rakentaa lisää kaupunkia. Juuri tätä uudella yleiskaavalla myös tavoitellaan.
Monesti tiivistämistä vastustetaan myös sillä, että se tuhoaa viheralueet. Oikeastaan asia on päinvastoin, sillä tiivis rakentaminen mahdollistaa paremmat viheralueet.
Suomalaisen lähiön ongelma on, että se on liian väljää sekä palveluiden että kunnollisten viheralueiden kannalta. Tiiviit keskittymät mahdollistavat rakenteen, jota voisi verrata Keski-Eurooppalaisiin kyliin: kylässä talot ovat tiivisti seinä seinää vasten, mutta niiden ympärillä on todellista luontoa.
![\"Kaupunkia\"](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/kaupunkia1.jpg\")
Helsingin seudulle odotetaan muuttavan yli 400 000 uutta asukasta tulevina vuosikymmeninä. Aikaisemmin nämä olisi sijoitettu pitkin kehyskuntia, mutta tämä olisi paitsi kallista ja luonnolle tuhoisaa, niin yhä useampi myös haluaa asua tiiviissä kaupungissa, siellä missä on elämää ja palveluita.
Tähän haasteeseen Helsingin uudelle yleiskaavalla pyritään vastaamaan. Esimerkiksi Kehä 1:n sisäpuolella olevat moottoritiet on tarkoitus muuttaa bulevardeiksi ja saada näin tilaa jopa 80 000 asukkaalle.
Aalto-yliopiston professori Marko Terviö kirjoittaa, kuinka Helsingin uusi yleiskaava saattaakin olla vuoden tärkein talouspoliittinen päätös Suomessa. Tarvitsemme yhden kansainvälisen mittapuun kaupungin.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/11/12/helsinki-tarvitsee-lisaa-tiivista-kaupunkia", "date_published": "2015-11-12T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/11/02/maastopyorailysta", "title": "Maastopyöräilystä", "summary": "Maastopyöräily on monipuolinen laji: voi nauttia luonnosta retkeilyhengessä, ajaa kovia hikilenkkejä tai mennä extremeen suuntaan luukuttamalla vauhdilla alamäkiin.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/MTB-jump.jpg", "content_text": "Olen aina tiennyt, että pitäisin maastopyöräilystä. Ensimmäisen maastofillarini ostin kuitenkin vasta vuonna 2013. En oikeastaan tiedä miksi, ehkä nuukana miehenä ei koskaan raaskinut panostaa laadukkaan maastopyörän vaatimaa rahasummaa.\n\nMyöskin pieni kerrostalokämppä tuntui vaikealta yhdistelmältä mutaisen maastopyörän kanssa. No, kerrostalossa asutaan edelleen - toisilla on seinillä tauluja, meillä polkupyöriä.\n\n\n\nMaastopyöräily on monipuolinen laji: voi nauttia luonnosta retkeilyhengessä, ajaa kovia hikilenkkejä tai mennä extremeen suuntaan luukuttamalla vauhdilla alamäkiin.\n\nMaantiepyöräilyyn verrattuna ajaminen on täynnä ärsykkeitä, sillä kapeat polut, kivet ja juurakot haastavat fysiikan lisäksi kuskin ajotaitoja. Lajissa onkin jatkuvasti uutta opittavaa, itselläni suurimpina kehityksen kohteina bunny hopit ja hyppiminen yleensäkin.\n\n\n\nOstin täysjousitetun enduropyörän, jotta pääsisi nauttimaan maastopyöräilyn kaikista osa-alueista.\n\nNykyaikainen all mountain -maastopyörä onkin hämmästyttävän monipuolinen kapistus. Sillä voi paahtaa rajussakin kivikossa alamäkeen, sillä onnistuu pitkät nousut, puhumattakaan XC-henkisestä metsäajelusta, jota suurin osa pääkaupunkiseudun maastoilustani on.\n\nErikseen täytyy mainita ns. hissitolppa, jolla satulan korkeutta voi säätää nappia painamalla. Sopii erinomaisesti Suomeen, jossa mäet ovat pieniä.\n\nMaastopyöräily on myös siitä oiva insinöörimiehen laji, että siinä voi päästää sisäisen kamahomon irti. Kaikenlaista varustetta, pyörän komponenttia ja muuta roipetta riittää speksattavaksi loputtomiin.\n\n\n\nTänä vuonna uskaltauduin kavereiden kanssa lähtemään Tahko MTB -kilpailun lähtöviivalle. 60 kilometriä kaikkien aikojen mutarännissä oli mukava kokemus ja oli hauska huomata, ettei siellä ihan jalkoihin jäänyt. Ensi vuonna viiden tunnin alitusta hakemaan.\n\n\n\nKahtena kesänä on tullut käytyä myös Italiassa vuorilla ajamassa. Hienointahan tämä laji on silloin, kun mennään alamäkeen ja polkua riittää. 2014 kävimme Gardalla ja tänä vuonna Finale Liguressa.\n\nEnsi vuoden haasteeksi olen asettanut hissipöyräilyn kokeilemisen Suomessa (ankkurihissit vähän jännittää). Myös pyöräilymatka vuorille on jälleen ajatuksissa, kenties ensi kesänä tulee lähdettyä viimein Alpeille ajamaan?\n", "content_html": "Olen aina tiennyt, että pitäisin maastopyöräilystä. Ensimmäisen maastofillarini ostin kuitenkin vasta vuonna 2013. En oikeastaan tiedä miksi, ehkä nuukana miehenä ei koskaan raaskinut panostaa laadukkaan maastopyörän vaatimaa rahasummaa.
Myöskin pieni kerrostalokämppä tuntui vaikealta yhdistelmältä mutaisen maastopyörän kanssa. No, kerrostalossa asutaan edelleen - toisilla on seinillä tauluja, meillä polkupyöriä.
![\"MTB](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/MTB-jump.jpg\")
Maastopyöräily on monipuolinen laji: voi nauttia luonnosta retkeilyhengessä, ajaa kovia hikilenkkejä tai mennä extremeen suuntaan luukuttamalla vauhdilla alamäkiin.
Maantiepyöräilyyn verrattuna ajaminen on täynnä ärsykkeitä, sillä kapeat polut, kivet ja juurakot haastavat fysiikan lisäksi kuskin ajotaitoja. Lajissa onkin jatkuvasti uutta opittavaa, itselläni suurimpina kehityksen kohteina bunny hopit ja hyppiminen yleensäkin.
![\"Radon](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/radon-slide-150.jpg\")
Ostin täysjousitetun enduropyörän, jotta pääsisi nauttimaan maastopyöräilyn kaikista osa-alueista.
Nykyaikainen all mountain -maastopyörä onkin hämmästyttävän monipuolinen kapistus. Sillä voi paahtaa rajussakin kivikossa alamäkeen, sillä onnistuu pitkät nousut, puhumattakaan XC-henkisestä metsäajelusta, jota suurin osa pääkaupunkiseudun maastoilustani on.
Erikseen täytyy mainita ns. hissitolppa, jolla satulan korkeutta voi säätää nappia painamalla. Sopii erinomaisesti Suomeen, jossa mäet ovat pieniä.
Maastopyöräily on myös siitä oiva insinöörimiehen laji, että siinä voi päästää sisäisen kamahomon irti. Kaikenlaista varustetta, pyörän komponenttia ja muuta roipetta riittää speksattavaksi loputtomiin.
![\"Tahko](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/tahko-mtb-2015-maalissa.jpg\")
Tänä vuonna uskaltauduin kavereiden kanssa lähtemään Tahko MTB -kilpailun lähtöviivalle. 60 kilometriä kaikkien aikojen mutarännissä oli mukava kokemus ja oli hauska huomata, ettei siellä ihan jalkoihin jäänyt. Ensi vuonna viiden tunnin alitusta hakemaan.
![\"MTB](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/garga-mtb-2014.jpg\")
Kahtena kesänä on tullut käytyä myös Italiassa vuorilla ajamassa. Hienointahan tämä laji on silloin, kun mennään alamäkeen ja polkua riittää. 2014 kävimme Gardalla ja tänä vuonna Finale Liguressa.
Ensi vuoden haasteeksi olen asettanut hissipöyräilyn kokeilemisen Suomessa (ankkurihissit vähän jännittää). Myös pyöräilymatka vuorille on jälleen ajatuksissa, kenties ensi kesänä tulee lähdettyä viimein Alpeille ajamaan?
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/11/02/maastopyorailysta", "date_published": "2015-11-02T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/10/23/vuonna-2015-pelattua", "title": "Vuonna 2015 pelattua", "summary": "Tänä vuonna on tullut pelattua ihan mukavasti, joten ajattelin kirjata hieman fiiliksiäni peleistä. Listalla on viisi AAA-peliä ja muutama pienempi ladattava peli.", "content_text": "Tänä vuonna on tullut pelattua ihan mukavasti, joten ajattelin kirjata hieman fiiliksiäni peleistä. Listalla on viisi AAA-peliä ja muutama pienempi ladattava peli.\n\nThe Last of Us Remastered\n\nNaughty Dog -pelistudion kehuttu The Last of Us oli mennyt itseltäni hieman ohitse, mutta ensimmäisen PlayStationin ostettuani oli tämä se peli, jonka ostin konsolin kanssa.\n\nVaikka pelimekaniikaltaan pelissä ei mitään uutta ihmeellistä olekaan, niin kysessä on viimeistelty mestariteos, joka vie pelien tarinankerrontaa isolla askeleella aikuismaisempaan suuntaan.\n\nWitcher 3\n\nJopa yli sadan tunnin edestä pelattavaa sisältävät yksinpelit ovat hankalia tapauksia. Toimintaroolipeleissä homma menee helposti toinen toistaan muistuttavien luolien raivaamiseksi, mihin itse kyllästyn todella nopeasti.\n\nWitcher 2 jäi itseltäni kesken, mutta annoin kuitenkin hurjasti kehutulle kolmososalle mahdollisuuden. Se kannatti, sillä yllättäen tässä olikin ensimmäinen avoimen maailman peli, jossa todella jaksoin tutkia maailmaa ja tehdä sivutehtäviä.\n\nToki sivutehtävät ovat aika kaavamaisia, mutta niille kaikille on kuitenkin jaksettu kirjoittaa taustatarina ja tehdä jopa omia cutscenejä, joten homma pysyy tuoreena muita pelejä pidempään.\n\nTaikoihin ja väistöihin perustuva taistelumekaniikka ei edelleenkään ole suosikkini, mutta itse tykkään muutenkin enemmän ammuskelupeleistä.\n\nEvil Within\n\nShinji Mikami tunnetaan Resident Evil -pelisarjan luojana. Evil Within tuntuu aivan Resident Evil 4:lta (en ole uudempia osia pelannut, joten en osaa niihin verrata). Liikkuminen on kankeaa, kaikki mahdolliset kauhukliseet on kierrätetty ja juonessa ei ole yhtään mitään tolkkua.\n\nMielestäni kuitenkin ihan hauskaa aivot nollilla -mättöä, jossa painajaismainen maailma on ihan tyylikäästi toteutettu, vaikka sisältääkin kaikki perinteiset hylätyt kartanot, hautausmaat ja mielisairalaat. Läpi tuli pelattua.\n\nGame of Thrones\n\nTelltalen episodimaiset pelit breikkasivat todenteolla The Walking Dead -pelien myötä. Olin innoissani, kun selvisi että Telltale tulisi tekemään Game of Thronesin peliversion, mutta lopputulos on pettymys.\n\nOn paperilla ehkä hyvä idea, että kirjojen ja TV-sarjan tapaan pelissä hypitään usean eri hahmon tarinoiden välillä, mutta kun yksi episodi kestää korkeintaan sen pari tuntia, niin per hahmo jää todella vähän pelattavaa. Tämän myötä vaikutelmasta tulee väkisinkin hätäinen.\n\nJo Walking Dead -pelit nykivät ja paukkuivat Xbox 360:lla, mutta odotin tilanteen korjaantuneen uuden konsolisukupolven myötä. Näin ei valitettavasti ole, sillä enginellä on edelleen isoja ongelmia esimerkiksi nopeiden kuvakulmien vaihtojen kanssa.\n\nMetal Gear Solid 5: The Phantom Pain\n\nThe Phantom Pain on ensimmäinen kosketukseni Metal Gear Solid -sarjaan, josta Hideo Kojima on vastannut peräti 28 vuotta.\n\nKyseessä on todella ristiriitainen peli.\n\nEnsinnäkin hyvät asiat: peruspelimekaniikka toimii erinomaisesti. Pelaajalle tarjotaan paljon vapautta ja vaikka pohjimmiltaan kyseessä onkin stealth-peli, niin homman mennessä ns. reisille voi antaa aseiden laulaa ja silti selvitä tilanteesta voittajana. Juuri nämä epätoivoisetkin selviytymistaistelut ovat parasta tässä pelissä.\n\nJuonta ei juuri ole ja aikaisemmat osat ovat olleet käsittääkseni enemmän juonivetoisia. Pientä plussaa täytyy antaa siitä, että mukana on lapsisotilaiden kaltaisia harvemmin käsiteltyjä aiheita.\n\nSitten ne huonot puolet: pelissä on paljon filleriä, osa sivutehtävistä on täyttä pakkopullaa ja samoja kampanjan tehtäviä tulisi pelata uudestaan kovemmalla vaikeustasolla. Tukikohdan rakentelu on tylsää. Naishahmojen rintoja zoomaillaan kuin markan pornossa ja hetkittäin tuntuu, kuin pelaisi 13-vuotiaan teinipojan luomusta.\n\nTämä on sääli, koska pelattavuus on huipussaan itse ydinsisällössä, eli vihollisen tukikohtiin hiiviskelyssä.\n\nMuuta pelattua\n\nAlkuvuodesta tuli mätettyä jonkin verran Battlefield 4:sta. Kyseessä on perus-battlefield, niin hyvässä kuin huonossakin. Jonkin verran tätä jaksoi vääntää, mutta esimerkiksi se, että kierrossa tuntui olevan turhan paljon ankeita mappeja kuten Siege of Shanghai, niin lopulta peli unohtui aika nopeasti.\n\nRunsaasti hypetetty taidepeli The Journey tuli myös tsekattua. Yleensä innostun näistä, mutta tämä meni jotenkin ohi itseltäni. Jos visuaalinen tyyli olisi ollut omaan makuuni, niin ehkä tämä olisi nostanut osakkeita silmissäni.\n\nEveryone's Gone to the Rapture on niin sanottu kävelypeli, jossa käytännössä siis vain kävellään suht leveää polkua pitkin läpi pelimaailman ja yritetään muodostaa kuvaa, mitä on tapahtunut. Itseasiassa paljon mielenkiintoisempaa kuin alkuaan kuulostaa! Erityismaininta huiman hienosta musiikista.\n\nLoppuvuoden pelit\n\nTällä hetkellä pelaan Uncharted-kokoelmaa, mikä onkin ensimmäinen kosketukseni tähän PlayStationin yksinoikeuteen.\n\nXboxille olisi tulossa Rise of the Tomb Raider (tykkäsin sarjan uudelleenkäynnistäneestä edellisestä osasta todella paljon), lisäksi uusi Halo kiinnostaa tietysti aina jossain määrin. Kenties tulee hommattua Xbox One pukinkonttiin näiden pelien vuoksi?\n", "content_html": "Tänä vuonna on tullut pelattua ihan mukavasti, joten ajattelin kirjata hieman fiiliksiäni peleistä. Listalla on viisi AAA-peliä ja muutama pienempi ladattava peli.
Naughty Dog -pelistudion kehuttu The Last of Us oli mennyt itseltäni hieman ohitse, mutta ensimmäisen PlayStationin ostettuani oli tämä se peli, jonka ostin konsolin kanssa.
Vaikka pelimekaniikaltaan pelissä ei mitään uutta ihmeellistä olekaan, niin kysessä on viimeistelty mestariteos, joka vie pelien tarinankerrontaa isolla askeleella aikuismaisempaan suuntaan.
Jopa yli sadan tunnin edestä pelattavaa sisältävät yksinpelit ovat hankalia tapauksia. Toimintaroolipeleissä homma menee helposti toinen toistaan muistuttavien luolien raivaamiseksi, mihin itse kyllästyn todella nopeasti.
Witcher 2 jäi itseltäni kesken, mutta annoin kuitenkin hurjasti kehutulle kolmososalle mahdollisuuden. Se kannatti, sillä yllättäen tässä olikin ensimmäinen avoimen maailman peli, jossa todella jaksoin tutkia maailmaa ja tehdä sivutehtäviä.
Toki sivutehtävät ovat aika kaavamaisia, mutta niille kaikille on kuitenkin jaksettu kirjoittaa taustatarina ja tehdä jopa omia cutscenejä, joten homma pysyy tuoreena muita pelejä pidempään.
Taikoihin ja väistöihin perustuva taistelumekaniikka ei edelleenkään ole suosikkini, mutta itse tykkään muutenkin enemmän ammuskelupeleistä.
Shinji Mikami tunnetaan Resident Evil -pelisarjan luojana. Evil Within tuntuu aivan Resident Evil 4:lta (en ole uudempia osia pelannut, joten en osaa niihin verrata). Liikkuminen on kankeaa, kaikki mahdolliset kauhukliseet on kierrätetty ja juonessa ei ole yhtään mitään tolkkua.
Mielestäni kuitenkin ihan hauskaa aivot nollilla -mättöä, jossa painajaismainen maailma on ihan tyylikäästi toteutettu, vaikka sisältääkin kaikki perinteiset hylätyt kartanot, hautausmaat ja mielisairalaat. Läpi tuli pelattua.
Telltalen episodimaiset pelit breikkasivat todenteolla The Walking Dead -pelien myötä. Olin innoissani, kun selvisi että Telltale tulisi tekemään Game of Thronesin peliversion, mutta lopputulos on pettymys.
On paperilla ehkä hyvä idea, että kirjojen ja TV-sarjan tapaan pelissä hypitään usean eri hahmon tarinoiden välillä, mutta kun yksi episodi kestää korkeintaan sen pari tuntia, niin per hahmo jää todella vähän pelattavaa. Tämän myötä vaikutelmasta tulee väkisinkin hätäinen.
Jo Walking Dead -pelit nykivät ja paukkuivat Xbox 360:lla, mutta odotin tilanteen korjaantuneen uuden konsolisukupolven myötä. Näin ei valitettavasti ole, sillä enginellä on edelleen isoja ongelmia esimerkiksi nopeiden kuvakulmien vaihtojen kanssa.
The Phantom Pain on ensimmäinen kosketukseni Metal Gear Solid -sarjaan, josta Hideo Kojima on vastannut peräti 28 vuotta.
Kyseessä on todella ristiriitainen peli.
Ensinnäkin hyvät asiat: peruspelimekaniikka toimii erinomaisesti. Pelaajalle tarjotaan paljon vapautta ja vaikka pohjimmiltaan kyseessä onkin stealth-peli, niin homman mennessä ns. reisille voi antaa aseiden laulaa ja silti selvitä tilanteesta voittajana. Juuri nämä epätoivoisetkin selviytymistaistelut ovat parasta tässä pelissä.
Juonta ei juuri ole ja aikaisemmat osat ovat olleet käsittääkseni enemmän juonivetoisia. Pientä plussaa täytyy antaa siitä, että mukana on lapsisotilaiden kaltaisia harvemmin käsiteltyjä aiheita.
Sitten ne huonot puolet: pelissä on paljon filleriä, osa sivutehtävistä on täyttä pakkopullaa ja samoja kampanjan tehtäviä tulisi pelata uudestaan kovemmalla vaikeustasolla. Tukikohdan rakentelu on tylsää. Naishahmojen rintoja zoomaillaan kuin markan pornossa ja hetkittäin tuntuu, kuin pelaisi 13-vuotiaan teinipojan luomusta.
Tämä on sääli, koska pelattavuus on huipussaan itse ydinsisällössä, eli vihollisen tukikohtiin hiiviskelyssä.
Alkuvuodesta tuli mätettyä jonkin verran Battlefield 4:sta. Kyseessä on perus-battlefield, niin hyvässä kuin huonossakin. Jonkin verran tätä jaksoi vääntää, mutta esimerkiksi se, että kierrossa tuntui olevan turhan paljon ankeita mappeja kuten Siege of Shanghai, niin lopulta peli unohtui aika nopeasti.
Runsaasti hypetetty taidepeli The Journey tuli myös tsekattua. Yleensä innostun näistä, mutta tämä meni jotenkin ohi itseltäni. Jos visuaalinen tyyli olisi ollut omaan makuuni, niin ehkä tämä olisi nostanut osakkeita silmissäni.
Everyone's Gone to the Rapture on niin sanottu kävelypeli, jossa käytännössä siis vain kävellään suht leveää polkua pitkin läpi pelimaailman ja yritetään muodostaa kuvaa, mitä on tapahtunut. Itseasiassa paljon mielenkiintoisempaa kuin alkuaan kuulostaa! Erityismaininta huiman hienosta musiikista.
Tällä hetkellä pelaan Uncharted-kokoelmaa, mikä onkin ensimmäinen kosketukseni tähän PlayStationin yksinoikeuteen.
Xboxille olisi tulossa Rise of the Tomb Raider (tykkäsin sarjan uudelleenkäynnistäneestä edellisestä osasta todella paljon), lisäksi uusi Halo kiinnostaa tietysti aina jossain määrin. Kenties tulee hommattua Xbox One pukinkonttiin näiden pelien vuoksi?
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/10/23/vuonna-2015-pelattua", "date_published": "2015-10-23T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/09/02/tuhosivatko-mainostajat-nettisivujen-suorituskyvyn", "title": "Tuhosivatko mainostajat nettisivujen suorituskyvyn?", "summary": "Tein nopean testin kuudelle suosituimmalle kaupalliselle uutissivustolle ja vertasin, kuinka sivut latautuivat ilman mainoksia ja käyttäjien seurantaa.", "content_text": "Suositun The Verge -teknologiasivuston päätoimittaja Nilay Patel sohaisi muurahaispesään kirjoituksellaan The mobile web sucks, jossa hän haukkui älypuhelimien selainten suorituskykyä ja käyttökokemusta.\n\nKirjoituksesta heräsi runsaasti keskustelua, jossa arvosteltiin paljon myös nykyisten uutissivustojen teknisiä toteuksia mainoksien ja seurantajärjestelmien hidastaessa sivun latausta. Esimerkiksi Les Orchard toi ilmi, kuinka kyseinen The Vergen artikkelisivu tekee lähes 300 HTTP-kyselyä ja siirtää dataa peräti 10 megatavua (tänään koko näyttäisi olevan maltillisempi, 2,7 megatavua).\n\nKeskustelu on ajankohtaista senkin takia, että Apple on tuomassa syksyn aikana kaikkiin Safari-selaimiin (iOS:n myötä siis myös iPhonelle) tuen mainosten esto-ohjelmille.\n\nMonet ovat nähneet tämän Applen kannanottona liian pitkälle mennyttä nettimainontaa kohtaan. Samoin Facebook kertoi turhautuneensa hitaasti latautuviin artikkeleihin ja toi hiljattain markkinoille oman Instant Articles -palvelunsa. Toki molemmilla tahoilla on intresseissään saada enemmän sisältöä avoimesta verkosta omaan suljettuun ekosysteeminsä, mutta kysymys on silti mielenkiintoinen: onko verkkomainonta mennyt liian pitkälle ja tuhonnut samalla sivujen latausajat?\n\nMarco Arment kirjoittaa, että näin on käynyt ja käyttäjille on syntynyt moraalinen oikeus käyttää erilaisia esto-ohjelmia. Hän vertaa tilannetta taannoisiin pop-up -mainoksiin, joiden seurauksena kaikkiin selaimiin tuli estotoiminto niitä varten.\n\nDean Murphy keräsi blogikirjoitukseensa eräiden suosittujen sivustojen latausaikoja. Keskimäärin sivut latautuivat peräti 3,9 kertaa nopeammin ilman mainoksia. Owen Williams havainnollisti The Next Webin artikkelissaan kuinka tämä ero näkyy käytännössä iPhone-käyttäjälle.\n\nMonella saitilla meno näyttääkin lähteneen lapasesta, esimerkiksi iMoren sivulataus nopeutui 11 sekunnista kahteen sekuntiin ilman mainoksia. Monella sivustolla trackerit tekevät omia kutsujaan vielä kauan (jopa minuutin) varsinaisen sivulatauksen jälkeen. Ei myöskään ole vaikea löytää esimerkkejä sivustoista, joissa tehdään yli 400 HTTP-pyyntöä per sivu.\n\nItse haluaisin tähän lisätä, että mobiilin käyttökokemuksen osaavat pilata myös sivuston omistajat aivan itse: on aina yhtä raivostuttavaa sulkea cookie-ilmoitus ja ruudulle hyppäävä kehoitus osallistua kyselyyn tai seurata palvelun Facebook-sivua. Puhumattakaan sivuista, joissa logo ja päävalikko on liimattu ruudun ylälaitaan, ikäänkuin kännykän ruudulla sitä tilaa olisi tuhlattavaksi.\n\nOngelma ei kosketa vain mobiilisivuja, sillä mainoksia ja muuta tauhkaa on tietenkin myös desktop-sivuilla. Mutta PC:ssä on mobiililaitteisiin verrattuna moninkertaisesti suurempi näyttö, enemmän tehoa ja käytännössä aina nopea verkkoyhteys.\n\nMutta millainen tilanne on Suomessa? Tein nopean testin kuudelle suosituimmalle (TNS-Metrix 2015/32) kaupalliselle uutissivustolle ja vertasin, kuinka sivut latautuivat ilman mainoksia ja käyttäjien seurantaa.\n\nMitattavia suureita oli kolme: latausaika, HTTP-pyyntöjen määrä ja sivun koko megatavuina.\n\nTein testin käyttäen Chromen iPhone 6 -emulaattoria. Latasin sivuston pääartikkelin ensin ilman esto-ohjelmia ja sen jälkeen käyttäen Ghosterya, jonka avulla blokkasin kaikki tracking & advertizing -osastoon menevät pyynnöt (sivulle jäi siis mm. Facebookin widgetit). Latasin sivut viisi kertaa ja laskin keskiarvot.\n\nTulokset olivat seuraavanlaisia:\n\nLatausajat:\n\n\n\nHTTP-pyyntöjen määrä:\n\n\n\nSivujen koot megatavuina:\n\n\n\nPahimmillaan mainokset ja käyttäjänseuranta siis lähes kaksinkertaistavat latausajan. Keskimäärin sivulataus hidastuu noin 50%.\n\nHTTP-pyyntöjen määrä kasvaa MTV:n sivulla peräti 140%, muilla sivustoilla noin 40%. Dataa siirtyy keskimäärin 35% enemmän.\n\nKarkeasti arvioiden voisi sanoa, että mainonta tuo 40% lisää tauhkaa per sivulataus. Tämä kuulostaa suurelta, mutta on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin Dean Murphyn listaamissa esimerkkitapauksissa. Tämän hyvin rajallisen otoksen perusteella voisikin sanoa, että Suomessa tilanne on maltillisempi verrattuna kansainvälisiin sivustoihin.\n\nMieleen hiipii silti kysymys, että mikä on hyväksyttävä raja mainonnan tuomalle lisäkuormalle? Vertailun vuoksi: TV:ssä saa esittää tuntia kohden 12 minuuttia mainoksia (20% sisällöstä) ja paperi-hesarin juttuala on noin 50% koko sivualasta.\n\nEn ole ikinä käyttänyt mainosten esto-ohjelmia, sillä uutissivustojen tärkein (ja monille ainoa) tulonlähde on mainonta. Mainoksissa itsessään, puhumattakaan tyylikkäästi toteutetusta natiivista mainonnasta, ei sinänsä ole mitään vikaa.\n\nMutta käyttäjien seuranta on oma kysymyksensä. Nettimainonta menee paljon pidemmälle kuin vanhan median mainonta, sillä netissä mainostajat voivat seurata käyttäjiä todella tarkasti ja tyypillisesti käyttäjät ovat autuaan tietämättömiä kuinka laajalle verkottunutta tämä profilointi on.\n\nOn mielestäni hyvä asia, että käyttäjille tuodaan helposti saataville toiminto, jolla he voivat rajata heihin kohdistuvaa seurantaa ja täten parantaa omaa yksityisyyttään. Mainostajien kannalta haasteena onkin, että samalla käyttäjät oppivat helposti estämään seurannan lisäksi myös varsinaiset mainokset, kuten bannerit.\n", "content_html": "Suositun The Verge -teknologiasivuston päätoimittaja Nilay Patel sohaisi muurahaispesään kirjoituksellaan The mobile web sucks, jossa hän haukkui älypuhelimien selainten suorituskykyä ja käyttökokemusta.
Kirjoituksesta heräsi runsaasti keskustelua, jossa arvosteltiin paljon myös nykyisten uutissivustojen teknisiä toteuksia mainoksien ja seurantajärjestelmien hidastaessa sivun latausta. Esimerkiksi Les Orchard toi ilmi, kuinka kyseinen The Vergen artikkelisivu tekee lähes 300 HTTP-kyselyä ja siirtää dataa peräti 10 megatavua (tänään koko näyttäisi olevan maltillisempi, 2,7 megatavua).
Keskustelu on ajankohtaista senkin takia, että Apple on tuomassa syksyn aikana kaikkiin Safari-selaimiin (iOS:n myötä siis myös iPhonelle) tuen mainosten esto-ohjelmille.
Monet ovat nähneet tämän Applen kannanottona liian pitkälle mennyttä nettimainontaa kohtaan. Samoin Facebook kertoi turhautuneensa hitaasti latautuviin artikkeleihin ja toi hiljattain markkinoille oman Instant Articles -palvelunsa. Toki molemmilla tahoilla on intresseissään saada enemmän sisältöä avoimesta verkosta omaan suljettuun ekosysteeminsä, mutta kysymys on silti mielenkiintoinen: onko verkkomainonta mennyt liian pitkälle ja tuhonnut samalla sivujen latausajat?
Marco Arment kirjoittaa, että näin on käynyt ja käyttäjille on syntynyt moraalinen oikeus käyttää erilaisia esto-ohjelmia. Hän vertaa tilannetta taannoisiin pop-up -mainoksiin, joiden seurauksena kaikkiin selaimiin tuli estotoiminto niitä varten.
Dean Murphy keräsi blogikirjoitukseensa eräiden suosittujen sivustojen latausaikoja. Keskimäärin sivut latautuivat peräti 3,9 kertaa nopeammin ilman mainoksia. Owen Williams havainnollisti The Next Webin artikkelissaan kuinka tämä ero näkyy käytännössä iPhone-käyttäjälle.
Monella saitilla meno näyttääkin lähteneen lapasesta, esimerkiksi iMoren sivulataus nopeutui 11 sekunnista kahteen sekuntiin ilman mainoksia. Monella sivustolla trackerit tekevät omia kutsujaan vielä kauan (jopa minuutin) varsinaisen sivulatauksen jälkeen. Ei myöskään ole vaikea löytää esimerkkejä sivustoista, joissa tehdään yli 400 HTTP-pyyntöä per sivu.
Itse haluaisin tähän lisätä, että mobiilin käyttökokemuksen osaavat pilata myös sivuston omistajat aivan itse: on aina yhtä raivostuttavaa sulkea cookie-ilmoitus ja ruudulle hyppäävä kehoitus osallistua kyselyyn tai seurata palvelun Facebook-sivua. Puhumattakaan sivuista, joissa logo ja päävalikko on liimattu ruudun ylälaitaan, ikäänkuin kännykän ruudulla sitä tilaa olisi tuhlattavaksi.
Ongelma ei kosketa vain mobiilisivuja, sillä mainoksia ja muuta tauhkaa on tietenkin myös desktop-sivuilla. Mutta PC:ssä on mobiililaitteisiin verrattuna moninkertaisesti suurempi näyttö, enemmän tehoa ja käytännössä aina nopea verkkoyhteys.
Mutta millainen tilanne on Suomessa? Tein nopean testin kuudelle suosituimmalle (TNS-Metrix 2015/32) kaupalliselle uutissivustolle ja vertasin, kuinka sivut latautuivat ilman mainoksia ja käyttäjien seurantaa.
Mitattavia suureita oli kolme: latausaika, HTTP-pyyntöjen määrä ja sivun koko megatavuina.
Tein testin käyttäen Chromen iPhone 6 -emulaattoria. Latasin sivuston pääartikkelin ensin ilman esto-ohjelmia ja sen jälkeen käyttäen Ghosterya, jonka avulla blokkasin kaikki tracking & advertizing -osastoon menevät pyynnöt (sivulle jäi siis mm. Facebookin widgetit). Latasin sivut viisi kertaa ja laskin keskiarvot.
Tulokset olivat seuraavanlaisia:
Latausajat:
![\"Uutissivujen](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/uutissivut-latausajat.png\")
HTTP-pyyntöjen määrä:
![\"Uutissivujen](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/uutissivut-pyynnot.png\")
Sivujen koot megatavuina:
![\"Uutissivujen](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/uutissivut-koot.png\")
Pahimmillaan mainokset ja käyttäjänseuranta siis lähes kaksinkertaistavat latausajan. Keskimäärin sivulataus hidastuu noin 50%.
HTTP-pyyntöjen määrä kasvaa MTV:n sivulla peräti 140%, muilla sivustoilla noin 40%. Dataa siirtyy keskimäärin 35% enemmän.
Karkeasti arvioiden voisi sanoa, että mainonta tuo 40% lisää tauhkaa per sivulataus. Tämä kuulostaa suurelta, mutta on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin Dean Murphyn listaamissa esimerkkitapauksissa. Tämän hyvin rajallisen otoksen perusteella voisikin sanoa, että Suomessa tilanne on maltillisempi verrattuna kansainvälisiin sivustoihin.
Mieleen hiipii silti kysymys, että mikä on hyväksyttävä raja mainonnan tuomalle lisäkuormalle? Vertailun vuoksi: TV:ssä saa esittää tuntia kohden 12 minuuttia mainoksia (20% sisällöstä) ja paperi-hesarin juttuala on noin 50% koko sivualasta.
En ole ikinä käyttänyt mainosten esto-ohjelmia, sillä uutissivustojen tärkein (ja monille ainoa) tulonlähde on mainonta. Mainoksissa itsessään, puhumattakaan tyylikkäästi toteutetusta natiivista mainonnasta, ei sinänsä ole mitään vikaa.
Mutta käyttäjien seuranta on oma kysymyksensä. Nettimainonta menee paljon pidemmälle kuin vanhan median mainonta, sillä netissä mainostajat voivat seurata käyttäjiä todella tarkasti ja tyypillisesti käyttäjät ovat autuaan tietämättömiä kuinka laajalle verkottunutta tämä profilointi on.
On mielestäni hyvä asia, että käyttäjille tuodaan helposti saataville toiminto, jolla he voivat rajata heihin kohdistuvaa seurantaa ja täten parantaa omaa yksityisyyttään. Mainostajien kannalta haasteena onkin, että samalla käyttäjät oppivat helposti estämään seurannan lisäksi myös varsinaiset mainokset, kuten bannerit.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/09/02/tuhosivatko-mainostajat-nettisivujen-suorituskyvyn", "date_published": "2015-09-02T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/08/11/maastopyorailemassa-finale-liguressa", "title": "Maastopyöräilemässä Finale Liguressa", "summary": "Tämän kesän maastopyöräilyreissu suuntautui viime vuoden tapaan Italiaan, tällä kertaa Rivieralle Finale Ligureen.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/finale-ligure-mtb.jpg", "content_text": "Tämän kesän maastopyöräilyreissu suuntautui viime vuoden tapaan Italiaan, tällä kertaa Rivieralle Finale Ligureen. \n\nHeti alkuun video reissulta kertyneistä GoPro- ja kännykkävideoista:\n\n\n\nFinale Ligure on rantakohde, joka on vuosien mittaan noussut tietoisuuteen maastopyöräilijöiden parissa hienojen polkujen ja 24H di Finale -maastopyöräkilpailun myötä. \n\nOlimme jälleen matkassa heinäkuussa, mikä on off-seasonia paikallisille — miksi ajaa kuumimpaan vuodenaikaan, kun vuorilla voi ajaa lähes ympäri vuoden? Tämä kesä sattui vielä olemaan kuumin kesä Italiassa 136 vuoteen, joten hiki virtasi ja juomaa oli syytä olla repussa runsaasti.\n\nKuumuudesta huolimatta liikkeellä oli jonkin verran pyöräilijöitä, myös polkemassa ylämäkeen. Katukuvassa pyöräilijöitä ei kuitenkaan juuri näkynyt verrattuna Gardaan, jossa maastofillaria kulki kaduilla jatkuvasti.\n\nPyörät vuokrasimme Ultimate Bike Shopista, josta saimme alle Nukeproofin 160mm joustavat enduropyörät 50 euron päivähintaan. Tulipahan ajettua ensimmäistä kertaa pyörällä, minkä jousitus oli molemmista päistä RockShoxia. Pyörät olivat ihan ok, joskin jarrut ja vaihteet kaipasivat hieman säätöä.\n\nTuristit Finale Liguressa tuntuivat olevan enimmäkseen italialaisia. Jonkin verran kuuli myös saksaa puhuttavan kaupungilla, mutta esimerkiksi ruokalistat olivat vain italiaksi. Ruoasta puheenollen, mitään mieleenpainuvaa ei tullut syötyä, mutta tasaisen hyvää mättöä kuitenkin.\n\nKaupungissa näytti olevan paljon hotelleja Bike Hotel -leimalla, mikä varmistaa, että hotelli tarjoaa pyörille säilytys-, huolto- ja pesutilat. Meidän hotelli oli tällainen “pyörähotelli” ja respasta sai tilattua myös hotellin oman shuttle-bussin ylös vuorille. Viikonloppuna heillä ei ollut omaa shuttlea, mutta ystävällisesti järjestivät meille kyydit Finale Freeride -firmalta.\n\nGardan tapaan Finale Liguressakaan ei ole hissejä, vaan ylös mennään joko polkemalla tai shuttle-bussilla. Poljimme ylös yhtenä päivänä ja muutoin turvauduimme autokyytiin.\n\n\n\nPääsimme ajamaan paljon aivan mahtavaa, hyvin rullaavaa single trackia. Siinä missä Gardalla ajoimme lähinnä vaelluspolkuja, niin Finalessa ajoimme varta vasten pyöräilyyn tehtyjä alamäkipätkiä. Kallistettua mutkaa, sopivan pientä hyppyriä ja muuta kivaa riitti ajettavaksi. Gardamaisia rock garden -rynkytyksiä sattui kohdalle vain vähän. Eli juuri sopivaa ajettavaa tällaiselle kolme vuotta sitten lajin aloittaneelle. \n\nErääksi suosikkipoluksemme muodostui New Roller Coaster (alkuosa oli vissiin vanha Roller Coaster?), joka nimensä veroisesti tarjosi mahan pohjasta ottavia nopeita kumpuja ajettavaksi. Näitä alamäkipätkiä oli myös verrattain helppo seurata ilman karttaakin. \n\nEnsimmäisenä ajopäivänä kiipesimme polkien ylös, tarkoituksena etsiä 24h of Finale -kilpailun reitti. Äkkiä kävi kuitenkin selväksi, että ympäriinsä risteilevistä poluista oli todella vaikea saada selkoa kisaradasta. Palasimme toista kautta takaisin, joten tällä kertaa jäi ottamatta valokuva allekirjoittaneesta laskemassa kohti Välimerta.\n\nBase Nato -polku alkoi hylätyltä jenkkien sotilastukikohdalta, jossa pääsi vähän jopa urban exploring -fiiliksiin. Alla kuva sisäänkäynnistä:\n\n\n\nReissu Finale Ligureen oli onnistunut. Ajo oli hyvää ja päivän päätteeksi pääsi rannalle juomaan mojitoa ja uimaan Välimereen.\n\nOn se alamäkeen ajaminen vaan hienointa tässä lajissa. Ensi vuoden reissu onkin jo suunnitelmissa, ajatuksissa olisi suunnata jonnekin, jossa pääsisi hissillä ylös. Ehkä Alpeille Ranskaan tai Sveitsiin?\n", "content_html": "Tämän kesän maastopyöräilyreissu suuntautui viime vuoden tapaan Italiaan, tällä kertaa Rivieralle Finale Ligureen.
Heti alkuun video reissulta kertyneistä GoPro- ja kännykkävideoista:
Finale Ligure on rantakohde, joka on vuosien mittaan noussut tietoisuuteen maastopyöräilijöiden parissa hienojen polkujen ja 24H di Finale -maastopyöräkilpailun myötä.
Olimme jälleen matkassa heinäkuussa, mikä on off-seasonia paikallisille — miksi ajaa kuumimpaan vuodenaikaan, kun vuorilla voi ajaa lähes ympäri vuoden? Tämä kesä sattui vielä olemaan kuumin kesä Italiassa 136 vuoteen, joten hiki virtasi ja juomaa oli syytä olla repussa runsaasti.
Kuumuudesta huolimatta liikkeellä oli jonkin verran pyöräilijöitä, myös polkemassa ylämäkeen. Katukuvassa pyöräilijöitä ei kuitenkaan juuri näkynyt verrattuna Gardaan, jossa maastofillaria kulki kaduilla jatkuvasti.
Pyörät vuokrasimme Ultimate Bike Shopista, josta saimme alle Nukeproofin 160mm joustavat enduropyörät 50 euron päivähintaan. Tulipahan ajettua ensimmäistä kertaa pyörällä, minkä jousitus oli molemmista päistä RockShoxia. Pyörät olivat ihan ok, joskin jarrut ja vaihteet kaipasivat hieman säätöä.
Turistit Finale Liguressa tuntuivat olevan enimmäkseen italialaisia. Jonkin verran kuuli myös saksaa puhuttavan kaupungilla, mutta esimerkiksi ruokalistat olivat vain italiaksi. Ruoasta puheenollen, mitään mieleenpainuvaa ei tullut syötyä, mutta tasaisen hyvää mättöä kuitenkin.
Kaupungissa näytti olevan paljon hotelleja Bike Hotel -leimalla, mikä varmistaa, että hotelli tarjoaa pyörille säilytys-, huolto- ja pesutilat. Meidän hotelli oli tällainen “pyörähotelli” ja respasta sai tilattua myös hotellin oman shuttle-bussin ylös vuorille. Viikonloppuna heillä ei ollut omaa shuttlea, mutta ystävällisesti järjestivät meille kyydit Finale Freeride -firmalta.
Gardan tapaan Finale Liguressakaan ei ole hissejä, vaan ylös mennään joko polkemalla tai shuttle-bussilla. Poljimme ylös yhtenä päivänä ja muutoin turvauduimme autokyytiin.
![\"Finale](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/finale-ligure-mtb.jpg\")
Pääsimme ajamaan paljon aivan mahtavaa, hyvin rullaavaa single trackia. Siinä missä Gardalla ajoimme lähinnä vaelluspolkuja, niin Finalessa ajoimme varta vasten pyöräilyyn tehtyjä alamäkipätkiä. Kallistettua mutkaa, sopivan pientä hyppyriä ja muuta kivaa riitti ajettavaksi. Gardamaisia rock garden -rynkytyksiä sattui kohdalle vain vähän. Eli juuri sopivaa ajettavaa tällaiselle kolme vuotta sitten lajin aloittaneelle.
Erääksi suosikkipoluksemme muodostui New Roller Coaster (alkuosa oli vissiin vanha Roller Coaster?), joka nimensä veroisesti tarjosi mahan pohjasta ottavia nopeita kumpuja ajettavaksi. Näitä alamäkipätkiä oli myös verrattain helppo seurata ilman karttaakin.
Ensimmäisenä ajopäivänä kiipesimme polkien ylös, tarkoituksena etsiä 24h of Finale -kilpailun reitti. Äkkiä kävi kuitenkin selväksi, että ympäriinsä risteilevistä poluista oli todella vaikea saada selkoa kisaradasta. Palasimme toista kautta takaisin, joten tällä kertaa jäi ottamatta valokuva allekirjoittaneesta laskemassa kohti Välimerta.
Base Nato -polku alkoi hylätyltä jenkkien sotilastukikohdalta, jossa pääsi vähän jopa urban exploring -fiiliksiin. Alla kuva sisäänkäynnistä:
![\"Finale](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/finale-ligure-base-nato.jpg\")
Reissu Finale Ligureen oli onnistunut. Ajo oli hyvää ja päivän päätteeksi pääsi rannalle juomaan mojitoa ja uimaan Välimereen.
On se alamäkeen ajaminen vaan hienointa tässä lajissa. Ensi vuoden reissu onkin jo suunnitelmissa, ajatuksissa olisi suunnata jonnekin, jossa pääsisi hissillä ylös. Ehkä Alpeille Ranskaan tai Sveitsiin?
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/08/11/maastopyorailemassa-finale-liguressa", "date_published": "2015-08-11T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/07/01/gopro-moments-2014", "title": "GoPro Moments 2014", "summary": "", "content_text": "Kooste viime vuonna GoPro-kameralla taltioiduista videoista. Maastopyöräilyä Suomessa ja Italiassa, lumilautailua Itävallassa, hengailua Thaimaassa, lonkkarilla kruisailua Helsingissä ja muuta mukavaa :)\n\n \n\n\n\nVuodesta 2013 on olemassa vastaava video. \n", "content_html": "Kooste viime vuonna GoPro-kameralla taltioiduista videoista. Maastopyöräilyä Suomessa ja Italiassa, lumilautailua Itävallassa, hengailua Thaimaassa, lonkkarilla kruisailua Helsingissä ja muuta mukavaa :)
Vuodesta 2013 on olemassa vastaava video.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/07/01/gopro-moments-2014", "date_published": "2015-07-01T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/04/27/langattomat-bluetooth-kuulokkeet-jabra-revo-wireless", "title": "Langattomat Bluetooth-kuulokkeet: Jabra Revo Wireless", "summary": "", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/bluetooth-headphones-jabra-revo-wireless.jpg", "content_text": "Jokunen vuosi sitten mobiileista kuulokkeista kirjoittaessani harmittelin, kuinka Bluetooth-kuulokkeilla oli vielä huono maine.\n\nMobiileilla kuulokkeilla tarkoitan sellaisia luureja, joita käytän bussissa, työpaikalla, lenkillä ja muutenkin tien päällä. \n\nOlenkin pitkään ostanut tällaisia langallisia kuulokkeita 30-80 euron hintaluokassa, tietäen jo ennalta, että odotettu elinikä on noin vuosi. Yleensä kuulokkeista lahoaa ensimmäisenä johto liittimen juuresta. \n\nNyt päätin kuitenkin antaa Bluetooth-kuulokkeille mahdollisuuden. Edelleenkään en halunnut mitään ylimmän hintaluokan luureja, koska käyttö tulisi olemaan päivittäistä, sisältäen ulkoilmaa ja muuten haastavia olosuhteita. \n\nEri vaihtoehtoja vertailtuani päädyin lopulta tilaamaan Jabra Wireless Revo -kuulokkeet. \n\nTilasin itse kuulokkeet Saksan Amazonista hintaan 129€ + postikulut 12€. Suomessa Verkkokauppa.comissa hinta olisi ollut 200€ — sen verran suuri ero, että tällä kertaa tilaus lähti Saksan suuntaan.\n\n\n\nEn ole hifisti, joten en uskalla lähteä sanomaan äänenlaadusta mitään syvällisempää. Odotin äänenlaadulta hieman enemmän, mutta langattomiksi kuulokkeiksi äänenlaatu lienee silti ihan kelvollinen. Basso on turhan korostunut, englanniksi sitä varmaankin kuvattaisiin sanalla “booming”.\n\nKuulokkeet ovat malliltaan suljetut ja eristävät ulkopuolista ääntä yllättävän hyvin. Aktiviista noise canceling -toimintoa kuulokkeista ei ole. \n\nRevot tuntuvat ihan hyvälle päässä, joskin itse toivoisin niiden puristavan hieman napakammin. Kumartuessa vaikkapa kengännauhoja solmimaan on vaara, että kuulokkeet luiskahtavat päästä. Ongelma korostuu pipo päässä. Tästä johtuen Revot eivät ole parhaimmillaan urheilukäytössä.\n\nKuulokkeissa on peruskontrollit pauselle, kappaleen vaihtamiseen ja äänenvoimakkuuden säätämiseen. Erikoisuutena nämä eivät ole fyysisiä painikkeita, vaan toimivat kosketuksella. Itse olen tullut toimeen kontrollien kanssa hyvin, mutta täysin päinvastaisiakin mielipiteitä on. \n\nErityisplussaa on annettava siitä, että toisin kuin monissa muissa kuulokeissa, näillä kuulokkeilla ei ole omaa äänenvoimakkuusasetusta, vaan säätö toimi synkassa siihen kytketyn laitteen kanssa, kuten oheinen video demonstroi:\n\n\n\nKuulokkeisiin virran kytkiessä yhteys muodostuu parissa sekunnissa ja homma toimii luotettavasti. \n\nItse Bluetooth-yhteys on pääsääntöisesti pysynyt hyvin yllä, mutta mitään puhtaita papereita ei voi antaa. Satunnaisia, lyhyitä katkoksia esiintyy varsinkin liikkuessa puhelimen ollessa taskussa. Tässä on eroja: puolen tunnin juoksulenkki voi mennä kokonaan ilman pätkimisiä, kun taas toisella kertaa pätkimistä tapahtuu toistuvasti. Kerran yhteys alkoi pätkimään jatkuvasti ihan sisällä ollessa, kuulokkeiden uudelleenkäynnistys korjasi ongelman. \n\nNetistä lukemieni arvostelujen perusteella Revoissa signaalin luotettavuus pitäisi kuitenkin olla paremmasta päästä, joten ilmeisesti Bluetooth-protokolla ei vaan vieläkään ole järin luotettava käyttötapauksissa, jossa signaalin tulisi toimia jatkuvasti. \n\nYhteenvetona sanoisin olevani kuulokkeisiin varsin tyytyväinen, mutta signaalin pätkiminen ja omaan päähäni hieman löysästi istuva muotoilu laskevat pisteitä. Langattomuus luotettavalla yhteydenmuodostuksella on sen verran vaivatonta ja mukavaa, että vielä en ole jäänyt kaipaamaan vanhoja kuulokkeitani.\n", "content_html": "Jokunen vuosi sitten mobiileista kuulokkeista kirjoittaessani harmittelin, kuinka Bluetooth-kuulokkeilla oli vielä huono maine.
Mobiileilla kuulokkeilla tarkoitan sellaisia luureja, joita käytän bussissa, työpaikalla, lenkillä ja muutenkin tien päällä.
Olenkin pitkään ostanut tällaisia langallisia kuulokkeita 30-80 euron hintaluokassa, tietäen jo ennalta, että odotettu elinikä on noin vuosi. Yleensä kuulokkeista lahoaa ensimmäisenä johto liittimen juuresta.
Nyt päätin kuitenkin antaa Bluetooth-kuulokkeille mahdollisuuden. Edelleenkään en halunnut mitään ylimmän hintaluokan luureja, koska käyttö tulisi olemaan päivittäistä, sisältäen ulkoilmaa ja muuten haastavia olosuhteita.
Eri vaihtoehtoja vertailtuani päädyin lopulta tilaamaan Jabra Wireless Revo -kuulokkeet.
Tilasin itse kuulokkeet Saksan Amazonista hintaan 129€ + postikulut 12€. Suomessa Verkkokauppa.comissa hinta olisi ollut 200€ — sen verran suuri ero, että tällä kertaa tilaus lähti Saksan suuntaan.
![\"bluetooth-headphones-jabra-revo-wireless\"](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/bluetooth-headphones-jabra-revo-wireless.jpg\")
En ole hifisti, joten en uskalla lähteä sanomaan äänenlaadusta mitään syvällisempää. Odotin äänenlaadulta hieman enemmän, mutta langattomiksi kuulokkeiksi äänenlaatu lienee silti ihan kelvollinen. Basso on turhan korostunut, englanniksi sitä varmaankin kuvattaisiin sanalla “booming”.
Kuulokkeet ovat malliltaan suljetut ja eristävät ulkopuolista ääntä yllättävän hyvin. Aktiviista noise canceling -toimintoa kuulokkeista ei ole.
Revot tuntuvat ihan hyvälle päässä, joskin itse toivoisin niiden puristavan hieman napakammin. Kumartuessa vaikkapa kengännauhoja solmimaan on vaara, että kuulokkeet luiskahtavat päästä. Ongelma korostuu pipo päässä. Tästä johtuen Revot eivät ole parhaimmillaan urheilukäytössä.
Kuulokkeissa on peruskontrollit pauselle, kappaleen vaihtamiseen ja äänenvoimakkuuden säätämiseen. Erikoisuutena nämä eivät ole fyysisiä painikkeita, vaan toimivat kosketuksella. Itse olen tullut toimeen kontrollien kanssa hyvin, mutta täysin päinvastaisiakin mielipiteitä on.
Erityisplussaa on annettava siitä, että toisin kuin monissa muissa kuulokeissa, näillä kuulokkeilla ei ole omaa äänenvoimakkuusasetusta, vaan säätö toimi synkassa siihen kytketyn laitteen kanssa, kuten oheinen video demonstroi:
Kuulokkeisiin virran kytkiessä yhteys muodostuu parissa sekunnissa ja homma toimii luotettavasti.
Itse Bluetooth-yhteys on pääsääntöisesti pysynyt hyvin yllä, mutta mitään puhtaita papereita ei voi antaa. Satunnaisia, lyhyitä katkoksia esiintyy varsinkin liikkuessa puhelimen ollessa taskussa. Tässä on eroja: puolen tunnin juoksulenkki voi mennä kokonaan ilman pätkimisiä, kun taas toisella kertaa pätkimistä tapahtuu toistuvasti. Kerran yhteys alkoi pätkimään jatkuvasti ihan sisällä ollessa, kuulokkeiden uudelleenkäynnistys korjasi ongelman.
Netistä lukemieni arvostelujen perusteella Revoissa signaalin luotettavuus pitäisi kuitenkin olla paremmasta päästä, joten ilmeisesti Bluetooth-protokolla ei vaan vieläkään ole järin luotettava käyttötapauksissa, jossa signaalin tulisi toimia jatkuvasti.
Yhteenvetona sanoisin olevani kuulokkeisiin varsin tyytyväinen, mutta signaalin pätkiminen ja omaan päähäni hieman löysästi istuva muotoilu laskevat pisteitä. Langattomuus luotettavalla yhteydenmuodostuksella on sen verran vaivatonta ja mukavaa, että vielä en ole jäänyt kaipaamaan vanhoja kuulokkeitani.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/04/27/langattomat-bluetooth-kuulokkeet-jabra-revo-wireless", "date_published": "2015-04-27T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/04/22/useimmiten-auto-vaistaa-pyorailijaa", "title": "Useimmiten auto väistää pyöräilijää", "summary": "Yksi toistuva uutinen koskee pyöräilijän väistämissääntöjä. Sävy on aina sama: korostetaan pyöräilijän väistämisvelvollisuutta ja suunnataan “neuvot” nimenomaan pyöräilijöille. Vaikka autoilijat tuntevat säännöt huonommin ja auton ja pyörän välisessä onnettomuudessa autoilija on selkeästi useammin syyllinen.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/liikenneturava-pyoratien-jatke2.jpg", "content_text": "Viime vuosien aikana olen innostunut pyöräilystä. Samalla on tullut kiinnitettyä eri tavalla huomiota niin liikennejärjestelyihin kuin pyöräilyaiheisiin uutisiin ja siihen liittyvään keskusteluun. \n\nYksi toistuva uutinen koskee pyöräilijän väistämissääntöjä. Sävy on aina sama: korostetaan pyöräilijän väistämisvelvollisuutta ja suunnataan “neuvot” nimenomaan pyöräilijöille. Vaikka autoilijat tuntevat säännöt huonommin ja auton ja pyörän välisessä onnettomuudessa autoilija on selkeästi useammin syyllinen. \n\nSuojatien lisäksi on olemassa pyörätien jatke. Suojateitä on vain jalkakäytävillä, joilla ei saa fillaroida. Jalkakäytävillä pyöräileviä urpoja ei käytännössä ole, joten suojatiellä pyöräily ei ole mikään ongelma.\n\nSuojatien lisäksi on olemassa pyörätien jatke, joka on pyöräilijöille merkitty paikka tien ylittämistä varten. Katuun nämä on merkitty monella eri tavalla:\n\n\n\nKäytännössä suojatie on aina pyörätien jatke, jos pyöräilijä saapuu pyörätieltä suojatielle.\n\nSuojatien jatkeella autoilija väistää pyöräilijää, jos auto on kääntymässä tai väistämisvelvollisuus on osoitettu kolmiolla tai stop-merkillä. Niin, eli käytännössä autoilija väistää lähestulkoon aina. \n\nPyöräilijä väistää vain, jos on ylittämässä risteävää ajorataa alla olevan kuvan mukaisesti: \n\n\n\nPyörätien jatkeista vain pieni osa on kuvan mukaisia kohtia. \n\nSilti uutisissa ja otsikoissa jaksetaan muistuttaa, kuinka pyöräilijän tulee väistää — ikäänkuin autoilijan väistämisvelvollisuus olisi jokin poikkeustilanne, vaikka tilanne on juuri päinvastoin.\n\nKyselyjen perusteella sääntö ei ole erityisen hyvin tunnettu, mutta autoilijat tuntevat sen pyöräilijöitäkin huonommin.\n\nMiten tilannetta voisi sitten parantaa? Helsingin polkupyöräilijät ry:n puheenjohtaja Matti Kinnunen kirjoittaa HS:n mielipidekirjoituksessaan:\n\n\n Helpoin tapa on se, että polkupyörää kohdellaan kuten muitakin ajoneuvoja: vasemmalta tuleva väistää, kääntyvä väistää ja suojatiellä olevalle jalankulkijalle annetaan esteetön kulku. Kaikki poikkeukset merkitään liikennemerkein – aivan kuten autoille nyt.\n\n\nKun jo lähes 20 vuotta voimassa ollutta sääntöä ei vieläkään suurin osa tunne, niin sääntöä olisi tosiaan syytä selkeyttää. Olisi myös valtava parannus, jos pyöräilijöille lisättäisiin kolmiot niihin kohtiin, joissa heillä todella on väistämisvelvollisuus. Lisäksi uutisoinnissa ja viranomaisten tiedottamisessa tulisi muistaa, että suurin osa pyörätienjatkeista on sellaisia, joissa auton tulee väistää.\n", "content_html": "Viime vuosien aikana olen innostunut pyöräilystä. Samalla on tullut kiinnitettyä eri tavalla huomiota niin liikennejärjestelyihin kuin pyöräilyaiheisiin uutisiin ja siihen liittyvään keskusteluun.
Yksi toistuva uutinen koskee pyöräilijän väistämissääntöjä. Sävy on aina sama: korostetaan pyöräilijän väistämisvelvollisuutta ja suunnataan “neuvot” nimenomaan pyöräilijöille. Vaikka autoilijat tuntevat säännöt huonommin ja auton ja pyörän välisessä onnettomuudessa autoilija on selkeästi useammin syyllinen.
Suojatien lisäksi on olemassa pyörätien jatke. Suojateitä on vain jalkakäytävillä, joilla ei saa fillaroida. Jalkakäytävillä pyöräileviä urpoja ei käytännössä ole, joten suojatiellä pyöräily ei ole mikään ongelma.
Suojatien lisäksi on olemassa pyörätien jatke, joka on pyöräilijöille merkitty paikka tien ylittämistä varten. Katuun nämä on merkitty monella eri tavalla:
![\"Pyörätien](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/liikenneturava-pyoratien-jatke1.jpg\")
Käytännössä suojatie on aina pyörätien jatke, jos pyöräilijä saapuu pyörätieltä suojatielle.
Suojatien jatkeella autoilija väistää pyöräilijää, jos auto on kääntymässä tai väistämisvelvollisuus on osoitettu kolmiolla tai stop-merkillä. Niin, eli käytännössä autoilija väistää lähestulkoon aina.
Pyöräilijä väistää vain, jos on ylittämässä risteävää ajorataa alla olevan kuvan mukaisesti:
![\"Pyörätien](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/liikenneturava-pyoratien-jatke2.jpg\")
Pyörätien jatkeista vain pieni osa on kuvan mukaisia kohtia.
Silti uutisissa ja otsikoissa jaksetaan muistuttaa, kuinka pyöräilijän tulee väistää — ikäänkuin autoilijan väistämisvelvollisuus olisi jokin poikkeustilanne, vaikka tilanne on juuri päinvastoin.
Kyselyjen perusteella sääntö ei ole erityisen hyvin tunnettu, mutta autoilijat tuntevat sen pyöräilijöitäkin huonommin.
Miten tilannetta voisi sitten parantaa? Helsingin polkupyöräilijät ry:n puheenjohtaja Matti Kinnunen kirjoittaa HS:n mielipidekirjoituksessaan:
Helpoin tapa on se, että polkupyörää kohdellaan kuten muitakin ajoneuvoja: vasemmalta tuleva väistää, kääntyvä väistää ja suojatiellä olevalle jalankulkijalle annetaan esteetön kulku. Kaikki poikkeukset merkitään liikennemerkein – aivan kuten autoille nyt.
Kun jo lähes 20 vuotta voimassa ollutta sääntöä ei vieläkään suurin osa tunne, niin sääntöä olisi tosiaan syytä selkeyttää. Olisi myös valtava parannus, jos pyöräilijöille lisättäisiin kolmiot niihin kohtiin, joissa heillä todella on väistämisvelvollisuus. Lisäksi uutisoinnissa ja viranomaisten tiedottamisessa tulisi muistaa, että suurin osa pyörätienjatkeista on sellaisia, joissa auton tulee väistää.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/04/22/useimmiten-auto-vaistaa-pyorailijaa", "date_published": "2015-04-22T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/04/15/ruka", "title": "Ruka", "summary": "", "content_text": "Käytiin pääsiäisen alusviikolla Rukalla. Ohessa lyhyt video reissusta:\n\n\n\nVuosi sitten kävimme Itävallassa, mutta tänä vuonna halusimme Lappiin (okei, Ruka ei kai vielä Lappia ole), jotta pääsimme helposti harrastamaan myös murtomaahiihtoa omilla kamoilla. Niin hurjalta kuin se kuulostaakin, niin kustannuksia vertailtaessa viikko Alpeilla on samaa tasoa tai jopa halvempi kuin laskureissu Pohjois-Suomeen.\n\nMatkustimme lentäen, meno-paluu noin 150 euroa, suksipusseista 15 euroa lisämaksua. Rukankylän keskusaukiolta kotiovelle Töölöön kellotimme 4,5 tuntia, ei mikään supernopea, mutta aina autolla ajamisen voittaa.\n\nRukalla tuli huomattua tosin, että jos majoitus on yhtään kauempana Rukankylästä - kuten meillä oli - niin auto tulisi olla. Matkalla hissille jouduimme tarpomaan osan matkasta hangessa tienvarrella, kun kevyenliikenteenväylää ei ollut. Ski bus kulkee harvoin ja kiertää niin pitkää lenkkiä, että nopeampaa oli se pari kilometriä kävellä kuitenkin.\n\nOlen käynyt itse viimeksi Rukalla joskus vuosituhannen vaihteessa, jolloin oli alkukausi menossa ja auki oli pari hassua rinnettä ja street, mikä teinille toki hyvin riittikin. \n\nPaljon on Rukalla uutta taloa ja kauppaa tullut 15 vuoden aikana. Tällä kertaa olivat myös kaikki rinteet & hissit avoinna.\n\nMielestäni Ruka on mukavan kompaktin kokoinen, kaikki rinteet ovat saavutettavissa nopeasti ilman tappavan pitkiä siirtymiä. Sään osalta sattui kohdalle koko kirjo: lumisadetta, aurinkoa, pakkasta ja plussaa. Parina päivänä tuli ihan reilusti lunta, jolloin aamulla oli mahtavaa pöllyttää metsäpätkiä ensimmäisenä. \n\nRinteissä oli myös yllättävänkin hyvin tilaa, kunnes vasta Pitkäperjantaina alkoi paikat ruuhkautua.\n\nMyöskin murtomaahiihtoreiteistä jäi hyvä maku, pääsi riittävän nopeasti metsään, eikä joutunut liiaksi hiihtelemään mökkikylien keskellä. \n\nLaskettelukeskuksien ravintoloiden suhteen ei yleensä ole juuri odotuksia, mutta Stefan’s Steakhouse oli erittäin positiivinen yllätys: parhaita pihvejä, joita on tullut vähään aikaan Suomessa vastaan. Toki aina vähän syö miestä tämä Suomi-meininki, jossa kaksi drinkkiä ja lasi viiniä yli kaksinkertaistaa aterian hinnan.\n\nRukalla tulee varmasti käytyä toistekin, joskin ensi kerralla riittäisi viikon sijasta pitkä viikonloppu. Lisäksi lentäen matkustaessa ja budjetin niin salliessa, majoitus olisi hyvä varata Rukankylästä tai sen välittömästä läheisyydestä. \n", "content_html": "Käytiin pääsiäisen alusviikolla Rukalla. Ohessa lyhyt video reissusta:
Vuosi sitten kävimme Itävallassa, mutta tänä vuonna halusimme Lappiin (okei, Ruka ei kai vielä Lappia ole), jotta pääsimme helposti harrastamaan myös murtomaahiihtoa omilla kamoilla. Niin hurjalta kuin se kuulostaakin, niin kustannuksia vertailtaessa viikko Alpeilla on samaa tasoa tai jopa halvempi kuin laskureissu Pohjois-Suomeen.
Matkustimme lentäen, meno-paluu noin 150 euroa, suksipusseista 15 euroa lisämaksua. Rukankylän keskusaukiolta kotiovelle Töölöön kellotimme 4,5 tuntia, ei mikään supernopea, mutta aina autolla ajamisen voittaa.
Rukalla tuli huomattua tosin, että jos majoitus on yhtään kauempana Rukankylästä - kuten meillä oli - niin auto tulisi olla. Matkalla hissille jouduimme tarpomaan osan matkasta hangessa tienvarrella, kun kevyenliikenteenväylää ei ollut. Ski bus kulkee harvoin ja kiertää niin pitkää lenkkiä, että nopeampaa oli se pari kilometriä kävellä kuitenkin.
Olen käynyt itse viimeksi Rukalla joskus vuosituhannen vaihteessa, jolloin oli alkukausi menossa ja auki oli pari hassua rinnettä ja street, mikä teinille toki hyvin riittikin.
Paljon on Rukalla uutta taloa ja kauppaa tullut 15 vuoden aikana. Tällä kertaa olivat myös kaikki rinteet & hissit avoinna.
Mielestäni Ruka on mukavan kompaktin kokoinen, kaikki rinteet ovat saavutettavissa nopeasti ilman tappavan pitkiä siirtymiä. Sään osalta sattui kohdalle koko kirjo: lumisadetta, aurinkoa, pakkasta ja plussaa. Parina päivänä tuli ihan reilusti lunta, jolloin aamulla oli mahtavaa pöllyttää metsäpätkiä ensimmäisenä.
Rinteissä oli myös yllättävänkin hyvin tilaa, kunnes vasta Pitkäperjantaina alkoi paikat ruuhkautua.
Myöskin murtomaahiihtoreiteistä jäi hyvä maku, pääsi riittävän nopeasti metsään, eikä joutunut liiaksi hiihtelemään mökkikylien keskellä.
Laskettelukeskuksien ravintoloiden suhteen ei yleensä ole juuri odotuksia, mutta Stefan’s Steakhouse oli erittäin positiivinen yllätys: parhaita pihvejä, joita on tullut vähään aikaan Suomessa vastaan. Toki aina vähän syö miestä tämä Suomi-meininki, jossa kaksi drinkkiä ja lasi viiniä yli kaksinkertaistaa aterian hinnan.
Rukalla tulee varmasti käytyä toistekin, joskin ensi kerralla riittäisi viikon sijasta pitkä viikonloppu. Lisäksi lentäen matkustaessa ja budjetin niin salliessa, majoitus olisi hyvä varata Rukankylästä tai sen välittömästä läheisyydestä.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/04/15/ruka", "date_published": "2015-04-15T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/02/09/sony-playstation-4", "title": "Sony PlayStation 4", "summary": "", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/ps4_ui.jpg", "content_text": "Ostin PlayStation 4:n, joka on ensimmäinen omistamani PlayStation-konsoli. Nuoruudessani olin PC-miehiä ja ainoita konsoleita ennen tätä ovat olleet kaksi ensimmäistä Xboxia ja Wii.\n\nJonkin verran tuli mietittyä PS4 vs Xbox One -tilannetta. Omalla kohdallani kyse oli lähinnä siitä, kumman konsolin hommaan hyllyyn ensin, sillä myös Xbox One tulee varmaan hankittua - viimeistään Remedyn julkaistessa Quantum Breakin. \n\nMutta kuitenkin, Microsoftin ja Sonyn vastakkainasettelu on ihan mielenkiintoinen. Siinä missä Microsoft lähti selkeästi suuntaamaan Onea olohuoneen keskipisteenä olevaksi viihdelaitteeksi, niin PS4 brändättiin ensisijaisesti pelaajille suunnatuksi koneeksi. \n\nMicrosoftilla oli sinällään ihan vahva visio konsolistaan, joskin idea TV-kuvan kierrättämisestä Xboxin kautta tuntui kummalliselta menneisyyteen katsomiselta. Tämän sukupolven aikana tullaan kuitenkin siirtymään entistä voimakkaammin Video On Demand -palveluiden, kuten Netflixin, käyttäjiksi.\n\nPanostukset Onen TV-toimintoihin, ilmainen urheilusisältö jenkeille ja ongelmat PAL-standardin kanssa kertoivatkin omaa karua kieltään siitä, että Pohjois-Amerikka oli selkeä ykkösmarkkina-alue ja muu maailma jäi paljon vähemmälle huomiolle.\n\nKinect-ohjaus äänikomennoin ja elein oli hyvä idea ja jotain oikeasti “next geniltä” tuntuvaa, mutta kuluttajat eivät kokeneet sitä kuitenkaan ylimääräisen satasen arvoiseksi. Jotenkin tuntuu, että Microsoft itsekään ei uskonut konseptiinsa, sillä jo puoli vuotta julkaisun jälkeen purettiin pakkoliitos Kinectin kanssa ja tuotiin markkinoille halvempi versio konsolista ilman Kinectiä. \n\nMonessa maassa, Suomi mukaanlukien, Xbox One julkaistiin vasta lähes 11 kuukautta USA-julkaisua myöhemmin. Tämä tuntuu edelleen käsittämättömältä, varsinkin kun lokalisointi ei tarkoittanut suomenkielisiä äänikomentoja, joita moni varmasti odotti. Ymmärrän, että lokalisointi vie aikaa, mutta nykyisessä globaalissa maailmassa lähes vuoden odottelu PlayStation vahvalla markkina-alueella ei vaan tunnu hyväksyttävältä saati ymmärrettävältä.\n\n\n\nMiltä se PS4 sitten tuntuu tällaisen vanhan Xbox-miehen näkökulmasta? \n\nOhjain on yllättävän hyvä, joskin edelleen pidän Xboxin ohjainsauvojen epäsymmetrisestä asettelusta enemmän. Onen ohjaimella en ole vielä siis pelannut, joten vertailu kohdistuu nyt 360:n kapulaan. Alkuun varsinkin vasen peukalo tuntui lipsuvan, mutta nyt kun esimerkiksi Battlefield 4:sta on tullut väännettyä jokunen tunti, niin ohjaimessa ei enää mikään häiritse erityisesti. Ohjain onkin aivan eri planeetalta kuin aikaisempien PlayStationeiden rimpulat. \n\nErityisplussaa täytyy antaa ohjaimessa olevasta kuulokeliittimestä, johon voi kytkeä kuulokkeet ilman erillistä adapteria, toisin kuin Xbox Onessa.\n\nEnsimmäiset kokemukset PS4:n käyttöliittymästä ja kauppapaikasta eivät olleet hirveän vakuuttavia, sillä kun ostin Lara Croft and the Temple of Osiris -pelin sekä Trials Fusionin demon, niin jotenkin järjestelmä onnistui sotkemaan nämä toisiinsa. Valikossa näkyi vain Trials, mutta kun pelin käynnisti, niin avautuikin Temple of Osiris. Lopulta poistin molemmat pelit ja asensin Lara Croftin uudestaan, niin ongelma korjautui. \n\nKauppapaikka toimii hitaasti niin konsolin kuin web-selaimen kautta käytettynä. Konsolin puolella kauppapaikan avaaminen ei monesti tunnu tekevän mitään, avautuu vain tyhjä ruutu. \n\nMuuten käyttöliittymä on mielestäni pääosin ihan selkeä ja nopea, mutta jotenkin Microsoftin softa-osaaminen tuntuu vakuuttavammalta (edelleen muistaen, että Oneen en pysty vielä vertaamaan). Lisäksi Xboxin käyttöjärjestelmä näyttäisi päivittyvän tiheämmällä tahdilla kuin PlayStationin. \n\nHarmillisesti PS4 ei voi vielä yksinään toimia olohuoneen keskipisteenä. Netflix toki löytyy ja YouTube-sovellus on varsin kelpo peruskäyttöön, mutta esimerkiksi HBO Nordicilla on toistaiseksi sovellus vain Xbox 360:lle. PS4:n selain on varsin kykenevä, mutta harmillisesti monet VOD-palvelut vaativat vielä Flash-tukea. \n\n\n\nSitten on tietenkin se tehoasia, pyöriikö pelit Full HD:na ja päivittyykö ruutu 30 vai 60 kertaa sekunnissa. Käytännössä PS4 vie Onea tällä saralla, sillä jos resoluutiossa tai ruudunpäivitysnopeudessa on ollut eroa multiplatform-pelien kohdalla, niin ero on ollut poikkeuksetta PS4:n eduksi. \n\nEn ole mikään hifistelijä grafiikoiden suhteen, mutta väkisinkin näin videotykin käyttäjänä pohtii, että varmaan sen 900p vs 1080p eron jo jotenkin huomaa.\n\nJonkin verran olen miettinyt myös sitä, että tässä meillä on uusi konsolisukupolvi, jonka elinikä on todennäköisesti lähes 10 vuotta ja jo alussa peleillä on suuria vaikeuksia päästä 1080p-resoluutioon 60fps -ruudunpäivitysnopeudella. Tämän sukupolven aikana 4k tulee lyömään läpi, joten ei voi välttyä ajatukselta, ovatko nämä laitteet jo alusta lähtien alitehoisia? Toki konsolipeleissä on aina nähty sukupolven sisällä huimaa graafista kehitystä kehittäjien oppiessa hyödyntämään rautaa paremmin. On myös esitetty arvailuja, että seuraava konsolisukupolvi tulisi nopeammin kuin aikaisemmat.\n", "content_html": "Ostin PlayStation 4:n, joka on ensimmäinen omistamani PlayStation-konsoli. Nuoruudessani olin PC-miehiä ja ainoita konsoleita ennen tätä ovat olleet kaksi ensimmäistä Xboxia ja Wii.
Jonkin verran tuli mietittyä PS4 vs Xbox One -tilannetta. Omalla kohdallani kyse oli lähinnä siitä, kumman konsolin hommaan hyllyyn ensin, sillä myös Xbox One tulee varmaan hankittua - viimeistään Remedyn julkaistessa Quantum Breakin.
Mutta kuitenkin, Microsoftin ja Sonyn vastakkainasettelu on ihan mielenkiintoinen. Siinä missä Microsoft lähti selkeästi suuntaamaan Onea olohuoneen keskipisteenä olevaksi viihdelaitteeksi, niin PS4 brändättiin ensisijaisesti pelaajille suunnatuksi koneeksi.
Microsoftilla oli sinällään ihan vahva visio konsolistaan, joskin idea TV-kuvan kierrättämisestä Xboxin kautta tuntui kummalliselta menneisyyteen katsomiselta. Tämän sukupolven aikana tullaan kuitenkin siirtymään entistä voimakkaammin Video On Demand -palveluiden, kuten Netflixin, käyttäjiksi.
Panostukset Onen TV-toimintoihin, ilmainen urheilusisältö jenkeille ja ongelmat PAL-standardin kanssa kertoivatkin omaa karua kieltään siitä, että Pohjois-Amerikka oli selkeä ykkösmarkkina-alue ja muu maailma jäi paljon vähemmälle huomiolle.
Kinect-ohjaus äänikomennoin ja elein oli hyvä idea ja jotain oikeasti “next geniltä” tuntuvaa, mutta kuluttajat eivät kokeneet sitä kuitenkaan ylimääräisen satasen arvoiseksi. Jotenkin tuntuu, että Microsoft itsekään ei uskonut konseptiinsa, sillä jo puoli vuotta julkaisun jälkeen purettiin pakkoliitos Kinectin kanssa ja tuotiin markkinoille halvempi versio konsolista ilman Kinectiä.
Monessa maassa, Suomi mukaanlukien, Xbox One julkaistiin vasta lähes 11 kuukautta USA-julkaisua myöhemmin. Tämä tuntuu edelleen käsittämättömältä, varsinkin kun lokalisointi ei tarkoittanut suomenkielisiä äänikomentoja, joita moni varmasti odotti. Ymmärrän, että lokalisointi vie aikaa, mutta nykyisessä globaalissa maailmassa lähes vuoden odottelu PlayStation vahvalla markkina-alueella ei vaan tunnu hyväksyttävältä saati ymmärrettävältä.
![\"PS4](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/ps4_controllers_0.jpg\")
Miltä se PS4 sitten tuntuu tällaisen vanhan Xbox-miehen näkökulmasta?
Ohjain on yllättävän hyvä, joskin edelleen pidän Xboxin ohjainsauvojen epäsymmetrisestä asettelusta enemmän. Onen ohjaimella en ole vielä siis pelannut, joten vertailu kohdistuu nyt 360:n kapulaan. Alkuun varsinkin vasen peukalo tuntui lipsuvan, mutta nyt kun esimerkiksi Battlefield 4:sta on tullut väännettyä jokunen tunti, niin ohjaimessa ei enää mikään häiritse erityisesti. Ohjain onkin aivan eri planeetalta kuin aikaisempien PlayStationeiden rimpulat.
Erityisplussaa täytyy antaa ohjaimessa olevasta kuulokeliittimestä, johon voi kytkeä kuulokkeet ilman erillistä adapteria, toisin kuin Xbox Onessa.
Ensimmäiset kokemukset PS4:n käyttöliittymästä ja kauppapaikasta eivät olleet hirveän vakuuttavia, sillä kun ostin Lara Croft and the Temple of Osiris -pelin sekä Trials Fusionin demon, niin jotenkin järjestelmä onnistui sotkemaan nämä toisiinsa. Valikossa näkyi vain Trials, mutta kun pelin käynnisti, niin avautuikin Temple of Osiris. Lopulta poistin molemmat pelit ja asensin Lara Croftin uudestaan, niin ongelma korjautui.
Kauppapaikka toimii hitaasti niin konsolin kuin web-selaimen kautta käytettynä. Konsolin puolella kauppapaikan avaaminen ei monesti tunnu tekevän mitään, avautuu vain tyhjä ruutu.
Muuten käyttöliittymä on mielestäni pääosin ihan selkeä ja nopea, mutta jotenkin Microsoftin softa-osaaminen tuntuu vakuuttavammalta (edelleen muistaen, että Oneen en pysty vielä vertaamaan). Lisäksi Xboxin käyttöjärjestelmä näyttäisi päivittyvän tiheämmällä tahdilla kuin PlayStationin.
Harmillisesti PS4 ei voi vielä yksinään toimia olohuoneen keskipisteenä. Netflix toki löytyy ja YouTube-sovellus on varsin kelpo peruskäyttöön, mutta esimerkiksi HBO Nordicilla on toistaiseksi sovellus vain Xbox 360:lle. PS4:n selain on varsin kykenevä, mutta harmillisesti monet VOD-palvelut vaativat vielä Flash-tukea.
![\"PS4](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/ps4_ui.jpg\")
Sitten on tietenkin se tehoasia, pyöriikö pelit Full HD:na ja päivittyykö ruutu 30 vai 60 kertaa sekunnissa. Käytännössä PS4 vie Onea tällä saralla, sillä jos resoluutiossa tai ruudunpäivitysnopeudessa on ollut eroa multiplatform-pelien kohdalla, niin ero on ollut poikkeuksetta PS4:n eduksi.
En ole mikään hifistelijä grafiikoiden suhteen, mutta väkisinkin näin videotykin käyttäjänä pohtii, että varmaan sen 900p vs 1080p eron jo jotenkin huomaa.
Jonkin verran olen miettinyt myös sitä, että tässä meillä on uusi konsolisukupolvi, jonka elinikä on todennäköisesti lähes 10 vuotta ja jo alussa peleillä on suuria vaikeuksia päästä 1080p-resoluutioon 60fps -ruudunpäivitysnopeudella. Tämän sukupolven aikana 4k tulee lyömään läpi, joten ei voi välttyä ajatukselta, ovatko nämä laitteet jo alusta lähtien alitehoisia? Toki konsolipeleissä on aina nähty sukupolven sisällä huimaa graafista kehitystä kehittäjien oppiessa hyödyntämään rautaa paremmin. On myös esitetty arvailuja, että seuraava konsolisukupolvi tulisi nopeammin kuin aikaisemmat.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2015/02/09/sony-playstation-4", "date_published": "2015-02-09T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2014/10/30/longboarding", "title": "Longboarding", "summary": "", "content_text": "Aina tekee hyvää haastaa vähän itseään ja kokeilla uusia juttuja. Viime kevääni 30 vuotta täytettyäni ostin itselleni lonkkarin, eli longboardin. \n\nMinullahan ei ole minkäänlaista aikaisempaa skeittikokemusta, lautailulajeista olen harrastanut vain jonkin verran lumilautailua. Ostin laudan Helsingin Boardsportista, josta tällainen keltanokkakin sai oikein mainiota palvelua.\n\nEnsimmäiset kerrat laudan päällä olivat varsin jännittäviä ja teki mieli ihan suosiolla hakeutua sivuun ihmisten ilmoilta paitsi pienen häpeän, niin myös ulkopuolisten turvallisuuden vuoksi. Yllättävän nopeasti hommaan kuitenkin sai otetta ja lauta alkoi taipumaan haluamaani suuntaan. Potkutekniikkaa piti alkuun ihan ajatuksella treenata ennen kuin tekemiseen sai sellaista rentoutta, ettei tarvinnut kaiken aikaa kääntää katsetta alas jalkojen asettelua varten. \n\nEtukäteen askarrutti, että jaksaako lonkkarointi innostaa alkuinnostusta pidemälle. Omalla kohdallani mielenkiinto säilyi ja mielestäni lonkkari onkin täydellinen kulkuväline laiskoina kesäviikonloppuina, jolloin ei ole mitään varsinaista kiirettä. Fillariin verrattuna meno on hitaampaa, mutta paljon mielenkiintoisempaa. \n\nOhessa video eräästä syyskuisesta päivästä, jolloin tuli kruisailtua Helsingin Katajanokan suunnalla.\n\n", "content_html": "Aina tekee hyvää haastaa vähän itseään ja kokeilla uusia juttuja. Viime kevääni 30 vuotta täytettyäni ostin itselleni lonkkarin, eli longboardin.
Minullahan ei ole minkäänlaista aikaisempaa skeittikokemusta, lautailulajeista olen harrastanut vain jonkin verran lumilautailua. Ostin laudan Helsingin Boardsportista, josta tällainen keltanokkakin sai oikein mainiota palvelua.
Ensimmäiset kerrat laudan päällä olivat varsin jännittäviä ja teki mieli ihan suosiolla hakeutua sivuun ihmisten ilmoilta paitsi pienen häpeän, niin myös ulkopuolisten turvallisuuden vuoksi. Yllättävän nopeasti hommaan kuitenkin sai otetta ja lauta alkoi taipumaan haluamaani suuntaan. Potkutekniikkaa piti alkuun ihan ajatuksella treenata ennen kuin tekemiseen sai sellaista rentoutta, ettei tarvinnut kaiken aikaa kääntää katsetta alas jalkojen asettelua varten.
Etukäteen askarrutti, että jaksaako lonkkarointi innostaa alkuinnostusta pidemälle. Omalla kohdallani mielenkiinto säilyi ja mielestäni lonkkari onkin täydellinen kulkuväline laiskoina kesäviikonloppuina, jolloin ei ole mitään varsinaista kiirettä. Fillariin verrattuna meno on hitaampaa, mutta paljon mielenkiintoisempaa.
Ohessa video eräästä syyskuisesta päivästä, jolloin tuli kruisailtua Helsingin Katajanokan suunnalla.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2014/10/30/longboarding", "date_published": "2014-10-30T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2014/08/04/maastopyorailemassa-garda-jarvella", "title": "Maastopyöräilemässä Garda-järvellä", "summary": "Garda-järven alue on varsin ainutlaatuista aluetta maastopyöräilyn kannalta, sillä siellä on mahdollista yhdistää maastopyöräily rantalomaan.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/view-over-garda2.JPG", "content_text": "Aloitin hiljattain maastopyöräilyn harrastamisen ja alusta lähtien oli ajatuksissa, että lajia pitää päästä kokeilemaan myös vähän isommissa mäissä. \n\nAlunperin suunnittelimme Emman kanssa reissua aivan pohjoisimpaan Italiaan Etelä-Tirolin alueelle, mutta lopulta sopivan tarjouksen satuttua kohdalle kohteeksi valikoitui hieman etelämmässä sijaitseva Garda-järvi ja sen pohjoispäässä oleva Rivan kaupunki. Ajankohtana oli heinäkuun kolmas viikko.\n\nGarda-järven alue on varsin ainutlaatuista aluetta maastopyöräilyn kannalta, sillä siellä on mahdollista yhdistää maastopyöräily rantalomaan. \n\nOhessa reissusta tehty video:\n\n\n\nPyöränvuokraus\n\nVuokrasimme pyörät Carpentarista, joka on Torbolen kylässä sijaitseva vuokraamo kahden kilometrin päässä Rivan hotellistamme. Mecki’s on toinen suositeltu vuokraamo, mutta web-kehittäjän silmissä Carpentari vei voiton hienojen nettisivujen ansiosta. \n\nVarasin pyörät lähes kuukausi etukäteen, ja varaukseni kyllä näkyi heillä, mutta valitsemiani pyörämalleja emme silti jostain syystä saaneet. Pyörämme olivat Cuben 120mm täysjoustoja 29-tuumaisilla renkailla. Enemmän all-mountain -henkiset fillarit siis, kun olin etukäteen ajatellut enduro-pyöriä. Päivävuokra oli 25 euroa, enduro/DH-pyörille 30 euroa. \n\nEmman pyörä oli vähän turhan iso rungoltaan, mutta pienempää ei löytynyt. Itse olisin voinut vaihtaa myöhemmin enduro-pyörään isommalla joustolla, mutta ajoin koko reissun kaksysillä, koska se oli kunnossa ja hyvissä säädöissä. Ja vaikka viikon aikana pariin otteeseen tuli ikävä enduro-pyörää, niin lopulta kuskin ajotaidot ja rohkeus rajoittivat menoa enemmän kuin pyörä. \n\nVaikka ennakkovarauksesta ei ollut hyötyä tällä kertaa, niin muuten Carpentarista jäi positiivinen vaikutelma. Palvelu oli aina ystävällistä, pyörät olivat kunnossa ja hyvissä säädöissä. Pyörästäni repesi etuvaihtajan vaijeri toisena ajopäivänä, mutta se vaihdettiin uuteen hetkessä. \n\nAlueella on paljon vuokraamoita ja peruslaadukasta fillaria saanee vuokralle sesonkiaikaankin ilman ongelmia. \n\nMatkavakuutukset kannattaa olla kunnossa, sillä ainakin Carpentarissa pyörälle sattuneen vahingon olisi joutunut korvaamaan täysimääräisenä ilman omavastuuta.\n\n1. päivä - Ledro\n\nEnsimmäisenä ajopäivänä nousimme Rivasta Ledro-järvelle 655 metrin korkeuteen. Kyseessä on alueen suosituin reitti, joka menee pitkin 1800-luvulla rakennettua Strada del Ponalea. Leveältä ja helpolta reitiltä avautuu upeat maisemat Garda-järvelle. \n\nLedro-järvellä söimme reissun heikoimman lounaan. Tarkoitus oli myös kiertää järvi, mutta menossa oli maantiepyöräilykilpailu, joten lähdimme laskeutumaan kohti Rivaa samaa reittiä kuin olimme nousseet. Kartasta olimme katsoneet erään lyhyen metsäpolun, joka olisi tarkoitus laskea alas. Polku löytyikin ja antoi esimakua alueen metsäpoluista: jyrkkää ja todella kivikkoista.\n\nKaikenkaikkiaan mukava lenkki, joka kannattaa maisemien takia ajaa. Singletrackia ei lyhyttä metsäosuutta lukuunottamatta päivään mahtunut.\n\n\n\n2. päivä\n\nToinen ajopäivä oli ukkoskuurojen sävyttämä. Lähdimme ajamaan joenvartta pitkin kohti läheistä Arco-kylää. Keli ei vaikuttanut mahdottomalta, joten lähdimme nousemaan Monte Velon rinnettä ylöspäin. Jaksoimme nousta reiluun 600 metriin ja lähdimme tulemaan polkuja pitkin alaspäin. \n\nValitettavasti polut olivat suurelta osin ajokelvottomia ja sateen liukastamat kivet tekivät ajosta vielä haastavampaa. Vaikka kovassa vesisateessa oli ihan hauskaa nousta ylämäkeen, niin alamäkipalkinnon puuttuessa toisesta ajopäivästä tuli viikon tylsin. \n\nSamalla tuli selväksi, että sokkona ei kannata lähteä kokeilemaan kaikkia polkuja, joita kartasta löytyy. Tästä eteenpäin päätimmekin hyödyntää shuttle-busseja ylöspäin matkaamisessa.\n\n3. päivä - 601\n\nKolmantena päivänä lähdimme kyselemään Bike Shuttle Torbolesta kyytiä ylös vuorille. Lucan shuttle-palvelua on monesti kehuttu ja kehun minäkin: hyvää palvelua, rento meininki, bussimatkoilla rokki soi ja pyöräilyvideot rullaavat. Sijainti Carpentari-liikkeestä noin 100m etelään pääkatua pitkin. \n\nIltapäivällä oli ohjelmassa kyyti legendaariselle 601-polulle, jolle varasimme paikat. Ihan Monte Altissimon huipulta 1703 metristä emme pääseet reittiä ajamaan tällä kertaa, vaan kyyti vei reiluun 1200 metriin. \n\nYlöspäin kiivetessä alkoi hieman jännittämään, kun muilla kyytiläisillä oli järeää alamäkipyörää, fullface-kypärää ja muuta suojaa. Itselläni vain polvisuojat ja hihaton paita. \n\nTällä polulla tuli ikävä pidempää joustoa ja kyynerpääsuojia. \n\nToiset kutsuvat reittiä helvetiksi, toiset taivaaksi. Todella tekninen kivikkoränni ainakin on kysesssä. Loppuosan louhikossa pyörää taluttaessa en voinut kuin ihmetellä, miten kukaan tulisi pyörällä alas niistä kohdista.\n\n4. päivä - Tremalzo\n\nTorbole Bike Shuttle vei pyöräilijöitä joka aamu Tremalzo-vuorelle ja neljäntenä päivänä hyppäsimme matkaan mukaan. Bussimatka kesti noin tunnin. Parkkipaikalta joutuu alkuun kiipeämään vielä noin 100 metriä ylöspäin tunneliin, jonka jälkeen odottaa yli 25 kilometrin alamäkiosuus huimissa maisemissa. Alkuosuus ei ole teknisesti järin vaikeaa, joskin jyrkät pudotukset heti tien reunasta tuovat jännitystä. Pidimme “alkulaskun” jälkeen Fantan pituisen tauon Passo Notassa.\n\nPyrimme seuraamaan ns. Tremalzo classic -reittiä, mutta lopussa teimme pienen suunnistusvirheen ja jouduimme hieman teknisimmälle polulle kuin oli tarkoitus. Yhtä kaikki, ennen Pregasinan kylää oli aivan mahtavaa singletrackia ajettavaksi. Toistuvasti myös avautui hienoja maisemia Garda-järven suuntaan. Pregasinasta laskeuduttiin päällystettyä tietä pitkin Strada del Ponalelle, jota pitkin hymyillen kohti Rivaa.\n\nKuvan mukainen korkeuskäppyrä on yhtä kuin todella hauska maastopyörälenkki:\n\n\n\n5. päivä - Naranch\n\nNaranch on alueen uusimpia alamäkipätkiä, jota ei vielä edes näy kartoissa. Reitti on hyvin merkattu ja todella miellyttävä ajaa, koska polku ei ole ehtinyt kulua alueelle tyypilliseksi kivikoksi. Pääosin reitti on vauhdikasta singletrackia, mutta myös pari jyrkkää teknistä kohtaa mahtuu mukaan. Yöllisen vesisateen kastelema maastokaan ei menoa haitannut ja ainoa miinus olikin, että nautintoa olisi voinut kestää pidempäänkin kuin kuuden kilometrin edestä. Elämäni hauskimpia laskuja, kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa.\n\n6. päivä - Tremalzo\n\nViimeisenä ajopäivänä päätimme lähteä uudestaan Tremalzon suuntaan. Ajatuksena oli tulla loppupätkä hieman eri reittejä kuin pari päivää aikaisemmin ylimääräisiä taukoja vältellen, jotta ehtisimme vielä rannalle palautumaan pitkästä pyöräilyviikosta. \n\nAlkuosa menikin jälleen upeita maisemia hämmästellen. Muutama kilometri Bocca dei Fortinin jälkeen Emma pannutti harmittavasti murtaen sormensa, jonka seurauksena päätimme ajaa loppumatkan isompia ja helpompia baanoja pitkin. Onneksi isompia vammoja ei pannuista tullut ja hyvillä mielin pystyimme laskettelemaan Rivaan rannalle makoilemaan.\n\n\n\nRavintoloista \n\nSöimme joka päivä aamiaisen, lounaan ja illallisen eri ravintoloissa. Tasoeroja oli paljon, eikä kaikkein kauneimmalla paikalla aivan vanhan kaupungin tuntumassa järven rannalla olleet hienoilta näyttävät ravintolat vastanneet odotuksia laadultaan - paitsi viineissä. \n\nSuosikiksemme nousi Mago Merlino hieman Rivan keskustan eteläpuolella. Täällä söimme kahteen otteeseen todella herkullista pastaa. \n\nToinen suosikkimme oli viimeisen illan ravintola, Vaticano, vanhan kaupungin sydämessä. Täällä söimme kauniilla ja tunnelmallisella sisäpihalla. Emman valitsema ravioliannos olikin yksi parhaista. Vaticanossa meidät otettiin vastaan ilmaisella proseccolla ja nopean ja tehokkaan palvelun päätti raikas - niinikään ilmainen - sitruunasorbetti.\n\nYhteenveto\n\nAjettavaa olisi riittänyt paljon pidemmäksikin aikaa kuin kuudeksi päiväksi. Alueella on todella paljon polkuja, mutta ilman selvittelyä on vaikea tietää, kuinka ajettavia mitkäkin polut ovat. Tämän saimme todeta toisena ajopäivänämme. \n\nSamoin polkujen vaikeustasosta pyöräilyn kannalta on vaikea saada käsitystä pelkästään karttaa lukemalla. Kannattaakin siis selvitellä polkuja etukäteen ja hyödyntää shuttle-busseja. Osa poluista on kivien ja jyrkkyyden takia todella teknisiä, joten itsekin jouduin taluttamaan pyörää monissa kohdissa. \n\nOlimme alueella sesonkiaikaan, mikä näkyi väkimäärässä, mutta mielestäni sekaan mahtui vielä ihan hyvin. Lämpötilat nousivat paikoin yli 30 asteen, joten nestetasapainosta oli hyvä pitää erityistä huolta.\n\nGardasta jäi positiivinen kuva ja seudulla tulee varmasti vierailtua tulevaisuudessa vielä uudestaan.\n", "content_html": "Aloitin hiljattain maastopyöräilyn harrastamisen ja alusta lähtien oli ajatuksissa, että lajia pitää päästä kokeilemaan myös vähän isommissa mäissä.
Alunperin suunnittelimme Emman kanssa reissua aivan pohjoisimpaan Italiaan Etelä-Tirolin alueelle, mutta lopulta sopivan tarjouksen satuttua kohdalle kohteeksi valikoitui hieman etelämmässä sijaitseva Garda-järvi ja sen pohjoispäässä oleva Rivan kaupunki. Ajankohtana oli heinäkuun kolmas viikko.
Garda-järven alue on varsin ainutlaatuista aluetta maastopyöräilyn kannalta, sillä siellä on mahdollista yhdistää maastopyöräily rantalomaan.
Ohessa reissusta tehty video:
Vuokrasimme pyörät Carpentarista, joka on Torbolen kylässä sijaitseva vuokraamo kahden kilometrin päässä Rivan hotellistamme. Mecki’s on toinen suositeltu vuokraamo, mutta web-kehittäjän silmissä Carpentari vei voiton hienojen nettisivujen ansiosta.
Varasin pyörät lähes kuukausi etukäteen, ja varaukseni kyllä näkyi heillä, mutta valitsemiani pyörämalleja emme silti jostain syystä saaneet. Pyörämme olivat Cuben 120mm täysjoustoja 29-tuumaisilla renkailla. Enemmän all-mountain -henkiset fillarit siis, kun olin etukäteen ajatellut enduro-pyöriä. Päivävuokra oli 25 euroa, enduro/DH-pyörille 30 euroa.
Emman pyörä oli vähän turhan iso rungoltaan, mutta pienempää ei löytynyt. Itse olisin voinut vaihtaa myöhemmin enduro-pyörään isommalla joustolla, mutta ajoin koko reissun kaksysillä, koska se oli kunnossa ja hyvissä säädöissä. Ja vaikka viikon aikana pariin otteeseen tuli ikävä enduro-pyörää, niin lopulta kuskin ajotaidot ja rohkeus rajoittivat menoa enemmän kuin pyörä.
Vaikka ennakkovarauksesta ei ollut hyötyä tällä kertaa, niin muuten Carpentarista jäi positiivinen vaikutelma. Palvelu oli aina ystävällistä, pyörät olivat kunnossa ja hyvissä säädöissä. Pyörästäni repesi etuvaihtajan vaijeri toisena ajopäivänä, mutta se vaihdettiin uuteen hetkessä.
Alueella on paljon vuokraamoita ja peruslaadukasta fillaria saanee vuokralle sesonkiaikaankin ilman ongelmia.
Matkavakuutukset kannattaa olla kunnossa, sillä ainakin Carpentarissa pyörälle sattuneen vahingon olisi joutunut korvaamaan täysimääräisenä ilman omavastuuta.
Ensimmäisenä ajopäivänä nousimme Rivasta Ledro-järvelle 655 metrin korkeuteen. Kyseessä on alueen suosituin reitti, joka menee pitkin 1800-luvulla rakennettua Strada del Ponalea. Leveältä ja helpolta reitiltä avautuu upeat maisemat Garda-järvelle.
Ledro-järvellä söimme reissun heikoimman lounaan. Tarkoitus oli myös kiertää järvi, mutta menossa oli maantiepyöräilykilpailu, joten lähdimme laskeutumaan kohti Rivaa samaa reittiä kuin olimme nousseet. Kartasta olimme katsoneet erään lyhyen metsäpolun, joka olisi tarkoitus laskea alas. Polku löytyikin ja antoi esimakua alueen metsäpoluista: jyrkkää ja todella kivikkoista.
Kaikenkaikkiaan mukava lenkki, joka kannattaa maisemien takia ajaa. Singletrackia ei lyhyttä metsäosuutta lukuunottamatta päivään mahtunut.
![\"View](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/view-over-garda2.JPG\")
Toinen ajopäivä oli ukkoskuurojen sävyttämä. Lähdimme ajamaan joenvartta pitkin kohti läheistä Arco-kylää. Keli ei vaikuttanut mahdottomalta, joten lähdimme nousemaan Monte Velon rinnettä ylöspäin. Jaksoimme nousta reiluun 600 metriin ja lähdimme tulemaan polkuja pitkin alaspäin.
Valitettavasti polut olivat suurelta osin ajokelvottomia ja sateen liukastamat kivet tekivät ajosta vielä haastavampaa. Vaikka kovassa vesisateessa oli ihan hauskaa nousta ylämäkeen, niin alamäkipalkinnon puuttuessa toisesta ajopäivästä tuli viikon tylsin.
Samalla tuli selväksi, että sokkona ei kannata lähteä kokeilemaan kaikkia polkuja, joita kartasta löytyy. Tästä eteenpäin päätimmekin hyödyntää shuttle-busseja ylöspäin matkaamisessa.
Kolmantena päivänä lähdimme kyselemään Bike Shuttle Torbolesta kyytiä ylös vuorille. Lucan shuttle-palvelua on monesti kehuttu ja kehun minäkin: hyvää palvelua, rento meininki, bussimatkoilla rokki soi ja pyöräilyvideot rullaavat. Sijainti Carpentari-liikkeestä noin 100m etelään pääkatua pitkin.
Iltapäivällä oli ohjelmassa kyyti legendaariselle 601-polulle, jolle varasimme paikat. Ihan Monte Altissimon huipulta 1703 metristä emme pääseet reittiä ajamaan tällä kertaa, vaan kyyti vei reiluun 1200 metriin.
Ylöspäin kiivetessä alkoi hieman jännittämään, kun muilla kyytiläisillä oli järeää alamäkipyörää, fullface-kypärää ja muuta suojaa. Itselläni vain polvisuojat ja hihaton paita.
Tällä polulla tuli ikävä pidempää joustoa ja kyynerpääsuojia.
Toiset kutsuvat reittiä helvetiksi, toiset taivaaksi. Todella tekninen kivikkoränni ainakin on kysesssä. Loppuosan louhikossa pyörää taluttaessa en voinut kuin ihmetellä, miten kukaan tulisi pyörällä alas niistä kohdista.
Torbole Bike Shuttle vei pyöräilijöitä joka aamu Tremalzo-vuorelle ja neljäntenä päivänä hyppäsimme matkaan mukaan. Bussimatka kesti noin tunnin. Parkkipaikalta joutuu alkuun kiipeämään vielä noin 100 metriä ylöspäin tunneliin, jonka jälkeen odottaa yli 25 kilometrin alamäkiosuus huimissa maisemissa. Alkuosuus ei ole teknisesti järin vaikeaa, joskin jyrkät pudotukset heti tien reunasta tuovat jännitystä. Pidimme “alkulaskun” jälkeen Fantan pituisen tauon Passo Notassa.
Pyrimme seuraamaan ns. Tremalzo classic -reittiä, mutta lopussa teimme pienen suunnistusvirheen ja jouduimme hieman teknisimmälle polulle kuin oli tarkoitus. Yhtä kaikki, ennen Pregasinan kylää oli aivan mahtavaa singletrackia ajettavaksi. Toistuvasti myös avautui hienoja maisemia Garda-järven suuntaan. Pregasinasta laskeuduttiin päällystettyä tietä pitkin Strada del Ponalelle, jota pitkin hymyillen kohti Rivaa.
Kuvan mukainen korkeuskäppyrä on yhtä kuin todella hauska maastopyörälenkki:
![\"Tremalzo](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/tremalzo-elevation-graph2.PNG\")
Naranch on alueen uusimpia alamäkipätkiä, jota ei vielä edes näy kartoissa. Reitti on hyvin merkattu ja todella miellyttävä ajaa, koska polku ei ole ehtinyt kulua alueelle tyypilliseksi kivikoksi. Pääosin reitti on vauhdikasta singletrackia, mutta myös pari jyrkkää teknistä kohtaa mahtuu mukaan. Yöllisen vesisateen kastelema maastokaan ei menoa haitannut ja ainoa miinus olikin, että nautintoa olisi voinut kestää pidempäänkin kuin kuuden kilometrin edestä. Elämäni hauskimpia laskuja, kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa.
Viimeisenä ajopäivänä päätimme lähteä uudestaan Tremalzon suuntaan. Ajatuksena oli tulla loppupätkä hieman eri reittejä kuin pari päivää aikaisemmin ylimääräisiä taukoja vältellen, jotta ehtisimme vielä rannalle palautumaan pitkästä pyöräilyviikosta.
Alkuosa menikin jälleen upeita maisemia hämmästellen. Muutama kilometri Bocca dei Fortinin jälkeen Emma pannutti harmittavasti murtaen sormensa, jonka seurauksena päätimme ajaa loppumatkan isompia ja helpompia baanoja pitkin. Onneksi isompia vammoja ei pannuista tullut ja hyvillä mielin pystyimme laskettelemaan Rivaan rannalle makoilemaan.
![\"Tremalzo](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/descending-tremalzo.JPG\")
Söimme joka päivä aamiaisen, lounaan ja illallisen eri ravintoloissa. Tasoeroja oli paljon, eikä kaikkein kauneimmalla paikalla aivan vanhan kaupungin tuntumassa järven rannalla olleet hienoilta näyttävät ravintolat vastanneet odotuksia laadultaan - paitsi viineissä.
Suosikiksemme nousi Mago Merlino hieman Rivan keskustan eteläpuolella. Täällä söimme kahteen otteeseen todella herkullista pastaa.
Toinen suosikkimme oli viimeisen illan ravintola, Vaticano, vanhan kaupungin sydämessä. Täällä söimme kauniilla ja tunnelmallisella sisäpihalla. Emman valitsema ravioliannos olikin yksi parhaista. Vaticanossa meidät otettiin vastaan ilmaisella proseccolla ja nopean ja tehokkaan palvelun päätti raikas - niinikään ilmainen - sitruunasorbetti.
Ajettavaa olisi riittänyt paljon pidemmäksikin aikaa kuin kuudeksi päiväksi. Alueella on todella paljon polkuja, mutta ilman selvittelyä on vaikea tietää, kuinka ajettavia mitkäkin polut ovat. Tämän saimme todeta toisena ajopäivänämme.
Samoin polkujen vaikeustasosta pyöräilyn kannalta on vaikea saada käsitystä pelkästään karttaa lukemalla. Kannattaakin siis selvitellä polkuja etukäteen ja hyödyntää shuttle-busseja. Osa poluista on kivien ja jyrkkyyden takia todella teknisiä, joten itsekin jouduin taluttamaan pyörää monissa kohdissa.
Olimme alueella sesonkiaikaan, mikä näkyi väkimäärässä, mutta mielestäni sekaan mahtui vielä ihan hyvin. Lämpötilat nousivat paikoin yli 30 asteen, joten nestetasapainosta oli hyvä pitää erityistä huolta.
Gardasta jäi positiivinen kuva ja seudulla tulee varmasti vierailtua tulevaisuudessa vielä uudestaan.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2014/08/04/maastopyorailemassa-garda-jarvella", "date_published": "2014-08-04T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2014/07/16/paivitin-sivustoa", "title": "Päivitin sivustoa", "summary": "", "content_text": "Päivitin sivustoa pitkästä aikaan. Blogiin ei ole tullut kirjoitettua osin senkään takia, että vanhaa sivustoa ei ole kehdannut mainostaa vanhentuneen tekniikan takia. Mobiilitukea ei ollut, jaetut kirjoitukset näkyivät Facebookissa miten sattuu ja niin edelleen.\n\nNyt tämä on viimein responsiivinen, eli skaalautuu erikokoisille ruuduille kivasti. Ulkoasu on minimalistinen verrattuna aikaisempaan. Jännittävämpiä fontteja olisi voinut käyttää, mutta pitää katsoa niitä myöhemmin. Ehkä.\n\nEnsi vuonna julkaistava Drupal 8 pyörii alla. Flat-File CMS -ratkaisu olisi ollut toki trendikkäin ratkaisu, sillä onhan Drupal järkälemäinen alusta tällaiselle pienelle blogille. Itseäni kiinnosti kuitenkin testata ihan oikean sivuston kehittämistä Drupal 8:lla. \n\nDrupalin coreen on lisätty paljon entisiä contrib-moduuleita, joten tämä sivusto oli mahdollista rakentaa pelkästään core-moduuleita käyttämällä. Drupalin coressa on jatkossa muun muassa Views, CKEditor ja tuki konfiguraation exportoinnille (Features-moduulin rooli pienenee). \n\nSamalla tuli siirrettyä sivusto vanhasta webhotellista Tilaa.comin VPS-pannulle – ihan jo senkin takia, että saa riittävän tuoreen PHP-version ajoon (D8 vaatii vähintään 5.4.2). \n\nNyt kun tekniikka on ajantasalla, niin ei muuta kuin blogikirjoituksia eetteriin. Pidemmille kirjoituksille oma blogi on edelleen mielestäni luonteva ratkaisu, sillä haluan täyden kontrollin omaan sisältööni.\n", "content_html": "Päivitin sivustoa pitkästä aikaan. Blogiin ei ole tullut kirjoitettua osin senkään takia, että vanhaa sivustoa ei ole kehdannut mainostaa vanhentuneen tekniikan takia. Mobiilitukea ei ollut, jaetut kirjoitukset näkyivät Facebookissa miten sattuu ja niin edelleen.
Nyt tämä on viimein responsiivinen, eli skaalautuu erikokoisille ruuduille kivasti. Ulkoasu on minimalistinen verrattuna aikaisempaan. Jännittävämpiä fontteja olisi voinut käyttää, mutta pitää katsoa niitä myöhemmin. Ehkä.
Ensi vuonna julkaistava Drupal 8 pyörii alla. Flat-File CMS -ratkaisu olisi ollut toki trendikkäin ratkaisu, sillä onhan Drupal järkälemäinen alusta tällaiselle pienelle blogille. Itseäni kiinnosti kuitenkin testata ihan oikean sivuston kehittämistä Drupal 8:lla.
Drupalin coreen on lisätty paljon entisiä contrib-moduuleita, joten tämä sivusto oli mahdollista rakentaa pelkästään core-moduuleita käyttämällä. Drupalin coressa on jatkossa muun muassa Views, CKEditor ja tuki konfiguraation exportoinnille (Features-moduulin rooli pienenee).
Samalla tuli siirrettyä sivusto vanhasta webhotellista Tilaa.comin VPS-pannulle – ihan jo senkin takia, että saa riittävän tuoreen PHP-version ajoon (D8 vaatii vähintään 5.4.2).
Nyt kun tekniikka on ajantasalla, niin ei muuta kuin blogikirjoituksia eetteriin. Pidemmille kirjoituksille oma blogi on edelleen mielestäni luonteva ratkaisu, sillä haluan täyden kontrollin omaan sisältööni.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2014/07/16/paivitin-sivustoa", "date_published": "2014-07-16T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2013/01/17/ipadilla-lukeminen", "title": "Ipadilla lukeminen", "summary": "Tärkeimpiä ominaisuuksia, joita hyvä lukukokemus tabletilla mielestäni edellyttää.", "image": "https://paulihuhtiniemi.com/media/ipad-lehdet-lukeminen.jpg", "content_text": "Olen omistanut iPadin kohta vuoden ja sinä aikana olen lukenut tabletilla tekstiä monella eri tavalla:\n\n lukuisat lehtien omat sovellukset\n printti-PDF:n pohjalta tehdyt näköislehdet\n tabletille optimoidut web-sivut\n kirjasovellukset iBooks ja Kindle\n Flipboard (tyypillisesti RSS-feedistä poimittuja artikkeleita, mutta jotkut uutissaitit tarjoavat Flipboardia varten taitettua materiaalia)\n\n\nSeuraavassa tärkeimpiä ominaisuuksia, joita hyvä lukukokemus tabletilla mielestäni edellyttää.\n\nLukijaa ei pakoteta käyttämään tablettia vaaka-asennossa\n\nNapakkaan mutuun perustuen väitän 99,9% käyttäjistä pitävän portrait-asentoa luonnollisempana lukiessa. Sovelluksen ei siis pitäisi pakottaa käyttämään tablettia vaaka-asennossa, se vaan tuntuu väärältä. Suomalaisista lehdistä tähän syyllistyy ainakin Image.\n\nLukeminen tapahtuu sivu kerrallaan, ei skrollausta\n\nItse luen tekstiä mieluiten sivu kerrallaan, kuten kaikilla kirjasovelluksilla tehdään. Sivun vaihtamisen tulisi aina olla mahdollista pyyhkäisyeleen lisäksi napauttamalla ruudun reunaa, tällöin kädet voivat levätä rauhassa.\n\nToinen vaihtoehto on, että artikkelissa edetään vain skrollaamalla alaspäin kuten nettisivua lukiessa (esimerkiksi The Magazine toimii näin). Tämäkin on parempi ratkaisu kuin erilaiset oudot hybridit, kuten jo kuopattu Daily, jota luettiin sivu kerrallaan, mutta paikoin tehokeinona artikkeleissa on skrollattavia elementtejä. Suomen Kuvalehdessä voi yksi sivu sisältää kaksi palstaa, joita skrollataan erikseen. Ei toimi mielestäni ollenkaan.\n\nEi mainoksia sisällön seassa, vain koko sivun mainoksia\n\nArtikkelin sekaan ei pitäisi upottaa mainoksia häiritsemään lukukokemusta. Mielestäni kokosivun mainokset juttujen välissä ovat win-win: mainos saa lukijalta täyden huomion, mutta se ei katkaise lukijan flow´ta kesken artikkelin lukemisen.\n\nKaikki käyttöliittymäelementit on mahdollista piilottaa\n\nKäyttäjän tulisi aina voida piilottaa kaikki käyttöliittymäelementit: toolbarit, napit, kaikki. Näpäytys muualle kuin “ei-toiminnalliseen” osaan, esimerkiksi keskelle tekstiä, tuo esille UI-elementit ja sisällysluettelon.\n\nTeksti on kopioitavissa\n\nTekstin tulee olla kopioitavissa ja siihen tulee voida suorittaa hakuja. Kaikki sivulla oleva teksti on luettavissa ilman zoomaustarvetta, fontin kokoa voi vaihtaa.\n\nArtikkeli on viitattavissa netissä\n\nTablet-lehdet eivät voi olla eristyneitä saarekkeita netissä, vaan ne vaativat rinnalleen julkisen web-komponentin. Jokainen artikkeli tulisi olla linkitettävissä. Ei välttämättä luettavissa ilmaiseksi, mutta viitattavissa ja helposti jaettavissa.\n\n\n\nMonet edellä listatut kohdat aiheuttavat rajoituksia graafiselle revittelylle artikkeleiden kanssa. Jotta artikkeli mukautuu erilaisia esitystapoja varten, sen tulee väkisinkin olla jollain tasolla määrämuotoinen. Graafikot itkevät verta – mikä on voi voi, mutta loppujen lopuksi ydinsisältö, eli teksti ratkaisee.\n\nRich media mahdollistaa paljon, mutta on liian usein tarpeetonta extraa ilman todellista lisäarvoa. Turhaa kikkailua tulee välttää, koska se vain haittaa lukukokemusta. Netissä tykättiin rakentaa Flashilla näyttäviä kikkareita käytettävyyden kustannuksella, digilehdissä on harmittavasti nähtävissä sama ilmiö.\n\nTablet-laitteille on tarjolla monenlaista lukukokemusta. Tarjonta on varsin kirjavaa ja toteutustavoissa paljon eroja. Selkeästi huomaa, kuinka uuden formaatin myötä varsinkin digilehdet hakevat vielä muotoaan. Kehitys on vauhdikasta ja tarjolla monenlaisia lähestymistapoja, jonka takia onkin erityisen mielenkiintoista seurata parhaillaan tapahtuvaa murrosta.\n", "content_html": "Olen omistanut iPadin kohta vuoden ja sinä aikana olen lukenut tabletilla tekstiä monella eri tavalla:
Seuraavassa tärkeimpiä ominaisuuksia, joita hyvä lukukokemus tabletilla mielestäni edellyttää.
Napakkaan mutuun perustuen väitän 99,9% käyttäjistä pitävän portrait-asentoa luonnollisempana lukiessa. Sovelluksen ei siis pitäisi pakottaa käyttämään tablettia vaaka-asennossa, se vaan tuntuu väärältä. Suomalaisista lehdistä tähän syyllistyy ainakin Image.
Itse luen tekstiä mieluiten sivu kerrallaan, kuten kaikilla kirjasovelluksilla tehdään. Sivun vaihtamisen tulisi aina olla mahdollista pyyhkäisyeleen lisäksi napauttamalla ruudun reunaa, tällöin kädet voivat levätä rauhassa.
Toinen vaihtoehto on, että artikkelissa edetään vain skrollaamalla alaspäin kuten nettisivua lukiessa (esimerkiksi The Magazine toimii näin). Tämäkin on parempi ratkaisu kuin erilaiset oudot hybridit, kuten jo kuopattu Daily, jota luettiin sivu kerrallaan, mutta paikoin tehokeinona artikkeleissa on skrollattavia elementtejä. Suomen Kuvalehdessä voi yksi sivu sisältää kaksi palstaa, joita skrollataan erikseen. Ei toimi mielestäni ollenkaan.
Artikkelin sekaan ei pitäisi upottaa mainoksia häiritsemään lukukokemusta. Mielestäni kokosivun mainokset juttujen välissä ovat win-win: mainos saa lukijalta täyden huomion, mutta se ei katkaise lukijan flow´ta kesken artikkelin lukemisen.
Käyttäjän tulisi aina voida piilottaa kaikki käyttöliittymäelementit: toolbarit, napit, kaikki. Näpäytys muualle kuin “ei-toiminnalliseen” osaan, esimerkiksi keskelle tekstiä, tuo esille UI-elementit ja sisällysluettelon.
Tekstin tulee olla kopioitavissa ja siihen tulee voida suorittaa hakuja. Kaikki sivulla oleva teksti on luettavissa ilman zoomaustarvetta, fontin kokoa voi vaihtaa.
Tablet-lehdet eivät voi olla eristyneitä saarekkeita netissä, vaan ne vaativat rinnalleen julkisen web-komponentin. Jokainen artikkeli tulisi olla linkitettävissä. Ei välttämättä luettavissa ilmaiseksi, mutta viitattavissa ja helposti jaettavissa.
![\"Reading](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/ipad-lehdet-lukeminen.jpg\")
Monet edellä listatut kohdat aiheuttavat rajoituksia graafiselle revittelylle artikkeleiden kanssa. Jotta artikkeli mukautuu erilaisia esitystapoja varten, sen tulee väkisinkin olla jollain tasolla määrämuotoinen. Graafikot itkevät verta – mikä on voi voi, mutta loppujen lopuksi ydinsisältö, eli teksti ratkaisee.
Rich media mahdollistaa paljon, mutta on liian usein tarpeetonta extraa ilman todellista lisäarvoa. Turhaa kikkailua tulee välttää, koska se vain haittaa lukukokemusta. Netissä tykättiin rakentaa Flashilla näyttäviä kikkareita käytettävyyden kustannuksella, digilehdissä on harmittavasti nähtävissä sama ilmiö.
Tablet-laitteille on tarjolla monenlaista lukukokemusta. Tarjonta on varsin kirjavaa ja toteutustavoissa paljon eroja. Selkeästi huomaa, kuinka uuden formaatin myötä varsinkin digilehdet hakevat vielä muotoaan. Kehitys on vauhdikasta ja tarjolla monenlaisia lähestymistapoja, jonka takia onkin erityisen mielenkiintoista seurata parhaillaan tapahtuvaa murrosta.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2013/01/17/ipadilla-lukeminen", "date_published": "2013-01-17T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2013/01/10/vapauden-puolesta", "title": "Vapauden puolesta", "summary": "", "content_text": "\n\tViime aikoina on keskusteltu ilahduttavan paljon liberalismista.\n\n\tImagessa (10/2012) oli suomalaisen liberalismin nykytilaa kuvaava artikkeli otsikolla Vapaat radikaalit. Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) on julkaissut sääntelyä kritisoivan artikkelin Holhouksen alaiset sekä toimittaja Tuomas Enbusken vapaata markkinataloutta puolustavan pamfletin Ajatusten alennusmyynti.\n\n\tEVA:n johtaja Matti Apunen aiheuttaa punavihreissä ärtymystä yksilönvastuuta korostavilla kolumneillaan ja Tuomas Enbuske on onnistunut popularisoimaan liberalismia siinä määrin, että Imagessa häntä kuvataan yksilönvapauden Timo Soiniksi.\n\n\tVerkossa ja blogeissa (mm. Puheenvuorossa) käydään holhoavaa hyvinvointiyhteiskuntaa kritisoivaa keskustelua, jonka yhtenä kipinänä toimi Roope Mokan viime syksyinen kirjoitus, jossa uusliberalistien aatesuunan nimeksi ehdotetaan björniläisyyttä. Mokka väitti uusliberalismin olevan dogmaattista, eli käytännössä uskontoon verrattavaa toimintaa, jonka esittämiä väitteitä ei voi kiistää.\n\n\tKeskustelua siis käydään, mutta sen seuraamista vaikeuttaa osaltaan käsitteiden sekamelska.\n\n\tKlassinen liberalismi, uusliberalismi, konservatismi, uuskonservatismi, sosiaaliliberalismi, minarkismi, anarkokapitalismi, libertarismi, oikeistoliberaalit ja itävaltalainen koulukunta – ota näistä sitten selvää. Eri henkilöille nämä tarkoittavat eri asioita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa liberaali tarkoittaa kutakuinkin kommunistia, joten siellä puhutaan libertaareista vähän samassa merkityksessä kuin muualla maailmassa liberaaleista.\n\n\tKoukeroisen kielen takana on kuitenkin aina ajatus vapaudesta.\n\n\tKlassisen liberalismin perusperiaate on seuraava:\n\n\t\n\t\t\"Kukin eläköön tavallaan, kunhan ei vahingoita muita.\"\n\n\n\tEli ihminen on vapaa elämään valitsemallaan tavalla, kunhan ei loukkaa muiden vastaavaa vapautta. Tästä periaatteesta kumpuaa kaikki liberaalien ajattelu ja heidän ajama politiikka.\n\n\tYksilönvapautta rajoittaa valtio, joten valtion roolin tulisi olla mahdollisimman vähäinen. Kuinka vähäinen, siitä on liberaalien joukossa monia koulukuntia.\n\n\tAnarkokapitalismissa valtiota ei olisi ollenkaan. Minarkismissa olisi vain minimivaltio, eli vain väkivaltakoneiston (poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija) sisältävä yövartijavaltio. Taloutta ei säänneltäisi mitenkään. Nämä molemmat edustavat äärimmäistä liberalismia, eli libertarismia.\n\n\tToisessa ääripäässä ovat sitten maltillisemmat liberaalit, jotka ovat vähemmän jyrkkiä talousasioissa. Arvoliberalismin suhteen sen sijaan lähes kaikki liberaalit tuntuvat olevan sallivan linjan puolella. Tässä on hyvä muistaa, että liberaali yksilö voi olla arvoiltaan konservatiivinenkin, mutta hän ei koskaan ole rajoittamassa muiden vapautta vaikka seksuaalisuuden suhteen.\n\n\tMaltillisimmat liberaalit - joskus puhutaan sosiaaliliberaaleista - kyseenalaistavat tiettyjä osia hyvinvointivaltiosta. He eivät halua luopua kokonaan valtiosta, he haluavat vähemmän valtiota. Sääntelystä ei pääse kokonaan eroon, joten olisi parempi olla vähemmän, mutta parempaa sääntelyä.\n\n\tKun julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on 54 prosenttia ja joka neljännen työntekijän palkka maksetaan verorahoilla, niin tällainen kyseenalaistaminen on täysin perusteltua.\n\n\tKaikki liberaalit ovatkin yhtä mieltä, että hyvinvointivaltio menee sääntelyssä ja holhouksessa liian pitkälle.\n\n\tHyvinvointivaltiossa on sisäänrakennettu ongelma, joka ilmenee runsaana säätelynä ja ihmisten vastuun siirtämisessä yhteiskunnan harteille.\n\n\tKun yhteiskunta maksaa kaiken, niin sille syntyy myös tarve ohjata kansalaisia elämään \"oikealla\" tavalla – mitä se kulloistenkin valtaapitävien mielestä tarkoittaakaan.\n\n\tSamalla ihmiset siirtävät oman vastuunsa yhteiskunnalle, sillä pitäähän verorahoille saada vastinetta. Koska maksamme korkeita veroja, niin yhteiskunnan pitäisi kustantaa kaikki, oli kyse sitten kulttuurista, kannattamattoman liiketoiminnan tukemisesta tai joukkoliikenteestä.\n\n\tMatti Apunen kirjoittaa Holhouksen alaiset –artikkelin esipuheessa:\n\n\t\n\t\t\"Annamme mielellämme myös omat asiamme normien haltuun. Vastineeksi korkeista veroista siirrämme vastuuta elämästämme yhteiskunnalle. Yhä pienemmät asiat ja subjektiivisemmat oikeudet hoidetaan laeilla, ja luonnollisen elämän ratkaisujen piiri pienenee. Emme luota ihmisten ja yhteisöjen kykyyn päättää omista asioistaan. Kansalaisuutemme kutistuu, normien lisääntyessä olemme enemmän hallintoalamaisia ja vähemmän itsenäisiä, kriittisiä, yhteistyökykyisiä kansalaisia.\"\n\n\n\tSamassa julkaisussa Kimmo Collander oivasti toteaa:\n\n\t\n\t\t\"Paradoksi syntyy, kun kansalaiset ovat tietävämpiä ja osaavampia kuin koskaan aikaisemmin ja samalla yhteiskunta luottaa heidän omaan harkintaansa vähemmän kuin milloinkaan.\"\n\n\n\tVuoden Shanghaissa asunut Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Reetta Räty kirjoitti:\n\n\t\n\t\t\"Suomi tuntuu pysähtyneeltä ja hemmotellulta. Olemme museoesineitä vitriineissä, jumissa kolmikantaan, hallintohimmeleihin, tapaamme huutaa valtiota apuun, kun tuulee. -- Joka jumalan teko tässä maassa on luvanvaraista.\"\n\n\n\tSuuri valtio on myös alttiimpi korruptiolle, sillä kun poliitikoilla on paljon valtaa, niin heihin yritetään myös vaikuttaa voimakkaasti yritysmaailman puolelta. Kun valtio sääntelee markkinoita, niin luonnollisesti kaikki haluavat, että sääntely olisi juuri heidän liiketoiminnalleen edullista.\n\n\tKuinka itse suhtaudun liberalismiin?\n\n\tOlen ollut aina arvoliberaali. Viimeistään yliopistossa ymmärsin, että todellista yksilönvapautta ei kuitenkaan voi olla ilman talouden vapautta, sillä mitä muuta markkinatalous on kuin ihmisten välistä kanssakäymistä ja heidän keskenään tekemiä sopimuksia? Vapaudesta puhuttaessa ei siis voi erottaa yksilönvapautta talouden vapaudesta.\n\n\tOlen läpeensä kyllästynyt politiikoihin, jotka ovat ajamassa aina vain lisää kieltoja ja rajoituksia. Valtion kasvattamiselle ei myöskään tunnu olevan rajoja, vaan verotusta ollaan edelleen valmiita korottamaan. Ongelma on sama kuin Yleisradion kanssa: oikeasti selvittäisiin vähemmälläkin, mutta tästä vaihtoehdosta ei edes keskustella.\n\n\tVapaudesta voi aina seurata jotain ikävää, mutta mielestäni vapaus on lähes aina parempi vaihtoehto kuin asioiden kieltäminen. Päihteet tappavat ihmisiä, mutta kieltolaki aiheuttaa vain sitäkin suurempia ongelmia.\n\n\tToisaalta mielestäni on hyvä, että Suomessa ei saa vapaasti kantaa aseita, joten tässäkään mielessä en mikään ääriliberaali ole.\n\n\tValtion roolin pienentämisessä olen realisti: jättimäistä valtiota ei vuodessa muunneta kääpiöksi. Aloitettaisiin nyt siitä, että hillitään uuden sääntelyn luomista ja aletaan tosissaan perkaamaan vanhentunutta ja turhaa sääntelyä, joka vain vaikeuttaa ihmisten elämää.\n\n\tToki on monia asioita, joista yksittäinen valtio ei voi – eikä sen kannata – päättää yksin, mutta paljon voisimme asioita parantaa rajojemme sisäpuolellakin.\n\n\tKaikenkaikkiaan liberalismin varovaista nousua on ollut ilo seurata. Toivottavasti keskustelu jatkuu ja maailma muuttuu vapaammaksi.\n", "content_html": "\tViime aikoina on keskusteltu ilahduttavan paljon liberalismista.
\tImagessa (10/2012) oli suomalaisen liberalismin nykytilaa kuvaava artikkeli otsikolla Vapaat radikaalit. Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) on julkaissut sääntelyä kritisoivan artikkelin Holhouksen alaiset sekä toimittaja Tuomas Enbusken vapaata markkinataloutta puolustavan pamfletin Ajatusten alennusmyynti.
\tEVA:n johtaja Matti Apunen aiheuttaa punavihreissä ärtymystä yksilönvastuuta korostavilla kolumneillaan ja Tuomas Enbuske on onnistunut popularisoimaan liberalismia siinä määrin, että Imagessa häntä kuvataan yksilönvapauden Timo Soiniksi.
\tVerkossa ja blogeissa (mm. Puheenvuorossa) käydään holhoavaa hyvinvointiyhteiskuntaa kritisoivaa keskustelua, jonka yhtenä kipinänä toimi Roope Mokan viime syksyinen kirjoitus, jossa uusliberalistien aatesuunan nimeksi ehdotetaan björniläisyyttä. Mokka väitti uusliberalismin olevan dogmaattista, eli käytännössä uskontoon verrattavaa toimintaa, jonka esittämiä väitteitä ei voi kiistää.
\tKeskustelua siis käydään, mutta sen seuraamista vaikeuttaa osaltaan käsitteiden sekamelska.
\tKlassinen liberalismi, uusliberalismi, konservatismi, uuskonservatismi, sosiaaliliberalismi, minarkismi, anarkokapitalismi, libertarismi, oikeistoliberaalit ja itävaltalainen koulukunta – ota näistä sitten selvää. Eri henkilöille nämä tarkoittavat eri asioita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa liberaali tarkoittaa kutakuinkin kommunistia, joten siellä puhutaan libertaareista vähän samassa merkityksessä kuin muualla maailmassa liberaaleista.
\tKoukeroisen kielen takana on kuitenkin aina ajatus vapaudesta.
\tKlassisen liberalismin perusperiaate on seuraava:
\t\t\t\"Kukin eläköön tavallaan, kunhan ei vahingoita muita.\"
\tEli ihminen on vapaa elämään valitsemallaan tavalla, kunhan ei loukkaa muiden vastaavaa vapautta. Tästä periaatteesta kumpuaa kaikki liberaalien ajattelu ja heidän ajama politiikka.
\tYksilönvapautta rajoittaa valtio, joten valtion roolin tulisi olla mahdollisimman vähäinen. Kuinka vähäinen, siitä on liberaalien joukossa monia koulukuntia.
\tAnarkokapitalismissa valtiota ei olisi ollenkaan. Minarkismissa olisi vain minimivaltio, eli vain väkivaltakoneiston (poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija) sisältävä yövartijavaltio. Taloutta ei säänneltäisi mitenkään. Nämä molemmat edustavat äärimmäistä liberalismia, eli libertarismia.
\tToisessa ääripäässä ovat sitten maltillisemmat liberaalit, jotka ovat vähemmän jyrkkiä talousasioissa. Arvoliberalismin suhteen sen sijaan lähes kaikki liberaalit tuntuvat olevan sallivan linjan puolella. Tässä on hyvä muistaa, että liberaali yksilö voi olla arvoiltaan konservatiivinenkin, mutta hän ei koskaan ole rajoittamassa muiden vapautta vaikka seksuaalisuuden suhteen.
\tMaltillisimmat liberaalit - joskus puhutaan sosiaaliliberaaleista - kyseenalaistavat tiettyjä osia hyvinvointivaltiosta. He eivät halua luopua kokonaan valtiosta, he haluavat vähemmän valtiota. Sääntelystä ei pääse kokonaan eroon, joten olisi parempi olla vähemmän, mutta parempaa sääntelyä.
\tKun julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on 54 prosenttia ja joka neljännen työntekijän palkka maksetaan verorahoilla, niin tällainen kyseenalaistaminen on täysin perusteltua.
\tKaikki liberaalit ovatkin yhtä mieltä, että hyvinvointivaltio menee sääntelyssä ja holhouksessa liian pitkälle.
\tHyvinvointivaltiossa on sisäänrakennettu ongelma, joka ilmenee runsaana säätelynä ja ihmisten vastuun siirtämisessä yhteiskunnan harteille.
\tKun yhteiskunta maksaa kaiken, niin sille syntyy myös tarve ohjata kansalaisia elämään \"oikealla\" tavalla – mitä se kulloistenkin valtaapitävien mielestä tarkoittaakaan.
\tSamalla ihmiset siirtävät oman vastuunsa yhteiskunnalle, sillä pitäähän verorahoille saada vastinetta. Koska maksamme korkeita veroja, niin yhteiskunnan pitäisi kustantaa kaikki, oli kyse sitten kulttuurista, kannattamattoman liiketoiminnan tukemisesta tai joukkoliikenteestä.
\tMatti Apunen kirjoittaa Holhouksen alaiset –artikkelin esipuheessa:
\t\t\t\"Annamme mielellämme myös omat asiamme normien haltuun. Vastineeksi korkeista veroista siirrämme vastuuta elämästämme yhteiskunnalle. Yhä pienemmät asiat ja subjektiivisemmat oikeudet hoidetaan laeilla, ja luonnollisen elämän ratkaisujen piiri pienenee. Emme luota ihmisten ja yhteisöjen kykyyn päättää omista asioistaan. Kansalaisuutemme kutistuu, normien lisääntyessä olemme enemmän hallintoalamaisia ja vähemmän itsenäisiä, kriittisiä, yhteistyökykyisiä kansalaisia.\"
\tSamassa julkaisussa Kimmo Collander oivasti toteaa:
\t\t\t\"Paradoksi syntyy, kun kansalaiset ovat tietävämpiä ja osaavampia kuin koskaan aikaisemmin ja samalla yhteiskunta luottaa heidän omaan harkintaansa vähemmän kuin milloinkaan.\"
\tVuoden Shanghaissa asunut Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Reetta Räty kirjoitti:
\t\t\t\"Suomi tuntuu pysähtyneeltä ja hemmotellulta. Olemme museoesineitä vitriineissä, jumissa kolmikantaan, hallintohimmeleihin, tapaamme huutaa valtiota apuun, kun tuulee. -- Joka jumalan teko tässä maassa on luvanvaraista.\"
\tSuuri valtio on myös alttiimpi korruptiolle, sillä kun poliitikoilla on paljon valtaa, niin heihin yritetään myös vaikuttaa voimakkaasti yritysmaailman puolelta. Kun valtio sääntelee markkinoita, niin luonnollisesti kaikki haluavat, että sääntely olisi juuri heidän liiketoiminnalleen edullista.
\tKuinka itse suhtaudun liberalismiin?
\tOlen ollut aina arvoliberaali. Viimeistään yliopistossa ymmärsin, että todellista yksilönvapautta ei kuitenkaan voi olla ilman talouden vapautta, sillä mitä muuta markkinatalous on kuin ihmisten välistä kanssakäymistä ja heidän keskenään tekemiä sopimuksia? Vapaudesta puhuttaessa ei siis voi erottaa yksilönvapautta talouden vapaudesta.
\tOlen läpeensä kyllästynyt politiikoihin, jotka ovat ajamassa aina vain lisää kieltoja ja rajoituksia. Valtion kasvattamiselle ei myöskään tunnu olevan rajoja, vaan verotusta ollaan edelleen valmiita korottamaan. Ongelma on sama kuin Yleisradion kanssa: oikeasti selvittäisiin vähemmälläkin, mutta tästä vaihtoehdosta ei edes keskustella.
\tVapaudesta voi aina seurata jotain ikävää, mutta mielestäni vapaus on lähes aina parempi vaihtoehto kuin asioiden kieltäminen. Päihteet tappavat ihmisiä, mutta kieltolaki aiheuttaa vain sitäkin suurempia ongelmia.
\tToisaalta mielestäni on hyvä, että Suomessa ei saa vapaasti kantaa aseita, joten tässäkään mielessä en mikään ääriliberaali ole.
\tValtion roolin pienentämisessä olen realisti: jättimäistä valtiota ei vuodessa muunneta kääpiöksi. Aloitettaisiin nyt siitä, että hillitään uuden sääntelyn luomista ja aletaan tosissaan perkaamaan vanhentunutta ja turhaa sääntelyä, joka vain vaikeuttaa ihmisten elämää.
\tToki on monia asioita, joista yksittäinen valtio ei voi – eikä sen kannata – päättää yksin, mutta paljon voisimme asioita parantaa rajojemme sisäpuolellakin.
\tKaikenkaikkiaan liberalismin varovaista nousua on ollut ilo seurata. Toivottavasti keskustelu jatkuu ja maailma muuttuu vapaammaksi.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2013/01/10/vapauden-puolesta", "date_published": "2013-01-10T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/11/08/xcom-enemy-unknown-on-onnistunut-paivitys-klassikosta", "title": "XCOM: Enemy Unknown on onnistunut päivitys klassikosta", "summary": "", "content_text": "Muistan 90-luvulta erityisesti seuraavat kaksi peliä: Doom ja UFO: Enemy Unknown (Yhdysvalloissa X-COM: UFO Defense). Doomista alkoi ensimmäisen persoonan räiskintäpelien voittokulku, joka jatkuu edelleen FPS-pelien ollessa suurimpia viihdejulkaisuja maailmassa.\n\nMyös UFO oli jotain ainutlaatuista, mutta se ei luonut uutta menestysgenreä.\n\nAlkuperäinen XCOM on julkaisuvuoden 1994 huomioon ottaen hämmästyttävän monipuolinen ja syvällinen peli. Peli koostui kahdesta pääelementistä: vuoropohjaisesta taktisesta taistelusta ja strategisesta resurssienhallinnasta.\n\nTaktisessa osiossa sotilaita käskytetään yksitellen taistelutantereella. Alueesta näki vain sen, mitä sotilaatkin näkivät, ympäristö oli tuhoutuvaa ja pimeydestä kajahti tappavia laukauksia, vaikka vihollista ei aina näkynytkään.\n\nTaktinen osio yksinään olisi ollut vaikuttava peli, mutta suurten joukkoon pelin nosti strateginen osio, joka loi taisteluille kehyksen. Strategisessa osiossa rakennettiin tukikohtaa, tehtiin kaupppaa, tutkittiin avaruusolioiden teknologiaa ja rakennettiin uusia, kehittyneempiä aseita. Mitä paremmin hoidit resurssienhallinnan, sitä paremmilla kamoilla sotilaat pääsivät taistelemaan yhä vaikeampia vihollisia vastaan.\n\nKaiken kruunasi pelin erinomainen tunnelma, sillä hyytävän ambient-musiikin säestämänä peli nojasi oivasti 90-luvun UFO-buumiin ja vuotta aikaisemmin TV:ssä alkaneen X-Files -sarjan suosioon.\n\nPelistä tuli kulttiklassikko, joka oli aikoinaan myös kaupallinen menestys 600 000 kappaleen myynnillään. Kaikkien aikojen PC-pelejä listattaessa peli löytyy yhä kärkisijoilta.\n\n\n\nPelille julkaistiin jatko-osa jo seuraavana vuonna nimellä X-COM: Terror from the Deep, mutta alkuperäisellä suunnittelijalla Julian Gollopilla ei ollut tämän kanssa mitään tekemistä. Sen sijaan hän keskittyi kunnianhimoiseen “oikeaan” jatko-osaan nimeltään X-COM: Apocalypse, joka julkaistiin 1997. Pelinkehitys oli täynnä ongelmia ja monista ideoista jouduttiinkin luopumaan. Peli oli “ihan ok”, mutta ei saavuttanut ensimmäisen osan suosiota. En innostunut niin paljoa, että olisin jaksanut puurtaa pelin läpi.\n\nVuosituhannen vaihteessa Gollopilla oli työnalla The Dreamland Chronicles: Freedom Ridge, jonka oli tarkoitus olla käytännössä 3D-remake alkuperäisestä XCOM-pelistä. Muistan edelleen, kuinka innoissani olin nähdessäni ensimmäiset screenshotit pelistä ja pettymys olikin valtava, kun peli sittemmin tultiin peruuttamaan.\n\nErilaiset indie-pajat ovat julkaisseet omia versioitaan XCOM-peleistä pitkin 2000-lukua, mutta todellista jatkoa saatiin vasta tänä vuonna, kun Firaxis julkaisi virallisen uudelleenversioinnin nimeltään XCOM: Enemy Unknown.\n\n\n\nFiraxis on tehnyt hyvää duunia ja kaikesta aistii, että tekijät ovat itsekin aikoinaan viettäneet lukuisia iltoja alkuperäisen XCOM:n parissa. Peli on tuotu mainiosti nykypäivään: pelimekaniikkaa on modernisoitu, samalla säilyttäen ne tärkeimmät elementit, jotka tekivät alkuperäisestä pelistä niin rakastettavan. Taktisen taistelun käyttöliittymä toimii mainiosti konsolin ohjaimella. Turhaa mikromanagerointia ei enää ole.\n\nHahmojen liikuttaminen ei enää ole riippuvainen niin sanotuista toimintapisteistä, vaan jokaisella sotilaalla on kaksi toimintoa vuoroa kohden. Tyypillisesti toiminnot ovat liikkuminen ja ampuminen. Mekaniikka toimii ennakkoepäilyistä huolimatta todella hyvin: homma on selkeää ja sujuvaa.\n\nHahmon voi myös jättää overwatch-tilaan, jolloin hän voi ampua vastustajan vuorolla näkökenttään saapuvia vihollisia. Overwatchiin liittyy myös yksi häiritsevimmistä bugeista, sillä sotilaat ampuvat todella usein seinien läpi ilman todellista näköyhteyttä. Bugi on outo, sillä line of sight toimii omalla vuorolla lähes aina täysin loogisesti.\n\nUutta ovat myös hahmoluokat: vain tarkka-ampuja voi käyttää tarkkuuskivääreitä, heavy-luokalla on raketinheittimet ja niin edelleen. Ylennysten myötä hahmoille pääsee valitsemaan uusia taitoja, jonka myötä sotilaista tulee varsin yksilöllisiä. Hahmoluokkien myötä jokaisella pelinappulalla on omat yksilölliset ominaisuutensa, jonka myötä peli muistuttaa tietyllä tavalla shakkia. Shakkia, jossa nappulat on varustettu plasmakivääreillä ja raketinheittimillä.\n\nPelissä on varsin armoton meininki, mutta se ei normaalilla vaikeustasolla tuntunut koskaan epäreilulta. Jos tuli turpaan, niin se johtui vain turhasta riskinotosta.\n\nPelin graafinen tyyli on pelatessa miellyttävämpi kuin screenshoteista voisi kuvitella, joskaan retro-scifiä tavoitteleva suunnittelu ei mielestäni aivan osu kohdilleen. Tunnelma on kuitenkin kohdallaan, jossa erinomainen musiikki on tärkeässä roolissa.\n\nSuurimmat ongelmat pelissä liittyvät strategisen osion tasapainoon ja vihollisten passiivisuuteen taktisessa osiossa.\n\nStrategisessa osiossa minua häiritsi eniten liian nopeasti etenevä tutkimus. Käytännössä tämä ilmeni esimerkiksi siten, että tutkijat saivat “avattua” parhaat plasmakiväärit ennenkuin minulla oli edes rahaa rakentaa välimallin laser-kivääreitä.\n\nTaktisessa osiossa suurin puute on se, että viholliset tuntuvat lähinnä istuvan paikoillaan odottamassa, että ne “herätetään”. Ne eivät myöskään tunnu tietävän toistensa tekemisestä mitään, jolloin ensimmäisen vihollisryhmän kanssa voi tapella rauhassa ilman pelkoa, että naapurihuoneesta ryntäisi paikalle apuvoimia. Tämä vihollisten passiivisuus vaikuttaaa ikävällä tavalla peliin, sillä pelaaja huomaa pian välttelevänsä viimeiseen asti liian monen vihollisen “aktivoimista” kerrallaan. Ei siis kannata yrittää koukata vihollisen sivustaan, koska riskinä on toisen vihollisryhmän herättäminen.\n\n\n\nOn ilahduttavaa, että konsoleillakin pääsee pelaamaan näyttävää strategiapeliä. Koska kyse on vuoropohjaisesta pelistä, niin jokaista siirtoa saa miettiä niin kauan kuin haluaa. Yllättävää sanoa näin vuonna 2012, mutta tämä tuntuu ihanan tuoreelta nykypäivän räiskintäpelien tulvan keskellä! \n\nVaikka peli ei ihan täysosuma olekaan – antaisin arvosanaksi jotain karvan alle ysin – niin kaikesta huolimatta kyseessä on todella merkittävä peli. Yksinpeleistä vain Mass Effect on liimannut minut yhtä tiivisti peliohjaimen ääreen.\n\nLähes 20 vuoden odotuksen jälkeen XCOM on viimein saanut arvoisensa jatko-osan.\n", "content_html": "Muistan 90-luvulta erityisesti seuraavat kaksi peliä: Doom ja UFO: Enemy Unknown (Yhdysvalloissa X-COM: UFO Defense). Doomista alkoi ensimmäisen persoonan räiskintäpelien voittokulku, joka jatkuu edelleen FPS-pelien ollessa suurimpia viihdejulkaisuja maailmassa.
Myös UFO oli jotain ainutlaatuista, mutta se ei luonut uutta menestysgenreä.
Alkuperäinen XCOM on julkaisuvuoden 1994 huomioon ottaen hämmästyttävän monipuolinen ja syvällinen peli. Peli koostui kahdesta pääelementistä: vuoropohjaisesta taktisesta taistelusta ja strategisesta resurssienhallinnasta.
Taktisessa osiossa sotilaita käskytetään yksitellen taistelutantereella. Alueesta näki vain sen, mitä sotilaatkin näkivät, ympäristö oli tuhoutuvaa ja pimeydestä kajahti tappavia laukauksia, vaikka vihollista ei aina näkynytkään.
Taktinen osio yksinään olisi ollut vaikuttava peli, mutta suurten joukkoon pelin nosti strateginen osio, joka loi taisteluille kehyksen. Strategisessa osiossa rakennettiin tukikohtaa, tehtiin kaupppaa, tutkittiin avaruusolioiden teknologiaa ja rakennettiin uusia, kehittyneempiä aseita. Mitä paremmin hoidit resurssienhallinnan, sitä paremmilla kamoilla sotilaat pääsivät taistelemaan yhä vaikeampia vihollisia vastaan.
Kaiken kruunasi pelin erinomainen tunnelma, sillä hyytävän ambient-musiikin säestämänä peli nojasi oivasti 90-luvun UFO-buumiin ja vuotta aikaisemmin TV:ssä alkaneen X-Files -sarjan suosioon.
Pelistä tuli kulttiklassikko, joka oli aikoinaan myös kaupallinen menestys 600 000 kappaleen myynnillään. Kaikkien aikojen PC-pelejä listattaessa peli löytyy yhä kärkisijoilta.
![\"XCOM:](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/xcom-enemy-unknown-1.jpeg\")
Pelille julkaistiin jatko-osa jo seuraavana vuonna nimellä X-COM: Terror from the Deep, mutta alkuperäisellä suunnittelijalla Julian Gollopilla ei ollut tämän kanssa mitään tekemistä. Sen sijaan hän keskittyi kunnianhimoiseen “oikeaan” jatko-osaan nimeltään X-COM: Apocalypse, joka julkaistiin 1997. Pelinkehitys oli täynnä ongelmia ja monista ideoista jouduttiinkin luopumaan. Peli oli “ihan ok”, mutta ei saavuttanut ensimmäisen osan suosiota. En innostunut niin paljoa, että olisin jaksanut puurtaa pelin läpi.
Vuosituhannen vaihteessa Gollopilla oli työnalla The Dreamland Chronicles: Freedom Ridge, jonka oli tarkoitus olla käytännössä 3D-remake alkuperäisestä XCOM-pelistä. Muistan edelleen, kuinka innoissani olin nähdessäni ensimmäiset screenshotit pelistä ja pettymys olikin valtava, kun peli sittemmin tultiin peruuttamaan.
Erilaiset indie-pajat ovat julkaisseet omia versioitaan XCOM-peleistä pitkin 2000-lukua, mutta todellista jatkoa saatiin vasta tänä vuonna, kun Firaxis julkaisi virallisen uudelleenversioinnin nimeltään XCOM: Enemy Unknown.
![\"XCOM:](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/xcom-enemy-unknown-3.jpeg\")
Firaxis on tehnyt hyvää duunia ja kaikesta aistii, että tekijät ovat itsekin aikoinaan viettäneet lukuisia iltoja alkuperäisen XCOM:n parissa. Peli on tuotu mainiosti nykypäivään: pelimekaniikkaa on modernisoitu, samalla säilyttäen ne tärkeimmät elementit, jotka tekivät alkuperäisestä pelistä niin rakastettavan. Taktisen taistelun käyttöliittymä toimii mainiosti konsolin ohjaimella. Turhaa mikromanagerointia ei enää ole.
Hahmojen liikuttaminen ei enää ole riippuvainen niin sanotuista toimintapisteistä, vaan jokaisella sotilaalla on kaksi toimintoa vuoroa kohden. Tyypillisesti toiminnot ovat liikkuminen ja ampuminen. Mekaniikka toimii ennakkoepäilyistä huolimatta todella hyvin: homma on selkeää ja sujuvaa.
Hahmon voi myös jättää overwatch-tilaan, jolloin hän voi ampua vastustajan vuorolla näkökenttään saapuvia vihollisia. Overwatchiin liittyy myös yksi häiritsevimmistä bugeista, sillä sotilaat ampuvat todella usein seinien läpi ilman todellista näköyhteyttä. Bugi on outo, sillä line of sight toimii omalla vuorolla lähes aina täysin loogisesti.
Uutta ovat myös hahmoluokat: vain tarkka-ampuja voi käyttää tarkkuuskivääreitä, heavy-luokalla on raketinheittimet ja niin edelleen. Ylennysten myötä hahmoille pääsee valitsemaan uusia taitoja, jonka myötä sotilaista tulee varsin yksilöllisiä. Hahmoluokkien myötä jokaisella pelinappulalla on omat yksilölliset ominaisuutensa, jonka myötä peli muistuttaa tietyllä tavalla shakkia. Shakkia, jossa nappulat on varustettu plasmakivääreillä ja raketinheittimillä.
Pelissä on varsin armoton meininki, mutta se ei normaalilla vaikeustasolla tuntunut koskaan epäreilulta. Jos tuli turpaan, niin se johtui vain turhasta riskinotosta.
Pelin graafinen tyyli on pelatessa miellyttävämpi kuin screenshoteista voisi kuvitella, joskaan retro-scifiä tavoitteleva suunnittelu ei mielestäni aivan osu kohdilleen. Tunnelma on kuitenkin kohdallaan, jossa erinomainen musiikki on tärkeässä roolissa.
Suurimmat ongelmat pelissä liittyvät strategisen osion tasapainoon ja vihollisten passiivisuuteen taktisessa osiossa.
Strategisessa osiossa minua häiritsi eniten liian nopeasti etenevä tutkimus. Käytännössä tämä ilmeni esimerkiksi siten, että tutkijat saivat “avattua” parhaat plasmakiväärit ennenkuin minulla oli edes rahaa rakentaa välimallin laser-kivääreitä.
Taktisessa osiossa suurin puute on se, että viholliset tuntuvat lähinnä istuvan paikoillaan odottamassa, että ne “herätetään”. Ne eivät myöskään tunnu tietävän toistensa tekemisestä mitään, jolloin ensimmäisen vihollisryhmän kanssa voi tapella rauhassa ilman pelkoa, että naapurihuoneesta ryntäisi paikalle apuvoimia. Tämä vihollisten passiivisuus vaikuttaaa ikävällä tavalla peliin, sillä pelaaja huomaa pian välttelevänsä viimeiseen asti liian monen vihollisen “aktivoimista” kerrallaan. Ei siis kannata yrittää koukata vihollisen sivustaan, koska riskinä on toisen vihollisryhmän herättäminen.
![\"XCOM:](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/xcom-enemy-unknown-2.jpeg\")
On ilahduttavaa, että konsoleillakin pääsee pelaamaan näyttävää strategiapeliä. Koska kyse on vuoropohjaisesta pelistä, niin jokaista siirtoa saa miettiä niin kauan kuin haluaa. Yllättävää sanoa näin vuonna 2012, mutta tämä tuntuu ihanan tuoreelta nykypäivän räiskintäpelien tulvan keskellä!
Vaikka peli ei ihan täysosuma olekaan – antaisin arvosanaksi jotain karvan alle ysin – niin kaikesta huolimatta kyseessä on todella merkittävä peli. Yksinpeleistä vain Mass Effect on liimannut minut yhtä tiivisti peliohjaimen ääreen.
Lähes 20 vuoden odotuksen jälkeen XCOM on viimein saanut arvoisensa jatko-osan.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/11/08/xcom-enemy-unknown-on-onnistunut-paivitys-klassikosta", "date_published": "2012-11-08T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/06/26/tyohon-keskittyminen", "title": "Työhön keskittyminen", "summary": "", "content_text": "\n\tYhä useampi ihminen tekee niin sanottua tietotyötä. Tällä tarkoitetaan sitä, että työ on siirtynyt fyysisestä suorittamisesta ajattelua vaativaan tekemiseen – käsistä korvien väliin, kuten Wikipedian artikkelissa kuvataan. \n\n\tSamalla työhön keskittymisestä on tullut entistä tärkeämpää. Keskittymiseen vaikuttavat monet asiat, kuten työympäristö, työtavat ja tehtävien määrittely.\n\n\tMinulla on välillä ollut suuriakin vaikeuksia keskittyä työn tekemiseen, joten ajattelin jakaa joitakin ajatuksia aiheesta: mitkä asiat keskittymistäni haittaavat ja miten olen ongelmia pyrkinyt korjaamaan. Olen työskennellyt web developerina erilaisissa työympäristöissä, mutta suuri osa huomioista pätee varmasti muihinkin työnkuviin.\n\n\tEnsinnäkin, ihmiset ovat hyvin yksilöllisiä, mitä keskittymiseen tulee. Tätä ei voi liikaa korostaa. Tunnen henkilöitä, jotka pystyvät tekemään huimia suorituksia, vaikka ympäristö olisi täynnä melua ja muita häiriötekijöitä. Sitten on kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat koodanneet vaativimmat jutut aamuyöllä olohuoneen sohvalla – silloin, kun mikään ei ole häiritsemässä.\n\n\tAvotoimiston ongelmat\n\n\tYksi keskittymiseen vaikuttavista tekijöistä on työympäristö. Nykyäänhän tietotyötä tehdään oletuksena avotoimistossa. 37signalsin perustaja ja toinen Rework-kirjan kirjoittajista, Jason Fried, piti vuonna 2010 erinomaisen TED-puheen siitä, miksi työ ei tapahdu toimistossa. Pakollista katsottavaa kaikille:\n\n\n\n\tFried on kysynyt työntekijöiltä, missä haluaisit olla, kun jotain pitäisi oikeasti saada tehtyä. Vastauksina on ollut kodin työhuonetta, verantaa, kirjastoa ja lentokonetta – mutta ei toimistoa. Nekin, jotka vastasivat haluavansa olla toimistossa, halusivat monesti olla siellä hiljaisempaan aikaan, eli aikaisin aamulla tai myöhään illalla.\n\n\tYhteistä näille vastauksille on se, että luovaa työtä tekevät ihmiset tarvitsevat pitkiä aikoja ilman häiriöitä ollakseen tehokkaita. Tämä ei ole mahdollista suuressa ja äänekkäässä avotoimistossa.\n\n\tFried vertaa työntekoa nukkumiseen: molemmat tapahtuvat vaiheissa ja syvimpään vaiheeseen ei voi siirtyä suoraan. Siksi unen tai työnteon keskeytymiseen johtavat häiriöt ovat niin haitallisia.\n\n\tKaikille meille on tapahtunut tämä: olet syventynyt vaikeaan tehtävään ja saavuttanut hiljalleen hyvän flow'n ongelman ratkaisua kehittäessä. Sitten joku koskettaa olkapäätäsi ja kysyy ”onko sinulla hetki aikaa?” No onhan minulla. Tämän jälkeen flow'n saavuttamiseen menee jälleen oma aikansa. \n\n\tMikä avotoimistoissa sitten on ongelmana? Se, että ne ovat täynnä ärsykkeitä: käveleviä ja puhuvia ihmisiä, musiikkia ja muuta taustahälyä. \n\n\tKuuntelen toimistolla usein kuulokkeilla musiikkia - en siksi, että varsinaisesti haluaisin kuunnella musiikkia, vaan jotta voisin blokata kaiken taustahälyn. Aiheesta kirjoittanut Ossi Mäntylahti tekee samoin, joskin valitettavasti näyttäisi olevan niin, että musiikkia kuunnellessa suorituskyky kärsii. Ei ole sattumaa, että tätäkään kirjoittaessa ei musiikki soi taustalla.\n\n\tEn kuitenkaan ole kiroamassa avotoimistoja syvimpään helvettiin, vaikka tämä siltä vähän saattaa vaikuttaakin. Nykyajan työnteko on sosiaalista ja ryhmäkeskeistä – ja hyvä niin! Kun tarvitsee kommunikoida, niin se on ehdottomasti parasta tehdä kasvokkain. On siis hyvä, että ihmiset ovat samassa tilassa. \n\n\tAvotoimiston ongelmia voi lievittää sopimalla pelisäännöistä. Fried suosittelee esimerkiksi passiivisen kommunikaation suosimista: anna ihmisille vapaus itse valita, milloin heitä sopii häiritä.\n\n\tToisekseen avotoimistojen tulisi olla monipuolisia. Ei kiinteitä työpisteitä, vaan joukko erilaisia työtiloja. Joskus on hyvä tehdä töitä tiimin kesken samassa huoneessa, joskus tarvitsee vetäytyä omaan rauhaan. Toimistotilojen tulisi mahdollistaa tällainen mukautuminen.\n\n\tEtätyö\n\n\tModerneissa työpaikoissa mahdollistetaan töiden tekeminen etänä. Uskon, että kotona työskenteleminen on monille optimaalista. Itse olen kuitenkin huomannut, että kotonakin on vaikeaa keskittyä välillä. \n\n\tTarkemmin ajatellen tässä ei ole mitään uutta, sillä olenhan jo ylioppilaskirjoituksiin päntätessä suunnannut mieluiten kirjastoon. Sama on toistunut yliopisto-opinnoissa: niin fysiikanlaskuihin kuin kauppatieteiden kirjoihin keskittyminen onnistui parhaiten yliopiston tai kaupungin kirjastossa. Toisaalta ne haastavimmat koodaustehtävät tuli yliopistossakin tehtyä kotona, keskellä yötä. Miksi näin, sitä en tiedä.\n\n\tTärkeintä on kuitenkin, että etäpäivä ei tarkoita samaa kuin kotona työskenteleminen. Paikka kannattaa valita fiiliksen mukaan – itse olen viime aikoina firman etäpäivänä fillaroinut monesti toimistolle, koska siellä on silloin hyvin rauhallista suurimman osan työskennellessä kotona.\n\n\tTyötavat\n\n\tOletko huomannut, kuinka älypuhelimien ja ohjelmien kehitys tuntuu vain pyrkivän täyttämään elämäsi häiriöillä? Taskussa oleva älypuhelin, joka on jatkuvasti netissä kiinni, pitää ihmisen reaaliaikaisesti kiinni maailman menossa. Tämä tarkoittaa välittömästi ilmoituksia uusista sähköposteista, Facebook-kommenteista tai siitä, kun joku mainitsee nimesi Twitterissä. Kun puhelin värähtää uuden viestin merkiksi, pystytkö olemaan tsekkaamatta sitä välittömästi? \n\n\tMinä en.\n\n\tSiksi kehotankin poistamaan kaikki automaattiset ilmoitukset. Laita sähköpostiohjelma pois päältä ja hae uudet viestit vain niin halutessasi. Ja sama kaikkien muiden ilmoituksia työntävien ohjelmien kanssa. \n\n\tPoista kaikki ylimääräinen ruudulta. Kun koodataan, niin ruudulla ei tarvitse olla mitään turhia ikkunoita tai toolbareja. Kirjoitan tätä tekstiä iA Writer -ohjelmalla full screen -moodissa, jossa ruudulla ei näy mitään muuta kuin tämä teksti vaalealla pohjalla ja kursori. Tähän suuntaanhan käyttöliittymäajattelu on menossa esimerkiksi OS X:ssä: yksi ohjelma, full screen, täysi fokus.\n\n\tMaailmassa on paljon erilaisia Getting Things Done -tekniikoita, joista en itselleni kunnolla sopivaa ole vielä löytänyt. Suosittelen jonkinlaisen henkilökohtaisen ToDo-sovelluksen käyttämistä. Myös Pomorodo-tekniikka on viehättänyt minua. Siinä päivä jaetaan 30 minuutin osiin, joista käytetään ensin 25 minuuttia keskittyen vain ja ainoastaan työnalla olevaan tehtävään. Kun aika tulee täyteen, niin pidetään viiden minuutin tauko tehden jotain täysin muuta – vaikka pieni kävely ympäri taloa. Tauon jälkeen tulee seuraava 25 minuutin työrutistus ja niin edelleen. \n\n\tTehtävien määrittely\n\n\tKeskittymistä helpottaa, jos työtehtävät ovat selkeitä, eli maali on tiedossa. Työtehtävät tulisi pilkkoa riittävän pieniin osiin, jotta seuraava maali olisi aina näköpiirissä. Mielestäni yksi tehtävä tulisi olla suoritettavissa yhdessä päivässä. Tämä helpottaa paitsi keskittymistä, auttaa tuntemaan edistystä, kun hommia voi merkata valmiiksi päivittäin. Lisäksi muiden on helpompi seurata edistymistä, kun tarkistuspisteitä on päivittäin.\n\n\tMonen projektin tekeminen samaan aikaan ei ole helppoa. Pahimmassa tapauksessa päivän aikana joutuu hyppimään usean projektin välillä. Toisille tällainen multitaskaaminen on helppoa, mutta väitän kaikkien työtehon kärsivän, jos verrataan tilanteeseen, jossa voisi keskittyä pitkiä aikoja yhteen projektiin.\n\n\tYhteenveto\n\n\tPsykologista taustaa en tiedä sille, miksi jokin ympäristö toimii minulle ja toinen ei. Eikä minua se juuri kiinnostakaan. Tärkeintä on oppia tuntemaan itsensä ja sen jälkeen pyrkiä elämään sen mukaan - työpaikan toivottavasti mahdollistaessa erilaiset työskentelytavat.\n\n\tKeskittyminen ja siihen liittyvät vaikeudet ovat yksilöllisiä. Mitä kukin kokee häiriöksi, vaihtelee henkilöstä riippuen. Kuitenkin voitaneen yleisesti todeta, että luova työ onnistuu parhaiten, kun tekijä saa keskittyä työhönsä ajan kanssa, ilman keskeytyksiä.\n", "content_html": "\tYhä useampi ihminen tekee niin sanottua tietotyötä. Tällä tarkoitetaan sitä, että työ on siirtynyt fyysisestä suorittamisesta ajattelua vaativaan tekemiseen – käsistä korvien väliin, kuten Wikipedian artikkelissa kuvataan.
\tSamalla työhön keskittymisestä on tullut entistä tärkeämpää. Keskittymiseen vaikuttavat monet asiat, kuten työympäristö, työtavat ja tehtävien määrittely.
\tMinulla on välillä ollut suuriakin vaikeuksia keskittyä työn tekemiseen, joten ajattelin jakaa joitakin ajatuksia aiheesta: mitkä asiat keskittymistäni haittaavat ja miten olen ongelmia pyrkinyt korjaamaan. Olen työskennellyt web developerina erilaisissa työympäristöissä, mutta suuri osa huomioista pätee varmasti muihinkin työnkuviin.
\tEnsinnäkin, ihmiset ovat hyvin yksilöllisiä, mitä keskittymiseen tulee. Tätä ei voi liikaa korostaa. Tunnen henkilöitä, jotka pystyvät tekemään huimia suorituksia, vaikka ympäristö olisi täynnä melua ja muita häiriötekijöitä. Sitten on kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat koodanneet vaativimmat jutut aamuyöllä olohuoneen sohvalla – silloin, kun mikään ei ole häiritsemässä.
\tYksi keskittymiseen vaikuttavista tekijöistä on työympäristö. Nykyäänhän tietotyötä tehdään oletuksena avotoimistossa. 37signalsin perustaja ja toinen Rework-kirjan kirjoittajista, Jason Fried, piti vuonna 2010 erinomaisen TED-puheen siitä, miksi työ ei tapahdu toimistossa. Pakollista katsottavaa kaikille:
\tFried on kysynyt työntekijöiltä, missä haluaisit olla, kun jotain pitäisi oikeasti saada tehtyä. Vastauksina on ollut kodin työhuonetta, verantaa, kirjastoa ja lentokonetta – mutta ei toimistoa. Nekin, jotka vastasivat haluavansa olla toimistossa, halusivat monesti olla siellä hiljaisempaan aikaan, eli aikaisin aamulla tai myöhään illalla.
\tYhteistä näille vastauksille on se, että luovaa työtä tekevät ihmiset tarvitsevat pitkiä aikoja ilman häiriöitä ollakseen tehokkaita. Tämä ei ole mahdollista suuressa ja äänekkäässä avotoimistossa.
\tFried vertaa työntekoa nukkumiseen: molemmat tapahtuvat vaiheissa ja syvimpään vaiheeseen ei voi siirtyä suoraan. Siksi unen tai työnteon keskeytymiseen johtavat häiriöt ovat niin haitallisia.
\tKaikille meille on tapahtunut tämä: olet syventynyt vaikeaan tehtävään ja saavuttanut hiljalleen hyvän flow'n ongelman ratkaisua kehittäessä. Sitten joku koskettaa olkapäätäsi ja kysyy ”onko sinulla hetki aikaa?” No onhan minulla. Tämän jälkeen flow'n saavuttamiseen menee jälleen oma aikansa.
\tMikä avotoimistoissa sitten on ongelmana? Se, että ne ovat täynnä ärsykkeitä: käveleviä ja puhuvia ihmisiä, musiikkia ja muuta taustahälyä.
\tKuuntelen toimistolla usein kuulokkeilla musiikkia - en siksi, että varsinaisesti haluaisin kuunnella musiikkia, vaan jotta voisin blokata kaiken taustahälyn. Aiheesta kirjoittanut Ossi Mäntylahti tekee samoin, joskin valitettavasti näyttäisi olevan niin, että musiikkia kuunnellessa suorituskyky kärsii. Ei ole sattumaa, että tätäkään kirjoittaessa ei musiikki soi taustalla.
\tEn kuitenkaan ole kiroamassa avotoimistoja syvimpään helvettiin, vaikka tämä siltä vähän saattaa vaikuttaakin. Nykyajan työnteko on sosiaalista ja ryhmäkeskeistä – ja hyvä niin! Kun tarvitsee kommunikoida, niin se on ehdottomasti parasta tehdä kasvokkain. On siis hyvä, että ihmiset ovat samassa tilassa.
\tAvotoimiston ongelmia voi lievittää sopimalla pelisäännöistä. Fried suosittelee esimerkiksi passiivisen kommunikaation suosimista: anna ihmisille vapaus itse valita, milloin heitä sopii häiritä.
\tToisekseen avotoimistojen tulisi olla monipuolisia. Ei kiinteitä työpisteitä, vaan joukko erilaisia työtiloja. Joskus on hyvä tehdä töitä tiimin kesken samassa huoneessa, joskus tarvitsee vetäytyä omaan rauhaan. Toimistotilojen tulisi mahdollistaa tällainen mukautuminen.
\tModerneissa työpaikoissa mahdollistetaan töiden tekeminen etänä. Uskon, että kotona työskenteleminen on monille optimaalista. Itse olen kuitenkin huomannut, että kotonakin on vaikeaa keskittyä välillä.
\tTarkemmin ajatellen tässä ei ole mitään uutta, sillä olenhan jo ylioppilaskirjoituksiin päntätessä suunnannut mieluiten kirjastoon. Sama on toistunut yliopisto-opinnoissa: niin fysiikanlaskuihin kuin kauppatieteiden kirjoihin keskittyminen onnistui parhaiten yliopiston tai kaupungin kirjastossa. Toisaalta ne haastavimmat koodaustehtävät tuli yliopistossakin tehtyä kotona, keskellä yötä. Miksi näin, sitä en tiedä.
\tTärkeintä on kuitenkin, että etäpäivä ei tarkoita samaa kuin kotona työskenteleminen. Paikka kannattaa valita fiiliksen mukaan – itse olen viime aikoina firman etäpäivänä fillaroinut monesti toimistolle, koska siellä on silloin hyvin rauhallista suurimman osan työskennellessä kotona.
\tOletko huomannut, kuinka älypuhelimien ja ohjelmien kehitys tuntuu vain pyrkivän täyttämään elämäsi häiriöillä? Taskussa oleva älypuhelin, joka on jatkuvasti netissä kiinni, pitää ihmisen reaaliaikaisesti kiinni maailman menossa. Tämä tarkoittaa välittömästi ilmoituksia uusista sähköposteista, Facebook-kommenteista tai siitä, kun joku mainitsee nimesi Twitterissä. Kun puhelin värähtää uuden viestin merkiksi, pystytkö olemaan tsekkaamatta sitä välittömästi?
\tMinä en.
\tSiksi kehotankin poistamaan kaikki automaattiset ilmoitukset. Laita sähköpostiohjelma pois päältä ja hae uudet viestit vain niin halutessasi. Ja sama kaikkien muiden ilmoituksia työntävien ohjelmien kanssa.
\tPoista kaikki ylimääräinen ruudulta. Kun koodataan, niin ruudulla ei tarvitse olla mitään turhia ikkunoita tai toolbareja. Kirjoitan tätä tekstiä iA Writer -ohjelmalla full screen -moodissa, jossa ruudulla ei näy mitään muuta kuin tämä teksti vaalealla pohjalla ja kursori. Tähän suuntaanhan käyttöliittymäajattelu on menossa esimerkiksi OS X:ssä: yksi ohjelma, full screen, täysi fokus.
\tMaailmassa on paljon erilaisia Getting Things Done -tekniikoita, joista en itselleni kunnolla sopivaa ole vielä löytänyt. Suosittelen jonkinlaisen henkilökohtaisen ToDo-sovelluksen käyttämistä. Myös Pomorodo-tekniikka on viehättänyt minua. Siinä päivä jaetaan 30 minuutin osiin, joista käytetään ensin 25 minuuttia keskittyen vain ja ainoastaan työnalla olevaan tehtävään. Kun aika tulee täyteen, niin pidetään viiden minuutin tauko tehden jotain täysin muuta – vaikka pieni kävely ympäri taloa. Tauon jälkeen tulee seuraava 25 minuutin työrutistus ja niin edelleen.
\tKeskittymistä helpottaa, jos työtehtävät ovat selkeitä, eli maali on tiedossa. Työtehtävät tulisi pilkkoa riittävän pieniin osiin, jotta seuraava maali olisi aina näköpiirissä. Mielestäni yksi tehtävä tulisi olla suoritettavissa yhdessä päivässä. Tämä helpottaa paitsi keskittymistä, auttaa tuntemaan edistystä, kun hommia voi merkata valmiiksi päivittäin. Lisäksi muiden on helpompi seurata edistymistä, kun tarkistuspisteitä on päivittäin.
\tMonen projektin tekeminen samaan aikaan ei ole helppoa. Pahimmassa tapauksessa päivän aikana joutuu hyppimään usean projektin välillä. Toisille tällainen multitaskaaminen on helppoa, mutta väitän kaikkien työtehon kärsivän, jos verrataan tilanteeseen, jossa voisi keskittyä pitkiä aikoja yhteen projektiin.
\tPsykologista taustaa en tiedä sille, miksi jokin ympäristö toimii minulle ja toinen ei. Eikä minua se juuri kiinnostakaan. Tärkeintä on oppia tuntemaan itsensä ja sen jälkeen pyrkiä elämään sen mukaan - työpaikan toivottavasti mahdollistaessa erilaiset työskentelytavat.
\tKeskittyminen ja siihen liittyvät vaikeudet ovat yksilöllisiä. Mitä kukin kokee häiriöksi, vaihtelee henkilöstä riippuen. Kuitenkin voitaneen yleisesti todeta, että luova työ onnistuu parhaiten, kun tekijä saa keskittyä työhönsä ajan kanssa, ilman keskeytyksiä.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/06/26/tyohon-keskittyminen", "date_published": "2012-06-26T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/04/02/mass-effect-3", "title": "Mass Effect 3", "summary": "", "content_text": "Varoitus: teksti sisältää lieviä spoilereita.\n\nBioWaren kehittämä, vuonna 2007 julkaistu ensimmäinen Mass Effect kolahti todella kovaa. Puutteistaan huolimatta peli ja sitä varten luotu moniulotteinen scifi-universumi imaisi täysillä mukaansa. \n\nMass Effectin genreksi on sanottu action-RPG, mutta käytännössä vielä ensimmäisessä osassa olleet vähäiset tietokoneroolipelin piirteet on nekin karsittu pois matkan varrella. Sanoisin kyseessä olevan räiskintäpelin, jossa on paljon dialogia. Vaikka sarjassa ei juuri olekaan perinteisiä roolipelin elementtejä, kuten hahmon kehitystä ja tavaran keräämistä, niin Mass Effectissä pelataan roolia. Ei roolipelaamista vaan roolin pelaamista.\n\nMass Effect suunniteltiin jo alunperin trilogiaksi, jossa aikaisemmissa osissa tehdyt päätökset vaikuttavat peliin. Myös itse luodun hahmon ulkoasu siirtyy pelien välillä - joskin käsittämättömästi tämä bugasi Mass Effect 3:n julkaisuversiossa.\n\nPelisarjassa on monia ns. isoja valintoja, joista konkreettisimmat ovat vaikuttaneet siihen, onko jokin hahmoista joutunut kuolemaan. On kutkuttavaa ajatella, kuinka paljon keskustelua olisi jäänyt kuulematta eräältäkin hahmolta, joka olisi saattanut kuolla jo ensimmäisessä osassa päätöksestäni johtuen. \n\nPeliä varten tehdyn dialogin määrän täytyy olla valtava, ja siitä suuri osa on sellaista, jota monet pelaajat eivät kuule koskaan. Suuret budjetit mahdollistavat tällaista, sillä mitä enemmän peleissä on vapautta ja vaihtoehtoja, sitä kalliimpaa niiden tekeminen on. \n\n\n\nParasta Mass Effecteissä on rakkaudella rakennettu universumi ja hahmojen väliset keskustelut, jotka ovat parhaimmillaan kuin laadukkaasta scifi-sarjasta. Pelin hahmot ovat mielenkiintoisia ja dialogi heidän kanssa on paitsi mainiosti kirjoitettua, myös pääosin erinomaisesti ääninäyteltyä. Peli osaa myös nauraa itselleen. Kaikesta huokuu, että tekijät ovat rakastaneet luomaansa maailmaa.\n\nMass Effect esitteli uudenlaisen dialogi-systeemin, jossa ei valita sanantarkkoja vastauksia, vaan ikäänkuin sävyjä, joilla halutaan keskusteluun reagoida. Tämä mahtava idea teki keskusteluista entistä mielenkiintoisempia, koska pelaajan ei tarvitse kuunnella hahmon toistavan sanatarkasti tekstiä, jonka hän on itse juuri lukenut ruudulta. Sarjan edetessä myös keskustelujen aikainen ”kameratyöskentely” muuttui mielenkiintoisemmaksi. Toivottavasti tällaisesta keskustelusysteemistä tulisi alan standardi.\n\nHahmografiikka on varsinkin kasvojen osalta korkeaa tasoa, mikä tuo keskusteluun uuden ulottuvuuden, kun tunteiden ilmaisu onnistuu pelkästään ilmeillä. Grafiikka alkaa olemaan sillä tasolla, että tällainen on mahdollista uskottavasti. Päinvastoin kuin elokuvissa, tällaiset pienet asiat ovat peleissä vaikeita. Peleissä isot räjähdykset ovat halpoja ja helppoja, mutta ihmisen iholle meneminen on vaikeaa. \n\n\n\nMass Effect -trilogia on nyt tullut päätökseensä. Sarjan viimeinen osa jatkaa tutun laadukkaalla linjalla, eikä peliohjainta malta laskea käsistään. Sävyltään peli on aikaisempaa synkempi. Vaikka itse pidin enemmän aikaisempien osien rennommasta tunnelmasta, niin täytyy myöntää, että eräänkin hahmon kuolinkohtaus oli niin hienosti toteutettu, että mieskyyneleet olivat lähellä. \n\nMinusta Mass Effectin pääjuoni ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostava. En ole jatkanut pelaamista sen takia, että olisi pakko saada selville seuraava juonenkäänne galaksin kohtalossa. Sen sijaan minua on kiehtonut hahmot ja universumin eri rodut niiden välisine konflikteineen.\n\nEn varmaan hirveästi spoilaa, jos sanon, että Mass Effectin loppunäytös on hieman samaa sarjaa Lostin ja Battlestar Galactican kanssa. Kaikkiin kysymyksiin ei saada vastauksia. Netissä paljon meteliä aiheuttanutta loppua on myös kritisoitu siitä, että pelaajan aikaisemmat teot eivät vaikuta siihen tarpeeksi. \n\nMinustakin loppunäytös on jotenkin hätäisesti rakennettu ja lopputekstien jälkeinen kehotus ostaa ladattavaa lisäsisältöä vähintäänkin tökerö. Mielestäni valittajat keskittyvät kuitenkin liikaa viimeisen viiden minuutin kritisoimiseen, kun pelin loppunäytöksenä pitäisi ennemmin ajatella kolmososaa kokonaisuutena. Siinä kyllä tuntuvat aikaisemmat päätökset ja uusia kipeitä valintoja joudutaan tekemään.\n\nVaikka osaltaan ymmärränkin kaiken valituksen pelin lopetuksesta, niin silti hommasta tulee mieleen itkevä Lost-fani, jota korpeaa ensimmäisen kauden toisessa episodissa vilahtanut jääkarhu, joka ei koskaan saanut aukotonta selitystä.\n\nKaiken kaikkiaan Mass Effect -trilogia on ainutlaatuinen kokonaisuus pelihistoriassa ja toivoa sopii, että pääsemme vielä joskus uudestaan seikkailemaan sen esittelemässä universumissa.\n", "content_html": "Varoitus: teksti sisältää lieviä spoilereita.
BioWaren kehittämä, vuonna 2007 julkaistu ensimmäinen Mass Effect kolahti todella kovaa. Puutteistaan huolimatta peli ja sitä varten luotu moniulotteinen scifi-universumi imaisi täysillä mukaansa.
Mass Effectin genreksi on sanottu action-RPG, mutta käytännössä vielä ensimmäisessä osassa olleet vähäiset tietokoneroolipelin piirteet on nekin karsittu pois matkan varrella. Sanoisin kyseessä olevan räiskintäpelin, jossa on paljon dialogia. Vaikka sarjassa ei juuri olekaan perinteisiä roolipelin elementtejä, kuten hahmon kehitystä ja tavaran keräämistä, niin Mass Effectissä pelataan roolia. Ei roolipelaamista vaan roolin pelaamista.
Mass Effect suunniteltiin jo alunperin trilogiaksi, jossa aikaisemmissa osissa tehdyt päätökset vaikuttavat peliin. Myös itse luodun hahmon ulkoasu siirtyy pelien välillä - joskin käsittämättömästi tämä bugasi Mass Effect 3:n julkaisuversiossa.
Pelisarjassa on monia ns. isoja valintoja, joista konkreettisimmat ovat vaikuttaneet siihen, onko jokin hahmoista joutunut kuolemaan. On kutkuttavaa ajatella, kuinka paljon keskustelua olisi jäänyt kuulematta eräältäkin hahmolta, joka olisi saattanut kuolla jo ensimmäisessä osassa päätöksestäni johtuen.
Peliä varten tehdyn dialogin määrän täytyy olla valtava, ja siitä suuri osa on sellaista, jota monet pelaajat eivät kuule koskaan. Suuret budjetit mahdollistavat tällaista, sillä mitä enemmän peleissä on vapautta ja vaihtoehtoja, sitä kalliimpaa niiden tekeminen on.
![\"Mass](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/mass-effect-3-screenshot1.jpg\")
Parasta Mass Effecteissä on rakkaudella rakennettu universumi ja hahmojen väliset keskustelut, jotka ovat parhaimmillaan kuin laadukkaasta scifi-sarjasta. Pelin hahmot ovat mielenkiintoisia ja dialogi heidän kanssa on paitsi mainiosti kirjoitettua, myös pääosin erinomaisesti ääninäyteltyä. Peli osaa myös nauraa itselleen. Kaikesta huokuu, että tekijät ovat rakastaneet luomaansa maailmaa.
Mass Effect esitteli uudenlaisen dialogi-systeemin, jossa ei valita sanantarkkoja vastauksia, vaan ikäänkuin sävyjä, joilla halutaan keskusteluun reagoida. Tämä mahtava idea teki keskusteluista entistä mielenkiintoisempia, koska pelaajan ei tarvitse kuunnella hahmon toistavan sanatarkasti tekstiä, jonka hän on itse juuri lukenut ruudulta. Sarjan edetessä myös keskustelujen aikainen ”kameratyöskentely” muuttui mielenkiintoisemmaksi. Toivottavasti tällaisesta keskustelusysteemistä tulisi alan standardi.
Hahmografiikka on varsinkin kasvojen osalta korkeaa tasoa, mikä tuo keskusteluun uuden ulottuvuuden, kun tunteiden ilmaisu onnistuu pelkästään ilmeillä. Grafiikka alkaa olemaan sillä tasolla, että tällainen on mahdollista uskottavasti. Päinvastoin kuin elokuvissa, tällaiset pienet asiat ovat peleissä vaikeita. Peleissä isot räjähdykset ovat halpoja ja helppoja, mutta ihmisen iholle meneminen on vaikeaa.
![\"Mass](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/mass-effect-3-screenshot2.jpg\")
Mass Effect -trilogia on nyt tullut päätökseensä. Sarjan viimeinen osa jatkaa tutun laadukkaalla linjalla, eikä peliohjainta malta laskea käsistään. Sävyltään peli on aikaisempaa synkempi. Vaikka itse pidin enemmän aikaisempien osien rennommasta tunnelmasta, niin täytyy myöntää, että eräänkin hahmon kuolinkohtaus oli niin hienosti toteutettu, että mieskyyneleet olivat lähellä.
Minusta Mass Effectin pääjuoni ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostava. En ole jatkanut pelaamista sen takia, että olisi pakko saada selville seuraava juonenkäänne galaksin kohtalossa. Sen sijaan minua on kiehtonut hahmot ja universumin eri rodut niiden välisine konflikteineen.
En varmaan hirveästi spoilaa, jos sanon, että Mass Effectin loppunäytös on hieman samaa sarjaa Lostin ja Battlestar Galactican kanssa. Kaikkiin kysymyksiin ei saada vastauksia. Netissä paljon meteliä aiheuttanutta loppua on myös kritisoitu siitä, että pelaajan aikaisemmat teot eivät vaikuta siihen tarpeeksi.
Minustakin loppunäytös on jotenkin hätäisesti rakennettu ja lopputekstien jälkeinen kehotus ostaa ladattavaa lisäsisältöä vähintäänkin tökerö. Mielestäni valittajat keskittyvät kuitenkin liikaa viimeisen viiden minuutin kritisoimiseen, kun pelin loppunäytöksenä pitäisi ennemmin ajatella kolmososaa kokonaisuutena. Siinä kyllä tuntuvat aikaisemmat päätökset ja uusia kipeitä valintoja joudutaan tekemään.
Vaikka osaltaan ymmärränkin kaiken valituksen pelin lopetuksesta, niin silti hommasta tulee mieleen itkevä Lost-fani, jota korpeaa ensimmäisen kauden toisessa episodissa vilahtanut jääkarhu, joka ei koskaan saanut aukotonta selitystä.
Kaiken kaikkiaan Mass Effect -trilogia on ainutlaatuinen kokonaisuus pelihistoriassa ja toivoa sopii, että pääsemme vielä joskus uudestaan seikkailemaan sen esittelemässä universumissa.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/04/02/mass-effect-3", "date_published": "2012-04-02T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/03/27/ipad-3-ja-ajatuksia-tableteista", "title": "iPad 3 ja ajatuksia tableteista", "summary": "", "content_text": "Myönnän olleeni itsekin pettynyt, kun Apple julkaisi ensimmäisen iPadin vuonna 2010. “Eihän se ole kuin iso iPhone”, ajattelin monien muiden tavoin. Käyttöjärjestelmänä oli sama iOS kuin iPhonessakin, mikä tuntui liian rajoittuneelta tablet-maailmassa. \n\nItse tablettihan ei ole uusi keksintö, ensimmäisen kerranhan tablettien piti valloittaa maailma jo vuosituhannen vaihteessa. Muun muassa Bill Gates puhui paljon tästä. Silloin luultiin, että perinteinen Windows voisi toimia tabletissa. Menestyksen avain oli lopulta käyttöliittymä, joka oli alusta lähtien suunniteltu kosketusnäytöille. \n\nIpadista tuli valtava menestys ja nyt kolmannen sukupolven myötä minullakin on iPad. \n\nEvoluutio on kohdallani kulkenut niin, että ensin siirryin pöytäkoneesta läppäriin ja sitten älypuhelimen myötä huomasin yhä useammin tekeväni ns. perus-surffailun - uutiset, facebookkailun ja sen sellaisen - kännykällä kotonakin. Seuraava askel tässä kehityksessä olikin luontevasti tablet. \n\nTabletteja on hankala selittää tai perustella. Vähän kuin yrittäisi kuvailla seksiä tyypille, joka ei tiedä siitä mitään. Kuten Hekakin taannoin sanaili:\n\n iPäd on vähän todellakin niinkuin seksi. Teknisesti tarkastellen iPäd hommassa ei ole mitään järkeä. Sun tarttee riisuuntua, hikoilla, imeskellä ihan hirveen kauheita rumia kauheita juttuja, ja silti loppujen lopuksi – se on silti kivaa.\n\n\nTableteissa onkin ennenkaikkea kysymys fiiliksestä ja käyttökokemuksesta. Lukeminen on luonnollista ja sovellusten käyttäminen sormen heilautuksilla hauskaa. Ipadia on yksinkertaisesti mukava käyttää - kaikki tapahtuu nopeasti, sujuvasti ja ilman viiveitä. Tabletin ymmärtäminen vaatii, että laitetta oikeasti pitelee kädessään ja lukee artikkeleita sekä surffailee nettiä.\n\n\n\nMillainen uusi iPad sitten on laitteena? Ensimmäinen juttu on tietenkin resoluutio – 9,7 tuuman näyttö, jossa on enemmän pikseleitä kuin olohuoneen Full HD -televisiossa. Huimaa. Vanhalle ruudulle suunnitellut sovellukset näyttävät sumeilta, kuten monet nettisivujen grafiikatkin. \n\nAkku kestää todella pitkään, mutta vastaavasti myös lataaminen vie huomattavan kauan aikaa. \n\nIpad on mielestäni liian painava. Myös iPhone on raskas verrattuna moniin kilpailijoihin, mutta sen paino tuo sopivaa jämäkkyyttä tuotteeseen. Ipad sen sijaan voisi oikeasti olla kevyempi, jolloin käyttäminen olisi miellyttävämpää. \n\nErikseen pitää myös mainita suorituskyky, sillä niin sähäkästi kaikki toimii. Ohjelmien avaaminen, skrollaaminen, zoomaus - kaikki tuntuisi toimivan ilman viiveitä. Tämä on oleellista käyttökokemuksen kannalta, sillä juuri koskaan ei joudu miettimään, menikö painallus perille. \n\nHalvin iPad irtoaa kaupasta alle 500 eurolla – tähän hintaan kukaan kilpailija ei pysty tällä hetkellä tarjoamaan vastaavilla spekseillä tablettia. \n\n\n\nKenneth Falck kirjoitti pari vuotta sitten, että iPad on merkki tietotekniikan kypsymisestä: \n\n\n “Kaupassa myydään televisioita, pelikonsoleja, silitysrautoja, mikroaaltouuneja ja kaikkea mahdollista, joka toimii kytkemällä virtajohto pistorasiaan. Jos niihin voi jotain asentaa, niin valmistajan tarkasti valitsemia ja tarkastamia sovelluksia, jotka eivät missään tapauksessa riko kyseistä laitetta käyttökelvottomaksi. Miksei myös tietotekniikka ja webbisurffailu voisi välillä toimia näin?”\n\n\nHän ennusti myös, että tietotekniikka tulee jakaantumaan kahtia: \n\n\n “Tulee olemaan niitä perinteisiä PC:itä ja Macceja, joita me hakkerit virittelemme mieleisiksimme ja joilla koodaamme sovelluksia ja luomme sisältöä. Sitten tulee olemaan niitä rikkoutumattomia kuluttajalaitteita, joilla tavalliset ihmiset pääsevät käsiksi näihin sovelluksiin ja sisältöihin riskittömästi ja turvallisesti.”\n\n\nOlen Falckin kanssa samoilla linjoilla. Isäni ei ole koskaan käyttänyt internettiä, mutta jos hänet pitäisi nyt saada tiedon valtaväylälle, niin ostaisin hänelle iPadin perinteisen tietokoneen sijasta. \n\nVaikka tableteilla tullaan tulevaisuudessa tekemään yhä monipuolisemmin asioita, niin jatkossakin on tarvetta perinteiselle PC:lle, varsinkin työkäytössä. Tabletit eivät tule kokemaan miniläppäreiden kohtaloa. Sen sijaan yhä useammalla tulee jatkossa olemaan vain tablet, eikä perinteistä tietokonetta ollenkaan. \n", "content_html": "Myönnän olleeni itsekin pettynyt, kun Apple julkaisi ensimmäisen iPadin vuonna 2010. “Eihän se ole kuin iso iPhone”, ajattelin monien muiden tavoin. Käyttöjärjestelmänä oli sama iOS kuin iPhonessakin, mikä tuntui liian rajoittuneelta tablet-maailmassa.
Itse tablettihan ei ole uusi keksintö, ensimmäisen kerranhan tablettien piti valloittaa maailma jo vuosituhannen vaihteessa. Muun muassa Bill Gates puhui paljon tästä. Silloin luultiin, että perinteinen Windows voisi toimia tabletissa. Menestyksen avain oli lopulta käyttöliittymä, joka oli alusta lähtien suunniteltu kosketusnäytöille.
Ipadista tuli valtava menestys ja nyt kolmannen sukupolven myötä minullakin on iPad.
Evoluutio on kohdallani kulkenut niin, että ensin siirryin pöytäkoneesta läppäriin ja sitten älypuhelimen myötä huomasin yhä useammin tekeväni ns. perus-surffailun - uutiset, facebookkailun ja sen sellaisen - kännykällä kotonakin. Seuraava askel tässä kehityksessä olikin luontevasti tablet.
Tabletteja on hankala selittää tai perustella. Vähän kuin yrittäisi kuvailla seksiä tyypille, joka ei tiedä siitä mitään. Kuten Hekakin taannoin sanaili:
iPäd on vähän todellakin niinkuin seksi. Teknisesti tarkastellen iPäd hommassa ei ole mitään järkeä. Sun tarttee riisuuntua, hikoilla, imeskellä ihan hirveen kauheita rumia kauheita juttuja, ja silti loppujen lopuksi – se on silti kivaa.
Tableteissa onkin ennenkaikkea kysymys fiiliksestä ja käyttökokemuksesta. Lukeminen on luonnollista ja sovellusten käyttäminen sormen heilautuksilla hauskaa. Ipadia on yksinkertaisesti mukava käyttää - kaikki tapahtuu nopeasti, sujuvasti ja ilman viiveitä. Tabletin ymmärtäminen vaatii, että laitetta oikeasti pitelee kädessään ja lukee artikkeleita sekä surffailee nettiä.
![\"iPad](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/ipad3_32GB_wifi.jpg\")
Millainen uusi iPad sitten on laitteena? Ensimmäinen juttu on tietenkin resoluutio – 9,7 tuuman näyttö, jossa on enemmän pikseleitä kuin olohuoneen Full HD -televisiossa. Huimaa. Vanhalle ruudulle suunnitellut sovellukset näyttävät sumeilta, kuten monet nettisivujen grafiikatkin.
Akku kestää todella pitkään, mutta vastaavasti myös lataaminen vie huomattavan kauan aikaa.
Ipad on mielestäni liian painava. Myös iPhone on raskas verrattuna moniin kilpailijoihin, mutta sen paino tuo sopivaa jämäkkyyttä tuotteeseen. Ipad sen sijaan voisi oikeasti olla kevyempi, jolloin käyttäminen olisi miellyttävämpää.
Erikseen pitää myös mainita suorituskyky, sillä niin sähäkästi kaikki toimii. Ohjelmien avaaminen, skrollaaminen, zoomaus - kaikki tuntuisi toimivan ilman viiveitä. Tämä on oleellista käyttökokemuksen kannalta, sillä juuri koskaan ei joudu miettimään, menikö painallus perille.
Halvin iPad irtoaa kaupasta alle 500 eurolla – tähän hintaan kukaan kilpailija ei pysty tällä hetkellä tarjoamaan vastaavilla spekseillä tablettia.
![\"iPad](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/ipad-apps-screenshot.jpg\")
Kenneth Falck kirjoitti pari vuotta sitten, että iPad on merkki tietotekniikan kypsymisestä:
“Kaupassa myydään televisioita, pelikonsoleja, silitysrautoja, mikroaaltouuneja ja kaikkea mahdollista, joka toimii kytkemällä virtajohto pistorasiaan. Jos niihin voi jotain asentaa, niin valmistajan tarkasti valitsemia ja tarkastamia sovelluksia, jotka eivät missään tapauksessa riko kyseistä laitetta käyttökelvottomaksi. Miksei myös tietotekniikka ja webbisurffailu voisi välillä toimia näin?”
Hän ennusti myös, että tietotekniikka tulee jakaantumaan kahtia:
“Tulee olemaan niitä perinteisiä PC:itä ja Macceja, joita me hakkerit virittelemme mieleisiksimme ja joilla koodaamme sovelluksia ja luomme sisältöä. Sitten tulee olemaan niitä rikkoutumattomia kuluttajalaitteita, joilla tavalliset ihmiset pääsevät käsiksi näihin sovelluksiin ja sisältöihin riskittömästi ja turvallisesti.”
Olen Falckin kanssa samoilla linjoilla. Isäni ei ole koskaan käyttänyt internettiä, mutta jos hänet pitäisi nyt saada tiedon valtaväylälle, niin ostaisin hänelle iPadin perinteisen tietokoneen sijasta.
Vaikka tableteilla tullaan tulevaisuudessa tekemään yhä monipuolisemmin asioita, niin jatkossakin on tarvetta perinteiselle PC:lle, varsinkin työkäytössä. Tabletit eivät tule kokemaan miniläppäreiden kohtaloa. Sen sijaan yhä useammalla tulee jatkossa olemaan vain tablet, eikä perinteistä tietokonetta ollenkaan.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/03/27/ipad-3-ja-ajatuksia-tableteista", "date_published": "2012-03-27T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/02/16/battlefield-3", "title": "Battlefield 3", "summary": "", "content_text": "Viime syksynä julkaistu Battlefield 3 on viimeisin osa ruotsalaisen DICE:n kehittämässä, moninpeliin keskittyvässä FPS-pelisarjassa. Ensimmäinen Battlefield-sarjan peli julkaistiin kutakuinkin 10 vuotta sitten. Homman ytimessä on aina ollut kahden joukkueen sotiminen laajassa ulkomaastossa ajoneuvojen kera. Aikakausi on vaihdellut toisesta maailmansodasta scifi-tulevaisuuteen, mutta pääidea on pysynyt vuodesta toiseen samana. \n\nBattlefieldiä julkaistiin pitkään ainostaan PC-alustalle, kunnes 2008 markkinoille tuli konsoleille suunnattu Battlefield: Bad Company, jossa oli myös ensimmäistä kertaa mukana jonkinlainen yksinpelikampanja. Bad Company 2 julkaistiin myös PC:lle, joskin konsolit olivat selkeästi ensisijainen alusta, jonka myötä myös PC-pelaajat joutuivat tyytymään alhaisempaan pelajaamäärään moninpelissä. \n\nBad Company 2 oli – ja on edelleen – erinomainen peli. Se on omalla kohdallani ensimmäisen Modern Warfaren kanssa säväyttävimpiä moninpelejä konsoleille. Näiden kahden pelin parissa on tullut vietettyä valtaosa peliajasta viime vuosina.\n\nBattlefield 3 on täysin avoimesti suunnattu suoraksi kilpailijaksi Activisionin Call of Duty -sarjan Modern Warfare 3 -pelille. Vuoden 2011 suurin taistelu pelimarkkinoilla olikin Activisionin MW3 vs EA:n BF3, eikä tässä väännössä dollareita säästelty markkinointibudjeteissa.\n\nVaikka DICE sanoisi mitä, niin käytännössähän Battlefield 3 on Bad Company 3. Moninpeliin hypätessä kaikki tuntuu kovin tutulta. Tämä ei sinällään haittaa, sillä Battlefieldien ydinpeli on edelleen täyttä rautaa. Tärkeintä on monipuolisuus, sillä eri hahmoluokat, ajoneuvot ja tuhotuvat rakennukset takaavat sen, että kahta samanlaista matsia ei tule vastaan. Vastaan tulee myös jatkuvasti battlefield momentseja: itse esimerkiksi onnistuin jyräämään tankilla pahaa aavistamattoman vihollisen – ajamalla läpi korkeasta kivimuurista, jonka takana tämä lymyili.\n\nKaiken kruunaa upea audiomaailma, jossa tankit kuulostavat oikeasti raskailta, räjähdykset vihlovat korvia ja täysi taisteluvarustus päällä juostessa puuskutus saa hengästymään kotisohvallakin.\n\n\n\nVaikka miten väitettäisiin PC-alustaa ensisijaiseksi, niin kyllähän markkinat määrääväät, että konsolien ehdoilla viime kädessä mennään. Kun yritetään miellyttää molempia leirejä, aiheutuu ongelmia. Pahin näistä on kenttäsuunnittelu.\n\nBattlefield 3:ssa monet kentät ovat outoja väliinputoajia: 24 pelaajaa on liian vähän, mutta samalla PC-kansa valittaa, että 64 liian paljon. Bad Company 2:ssa kentät toimivat paremmin, koska ne olivat suunniteltu ensisijaisesti 24 pelaajalle. Mukaan on tullut myös ahtaita kaupunkikenttiä. Näissä taistelut jumittuvat monesti pariin käytävään, ympäristö ei juuri tuhoudu ja ajoneuvoja ei ole – on kuin pelaisi Modern Warfarea. Harvakseltaan annosteltuna nämä kaupunkisodat ovat ihan hauskojakin, mutta niitä tulee turhan usein vastaan mappikierrossa.\n\nYksi hämmästyttävä piirre on se, että moninpelissä ei ole vieläkään minkäänlaista tutoriaalia. Battlefieldissa kuitenkin tehdään paljon muutakin kuin vedetään kiväärin liipasimesta: korjataan ajoneuvoja, annetaan ensiapua, spotataan vihollisia, ajetaan tankeilla ja lennetään sekä helikoptereilla että lentokoneilla. Itsekin kynsin kylki edellä lentotukialuksen kantta, kun ensimmäisen kerran yritin lentää helikopterilla. Mieluiten ottaisi ekat tyypit kopterilla yksin harjoittelumoodissa kuin livenä kopteri täynnä tiimiläisiä.\n\nToinen outo juttu on, että oman sotilaan varustusta ei voi muokata matsien välissä. Kentän vaihtuessa joudut odottamaan aina pari minuuttia tekemättä mitään. Matsien välissä et myöskään voi vieläkään poistua pelistä, vaan joudut aina odottamaan seuraavan matsin alkua ennen kuin voit palata päävalikkoon. Call of Duty on hoitanut tämän osuuden pelistä paljon fiksummin.\n\nNiin joo, onhan tässä yksinpelikin. Pelasin moninpeliä reilut 60 tuntia ennen yksinpelin testaamista. Häpeilemättä Modern Warfarea lainaileva, äkkikuolemilla kyllästetty ja paikoin räikeän huonosti suunniteltu putkijuoksu ei pidempää mainintaa ansaitsekaan.\n\nBattlefield 3 on mainio peli, mutta en kuitenkaan jaksanut innostua siitä enää samalla tavalla kuin Bad Company 2:sta. Harmillista, että Battlefieldissä on lähdetty paikoin liiaksi matkimaan Call of Dutya sen sijaan, että olisi pyritty korostamaan omia vahvuuksia. Lisäksi pikkuhiljaa alkaa toivomaan seuraavan konsolisukupolven saapumista – ei niinkään parempien grafiikoiden toivossa, vaan jotta moninpelissä voisi rellestää suuremmalla porukalla konsoleillakin.\n", "content_html": "Viime syksynä julkaistu Battlefield 3 on viimeisin osa ruotsalaisen DICE:n kehittämässä, moninpeliin keskittyvässä FPS-pelisarjassa. Ensimmäinen Battlefield-sarjan peli julkaistiin kutakuinkin 10 vuotta sitten. Homman ytimessä on aina ollut kahden joukkueen sotiminen laajassa ulkomaastossa ajoneuvojen kera. Aikakausi on vaihdellut toisesta maailmansodasta scifi-tulevaisuuteen, mutta pääidea on pysynyt vuodesta toiseen samana.
Battlefieldiä julkaistiin pitkään ainostaan PC-alustalle, kunnes 2008 markkinoille tuli konsoleille suunnattu Battlefield: Bad Company, jossa oli myös ensimmäistä kertaa mukana jonkinlainen yksinpelikampanja. Bad Company 2 julkaistiin myös PC:lle, joskin konsolit olivat selkeästi ensisijainen alusta, jonka myötä myös PC-pelaajat joutuivat tyytymään alhaisempaan pelajaamäärään moninpelissä.
Bad Company 2 oli – ja on edelleen – erinomainen peli. Se on omalla kohdallani ensimmäisen Modern Warfaren kanssa säväyttävimpiä moninpelejä konsoleille. Näiden kahden pelin parissa on tullut vietettyä valtaosa peliajasta viime vuosina.
Battlefield 3 on täysin avoimesti suunnattu suoraksi kilpailijaksi Activisionin Call of Duty -sarjan Modern Warfare 3 -pelille. Vuoden 2011 suurin taistelu pelimarkkinoilla olikin Activisionin MW3 vs EA:n BF3, eikä tässä väännössä dollareita säästelty markkinointibudjeteissa.
Vaikka DICE sanoisi mitä, niin käytännössähän Battlefield 3 on Bad Company 3. Moninpeliin hypätessä kaikki tuntuu kovin tutulta. Tämä ei sinällään haittaa, sillä Battlefieldien ydinpeli on edelleen täyttä rautaa. Tärkeintä on monipuolisuus, sillä eri hahmoluokat, ajoneuvot ja tuhotuvat rakennukset takaavat sen, että kahta samanlaista matsia ei tule vastaan. Vastaan tulee myös jatkuvasti battlefield momentseja: itse esimerkiksi onnistuin jyräämään tankilla pahaa aavistamattoman vihollisen – ajamalla läpi korkeasta kivimuurista, jonka takana tämä lymyili.
Kaiken kruunaa upea audiomaailma, jossa tankit kuulostavat oikeasti raskailta, räjähdykset vihlovat korvia ja täysi taisteluvarustus päällä juostessa puuskutus saa hengästymään kotisohvallakin.
![\"Battlefield](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/battlefield_3_jet_hud.jpg\")
Vaikka miten väitettäisiin PC-alustaa ensisijaiseksi, niin kyllähän markkinat määrääväät, että konsolien ehdoilla viime kädessä mennään. Kun yritetään miellyttää molempia leirejä, aiheutuu ongelmia. Pahin näistä on kenttäsuunnittelu.
Battlefield 3:ssa monet kentät ovat outoja väliinputoajia: 24 pelaajaa on liian vähän, mutta samalla PC-kansa valittaa, että 64 liian paljon. Bad Company 2:ssa kentät toimivat paremmin, koska ne olivat suunniteltu ensisijaisesti 24 pelaajalle. Mukaan on tullut myös ahtaita kaupunkikenttiä. Näissä taistelut jumittuvat monesti pariin käytävään, ympäristö ei juuri tuhoudu ja ajoneuvoja ei ole – on kuin pelaisi Modern Warfarea. Harvakseltaan annosteltuna nämä kaupunkisodat ovat ihan hauskojakin, mutta niitä tulee turhan usein vastaan mappikierrossa.
Yksi hämmästyttävä piirre on se, että moninpelissä ei ole vieläkään minkäänlaista tutoriaalia. Battlefieldissa kuitenkin tehdään paljon muutakin kuin vedetään kiväärin liipasimesta: korjataan ajoneuvoja, annetaan ensiapua, spotataan vihollisia, ajetaan tankeilla ja lennetään sekä helikoptereilla että lentokoneilla. Itsekin kynsin kylki edellä lentotukialuksen kantta, kun ensimmäisen kerran yritin lentää helikopterilla. Mieluiten ottaisi ekat tyypit kopterilla yksin harjoittelumoodissa kuin livenä kopteri täynnä tiimiläisiä.
Toinen outo juttu on, että oman sotilaan varustusta ei voi muokata matsien välissä. Kentän vaihtuessa joudut odottamaan aina pari minuuttia tekemättä mitään. Matsien välissä et myöskään voi vieläkään poistua pelistä, vaan joudut aina odottamaan seuraavan matsin alkua ennen kuin voit palata päävalikkoon. Call of Duty on hoitanut tämän osuuden pelistä paljon fiksummin.
Niin joo, onhan tässä yksinpelikin. Pelasin moninpeliä reilut 60 tuntia ennen yksinpelin testaamista. Häpeilemättä Modern Warfarea lainaileva, äkkikuolemilla kyllästetty ja paikoin räikeän huonosti suunniteltu putkijuoksu ei pidempää mainintaa ansaitsekaan.
Battlefield 3 on mainio peli, mutta en kuitenkaan jaksanut innostua siitä enää samalla tavalla kuin Bad Company 2:sta. Harmillista, että Battlefieldissä on lähdetty paikoin liiaksi matkimaan Call of Dutya sen sijaan, että olisi pyritty korostamaan omia vahvuuksia. Lisäksi pikkuhiljaa alkaa toivomaan seuraavan konsolisukupolven saapumista – ei niinkään parempien grafiikoiden toivossa, vaan jotta moninpelissä voisi rellestää suuremmalla porukalla konsoleillakin.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/02/16/battlefield-3", "date_published": "2012-02-16T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/02/07/henkilokohtainen-katsaus-vuoteen-2011", "title": "Henkilökohtainen katsaus vuoteen 2011", "summary": "", "content_text": "Kuluva vuosi on ehtinyt jo helmikuun puolelle, mutta ajattelin silti kirjoittaa viime vuoden tapaan pienen katsauksen edelliseen vuoteen.\n\nVuosi 2011 oli varsin suurien muutosten aikaa elämässäni. Aloitin kesällä työt Mearrassa, jonka myötä muutimme Lappeenrannasta Helsinkiin. Syksyllä ostimme ensiasunnon, jossa olemme asuneet nyt reilut kolme viikkoa.\n\nKeväällä en ollut töissä, vaan keskityin opintoihin suorittaen jäljellä olleet kurssit, mukaanlukien rästissä olleet ensimmäisien vuosien peruskurssit. Oli suorastaan mukavaa laskea fysiikkaa ja matematiikkaa pitkästä aikaan, varsinkin kun siihen pystyi oikeasti keskittymään pitkiä aikoja – jopa päiviä – kerrallaan. \n\nNyt pitäisi vain jostain kaivaa motivaatio ja raivo kandin sekä diplomityön kirjoittamiseen. Rehellisesti sanoen tällä hetkellä innostus ei ole hirveän suurta. Haluan kuitenkin valmistua, sillä caseja on kiva closata, kuten kaveri sanoi naimisiin mennessään.\n\nBlogissani oli varsin hiljaista, sillä julkaisin vain kahdeksan kirjoitusta. Poliittisia kirjoituksia oli suhteellisen monta, sillä kirjoitin valtion menoista, sosiaaliturvasta ja Yleisradion toimenkuvasta.\n\n\n\nUrheilun saralla vuosi alkoi innokkaasti, sillä olin juossut yli 300 km jo huhtikuun puoleenväliin mennessä. Juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin, Helsinki City Runin. Puolikas taittui aikaan 1:49:03. Kevään jälkeen juoksuinnostus kuitenkin hiipui ja vuodessa tuli lopulta juoksua suunnistukset mukaanlukien 462 kilometriä.\n\nAloitin pelaamaan jälleen salibandya monen vuoden tauon jälkeen. Kaikkiaan tuli pelattu 37 kertaa. Mukavaa pelata jälleen ja huomata, miten pikkuhiljaa taidot kehittyvät.\n\nYksi motivaattori salibandyn aloittamiselle oli kesällä Bratislavassa Slovakiassa pelattu Slovak Open -turnaus, jossa kävimme useista joukkuelajeista MM-mitaleita keränneellä Foxy Ladies -possella pelaamassa. Hauska turnaus ja mahtava reissu muutenkin.\n\n\n\nSlovakian turnauksen perään tuli käytyä Balaton Sound -festivaaleilla Unkarissa ja Wienissä ihan vaan palloilemassa turistina. Duunin myötä kävin ensimmäistä kertaa elämässäni DrupalConissa, joka järjestettiin Lontoossa. Syksyllä kävimme parin kaverin kanssa Saksassa katsomassa pari jalkapallopeliä. Dortmundin yli 80 000 katsojaa ja mieletön fanikatsomo oli melkoinen kokemus.\n\nXboxin pelaaminen jäi hieman vähemmälle tänä vuonna kaikkien muiden kiireiden takia. Kehuttu Deus Ex jäi kesken kuten ykkösosakin, vaikka peli sinällään on ihan OK. Ei kuitenkaan aiheuttanut mitään pakottavaa tarvetta päästä läpi. Syksyn iso juttu oli tietysti Battlefield 3, mutta sekään ei aiheuttanut Bad Company 2:n kaltaista innostusta.\n", "content_html": "Kuluva vuosi on ehtinyt jo helmikuun puolelle, mutta ajattelin silti kirjoittaa viime vuoden tapaan pienen katsauksen edelliseen vuoteen.
Vuosi 2011 oli varsin suurien muutosten aikaa elämässäni. Aloitin kesällä työt Mearrassa, jonka myötä muutimme Lappeenrannasta Helsinkiin. Syksyllä ostimme ensiasunnon, jossa olemme asuneet nyt reilut kolme viikkoa.
Keväällä en ollut töissä, vaan keskityin opintoihin suorittaen jäljellä olleet kurssit, mukaanlukien rästissä olleet ensimmäisien vuosien peruskurssit. Oli suorastaan mukavaa laskea fysiikkaa ja matematiikkaa pitkästä aikaan, varsinkin kun siihen pystyi oikeasti keskittymään pitkiä aikoja – jopa päiviä – kerrallaan.
Nyt pitäisi vain jostain kaivaa motivaatio ja raivo kandin sekä diplomityön kirjoittamiseen. Rehellisesti sanoen tällä hetkellä innostus ei ole hirveän suurta. Haluan kuitenkin valmistua, sillä caseja on kiva closata, kuten kaveri sanoi naimisiin mennessään.
Blogissani oli varsin hiljaista, sillä julkaisin vain kahdeksan kirjoitusta. Poliittisia kirjoituksia oli suhteellisen monta, sillä kirjoitin valtion menoista, sosiaaliturvasta ja Yleisradion toimenkuvasta.
![\"HeiaHeia](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/heiaheia-stats-2011.png\")
Urheilun saralla vuosi alkoi innokkaasti, sillä olin juossut yli 300 km jo huhtikuun puoleenväliin mennessä. Juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin, Helsinki City Runin. Puolikas taittui aikaan 1:49:03. Kevään jälkeen juoksuinnostus kuitenkin hiipui ja vuodessa tuli lopulta juoksua suunnistukset mukaanlukien 462 kilometriä.
Aloitin pelaamaan jälleen salibandya monen vuoden tauon jälkeen. Kaikkiaan tuli pelattu 37 kertaa. Mukavaa pelata jälleen ja huomata, miten pikkuhiljaa taidot kehittyvät.
Yksi motivaattori salibandyn aloittamiselle oli kesällä Bratislavassa Slovakiassa pelattu Slovak Open -turnaus, jossa kävimme useista joukkuelajeista MM-mitaleita keränneellä Foxy Ladies -possella pelaamassa. Hauska turnaus ja mahtava reissu muutenkin.
![\"Lake](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/lake-balaton.jpg\")
Slovakian turnauksen perään tuli käytyä Balaton Sound -festivaaleilla Unkarissa ja Wienissä ihan vaan palloilemassa turistina. Duunin myötä kävin ensimmäistä kertaa elämässäni DrupalConissa, joka järjestettiin Lontoossa. Syksyllä kävimme parin kaverin kanssa Saksassa katsomassa pari jalkapallopeliä. Dortmundin yli 80 000 katsojaa ja mieletön fanikatsomo oli melkoinen kokemus.
Xboxin pelaaminen jäi hieman vähemmälle tänä vuonna kaikkien muiden kiireiden takia. Kehuttu Deus Ex jäi kesken kuten ykkösosakin, vaikka peli sinällään on ihan OK. Ei kuitenkaan aiheuttanut mitään pakottavaa tarvetta päästä läpi. Syksyn iso juttu oli tietysti Battlefield 3, mutta sekään ei aiheuttanut Bad Company 2:n kaltaista innostusta.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2012/02/07/henkilokohtainen-katsaus-vuoteen-2011", "date_published": "2012-02-07T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/11/24/ios-5-0", "title": "IOS 5.0", "summary": "", "content_text": "Noin vuosi sitten kirjoitin omista iOS 5-toiveistani, joista nostin esiin seuraavat:\n\n\n paremmat ilmoitukset\n langaton synkronointi\n widgetit\n käyttäjäprofiilit\n parempi multitasking\n\n\nIlokseni tärkeimmät toiveeni toteutuivat, sillä iPhonessa on viimein kunnolliset ilmoitukset (notifications) ja langaton synkronointi. \n\nKuten vähän arvelinkin vuosi sitten “dashboardin” toimintaa pohtiessani, Notification center avautuu pyyhkäisemällä ruudun ylälaidasta. Tämän listauksen yhteydessä on myös pari Applen omaa widgettiä: säätiedot ja osakekurssit. Käsittääkseni kolmannen osapuolen sovellukset eivät voi lisätä omia widgettejään ilmoitusnäkymään. \n\nIlmoitusten hallinta toimii nyt kuten pitääkin. Lähinnä olen jäänyt toivomaan ilmoitusten ja sovellusten parempaa yhteistoimintaa. Esimerkiksi tekstiviestiohjelman ikonin lukemattomien viestien määrän ilmoittava luku ei päivity, vaikka kuittaisin kaikki ilmoitukset uusista viesteistä.\n\n\n\nLangaton synkronointi on iOS 5.0:n tärkein ominaisuus. Synkkausta on kahta eri lajia: iCloud-pilvisynkkaus ja iTunes Wi-Fi Sync lähiverkossa.\n\nApplen historia pilvipalveluiden tarjoajana ei ole erityisen mairitteleva. Esimerkiksi MobileMe:n julkaisussa tapahtui katastrofi, kun käyttäjien sähköposteja tuhoutui. “Not our finest hour”, totesi Steve Jobs. Kehitystiimin saama palaute ei ollut ihan näin hienovaraista.\n\nTimothy B. Lee kirjoitti Ars Technicassa mielenkiintoisen artikkelin, kuinka Applen erilainen yrityskulttuuri voi olla syy heidän nettipalveluiden ongelmiin. Hän vertaa Applea pilvipalveluiden jättiläiseen, Googleen.\n\nApplen kulttuuriin kuuluu hioa tuotteet täydellisiksi muiden katseilta piilossa ja tuoda valmis tuote nopeasti julkistuksen jälkeen ostettavaksi. Tällainen lähestymistapa ei kuitenkaan toimi nettipalveluiden kanssa, sillä miljoonien käyttäjien kuormitusta monimutkaisessa järjestelmässä ei mitenkään pysty testaamaan ja ennustamaan etukäteen. Nettipalveluita on järkevä ottaa käyttöön asteittain, ominaisuus kerrallaan ja käyttäjämäärää kontrolloiden. Googlen toimintaan on aina kuuluneet beta-julkaisut, ja yrityksen kulttuuri mahdollistaa kehittäjien nopean reagoinnin ja luovat ratkaisut, kun suuri käyttäjämassa vyöryy palveluun.\n\nOdotusten mukaisesti iCloudin julkaisu ei tapahtunut täysin ongelmitta, mutta suurilta vahingoilta vältyttiin tällä kertaa.\n\nKäytännössä iCloud sisältää entisen MobileMe:n ominaisuudet, kuten kontaktien, sähköpostien ja bookmarkkien synkronoinnin eri laitteiden välillä. Lisäksi valokuvat synkataan, mutta hämäävästi videoita ei. Perussynkkaus toimii hyvin, esimerkiksi pöytäkoneella päivitetyt kontaktitiedot päivittyvät sekunneissa kännykkään.\n\nItunes-synkkausta varten puhelinta ei tarvitse enää kytkeä kaapelilla koneeseen, vaan tämä onnistuu langattomasti, kunhan puhelin ja tietokone ovat samassa WLAN-verkossa. \n\nJos tuntee historian, niin jaottelun iCloud- ja iTunes-synkkauksen välillä ymmärtää. Uusille käyttäjille lienee kuitenkin hieman sekavaa, että kontaktit, meilit, valokuvat ym. synkataan, kunhan on netissä, mutta jos haluaa synkata musiikkia tai videoita, niin pitää olla kodin WLAN-verkossa, avata koneelta iTunes ja synkata sitten. Jos haluan tuoda kuvat tietokoneelle ja poistaa ne puhelimesta, niin onnistuuko tämä iTunes syncin yhteydessä? Ilmeisesti ei, jolloin lopulta joutuu kaivamaan USB-kaapelin.\n\nMielestäni langaton synkronointi on kokonaisuutena vielä hieman sekava käyttäjälle, mikä ei ole ollenkaan tyypillistä Applelle.\n\n\n\nSiirtymässä kohti Steve Jobsin mainitsemaa post-PC -aikakautta, IOS 5.0 on merkittävä päivitys. Langattoman synkronoinnin myötä iOS-laitteet eivät enää vaadi PC:tä parikseen. Muilta osin uusin iOS-päivitys ei ole vallankumouksellinen, vaikka sisältääkin paljon toivottuja ominaisuuksia ja parannuksia. Lisäksi Applen ekosysteemissä täytyy kiittää siitä, että iOS-päivitykset ovat maailmanlaajuisesti saatavilla kaikilla käyttäjille samaan aikaan, toisin kuin Androidissa tai Windows Phonessa.\n", "content_html": "Noin vuosi sitten kirjoitin omista iOS 5-toiveistani, joista nostin esiin seuraavat:
Ilokseni tärkeimmät toiveeni toteutuivat, sillä iPhonessa on viimein kunnolliset ilmoitukset (notifications) ja langaton synkronointi.
Kuten vähän arvelinkin vuosi sitten “dashboardin” toimintaa pohtiessani, Notification center avautuu pyyhkäisemällä ruudun ylälaidasta. Tämän listauksen yhteydessä on myös pari Applen omaa widgettiä: säätiedot ja osakekurssit. Käsittääkseni kolmannen osapuolen sovellukset eivät voi lisätä omia widgettejään ilmoitusnäkymään.
Ilmoitusten hallinta toimii nyt kuten pitääkin. Lähinnä olen jäänyt toivomaan ilmoitusten ja sovellusten parempaa yhteistoimintaa. Esimerkiksi tekstiviestiohjelman ikonin lukemattomien viestien määrän ilmoittava luku ei päivity, vaikka kuittaisin kaikki ilmoitukset uusista viesteistä.
![\"ios5-notification-center\"](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/ios5-notification-center.png\")
Langaton synkronointi on iOS 5.0:n tärkein ominaisuus. Synkkausta on kahta eri lajia: iCloud-pilvisynkkaus ja iTunes Wi-Fi Sync lähiverkossa.
Applen historia pilvipalveluiden tarjoajana ei ole erityisen mairitteleva. Esimerkiksi MobileMe:n julkaisussa tapahtui katastrofi, kun käyttäjien sähköposteja tuhoutui. “Not our finest hour”, totesi Steve Jobs. Kehitystiimin saama palaute ei ollut ihan näin hienovaraista.
Timothy B. Lee kirjoitti Ars Technicassa mielenkiintoisen artikkelin, kuinka Applen erilainen yrityskulttuuri voi olla syy heidän nettipalveluiden ongelmiin. Hän vertaa Applea pilvipalveluiden jättiläiseen, Googleen.
Applen kulttuuriin kuuluu hioa tuotteet täydellisiksi muiden katseilta piilossa ja tuoda valmis tuote nopeasti julkistuksen jälkeen ostettavaksi. Tällainen lähestymistapa ei kuitenkaan toimi nettipalveluiden kanssa, sillä miljoonien käyttäjien kuormitusta monimutkaisessa järjestelmässä ei mitenkään pysty testaamaan ja ennustamaan etukäteen. Nettipalveluita on järkevä ottaa käyttöön asteittain, ominaisuus kerrallaan ja käyttäjämäärää kontrolloiden. Googlen toimintaan on aina kuuluneet beta-julkaisut, ja yrityksen kulttuuri mahdollistaa kehittäjien nopean reagoinnin ja luovat ratkaisut, kun suuri käyttäjämassa vyöryy palveluun.
Odotusten mukaisesti iCloudin julkaisu ei tapahtunut täysin ongelmitta, mutta suurilta vahingoilta vältyttiin tällä kertaa.
Käytännössä iCloud sisältää entisen MobileMe:n ominaisuudet, kuten kontaktien, sähköpostien ja bookmarkkien synkronoinnin eri laitteiden välillä. Lisäksi valokuvat synkataan, mutta hämäävästi videoita ei. Perussynkkaus toimii hyvin, esimerkiksi pöytäkoneella päivitetyt kontaktitiedot päivittyvät sekunneissa kännykkään.
Itunes-synkkausta varten puhelinta ei tarvitse enää kytkeä kaapelilla koneeseen, vaan tämä onnistuu langattomasti, kunhan puhelin ja tietokone ovat samassa WLAN-verkossa.
Jos tuntee historian, niin jaottelun iCloud- ja iTunes-synkkauksen välillä ymmärtää. Uusille käyttäjille lienee kuitenkin hieman sekavaa, että kontaktit, meilit, valokuvat ym. synkataan, kunhan on netissä, mutta jos haluaa synkata musiikkia tai videoita, niin pitää olla kodin WLAN-verkossa, avata koneelta iTunes ja synkata sitten. Jos haluan tuoda kuvat tietokoneelle ja poistaa ne puhelimesta, niin onnistuuko tämä iTunes syncin yhteydessä? Ilmeisesti ei, jolloin lopulta joutuu kaivamaan USB-kaapelin.
Mielestäni langaton synkronointi on kokonaisuutena vielä hieman sekava käyttäjälle, mikä ei ole ollenkaan tyypillistä Applelle.
![\"iOS](\"https://paulihuhtiniemi.com/media/ios5-sync-settings.png\")
Siirtymässä kohti Steve Jobsin mainitsemaa post-PC -aikakautta, IOS 5.0 on merkittävä päivitys. Langattoman synkronoinnin myötä iOS-laitteet eivät enää vaadi PC:tä parikseen. Muilta osin uusin iOS-päivitys ei ole vallankumouksellinen, vaikka sisältääkin paljon toivottuja ominaisuuksia ja parannuksia. Lisäksi Applen ekosysteemissä täytyy kiittää siitä, että iOS-päivitykset ovat maailmanlaajuisesti saatavilla kaikilla käyttäjille samaan aikaan, toisin kuin Androidissa tai Windows Phonessa.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/11/24/ios-5-0", "date_published": "2011-11-24T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/11/10/tutustumisen-arvoinen-bandi-the-jezabels", "title": "Tutustumisen arvoinen bändi: The Jezabels", "summary": "", "content_text": "\n\tThe Jezabels on Australiasta ponnistava nelihenkinen bändi. Itse bongasin orkesterin Danny MacAskillin tähdittämältä Way Back Home -pyöräilyvideolta, jonka jälkimmäisellä puoliskolla soi kappale A Little Peace. \n\n\tEn ala genreä määrittelemään The Jezabelsin musiikille, mutta jonkinlaisesta indie-rockista puhutaan.\n\n\tOn paljon asioita, joista pitää. Hayleyn monipuolinen lauluääni, joka kuulostaa komealta niin kuiskaavissa suvannoissa kuin räjähtävissä kertosäkeissä. Rauhassa rakentuvat kappaleet, jotka kasvavat huimiin sfääreihin kliimaksikohdissa. Rakentelun vastapainoksi riittävästi pop-koukkuja ja tarttuvia kertosäkeitä, jotta minäkin jaksan kuunnella. Kauniisti kaikuvat pianosoinnut. Ah, se piano. Tässä bändissä basistin on tosiaan korvannut kosketinsoittaja ja hyvä niin. \n\n\t\n\n\tBändi on julkaissut itsenäisesti kolme EP:tä. Näiden julkaisujen ja ilmeisen kovien live-keikkojen myötä Jezabels on rakentanut itselleen käsittääkseni varsin suuren suosion musiikinharrastajien parissa Australian mantereella. Tänä syksynä Jezabels julkaisi - jälleen itsenäisesti - ensimmäisen albuminsa nimeltään Prisoner.\n\n\t\n\n\tAlbumilta voi nostaa esiin ainakin välittömästi iskevän popahtavan Endless Summerin, jylhiin korkeuksiin kasvavan Long Highwayn ja albumin päättävän Catch Me:n. Harmittavasti albumi menettää otettaan vahvan alun jälkeen.\n\n\tItse en yleisesti ottaenkaan ole albumien ystävä, sen sijaan noin viiden biisin napakat EP:t ovat mielestäni sopivan kokoisia annoksia. Toivon, että EP:t tekisivät paluun digitaalisen vallankumouksen myötä.\n\n\tThe Jezabelsilta kannattaa tsekata varsinkin vuonna 2010 julkaistu Dark Storm -EP.\n\n\tListataan tähän vielä oma The Jezabels top 5:\n\n\t\tEndless Summer\n\t\n\t\tA Little Peace\n\t\n\t\tMace Spray\n\t\n\t\tLong Highway\n\t\n\t\tHurt Me\n\n\tThe Jezabels on Spotifyssa, mutta Prisoneria ei vielä sieltä löydy, eikä myöskään täkäläisestä iTunes Storesta. Albumin voi onneksi ostaa suoraan digitaalisena The Jezabelsin nettisivuilta. \n", "content_html": "\tThe Jezabels on Australiasta ponnistava nelihenkinen bändi. Itse bongasin orkesterin Danny MacAskillin tähdittämältä Way Back Home -pyöräilyvideolta, jonka jälkimmäisellä puoliskolla soi kappale A Little Peace.
\tEn ala genreä määrittelemään The Jezabelsin musiikille, mutta jonkinlaisesta indie-rockista puhutaan.
\tOn paljon asioita, joista pitää. Hayleyn monipuolinen lauluääni, joka kuulostaa komealta niin kuiskaavissa suvannoissa kuin räjähtävissä kertosäkeissä. Rauhassa rakentuvat kappaleet, jotka kasvavat huimiin sfääreihin kliimaksikohdissa. Rakentelun vastapainoksi riittävästi pop-koukkuja ja tarttuvia kertosäkeitä, jotta minäkin jaksan kuunnella. Kauniisti kaikuvat pianosoinnut. Ah, se piano. Tässä bändissä basistin on tosiaan korvannut kosketinsoittaja ja hyvä niin.
\t
\tBändi on julkaissut itsenäisesti kolme EP:tä. Näiden julkaisujen ja ilmeisen kovien live-keikkojen myötä Jezabels on rakentanut itselleen käsittääkseni varsin suuren suosion musiikinharrastajien parissa Australian mantereella. Tänä syksynä Jezabels julkaisi - jälleen itsenäisesti - ensimmäisen albuminsa nimeltään Prisoner.
\t
\tAlbumilta voi nostaa esiin ainakin välittömästi iskevän popahtavan Endless Summerin, jylhiin korkeuksiin kasvavan Long Highwayn ja albumin päättävän Catch Me:n. Harmittavasti albumi menettää otettaan vahvan alun jälkeen.
\tItse en yleisesti ottaenkaan ole albumien ystävä, sen sijaan noin viiden biisin napakat EP:t ovat mielestäni sopivan kokoisia annoksia. Toivon, että EP:t tekisivät paluun digitaalisen vallankumouksen myötä.
\tThe Jezabelsilta kannattaa tsekata varsinkin vuonna 2010 julkaistu Dark Storm -EP.
\tListataan tähän vielä oma The Jezabels top 5:
\tThe Jezabels on Spotifyssa, mutta Prisoneria ei vielä sieltä löydy, eikä myöskään täkäläisestä iTunes Storesta. Albumin voi onneksi ostaa suoraan digitaalisena The Jezabelsin nettisivuilta.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/11/10/tutustumisen-arvoinen-bandi-the-jezabels", "date_published": "2011-11-10T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/10/31/yleisradiolle-maariteltava-tehtava-ennen-rahoituksesta-paattamista", "title": "Yleisradiolle määriteltävä tehtävä ennen rahoituksesta päättämistä", "summary": "", "content_text": "\n\tNykyinen eduskunta tulee päättämään Yleisradion rahoitusmallista. Päätöksiä saattaa tulla jo ensi talven aikana. Nykyisestä TV-lupajärjestelmästä halutaan eroon ja vaihtoehtoina on tarjottu muun muassa mediamaksua, rahoitusta verorahoilla tai maksukorttijärjestelmää. \n\n\tMinua on aina häirinnyt, että keskustelu pyörii vain sen ympärillä, miten rahat pitäisi kerätä. Voitaisiinko ensin käydä kriittinen keskustelu Ylen tehtävästä ja päivittää se vastaamaan 2010-luvun tarpeita? \n\n\tYle pyörii nyt yli 400 miljoonan euron budjetilla, sillä on neljä TV-kanavaa ja vielä enemmän tarjontaa radiossa. Lisäksi on suhteellisen kattavat nettipalvelut, jotka erityisesti ovat hiertäneet kaupallisia toimijoita. Mielestäni tässä on Suomen kokoiseen maahan aivan liian iso paketti.\n\n\tOn totta, että Ylen tehtävän määrittäminen ei ole helppoa. Puhutaan sellaisista abstrakteista asioista kuten “sivistyksen ja kulttuurin kehittäminen”. Lähtökohtaisesti Ylen pitäisi vain pyrkiä täydentämään mediatarjontaa siellä, missä se ei ole kaupallisesti kannattavaa. Ylen pitäisi kyetä reagoimaan kaupallisen puolen muutoksiin – voihan olla, että jostakin aiheesta tulee kaupallisesti kiinnostavaa ajan kuluessa.\n\n\tOli aika, jolloin TV:stä ei näkynyt kuin Ylen kanavat, Neuvostoliitto oli naapurissa ja internetistä ei ollut kukaan vielä kuullutkaan. Mutta nykyisin tilanne on aivan toinen ja mediaa on tarjolla enemmän kuin kukaan pystyy kuluttamaan. Myös sellaista mediaa, jota Ylen ei tarvitsisi enää tarjota. \n\n\tEhkä eniten tarjontaa tulisi karsia viihteen saralla. Tarkoitan tällä erityisesti urheilua, musiikkia, elokuvia sekä TV-sarjoja. Onko mitään kaupallisempaa kuin huippu-urheilu? Urheilu, jos mikä, kuuluu kaupalliselle puolelle. Tarvitseeko julkisen palvelun todella soittaa Rihannaa, kuten Ylex tekee?\n\n\tSitten niistä rahoitusmalleista. On selvää, että television omistamiseen sidottu TV-lupa ei ole nykypäivää. En ole itse omistanut televisiota sitten vuoden 2007 digisiirtymän, mutta myönnän käyttäväni silloin tällöin Ylen palveluita. \n\n\tEdellinen hallitus ehdotti kaikilta kotitalouksilta perittävää, samansuuruista mediamaksua. Jos asut yksin, niin maksat koko summan, jos teitä on useampi, niin voitte jakaa summan. Onpa reilua – onneksi Suvi Lindén perääntyi tässä asiassa. \n\n\tRahoitus on valtion budjetista olisi yksinkertaisin malli. Miksi Yle pitäisi rahoittaa eri tavalla kuin muut julkiset palvelut? Rikkaat maksaisivat enemmän ja köyhät vähemmän – luulisi kelpaavan vasemmistollekin.\n\n\tBudjettirahoitusta on kritisoitu siitä, että tällöin Ylen riippumattomuus vaarantuisi. Mutta onko YLE muka riippumaton? Onko silkkaa sattumaa, että 40 vuotta putkeen puljun johtaja nyt vain sattui olemaan aina samasta puolueesta, SDP:stä? On myös hyvä muistaa, että eduskunta päättää YLE:n rahoituksesta jo nyt. Kun Yle ilmoitti aikeista karsia lähetysaikoja maakunnissa, niin Keskustan Timo Kalli kiirehti uhkaamaan rahoituksen vähentämisellä. Kuulostaako siltä, että Yle olisi politiikasta riippumaton? Ei minustakaan.\n\n\tYle on tarpeellinen minun ja Suomen kansan enemmistön mielestä, mutta puolen miljardin mediatalona se on liian iso Suomen kokoiseen maahan. Valitettavasti Ylen tehtävästä ja rahoituksen tasosta ei tälläkään kertaa ole syntymässä analyyttista keskustelua, vaan keskustelu tulee jälleen pyörimään erilaisten maksutapojen ympärillä.\n", "content_html": "\tNykyinen eduskunta tulee päättämään Yleisradion rahoitusmallista. Päätöksiä saattaa tulla jo ensi talven aikana. Nykyisestä TV-lupajärjestelmästä halutaan eroon ja vaihtoehtoina on tarjottu muun muassa mediamaksua, rahoitusta verorahoilla tai maksukorttijärjestelmää.
\tMinua on aina häirinnyt, että keskustelu pyörii vain sen ympärillä, miten rahat pitäisi kerätä. Voitaisiinko ensin käydä kriittinen keskustelu Ylen tehtävästä ja päivittää se vastaamaan 2010-luvun tarpeita?
\tYle pyörii nyt yli 400 miljoonan euron budjetilla, sillä on neljä TV-kanavaa ja vielä enemmän tarjontaa radiossa. Lisäksi on suhteellisen kattavat nettipalvelut, jotka erityisesti ovat hiertäneet kaupallisia toimijoita. Mielestäni tässä on Suomen kokoiseen maahan aivan liian iso paketti.
\tOn totta, että Ylen tehtävän määrittäminen ei ole helppoa. Puhutaan sellaisista abstrakteista asioista kuten “sivistyksen ja kulttuurin kehittäminen”. Lähtökohtaisesti Ylen pitäisi vain pyrkiä täydentämään mediatarjontaa siellä, missä se ei ole kaupallisesti kannattavaa. Ylen pitäisi kyetä reagoimaan kaupallisen puolen muutoksiin – voihan olla, että jostakin aiheesta tulee kaupallisesti kiinnostavaa ajan kuluessa.
\tOli aika, jolloin TV:stä ei näkynyt kuin Ylen kanavat, Neuvostoliitto oli naapurissa ja internetistä ei ollut kukaan vielä kuullutkaan. Mutta nykyisin tilanne on aivan toinen ja mediaa on tarjolla enemmän kuin kukaan pystyy kuluttamaan. Myös sellaista mediaa, jota Ylen ei tarvitsisi enää tarjota.
\tEhkä eniten tarjontaa tulisi karsia viihteen saralla. Tarkoitan tällä erityisesti urheilua, musiikkia, elokuvia sekä TV-sarjoja. Onko mitään kaupallisempaa kuin huippu-urheilu? Urheilu, jos mikä, kuuluu kaupalliselle puolelle. Tarvitseeko julkisen palvelun todella soittaa Rihannaa, kuten Ylex tekee?
\tSitten niistä rahoitusmalleista. On selvää, että television omistamiseen sidottu TV-lupa ei ole nykypäivää. En ole itse omistanut televisiota sitten vuoden 2007 digisiirtymän, mutta myönnän käyttäväni silloin tällöin Ylen palveluita.
\tEdellinen hallitus ehdotti kaikilta kotitalouksilta perittävää, samansuuruista mediamaksua. Jos asut yksin, niin maksat koko summan, jos teitä on useampi, niin voitte jakaa summan. Onpa reilua – onneksi Suvi Lindén perääntyi tässä asiassa.
\tRahoitus on valtion budjetista olisi yksinkertaisin malli. Miksi Yle pitäisi rahoittaa eri tavalla kuin muut julkiset palvelut? Rikkaat maksaisivat enemmän ja köyhät vähemmän – luulisi kelpaavan vasemmistollekin.
\tBudjettirahoitusta on kritisoitu siitä, että tällöin Ylen riippumattomuus vaarantuisi. Mutta onko YLE muka riippumaton? Onko silkkaa sattumaa, että 40 vuotta putkeen puljun johtaja nyt vain sattui olemaan aina samasta puolueesta, SDP:stä? On myös hyvä muistaa, että eduskunta päättää YLE:n rahoituksesta jo nyt. Kun Yle ilmoitti aikeista karsia lähetysaikoja maakunnissa, niin Keskustan Timo Kalli kiirehti uhkaamaan rahoituksen vähentämisellä. Kuulostaako siltä, että Yle olisi politiikasta riippumaton? Ei minustakaan.
\tYle on tarpeellinen minun ja Suomen kansan enemmistön mielestä, mutta puolen miljardin mediatalona se on liian iso Suomen kokoiseen maahan. Valitettavasti Ylen tehtävästä ja rahoituksen tasosta ei tälläkään kertaa ole syntymässä analyyttista keskustelua, vaan keskustelu tulee jälleen pyörimään erilaisten maksutapojen ympärillä.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/10/31/yleisradiolle-maariteltava-tehtava-ennen-rahoituksesta-paattamista", "date_published": "2011-10-31T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/09/12/kokemuksia-os-x-10-7-lionista", "title": "Kokemuksia OS X 10.7 Lionista", "summary": "", "content_text": "\n\tApplen OS X -käyttäjärjestelmän tuorein versio, 10.7 Lion, julkaistiin kesällä. Kantavana teemana on mainostettu mobiililaitteiden iOS-käyttöjärjestelmän parhaiden ominaisuuksien tuomista myös työpöytäkäyttöön. Siinä missä 10.6 keskittyi lähinnä konepellin alla oleviiin parannuksiin, niin Lion sisältää myös merkittäviä UI-muutoksia. \n\n\tPäivitin itse Lioniin pian julkaisun jälkeen niin koti- kuin työkoneellakin, joten ajattelin kirjoittaa hieman huomioistani muutaman viikon käytön jälkeen. \n\n\tKäyttöliittymä\n\n\tApplen myymistä tietokoneista suurin osa on kannettavia, josta voidaan tehdä kaksi huomiota:\n\n\t\ttrackpad on paljon yleisempi kuin perinteinen hiiri\n\t\n\t\tnäytön koko on rajallinen (yleisimmät koot lienevät 13,3” - 15.4”, resoluutioiden ollessa 1280x800 ja 1440x900)\n\n\tTrackpadin mahdollistamia kosketuseleitä onkin lisätty entisestään. Safarissa zoomaus tapahtuu tutulla pinch-eleellä, edelliselle sivulle pääsee kahden sormen swipellä (animaation seuratessa pyyhkäisyä pehmeästi). Eri työpöytien välillä liikkuminen kolmen sormen swipellä tuntuu erityisen nautinnolliselta, vaikka käytännössä cmd-tabilla sovellusten välillä tulee edelleen liikuttua.\n\n\tToivoa sopii, että myös muut kuin Applen omat sovellukset ottavat täyden hyödyn irti kosketuseleistä.\n\n\tOletuksena skrollaus toimii samalla tavalla kuin iOS:ssä, eli juuri toisinpäin kuin läppäreillä yleensä. Eli kun pyyhkäiset ylöspäin, niin ruutu skrollaa alaspäin. Tähän tottuu yllättävän nopeasti, noin parissa päivässä.\n\n\tKäyttöliittymässä suunta kohti mahdollisimman pelkistettyä esitystapaa. Vierityspalkit ovat piilotettu oletuksena kokonaan: ne tulevat esiin vain kun sivua alkaa vierittämään. Tämä toimii pääosin hyvin, joskin välillä on vaikea havaita, että jokin laatikko esim. nettisivulla onkin vieritettävä.\n\n\tTuki koko ruudulla toimiville sovelluksille on ajatuksena hyvä, mutta käytännössä homma ei toimi. Ensinnäkin lisäpikseleitä saa yleensä käyttöön vain näytön ylälaidan menubarin verran, jos Dock on automaattisesti piilotettuna. Toisekseen koko ruudun tilassa ohjelmilla on typerä tapa avata uudet ikkunat modaaleina (kuten iPadissa), jolloin muita sovelluksen ikkunoita ei voi käyttää. Esimerkki: Mail-ohjelman uusi viesti -ikkuna avautuu modaaliin dialogiin, jolloin käyttäjän on mahdotonta kopioida toisesta sähköpostista osoitetta CC-kenttään.\n\n\tPages-tekstinkäsittelyohjelmassa full screen on parhaimmillaan: ruudulla ei oikeasti näy kuin dokumentti ja musta tausta. Voit keskittyä vain tekstiin.\n\n\tItse haluaisin menubariin samanlaisen autohiden kuin Dockissa, onkohan tämä mahdollista mitenkään?\n\n\tTyöpöytien hallinta on muuttunut. Spaces ja Expose on yhdistetty, jonka myötä nyt puhutaan Mission Controllista. Työpöydät eivät ole enää gridissä, vaan liikkuminen tapahtuu vain vasemmalle ja oikealle. Työpöytien järjestystä ei myöskään voi oletuksena muuttaa, vaan ne järjestyvät hämäävästi automaattisesti. Minulle ei ole vieläkään täysin selvää, millä logiikalla työpöytien järjestäminen toimii.\n\n\tValitettavasti työpöytien hallintaan liittyy bugeja:\n\n\t\teri työpöydillä olevien ohjelmien välillä siirryttäessä (cmd+tab) näkymä saattaa siirtyä joskus työpöytään, missä ohjelmaa ei ole\n\t\n\t\tvastaavasti joskus näkymä siirtyy kyllä oikeaan työpöytään, mutta focus ei siirry valittuun ohjelmaan (valittu sovellus jää toisen ohjelman ikkunan alle)\n\t\n\t\tdialogit saattavat avautua väärälle työpöydälle, hautautuen muiden ohjelmien ikkunoiden alle\n\n\tKäsittämätöntä näissä bugeissa on se, että ne olivat jo 10.6:ssa, eikä niitä ole vieläkään saatu korjattua.\n\n\tSafari 5.1\n\n\tSafari-selain päivittyi Lionin myötä versioon 5.1, enkä ole vakuuttunut. Selain jäätyilee lähes päivittäin -- ei kaadu, mutta menee jumiin 10 sekunniksi. IOS-tyyliin vanhojen välilehtien sisältö ladataan uudestaan, kun focus siirtyy niihin. Ilmeisesti tällä pyritään säästämään muistia. En pidä ominaisuudesta iPhonessa, ja vielä vähemmän läppärillä. Safarin kaatuessa ensimmäisen kerran huomasi myös App resume -featuren käytännössä: kesti ikuisuus, kun Safari latasi auki olleet ikkunat ja kymmenet välilehdet käynnistyessään.\n\n\tOsaksi pelkistämiseen pyrkivää kehityssuuntaa voinee laskea Safariin jo aikaisemmin tulleen Reader-toiminnon, joka poistaa nettisivusta kaiken muun paitsi otsikon ja leipätekstin. \n\n\tMuita lyhyitä huomioita\n\n\t\tei huomattavaa nopeusparannusta (testikoneet mid 2009 ja early 2011 MacBook Prot)\n\t\n\t\tanimaatiot nykivät yllättävän usein molemmilla testikoneilla\n\t\n\t\tterminaalin asetuksia joutui jälleen puukottamaan, jotta merkistöt toimivat oikein\n\t\n\t\tdeveloper toolit piti asentaa uudestaan (kääntäjät, GIT, jne)\n\t\n\t\tFinderissä on vihdoin cut+paste (joskin hyvin piilotettuna). Vihdoin. Vuonna 2011.\n\t\n\t\tkoneen herätessä unesta langattomat verkot saattavat tulla näkyville vasta pitkän viiveen jälkeen. 10.6:ssa tätä ei tapahtunut koskaan.\n\t\n\t\tetc/hosts tiedostoa ei lueta enää ensimmäisenä DNS-kyselyssä. Web developerit ei tykkää.\n\n\tYhteenveto\n\n\tVaikka toinkin monia puutteita esiin, niin Lion on silti mainio käyttöjärjestelmä. Vaikka osa uudistuksista onkin hieman ongelmallisia, niin kaiken kaikkiaan isoja ja pienempiä parannuksia on niin paljon, että en näe mitään syytä olla päivittämättä.\n\n\tMielenkiintoisena kysymyksenä voidaan lopuksi esittää, miten paljon käyttöjärjestelmällä ja käyttöliittymällä nykyisin on peruskäyttäjälle edes merkitystä? Suurin osa käytöstä tapahtuu kuitenkin selaimen kautta.\n", "content_html": "\tApplen OS X -käyttäjärjestelmän tuorein versio, 10.7 Lion, julkaistiin kesällä. Kantavana teemana on mainostettu mobiililaitteiden iOS-käyttöjärjestelmän parhaiden ominaisuuksien tuomista myös työpöytäkäyttöön. Siinä missä 10.6 keskittyi lähinnä konepellin alla oleviiin parannuksiin, niin Lion sisältää myös merkittäviä UI-muutoksia.
\tPäivitin itse Lioniin pian julkaisun jälkeen niin koti- kuin työkoneellakin, joten ajattelin kirjoittaa hieman huomioistani muutaman viikon käytön jälkeen.
\tApplen myymistä tietokoneista suurin osa on kannettavia, josta voidaan tehdä kaksi huomiota:
\tTrackpadin mahdollistamia kosketuseleitä onkin lisätty entisestään. Safarissa zoomaus tapahtuu tutulla pinch-eleellä, edelliselle sivulle pääsee kahden sormen swipellä (animaation seuratessa pyyhkäisyä pehmeästi). Eri työpöytien välillä liikkuminen kolmen sormen swipellä tuntuu erityisen nautinnolliselta, vaikka käytännössä cmd-tabilla sovellusten välillä tulee edelleen liikuttua.
\tToivoa sopii, että myös muut kuin Applen omat sovellukset ottavat täyden hyödyn irti kosketuseleistä.
\tOletuksena skrollaus toimii samalla tavalla kuin iOS:ssä, eli juuri toisinpäin kuin läppäreillä yleensä. Eli kun pyyhkäiset ylöspäin, niin ruutu skrollaa alaspäin. Tähän tottuu yllättävän nopeasti, noin parissa päivässä.
\tKäyttöliittymässä suunta kohti mahdollisimman pelkistettyä esitystapaa. Vierityspalkit ovat piilotettu oletuksena kokonaan: ne tulevat esiin vain kun sivua alkaa vierittämään. Tämä toimii pääosin hyvin, joskin välillä on vaikea havaita, että jokin laatikko esim. nettisivulla onkin vieritettävä.
\tTuki koko ruudulla toimiville sovelluksille on ajatuksena hyvä, mutta käytännössä homma ei toimi. Ensinnäkin lisäpikseleitä saa yleensä käyttöön vain näytön ylälaidan menubarin verran, jos Dock on automaattisesti piilotettuna. Toisekseen koko ruudun tilassa ohjelmilla on typerä tapa avata uudet ikkunat modaaleina (kuten iPadissa), jolloin muita sovelluksen ikkunoita ei voi käyttää. Esimerkki: Mail-ohjelman uusi viesti -ikkuna avautuu modaaliin dialogiin, jolloin käyttäjän on mahdotonta kopioida toisesta sähköpostista osoitetta CC-kenttään.
\tPages-tekstinkäsittelyohjelmassa full screen on parhaimmillaan: ruudulla ei oikeasti näy kuin dokumentti ja musta tausta. Voit keskittyä vain tekstiin.
\tItse haluaisin menubariin samanlaisen autohiden kuin Dockissa, onkohan tämä mahdollista mitenkään?
\tTyöpöytien hallinta on muuttunut. Spaces ja Expose on yhdistetty, jonka myötä nyt puhutaan Mission Controllista. Työpöydät eivät ole enää gridissä, vaan liikkuminen tapahtuu vain vasemmalle ja oikealle. Työpöytien järjestystä ei myöskään voi oletuksena muuttaa, vaan ne järjestyvät hämäävästi automaattisesti. Minulle ei ole vieläkään täysin selvää, millä logiikalla työpöytien järjestäminen toimii.
\tValitettavasti työpöytien hallintaan liittyy bugeja:
\tKäsittämätöntä näissä bugeissa on se, että ne olivat jo 10.6:ssa, eikä niitä ole vieläkään saatu korjattua.
\tSafari-selain päivittyi Lionin myötä versioon 5.1, enkä ole vakuuttunut. Selain jäätyilee lähes päivittäin -- ei kaadu, mutta menee jumiin 10 sekunniksi. IOS-tyyliin vanhojen välilehtien sisältö ladataan uudestaan, kun focus siirtyy niihin. Ilmeisesti tällä pyritään säästämään muistia. En pidä ominaisuudesta iPhonessa, ja vielä vähemmän läppärillä. Safarin kaatuessa ensimmäisen kerran huomasi myös App resume -featuren käytännössä: kesti ikuisuus, kun Safari latasi auki olleet ikkunat ja kymmenet välilehdet käynnistyessään.
\tOsaksi pelkistämiseen pyrkivää kehityssuuntaa voinee laskea Safariin jo aikaisemmin tulleen Reader-toiminnon, joka poistaa nettisivusta kaiken muun paitsi otsikon ja leipätekstin.
\tVaikka toinkin monia puutteita esiin, niin Lion on silti mainio käyttöjärjestelmä. Vaikka osa uudistuksista onkin hieman ongelmallisia, niin kaiken kaikkiaan isoja ja pienempiä parannuksia on niin paljon, että en näe mitään syytä olla päivittämättä.
\tMielenkiintoisena kysymyksenä voidaan lopuksi esittää, miten paljon käyttöjärjestelmällä ja käyttöliittymällä nykyisin on peruskäyttäjälle edes merkitystä? Suurin osa käytöstä tapahtuu kuitenkin selaimen kautta.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/09/12/kokemuksia-os-x-10-7-lionista", "date_published": "2011-09-12T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/04/03/death-rally-2011", "title": "Death Rally (2011)", "summary": "", "content_text": "\n\tDOS-pelien parissa 90-luvulla aikaa viettäneet muistavat varmasti Remedyn ensimmäisen pelin, vuonna 1996 julkaistun Death Rallyn. Kyseessä on hauska ylhäältä päin kuvattu autopeli, jossa autot ovat varustettu aseilla. \n\n\tKun mieleni tekee muistella noita kultaisia pelivuosia, niin Death Rally kuuluu tyypillisesti pelivalikoimaan. Macin käyttäjille on tarjolla kaunis ja toimiva Boxer-emulaattori – suosittelen tutustumaan, on nimittäin käytettävyydeltään ihan eri planeetalta kuin Dosbox.\n\n\t\n\n\tDeath Rallyyn on nyt siis saanut arvoisensa uudelleenjulkaisun iOS-laitteille. Peli on kaunis, hauska ja hyvin toteutettu. Kilpailut ovat lyhyitä parin minuutin sprinttejä, joiden välissä parannetaan auton ominaisuuksia tienatulla rahalla. Pelissä on edelleen tallella sitä kuuluisaa \"vielä yksi kisa\" -meininkiä. Itse olen pelannut iPhone 3GS:llä, jolla kaikki kyllä toimii, mutta epäilemättä iPadin isolla ruudulla peli pääsisi todella loistamaan grafiikallaan.\n\n\tMiinuksiakin on, sillä autoon on äkkiä ostettu kaikki mahdollinen lisäroipe ja ratoja ei turhan montaa ole tarjolla. Rahan käyttäminen on liian yksinkertaista, sillä tienatut hillot tulee aina käyttää kokonaisuudessaan kisan jälkeen. Autoja ja aseita ei myöskään osteta, vaan ne avautuvat käyttöön muuta kautta. Rahan säästäminen olisi tuonut peliin kaivattua syvyyttä. \n\n\tItse pelin ydin, eli kilpa-ajo, toimii kuitenkin erinomaisesti. Peliin on myöskin luvattu lisätä myöhemmin uusia ratoja sekä moninpeli, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää. \n\n\t\n\n\tKaiken kaikkiaan Death Rally on jälleen yksi osoitus suomalaisen peliteollisuuden osaamisesta, sekä hauska muistutus 90-luvun DOS-pelien aikakaudesta. Suosittelen ostamaan, tuopin hinnalla mainiota hupia!\n", "content_html": "\tDOS-pelien parissa 90-luvulla aikaa viettäneet muistavat varmasti Remedyn ensimmäisen pelin, vuonna 1996 julkaistun Death Rallyn. Kyseessä on hauska ylhäältä päin kuvattu autopeli, jossa autot ovat varustettu aseilla.
\tKun mieleni tekee muistella noita kultaisia pelivuosia, niin Death Rally kuuluu tyypillisesti pelivalikoimaan. Macin käyttäjille on tarjolla kaunis ja toimiva Boxer-emulaattori – suosittelen tutustumaan, on nimittäin käytettävyydeltään ihan eri planeetalta kuin Dosbox.
\t![\"Death](\"http://farm6.static.flickr.com/5132/5584800159_d2d0440bfd.jpg\")
\tDeath Rallyyn on nyt siis saanut arvoisensa uudelleenjulkaisun iOS-laitteille. Peli on kaunis, hauska ja hyvin toteutettu. Kilpailut ovat lyhyitä parin minuutin sprinttejä, joiden välissä parannetaan auton ominaisuuksia tienatulla rahalla. Pelissä on edelleen tallella sitä kuuluisaa \"vielä yksi kisa\" -meininkiä. Itse olen pelannut iPhone 3GS:llä, jolla kaikki kyllä toimii, mutta epäilemättä iPadin isolla ruudulla peli pääsisi todella loistamaan grafiikallaan.
\tMiinuksiakin on, sillä autoon on äkkiä ostettu kaikki mahdollinen lisäroipe ja ratoja ei turhan montaa ole tarjolla. Rahan käyttäminen on liian yksinkertaista, sillä tienatut hillot tulee aina käyttää kokonaisuudessaan kisan jälkeen. Autoja ja aseita ei myöskään osteta, vaan ne avautuvat käyttöön muuta kautta. Rahan säästäminen olisi tuonut peliin kaivattua syvyyttä.
\tItse pelin ydin, eli kilpa-ajo, toimii kuitenkin erinomaisesti. Peliin on myöskin luvattu lisätä myöhemmin uusia ratoja sekä moninpeli, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää.
\t![\"Death](\"http://farm6.static.flickr.com/5108/5585406844_dfd76298a7.jpg\")
\tKaiken kaikkiaan Death Rally on jälleen yksi osoitus suomalaisen peliteollisuuden osaamisesta, sekä hauska muistutus 90-luvun DOS-pelien aikakaudesta. Suosittelen ostamaan, tuopin hinnalla mainiota hupia!
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/04/03/death-rally-2011", "date_published": "2011-04-03T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/03/31/valtion-menoja-tulee-leikata", "title": "Valtion menoja tulee leikata", "summary": "", "content_text": "\n\tEduskuntavaaleihin on enää reilut pari viikkoa. Lähestyvien vaalien myötä poliitikot jälleen lupailevat kaikkea hyvää. Puolueet yhteen ääneen vannovat, että mitään ei leikata. Joitain veroja kevennetään, mutta samalla kiristetään muualta. Kokonaisuutena verotus on kiristymässä kaikkien puolueiden toimesta. \n\n\tSuomen valtio kärsii samanlaisesta mammuttitaudista kuin Yleisradio. Puhutaan siitä, miten rahaa saisi enemmän, kun pitäisi puhua miten selvittäisiin vähemmällä. \n\n\tKukaan ei kyseenalaista, tarvitsemmeko todella neljää TV-kanavaa Yleisradiolta. Kukaan ei myöskään kyseenalaista, tarvitseeko 10 miljardia yli tulojensa elävän valtion olla kaikessa mukana. Selvittäisiinkö vähemmälläkin, voisiko julkinen sektori toimia tehokkaammin? Poliitikoille tietysti kelpaa mainiosti, että valtion lonkerot yltävät kaikkialle – sehän tarkoittaa lisää valtaa heille. \n\n\t90-luvulla julkisella sektorilla leikattiin, koska laman takia suossa tarponut Suomi ei olisi saanut lainaa – ainakaan edullisesti. Vuosien 2008-2009 laman aikaan Suomella oli asiat paremmin, jolloin lainaa saatiin paremmilla ehdoilla. Ja kyllähän sitä lainaa sitten otettiinkin. Kun vuonna 2006 lainaa oli 56 miljardia, niin viime vuonna lainaa oli jo 75 miljardia, mikä on enemmän kuin koskaan historiassa. Korkomenot rapiat kaksi miljardia vuosittain. Vuonna 2015 velkaa arvioidaan olevan jo 117 miljardia euroa. Mikäs siinä, kun halvalla saa. \n\n\tKun yritys kohtaa laman ja bisnes menee pakkaselle, niin silloin haetaan säästöjä: supistetaan toimintaa, poistetaan rönsyjä ja vähennetään työntekijöitä. Kun valtio kohtaa laman, niin säästöistä ei oikeastaan edes keskustella. Otetaan vain lisää lainaa, maksakoot tulevat sukupolvet sitten pois.\n\n\tKriittiseen tarkasteluun tulisi ottaa ainakin maatalous- ja yritystuet, sekä erilaiset avustukset ja verovähennykset koskien milloin mitäkin toimintaa. \n\n\tJotain tilanteesta kertoo se, että elinkeinoelämä itsekin vaatii valtion maksamien kahden miljardin euron yritystukien leikkaamista ja järkeistämistä. Yli sata tahoa myöntää yli tuhatta eri yritystukea, joiden parissa työskentelee jopa 5000 byrokraattia. Miten leikkauspyyntöön vastasi valtio? Ministeri Pekkarinen teetti selvityksen, jonka mukaan tukia ei oikeasti tarvitse leikata.\n\n\tTehottomien tukien perkaamisen lisäksi toiminnan tehokkuudessa olisi paljon parantamisen varaa. Tätä ei vain osata tehdä. Toki yksityiselläkin puolella tehostamistoimet menevät välillä pieleen, mutta julkisen sektorin turaaminen on kyllä ihan omaa luokkaansa. Tietoyhteiskunnaksi sanotussa Suomessa on valmisteltu sähköistä reseptiä jo yli 20 vuotta, eikä käyttöönotto ole vieläkään näköpiirissä. Naurattaisi, ellei tietäisi puuhastelun maksaneen satoja miljoonia veroeuroja. \n\n\tEn ole sanomassa, että yhteiskunnan järjestämästä koulutuksesta, terveydenhuollosta tai perusturvasta tulisi luopua. Sen sijaan poliitikkojen tyypillisesti vaatimaa sääntelyä, holhousta ja vastuun siirtämistä valtiolle tulisi vähentää oleellisesti. Valtion pitäisi käyttää verorahoja tehokkaasti vain oikeasti välttämättömiin asioihin, ja antaa tilaa markkinavetoisemmalle toiminnalle. Markkinoita vääristävistä tukitoiminnoista tulee luopua.\n\n\tMyös ihmisten pitäisi päästä eroon yhä yleisemmästä asenteesta, jossa vastuu siirretään yhteiskunnalle. Loppujen lopuksi olemme kaikki vastuussa omista tekemisistämme, ja se vastuu meidän tulisi olla valmiita myös ottamaan. \n", "content_html": "\tEduskuntavaaleihin on enää reilut pari viikkoa. Lähestyvien vaalien myötä poliitikot jälleen lupailevat kaikkea hyvää. Puolueet yhteen ääneen vannovat, että mitään ei leikata. Joitain veroja kevennetään, mutta samalla kiristetään muualta. Kokonaisuutena verotus on kiristymässä kaikkien puolueiden toimesta.
\tSuomen valtio kärsii samanlaisesta mammuttitaudista kuin Yleisradio. Puhutaan siitä, miten rahaa saisi enemmän, kun pitäisi puhua miten selvittäisiin vähemmällä.
\tKukaan ei kyseenalaista, tarvitsemmeko todella neljää TV-kanavaa Yleisradiolta. Kukaan ei myöskään kyseenalaista, tarvitseeko 10 miljardia yli tulojensa elävän valtion olla kaikessa mukana. Selvittäisiinkö vähemmälläkin, voisiko julkinen sektori toimia tehokkaammin? Poliitikoille tietysti kelpaa mainiosti, että valtion lonkerot yltävät kaikkialle – sehän tarkoittaa lisää valtaa heille.
\t90-luvulla julkisella sektorilla leikattiin, koska laman takia suossa tarponut Suomi ei olisi saanut lainaa – ainakaan edullisesti. Vuosien 2008-2009 laman aikaan Suomella oli asiat paremmin, jolloin lainaa saatiin paremmilla ehdoilla. Ja kyllähän sitä lainaa sitten otettiinkin. Kun vuonna 2006 lainaa oli 56 miljardia, niin viime vuonna lainaa oli jo 75 miljardia, mikä on enemmän kuin koskaan historiassa. Korkomenot rapiat kaksi miljardia vuosittain. Vuonna 2015 velkaa arvioidaan olevan jo 117 miljardia euroa. Mikäs siinä, kun halvalla saa.
\tKun yritys kohtaa laman ja bisnes menee pakkaselle, niin silloin haetaan säästöjä: supistetaan toimintaa, poistetaan rönsyjä ja vähennetään työntekijöitä. Kun valtio kohtaa laman, niin säästöistä ei oikeastaan edes keskustella. Otetaan vain lisää lainaa, maksakoot tulevat sukupolvet sitten pois.
\tKriittiseen tarkasteluun tulisi ottaa ainakin maatalous- ja yritystuet, sekä erilaiset avustukset ja verovähennykset koskien milloin mitäkin toimintaa.
\tJotain tilanteesta kertoo se, että elinkeinoelämä itsekin vaatii valtion maksamien kahden miljardin euron yritystukien leikkaamista ja järkeistämistä. Yli sata tahoa myöntää yli tuhatta eri yritystukea, joiden parissa työskentelee jopa 5000 byrokraattia. Miten leikkauspyyntöön vastasi valtio? Ministeri Pekkarinen teetti selvityksen, jonka mukaan tukia ei oikeasti tarvitse leikata.
\tTehottomien tukien perkaamisen lisäksi toiminnan tehokkuudessa olisi paljon parantamisen varaa. Tätä ei vain osata tehdä. Toki yksityiselläkin puolella tehostamistoimet menevät välillä pieleen, mutta julkisen sektorin turaaminen on kyllä ihan omaa luokkaansa. Tietoyhteiskunnaksi sanotussa Suomessa on valmisteltu sähköistä reseptiä jo yli 20 vuotta, eikä käyttöönotto ole vieläkään näköpiirissä. Naurattaisi, ellei tietäisi puuhastelun maksaneen satoja miljoonia veroeuroja.
\tEn ole sanomassa, että yhteiskunnan järjestämästä koulutuksesta, terveydenhuollosta tai perusturvasta tulisi luopua. Sen sijaan poliitikkojen tyypillisesti vaatimaa sääntelyä, holhousta ja vastuun siirtämistä valtiolle tulisi vähentää oleellisesti. Valtion pitäisi käyttää verorahoja tehokkaasti vain oikeasti välttämättömiin asioihin, ja antaa tilaa markkinavetoisemmalle toiminnalle. Markkinoita vääristävistä tukitoiminnoista tulee luopua.
\tMyös ihmisten pitäisi päästä eroon yhä yleisemmästä asenteesta, jossa vastuu siirretään yhteiskunnalle. Loppujen lopuksi olemme kaikki vastuussa omista tekemisistämme, ja se vastuu meidän tulisi olla valmiita myös ottamaan.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/03/31/valtion-menoja-tulee-leikata", "date_published": "2011-03-31T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/03/26/osmo-soininvaaran-kirja-sata-komitean-epaonnistumisesta", "title": "Osmo Soininvaaran kirja SATA-komitean epäonnistumisesta", "summary": "", "content_text": "\n\tSATA-komitea perustettiin hallituksen toimesta vuonna 2007 valmistelemaan Suomen sosiaaliturvan uudistamista. Tavoitteiksi asetettiin työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen ja sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistaminen. Osmo Soininvaara kutsuttiin perusturvaa käsittelevän jaoston puheenjohtajaksi. Soininvaaran työ SATA-komiteassa luo kehyksen hänen viime syksynä julkaistulle kirjalleen SATA-komitea - miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa.\n\n\tSuomen sosiaaliturvaa ruotivan kirjan päätyminen lukulistalleni ei ollut mikään itsestäänselvä asia, mutta kaksi asiaa kannustivat minua tarttumaan kirjaan.\n\n\tEnsinnäkin olen seurannut Soininvaaran blogia, jota pidän parhaimpana lajissaan Suomessa. Analyyttista ja avointa poliittista keskustelua parhaimmillaan, jossa ei kaihdeta myöskään poliittisesti epäkorrekteja aiheita, kuten huumepolitiikkaa. Blogissa myös julkaistiin luonnoksia kirjan luvuista.\n\n\tToiseksi toivoin kirjan antavan selkoa suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä ja varsinkin yhdestä sen suurimmista ongelmasta, eli miksi työttömän on monesti niin kannattamatonta ottaa työtä vastaan. Myönnän suoraan, että en tunne sosiaaliturvajärjestelmää järin hyvin, lukuunottamatta opintotukeen liittyviä kiemuroita. \n\n\tKirja ei pettänyt, sillä se oli odotuksien mukaisesti helposti luettava ja informatiivinen. Soininvaaralla on mainio kyky selittää ymmärrettävästi monimutkaisia asioita.\n\n\t80-luvulla sosiaalidemokraattien rakentama sosiaaliturva toimi vielä hyvin, kun teollisuusyhteiskunta oli voimissaan, työttömyys vähäistä ja ihmiset olivat vakituisissa työsuhteissa. Sitten tuli lama ja perusteollisuus väheni pysyvästi. Kukaan ei enää ole vuosikymmeniä samassa työpaikassa. Mutta vanhasta järjestelmästä ei haluta luopua. Sen sijaan sitä on paikkailtu aina kulloisenkin hallituksen toimesta, jonka tuloksena on muodostunut monimutkainen järjestelmä, jota kukaan ei oikein hallitse enää. Esimerkiksi Kelalla on 148 erilaista tukea, joista voi teoriassa muodostaa yli 10 000 erilaista kahden tuen yhdistelmää. Kolmella tuella yhdistelmiä on jo yli puoli miljoonaa. Ei ihme, että järjestelmän yksinkertaistaminen oli yksi SATA-komitean päämääristä.\n\n\tYksi ydinongelmista on siis se, että työtä ei kannata ottaa vastaan. Tienatusta eurosta saattaa jäädä käteen vain 20 senttiä. Lisäksi rangaistaan vielä monimutkaisella byrokratialla. \n\n\tLuonnollisesti tämän kannustinloukun korjaamiseksi tulee mieleen heti kaksi ratkaisua: alennetaan perusturvaa tai korotetaan alimpia palkkoja. \n\n\tSoininvaara kirjoittaa, että yleinen mielipide ei sallisi perusturvan alentamista - sen tulisi olla sillä tasolla, että sitä todella tarvitseva ihminen tulisi kohtuullisesti toimeen. Toisaalta alimpien palkkojen korottamisen seuraksena yhä suurempi osa hinnoiteltaisiin työelämän ulkopuolelle. Ongelman ytimessä on myös se fakta, että Suomessa työn teettäminen on aivan helvetin kallista verrattuna oikeastaan mihin tahansa muuhun maahan. 1600 euron kuukausipalkalla työnantajan tulee myydä työpanos jopa 3200 eurolla - ja tämä kattaa vasta kulut!\n\n\tRatkaisuna olisi pieniin ansiotuloihin kohdistetut verohelpotukset tai tukea pienituloisia tulosiirroin. Suomessa on käytännössä mahdotonta yhdistää ansiotuloja ja yhteiskunnan tukea. Toisinsanoen toimeen on tultava joko palkalla tai pelkillä tulonsiirroilla. Tämä on ongelma erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa asumiskustannukset ovat huomattavasti muuta maata korkeammat. Tilanne on nurinkurinen, sillä siellä missä on työtä, sitä ei kannata tehdä. \n\n\tOsa-aikaista duunia tekevät Suomessa käytännössä opiskelijat, koska heillä lisätienestit eivät samantien leikkaa tukieuroja. Sama voisi olla mahdollista myös työttömille, sillä onhan yhteiskunnan tukema keikkaduunari parempi vaihtoehto kuin kokonaan yhteiskunnan elättämä, syrjäytynyt pitkäaikaistyötön. Askel työttömyydestä ensimmäiseen työpaikkaan on valtavasti suurempi kuin askel pienipalkkaisesta työstä paremmin palkattuun työhön.\n\n\tEräs ongelma on myös, ettei ole poliittisesti korrektia hyväksyä sitä, että ihmiset ovat synnynnäisesti tuottavuudeltaan erilaisia. Sen sijaan kaikkia pyritään kouluttamaan ja kurssittamaan - yllättäen jopa Kokoomus ajoi tätä tempputyöllistämisen linjaa SATA-komiteassa. Kun ei hyväksytä sitä, että jonkun työteho on 70%, niin tuloksena on ollut, että menetetään työntekijän työpanos kokonaan.\n\n\tSATA-komiteassa oli heti alkuvaiheesta lähtien mukana eri etujärjestöjen edustajia, jolloin todellisen kokonaisuudistuksen pohtiminen oli mahdotonta. Lopulta SATA-komitean tulokset jäivätkin surkeiksi. Suurimmaksi syylliseksi Soininvaara nimeää AY-järjestöt ja heidän läpiajaman ns. sosiaalitupon. Sosiaalitupon myötä perusturvaa ei voitu parantaa ilman, että myös työmarkkinajärjestöjen hallussa olevaa ansiosidonnaista turvaa korotetaan. AY-järjestöjen historia on tehdastyöläisissä, joten he ajavat säännöllisessä työssä olevien asiaa. Niitä ei kiinnosta köyhät tai pitkäaikaistyöttömät. Tämä ei olisi ongelma, jos AY-järjestöillä ei olisi niin suurta valtaa Suomessa.\n\n\tSoininvaaran oma ratkaisu uudesta sosiaalijärjestelmästä pohjautuisi perustuloon, mutta tästä vaihtoehdosta SATA-komiteassa ei saanut edes keskustella. \n\n\tKaiken kaikkiaan kirja antaa hyvän katsauksen suomalaiseen sosiaaliturvajärjestelmään ja siihen liittyviin moniin ongelmiin. Suurien uudistusten tekeminen on kuitenkin vaikeaa, josta SATA-komitean epäonnistuminen on yksi masentava esimerkki. \n", "content_html": "\tSATA-komitea perustettiin hallituksen toimesta vuonna 2007 valmistelemaan Suomen sosiaaliturvan uudistamista. Tavoitteiksi asetettiin työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen ja sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistaminen. Osmo Soininvaara kutsuttiin perusturvaa käsittelevän jaoston puheenjohtajaksi. Soininvaaran työ SATA-komiteassa luo kehyksen hänen viime syksynä julkaistulle kirjalleen SATA-komitea - miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa.
\tSuomen sosiaaliturvaa ruotivan kirjan päätyminen lukulistalleni ei ollut mikään itsestäänselvä asia, mutta kaksi asiaa kannustivat minua tarttumaan kirjaan.
\tEnsinnäkin olen seurannut Soininvaaran blogia, jota pidän parhaimpana lajissaan Suomessa. Analyyttista ja avointa poliittista keskustelua parhaimmillaan, jossa ei kaihdeta myöskään poliittisesti epäkorrekteja aiheita, kuten huumepolitiikkaa. Blogissa myös julkaistiin luonnoksia kirjan luvuista.
\tToiseksi toivoin kirjan antavan selkoa suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä ja varsinkin yhdestä sen suurimmista ongelmasta, eli miksi työttömän on monesti niin kannattamatonta ottaa työtä vastaan. Myönnän suoraan, että en tunne sosiaaliturvajärjestelmää järin hyvin, lukuunottamatta opintotukeen liittyviä kiemuroita.
\tKirja ei pettänyt, sillä se oli odotuksien mukaisesti helposti luettava ja informatiivinen. Soininvaaralla on mainio kyky selittää ymmärrettävästi monimutkaisia asioita.
\t80-luvulla sosiaalidemokraattien rakentama sosiaaliturva toimi vielä hyvin, kun teollisuusyhteiskunta oli voimissaan, työttömyys vähäistä ja ihmiset olivat vakituisissa työsuhteissa. Sitten tuli lama ja perusteollisuus väheni pysyvästi. Kukaan ei enää ole vuosikymmeniä samassa työpaikassa. Mutta vanhasta järjestelmästä ei haluta luopua. Sen sijaan sitä on paikkailtu aina kulloisenkin hallituksen toimesta, jonka tuloksena on muodostunut monimutkainen järjestelmä, jota kukaan ei oikein hallitse enää. Esimerkiksi Kelalla on 148 erilaista tukea, joista voi teoriassa muodostaa yli 10 000 erilaista kahden tuen yhdistelmää. Kolmella tuella yhdistelmiä on jo yli puoli miljoonaa. Ei ihme, että järjestelmän yksinkertaistaminen oli yksi SATA-komitean päämääristä.
\tYksi ydinongelmista on siis se, että työtä ei kannata ottaa vastaan. Tienatusta eurosta saattaa jäädä käteen vain 20 senttiä. Lisäksi rangaistaan vielä monimutkaisella byrokratialla.
\tLuonnollisesti tämän kannustinloukun korjaamiseksi tulee mieleen heti kaksi ratkaisua: alennetaan perusturvaa tai korotetaan alimpia palkkoja.
\tSoininvaara kirjoittaa, että yleinen mielipide ei sallisi perusturvan alentamista - sen tulisi olla sillä tasolla, että sitä todella tarvitseva ihminen tulisi kohtuullisesti toimeen. Toisaalta alimpien palkkojen korottamisen seuraksena yhä suurempi osa hinnoiteltaisiin työelämän ulkopuolelle. Ongelman ytimessä on myös se fakta, että Suomessa työn teettäminen on aivan helvetin kallista verrattuna oikeastaan mihin tahansa muuhun maahan. 1600 euron kuukausipalkalla työnantajan tulee myydä työpanos jopa 3200 eurolla - ja tämä kattaa vasta kulut!
\tRatkaisuna olisi pieniin ansiotuloihin kohdistetut verohelpotukset tai tukea pienituloisia tulosiirroin. Suomessa on käytännössä mahdotonta yhdistää ansiotuloja ja yhteiskunnan tukea. Toisinsanoen toimeen on tultava joko palkalla tai pelkillä tulonsiirroilla. Tämä on ongelma erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa asumiskustannukset ovat huomattavasti muuta maata korkeammat. Tilanne on nurinkurinen, sillä siellä missä on työtä, sitä ei kannata tehdä.
\tOsa-aikaista duunia tekevät Suomessa käytännössä opiskelijat, koska heillä lisätienestit eivät samantien leikkaa tukieuroja. Sama voisi olla mahdollista myös työttömille, sillä onhan yhteiskunnan tukema keikkaduunari parempi vaihtoehto kuin kokonaan yhteiskunnan elättämä, syrjäytynyt pitkäaikaistyötön. Askel työttömyydestä ensimmäiseen työpaikkaan on valtavasti suurempi kuin askel pienipalkkaisesta työstä paremmin palkattuun työhön.
\tEräs ongelma on myös, ettei ole poliittisesti korrektia hyväksyä sitä, että ihmiset ovat synnynnäisesti tuottavuudeltaan erilaisia. Sen sijaan kaikkia pyritään kouluttamaan ja kurssittamaan - yllättäen jopa Kokoomus ajoi tätä tempputyöllistämisen linjaa SATA-komiteassa. Kun ei hyväksytä sitä, että jonkun työteho on 70%, niin tuloksena on ollut, että menetetään työntekijän työpanos kokonaan.
\tSATA-komiteassa oli heti alkuvaiheesta lähtien mukana eri etujärjestöjen edustajia, jolloin todellisen kokonaisuudistuksen pohtiminen oli mahdotonta. Lopulta SATA-komitean tulokset jäivätkin surkeiksi. Suurimmaksi syylliseksi Soininvaara nimeää AY-järjestöt ja heidän läpiajaman ns. sosiaalitupon. Sosiaalitupon myötä perusturvaa ei voitu parantaa ilman, että myös työmarkkinajärjestöjen hallussa olevaa ansiosidonnaista turvaa korotetaan. AY-järjestöjen historia on tehdastyöläisissä, joten he ajavat säännöllisessä työssä olevien asiaa. Niitä ei kiinnosta köyhät tai pitkäaikaistyöttömät. Tämä ei olisi ongelma, jos AY-järjestöillä ei olisi niin suurta valtaa Suomessa.
\tSoininvaaran oma ratkaisu uudesta sosiaalijärjestelmästä pohjautuisi perustuloon, mutta tästä vaihtoehdosta SATA-komiteassa ei saanut edes keskustella.
\tKaiken kaikkiaan kirja antaa hyvän katsauksen suomalaiseen sosiaaliturvajärjestelmään ja siihen liittyviin moniin ongelmiin. Suurien uudistusten tekeminen on kuitenkin vaikeaa, josta SATA-komitean epäonnistuminen on yksi masentava esimerkki.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/03/26/osmo-soininvaaran-kirja-sata-komitean-epaonnistumisesta", "date_published": "2011-03-26T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2011/01/09/vuosi-2010-numeroina", "title": "Vuosi 2010 numeroina", "summary": "", "content_text": "\n\tOtetaanpa katsaus edelliseen vuoteen joidenkin mielenkiintoisten numeroiden valossa. Kun käyttää erilaisia web-palveluita, niin kertyy myös mielenkiintoista statistiikkaa.\n\n\t24 blogikirjoitusta, 439 tweettausta\n\n\tAloin kirjoittamaan blogia helmikuun lopulla. Vuoden loppuun mennessä julkaisin 24 blogikirjoitusta, eli en ihan niin montaa, mitä olin kuvitellut. Minulla kertyy paljon drafteja, mutta en saa puserrettua niistä julkaisukelpoisia kirjoituksia. Tämä kuitenkin muuttunee helpommaksi kaiken aikaa, joten tänä vuonna blogi toivottavasti päivittyy hieman ahkerammin.\n\n\tSuosituimmat blogikirjoitukset Google Analyticsin perusteella olivat:\n\n\t\tDrupal + Views: How to add a wrapper around two fields using replacement patterns\n\t\n\t\tAlan Wake\n\t\n\t\tHyvitysmaksusta tulee luopua\n\t\n\t\tVinyylien digitointi\n\t\n\t\tDrupal 7: ensimmäinen beta-versio julkaistu\n\n\tKuten monien muidenkin blogien kohdalla, on kirjoitusten kommentointi tapahtunut yhä useammin Twitterissä tai Facebookissa. Spämmibotit kuitenkin pommittivat kommenttilomaketta 6525 kertaa Mollomin tilastojen mukaan.\n\n\tTwitterissä tweettasin 439 kertaa. Twitterin suosio maailmalla hämmästyttää vieläkin, sillä keskustelua varten kyseinen palvelu on edelleen varsin kankea. Lisäksi väitän, että maailma ei olisi tarvinnut URL shortenereiden uutta tulemista. Avoimena palveluna Twitter on kuitenkin erinomainen foorumi esimerkiksi IT-alan ammattilaisten linkkien jakamiseen.\n\n\tEn äkkiseltään löytänyt keinoa tarkastella Facebookin tilastoja, esimerkiksi status-päivitysten lukumäärää. Onkohan moinen edes mahdollista?\n\n\t100 urheilusuoritusta\n\n\tHeiaHeia on mukava, pikkuhiljaa kehittyvä palvelu, jossa voi jakaa kavereiden kesken tietoa omista liikuntasuorituksistaan. Vaikka HeiaHeian idea onkin, että myös hyötyliikunta merkataan palveluun, niin itse olen kirjannut vain liikkumiset, jotka ovat vaatineet juoksukenkien sitomista jalkaan tai salille lähtemistä. Suosituin urheilumuoto oli juokseminen, 56 lenkkiä. Salillakin tuli käytyä 27 kertaa kevätkaudella, kun firma vielä maksoi kuukausimaksut.\n\n\tSuurin ongelma on selkeästi, että liikunnasta puuttuu säännöllisyys. Mukaan mahtuu niin 15 suorituksen huippukuukausia, kuin kolmeen suoritukseen jäänyt häpeällinen joulukuukin. Ilahduttavinta oli, että suunnistamassa tuli käytyä Jukolan viestin lisäksi 11 kertaa. Jos lasketaan suunnistukset mukaan, niin viime vuonna tuli juostua yhteensä 68 kertaa, keskimäärin 64 minuuttia ja 8,25 kilometriä. Viikottain tuli siis juostua vain 1,3 kertaa, tämä keskiarvo tulee saada tänä vuonna reilusti yli kahden. \n\n\tVuoden erikoisuutena oli suofutispelit Hyrynsalmen MM-turnauksessa, josta kotiintuomisina hopeaa. \n\n\t\n\n\tSatoja tunteja Xboxin parissa\n\n\tLinkitin Xbox Live -tunnukseni Raptr-palveluun vuoden 2009 lopulla. Raptria voisi kuvailla jonkinlaiseksi sosiaaliseksi peliyhteisöksi, jonka käyttäjätunnukseen voi linkittää esimerkiksi Xbox Liven, PlayStation Networkin ja Steamin käyttäjätilit, joista Raptr osaa sitten onkia dataa. Palvelussa näkee mm. mitä kaverit pelaavat tällä hetkellä.\n\n\tValitettavasti Raptrista ei saa vuosikohtaisia tilastoja ulos, mutta all-time top 6 -lista löytyy ja se näyttää seuraavalta:\n\n\t\t155h Call of Duty: Modern Warfare 2\n\t\n\t\t91h Battlefield: Bad Company 2 \n\t\n\t\t72h Mass Effect 2\n\t\n\t\t57h Call of Duty: Black Ops\n\t\n\t\t46h Dragon Age: Origins\n\t\n\t\t45h Halo: Reach\n\n\tModern Warfare 2 julkaistiin 2009, jonne myös suurehko siivu pelitunneista jää. Online-pelien lisäksi listalla on kaksi BioWaren massiivista yksinpeliä: Mass Effect 2 ja Dragon Age: Origins. Vaikka Mass Effect 2 ei tavoittanutkaan ensimmäisen osan eeppisyyttä, niin hiottu pelimekaniikka ja loistava dialogi nostavat sen mielestäni vuoden peliksi. Pelasin pelin kaksi kertaa läpi, mitä kohdallani tapahtuu hyvin harvoin. Dragon Agen pelitunnit sisältävät vain yhden, paikoitellen hyvin puuduttavan läpipeluun. \n\n\tVaikka Black Opsissa olikin paljon pieniä Modern Warfare 2:n ongelmia, niin alkuinnostuksen jälkeen olen palannut pelin pariin vain satunnaisesti. Bad Company 2 julkaistiin jo keväällä, mutta itse en syttynyt kankealta tuntuneesta betasta ja ostin pelin lopulta vasta syksyllä. Olisi kannattanut hommata jo keväällä, sillä tiimipeliin voimakkaasti kannustava pelihän on aivan loistava. \n\n\tVierailuja naapurimaissa\n\n\tViime vuonna tuli tehtyä kolme ulkomaanvisiittiä.\n\n\tTammikuussa kävimme Tukholmassa risteilemässä eri yliopistojen elektronisen musiikin kerhojen kesken. Mukana siis Techmu, Entropy, Hytky ja Spinni. Oli hauskaa käydä todella pitkästä aikaa rehellisellä ruotsinristeilyllä. \n\n\tPääsiäisenä kävimme loistavalla porukalla Pietarissa viiden vuoden tauon jälkeen. Ladoja näkyi paljon vähemmän liikenteessä. Tykkään Pietarista ja siellä tulee käytyä varmasti vielä jatkossakin. Onhan se Lappeenrannasta katsottuna lähempänä kuin esimerkiksi Helsinki!\n\n\tKesälomalla ajelimme autolla halki Suomen ja aina Norjan Tromssaan asti. Norja on upea maa, jossa tekisi mieli pysähtyä valokuvaamaan maisemia jokaisen mutkan jälkeen. \n\n\t\n", "content_html": "\tOtetaanpa katsaus edelliseen vuoteen joidenkin mielenkiintoisten numeroiden valossa. Kun käyttää erilaisia web-palveluita, niin kertyy myös mielenkiintoista statistiikkaa.
\tAloin kirjoittamaan blogia helmikuun lopulla. Vuoden loppuun mennessä julkaisin 24 blogikirjoitusta, eli en ihan niin montaa, mitä olin kuvitellut. Minulla kertyy paljon drafteja, mutta en saa puserrettua niistä julkaisukelpoisia kirjoituksia. Tämä kuitenkin muuttunee helpommaksi kaiken aikaa, joten tänä vuonna blogi toivottavasti päivittyy hieman ahkerammin.
\tSuosituimmat blogikirjoitukset Google Analyticsin perusteella olivat:
\tKuten monien muidenkin blogien kohdalla, on kirjoitusten kommentointi tapahtunut yhä useammin Twitterissä tai Facebookissa. Spämmibotit kuitenkin pommittivat kommenttilomaketta 6525 kertaa Mollomin tilastojen mukaan.
\tTwitterissä tweettasin 439 kertaa. Twitterin suosio maailmalla hämmästyttää vieläkin, sillä keskustelua varten kyseinen palvelu on edelleen varsin kankea. Lisäksi väitän, että maailma ei olisi tarvinnut URL shortenereiden uutta tulemista. Avoimena palveluna Twitter on kuitenkin erinomainen foorumi esimerkiksi IT-alan ammattilaisten linkkien jakamiseen.
\tEn äkkiseltään löytänyt keinoa tarkastella Facebookin tilastoja, esimerkiksi status-päivitysten lukumäärää. Onkohan moinen edes mahdollista?
\tHeiaHeia on mukava, pikkuhiljaa kehittyvä palvelu, jossa voi jakaa kavereiden kesken tietoa omista liikuntasuorituksistaan. Vaikka HeiaHeian idea onkin, että myös hyötyliikunta merkataan palveluun, niin itse olen kirjannut vain liikkumiset, jotka ovat vaatineet juoksukenkien sitomista jalkaan tai salille lähtemistä. Suosituin urheilumuoto oli juokseminen, 56 lenkkiä. Salillakin tuli käytyä 27 kertaa kevätkaudella, kun firma vielä maksoi kuukausimaksut.
\tSuurin ongelma on selkeästi, että liikunnasta puuttuu säännöllisyys. Mukaan mahtuu niin 15 suorituksen huippukuukausia, kuin kolmeen suoritukseen jäänyt häpeällinen joulukuukin. Ilahduttavinta oli, että suunnistamassa tuli käytyä Jukolan viestin lisäksi 11 kertaa. Jos lasketaan suunnistukset mukaan, niin viime vuonna tuli juostua yhteensä 68 kertaa, keskimäärin 64 minuuttia ja 8,25 kilometriä. Viikottain tuli siis juostua vain 1,3 kertaa, tämä keskiarvo tulee saada tänä vuonna reilusti yli kahden.
\tVuoden erikoisuutena oli suofutispelit Hyrynsalmen MM-turnauksessa, josta kotiintuomisina hopeaa.
\t![\"Swamp](\"http://farm6.static.flickr.com/5201/5340244786_c1e6350f91.jpg\")
\tLinkitin Xbox Live -tunnukseni Raptr-palveluun vuoden 2009 lopulla. Raptria voisi kuvailla jonkinlaiseksi sosiaaliseksi peliyhteisöksi, jonka käyttäjätunnukseen voi linkittää esimerkiksi Xbox Liven, PlayStation Networkin ja Steamin käyttäjätilit, joista Raptr osaa sitten onkia dataa. Palvelussa näkee mm. mitä kaverit pelaavat tällä hetkellä.
\tValitettavasti Raptrista ei saa vuosikohtaisia tilastoja ulos, mutta all-time top 6 -lista löytyy ja se näyttää seuraavalta:
\tModern Warfare 2 julkaistiin 2009, jonne myös suurehko siivu pelitunneista jää. Online-pelien lisäksi listalla on kaksi BioWaren massiivista yksinpeliä: Mass Effect 2 ja Dragon Age: Origins. Vaikka Mass Effect 2 ei tavoittanutkaan ensimmäisen osan eeppisyyttä, niin hiottu pelimekaniikka ja loistava dialogi nostavat sen mielestäni vuoden peliksi. Pelasin pelin kaksi kertaa läpi, mitä kohdallani tapahtuu hyvin harvoin. Dragon Agen pelitunnit sisältävät vain yhden, paikoitellen hyvin puuduttavan läpipeluun.
\tVaikka Black Opsissa olikin paljon pieniä Modern Warfare 2:n ongelmia, niin alkuinnostuksen jälkeen olen palannut pelin pariin vain satunnaisesti. Bad Company 2 julkaistiin jo keväällä, mutta itse en syttynyt kankealta tuntuneesta betasta ja ostin pelin lopulta vasta syksyllä. Olisi kannattanut hommata jo keväällä, sillä tiimipeliin voimakkaasti kannustava pelihän on aivan loistava.
\tViime vuonna tuli tehtyä kolme ulkomaanvisiittiä.
\tTammikuussa kävimme Tukholmassa risteilemässä eri yliopistojen elektronisen musiikin kerhojen kesken. Mukana siis Techmu, Entropy, Hytky ja Spinni. Oli hauskaa käydä todella pitkästä aikaa rehellisellä ruotsinristeilyllä.
\tPääsiäisenä kävimme loistavalla porukalla Pietarissa viiden vuoden tauon jälkeen. Ladoja näkyi paljon vähemmän liikenteessä. Tykkään Pietarista ja siellä tulee käytyä varmasti vielä jatkossakin. Onhan se Lappeenrannasta katsottuna lähempänä kuin esimerkiksi Helsinki!
\tKesälomalla ajelimme autolla halki Suomen ja aina Norjan Tromssaan asti. Norja on upea maa, jossa tekisi mieli pysähtyä valokuvaamaan maisemia jokaisen mutkan jälkeen.
\t![\"Driving](\"http://farm5.static.flickr.com/4100/4860525381_7f8a21131d.jpg\")
Viime viikolla julkaisin Late December -mixtapen rauhallisemman ensimmäisen osan. Tässä on lupailemani jälkimmäinen osa, joka koostuu iloisen nostattavasta proge-housesta.
![\"Pauli](\"http://files.paulihuhtiniemi.com/dj/201012-partII-NYE-300.jpg\")
Tämä mixtape on SoundCloudissa. Voit kuunnella setin alla olevalla playerilla tai ladata sen omalle koneelle SoundCloudista.
Pauli Huhtiniemi - Late December, Part 2: New Year's Eve @ SoundCloud
Pax Japonica Groove - Wilderness (Daishi Dance Remix) [Apt.]
Darin Epsilon, Ad Brown - Cold Water (Playton Remix) [Silk Royal Records]
Thomas Feijk - Roads [Nellie Recordings]
Pryda - Emos [Pryda Recordings]
Michael Cassette - Memories (90's Piano Mix) [Anjunadeep]
Dinka, George F. Zimmer - Soma Is Language [Enormous Tunes]
Proff - Albina [Anjunadeep]
Malfankson - Intro & Ending [Hahmo Recordings]
Pryda - Niton [Pryda Recordings]
Tässä mielestäni parhaimmat ja eniten soittamani elektronisen tanssimusiikin kappaleet vuodelta 2010.
Koska pelkkä biisien listaaminen on tylsää, tein lyhyen videon (6:10min), jossa käydään läpi top 20 -listani. Olkaapa hyvät:
Alla kappaleet videossa esiintyvässä järjestyksessä, eli järjestys on määräytynyt lähinnä biisien tempon mukaan:
Tensnake - Coma Cat [Permanent Vacation]
Robyn - Dancing On My Own (Rex The Dog Extended Remix) [Konichiwa Records]
Hybrid - Empire [Distinctive Records]
Carl Craig - At Les (Christian Smith's Tronic Treatment Remix) [Tronic]
Chymera - Dreamrunner (Funk D'Void Remix) [Outpost Recordings]
Dave Horne - Q.E.D. [Anjunadeep]
Peter Johansson - Fourth Street [Nellie Recordings]
Vinyl Dharma - A Life Empty Of Meaning (Claes Rosen Dub) [Cromarti]
Pryda - Emos [Pryda Recordings]
Something Good, Tom Fall - Reflections [Silk Royal Records]
Michael Cassette - Memories (90's Piano Mix) [Anjunadeep]
Dinka, George F. Zimmer - Soma is Language [Enormous Tunes]
Proff - Albina - [Anjunadeep]
Pryda - Niton [Pryda Recordings]
Luigi Lusini - Who We Are [The Clubbers]
BT - A Million Stars [Black Hole Recordings]
Solarstone, Orkidea -Zeitgeist [Solaris Recordings]
Ali Wilson - Pandora [High Contrast Nu Breed]
Greg Downey - Global Code (Original Mix) [Vandit Records]
Underworld - Scribble [underworldlive.com]
Vuosi 2010 ei ollut omaan makuuni ihan niin päräyttävä kuin pari aikaisempaa vuotta, vaikka paljon hyvää elektronista musiikkia julkaistiinkin. Itseäni eniten kiinnostavan melodisen progen saralla ei tullut hirveästi uusia, todella kiinnostavia juttuja vastaan.
Artisteista Pryda (Eric Prydz) jatkoi kenties vahvemmin kuin koskaan, julkaisten tasaiseen tahtiin omalla labelillaan musiikkia. Suurin Pryda-hitti oli eittämättä Niton, jota voidaan hyvin pitää jatkona miehen parin vuoden takaiselle massiiviselle Pjanoo-biisille. Prydan keikkaa Helsingissä kehuttiin kovasti, ensi kerralla täytyy itsekin raahautua mestoille.
Anjunadeep-labelilta on listallani kolme biisiä, joten yksi suosikki-labeleistani piti hyvin pintansa tänäkin vuonna.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/12/26/vuoden-2010-parhaimmat-biisit", "date_published": "2010-12-26T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/12/21/mixtape-late-december-part-1-xmas", "title": "Mixtape: Late December, Part 1: Xmas", "summary": "", "content_text": "\n\tJokunen joulu on mennyt ilman mixtapea, mutta tänä vuonna olisi tarjolla kaksiosainen kokonaisuus. Tässä ensimmäisessä osassa liikutaan hieman syvemmillä vesillä, tempon pysyessä 126 iskun tietämillä.\n\n\tEnsi viikolla on luvassa Part 2, joka koostuu uudenvuoden juhlimiseen sopivasti nostattavasta proge-housesta.\n\n\t\n\n\tTämä mixtape on SoundCloudissa. Voit kuunnella setin alla olevalla playerilla tai ladata sen omalle koneelle SoundCloudista.\n\n\t Pauli Huhtiniemi - Late December, Part 1: Xmas @ SoundCloud\n\n\tDominik Eulberg - Daten-Ubertragungs-Kusschen (Rodriguez Jr Mix) [Traum]\n\tJerome Sydenham, Nagano Kitchen - Destination Nagano (Joris Voorn Remix) [Ibadan Records]\n\tChymera - The Rumours Of My Demise [Komplex De Deep]\n\tLawrence - Along The Wire (Superpitcher Remix) [Ladomat 2000]\n\tChymera - Dreamrunner (Funk D'Void Remix) [Outpost Recordings]\n\tHideo Kobayashi - Made In Japan [Apt. International]\n\tCarl Craig - At Les (Christian Smith's Tronic Treatment Remix) [Tronic]\n\tBent - As You Fall (Guy J Remix) [G&E Analogue]\n", "content_html": "\tJokunen joulu on mennyt ilman mixtapea, mutta tänä vuonna olisi tarjolla kaksiosainen kokonaisuus. Tässä ensimmäisessä osassa liikutaan hieman syvemmillä vesillä, tempon pysyessä 126 iskun tietämillä.
\tEnsi viikolla on luvassa Part 2, joka koostuu uudenvuoden juhlimiseen sopivasti nostattavasta proge-housesta.
\t![\"Pauli](\"http://files.paulihuhtiniemi.com/dj/201012-partI-joulu-300.jpg\")
\tTämä mixtape on SoundCloudissa. Voit kuunnella setin alla olevalla playerilla tai ladata sen omalle koneelle SoundCloudista.
\t Pauli Huhtiniemi - Late December, Part 1: Xmas @ SoundCloud
\tDominik Eulberg - Daten-Ubertragungs-Kusschen (Rodriguez Jr Mix) [Traum]
\tJerome Sydenham, Nagano Kitchen - Destination Nagano (Joris Voorn Remix) [Ibadan Records]
\tChymera - The Rumours Of My Demise [Komplex De Deep]
\tLawrence - Along The Wire (Superpitcher Remix) [Ladomat 2000]
\tChymera - Dreamrunner (Funk D'Void Remix) [Outpost Recordings]
\tHideo Kobayashi - Made In Japan [Apt. International]
\tCarl Craig - At Les (Christian Smith's Tronic Treatment Remix) [Tronic]
\tBent - As You Fall (Guy J Remix) [G&E Analogue]
\tApplen iPhoneissa, iPadeissa ja iPod Toucheissa käyttämä iOS-käyttöjärjestelmä päivittyi hiljattain 4.2-versioon. Tämä päivitys toi lähinnä 4.0-version tuomat uudistukset myös iPadille, joskin tarjosi samalla pienempiä uudistuksia myös iPhonelle ja Touchille. IOS päivittyy todennäköisesti jälleen ensi vuonna uuden iPhonen ja iPadin myötä, joten tässä olisi omat toiveeni koskien tulevaa iOS:n 5.0-versiota.
\tIlmoitukset (notifications) esimerkiksi uusista tekstiviesteistä on toteutettu iOS:ssä varsin karkeasti. Ilmoitukset ovat dialogeja, jotka vaativat aina käyttäjän reagointia. Ei hirveän kätevää esimerkiksi pelien yhteydessä. Ilmoitukset eivät myöskään tallennu mihinkään, eli jos epähuomiossa kuittasit ilmoituksen ehtimättä lukea sitä, niin se on kadonnut lopullisesti. Järjestelmä ei myöskään ole kovin elegantti, jos ilmoituksia on useita: dialogeja toisensa perään, jotka pitää kuitata. Applen tulisi ottaa mallia esimerkiksi Androidin tavasta toteuttaa ilmoitukset hienovaraisemmin.
\tTietojen synkronointi pöytäkoneen kanssa vaatii aina johtoa, sekä iTunesin ja iPhoton avaamista. Applella on langattomaan synkronointiin olemassa jo palvelu nimeltä MobileMe, mutta palvelu maksaa 79 euroa vuodessa, eikä mahdollista multimedian siirtämistä laitteiden välillä. Nykyaikaa olisi, että puhelin synkkaisi tiedot automaattisesti, kun ollaan kodin WLAN-verkossa. Tien päällä tietojen synkronointiin voitaisiin hyödyntää MobileMe-palvelua, jonka hinnan tulisi laskea reilusti, koska Google tarjoaa vastavan palvelun ilmaiseksi.
\tIOS:n työpöytänä toimiva ikonilistaus on hyvin staattinen verrattuna kilpailijoiden kustomoitaviin aloitusnäkymiin. Sovellus voi ainoastaan lisätä ikoniin merkin, jossa näkyy esimerkiksi uusien viestien lukumäärä. Android-tyylisiä aloitusnäkymiä IOS:ään tuskin on tulossa, mutta järjestelmään voitaisiin lisätä OS X:stä tuttu Dashboard-näkymä, johon käyttäjä voi lisätä haluamiaan widgetejä. Muun muassa seuraavat kalenterimerkinnät olisi mukava nähdä ilman varsinaisen kalenterisovelluksen avaamista. Kenties iOS:ssä pyyhkäisy ylöspäin ikonilistauksessa voisi avata widgeteille tarkoitetun Dashboard-näkymän?
\tiPadin myötä iOS kaipaa tukea useille käyttäjäprofiileille. Älypuhelin on selkeästi henkilökohtainen laite, mutta iPadia käyttävät perheen sisällä monesti useat eri henkilöt. Lapsien käytössä tulisi olla erilainen sovellusvalikoima, puolisolla on eri kirjainmerkit selaimessa, eikä Facebookiin uudelleenkirjautuminen käyttäjän vaihtuessa ole mielekästä. Paljon auttaisi jo mahdollisuus synkata iPad useamman pöytäkoneen kanssa, jolloin kutakin konetta kohden luotaisiin oma profiili iPadille.
\tTällä hetkellä iOS:n multitasking ei salli kolmannen osapuolen ohjelmien ladata tietoa verkon yli ohjelman ollessa taustalla. Tämän vuoksi esimerkiksi RSS-lukijan avatessa joutuu aina aluksi odottamaan sisällön lataamista netistä. Sovellusten tulisi saada ladata tietoa taustalla tietyissä rajoissa. Ymmärrän, että ei voida sallia ohjelmien ladata kaistan täydeltä tietoa jatkuvasti, mutta ei tähän niin vaikea olisi kehittää älykkyyttä, joka estäisi käyttökokemuksen kärsimisen ja liiallisen akun kulutuksen. Esimerkiksi, kun puhelin on yöllä latauksessa, niin puhelin voisi huoletta latailla sisältöä puhelimeen.
\tPaljon muitakin asioita on, joihin toivoisin parannusta, mutta tässä ne tärkeimmät. Varsinkin ilmoituksista on valitettu jo kauan, joten Applen olisi jo aika tehdä asialle jotain. Lisäksi uskon, että langattoman synkronoinnin kohdalla huutoihin vastataan ainakin tekemällä MobileMestä houkuttelevampi tuote. Widgetit, käyttäjäprofiilit ja multitasking-parannukset vaikuttavat epätodennäköisiltä. Jäädään odottamaan, mitä alkuvuodesta julkistetaan.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/12/08/applen-ios-kayttojarjestelman-kehitystoiveita", "date_published": "2010-12-08T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/12/02/arvio-rare-exports", "title": "Arvio: Rare Exports", "summary": "", "content_text": "\n\tRare Exports on ohjaaja Jalmari Helanderin ensimmäinen pitkä elokuva, joka perustuu oivaltaviin ja teknisesti hienoihin lyhytelokuviin Rare Exports Inc ja Rare Exports: Official Safety Instructions.\n\n\tKorvatunturilla porataan, mutta tämä ei seudun poromiehiä häiritse, kunnes tunturin uumenista paljastuu jotakin. Elokuvan päähenkilö on Pietari - lapsi, joka tietää totuuden \"hirviöistä\", mutta jota muut eivät aluksi usko. Klassinen kuvio siis. \n\n\t\n\n\tTeknisesti elokuva on pirun hyvin tehty. Kohtaukset ovat hyvin rakennettuja: kuvakulmat, valaistus ja leikkaus ovat kaikki huippuluokkaa. Esitettiin sitten laajaa tunturikuvaa tai tiivistä lähikuvaa, niin hyvältä näyttää. Samoin ääniefektejä ja musiikkia sietää kehua. Tietokoneella tehdyt efektit ovat heikoin lenkki, mutta eivät nekään sentään nololta näytä, kuten jossain arvostelussa oli haukuttu.\n\n\tElokuva on nykymittapuulla todella lyhyt, alle puolitoista tuntia. Hollywood-tyylisesti kerrottu tarina eteneekin napakasti ilman turhaa joutokäyntiä. \n\n\tMustaa huumoria, äijämeininkiä (ei yhtään naisroolia) ja säikyttelyä sisältävä elokuva, jonka pääosassa on lapsi - tätä aikuisten satua on vaikea lokeroida mihinkään. Markkinointityypit ovat varmasti kiittäneet, kun ovat yrittäneet pohtia elokuvan kohderyhmää. Lisäksi Yhdysvalloissa ovat hämmentäneet parissa kohtauksessa vilahtavat penikset: siellä elokuva on kielletty alle 17-vuotiailta. Ihmisten ampuminen OK, alastomat miehet eivät. On se jännä. \n\n\tElokuva on hyvä, mutta jokin siitä jää kuitenkin puuttumaan. Mitä leffasta sitten puuttuu, sitä on todella vaikea eritellä. Rare Exportsin erottaa muista elokuvista sen mainio idea alkuperäisestä, \"pahasta\" joulupukista. Ehkä tiettyjä ideoiden kanssa olisi voitu mehustella enemmänkin. Ehkä loppuhuipennuksesta jäi vähän hätäinen vaikutelma, se olisi voinut kestää pidempääkin. Kenties toisen katsolukerran jälkeen osaisin sanoa tarkemmin.\n\n\tKaikenkaikkiaan Rare Exports on kuitenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen. Jos aiot katsoa yhden suomalaisen elokuvan vielä tänä vuonna - katso tämä. Uskon ja toivon, että niin tulevat tekemään monet ulkomaillakin.\n", "content_html": "\tRare Exports on ohjaaja Jalmari Helanderin ensimmäinen pitkä elokuva, joka perustuu oivaltaviin ja teknisesti hienoihin lyhytelokuviin Rare Exports Inc ja Rare Exports: Official Safety Instructions.
\tKorvatunturilla porataan, mutta tämä ei seudun poromiehiä häiritse, kunnes tunturin uumenista paljastuu jotakin. Elokuvan päähenkilö on Pietari - lapsi, joka tietää totuuden \"hirviöistä\", mutta jota muut eivät aluksi usko. Klassinen kuvio siis.
\t![\"Rare](\"http://farm6.static.flickr.com/5245/5224774358_62b0a03921.jpg\")
\tTeknisesti elokuva on pirun hyvin tehty. Kohtaukset ovat hyvin rakennettuja: kuvakulmat, valaistus ja leikkaus ovat kaikki huippuluokkaa. Esitettiin sitten laajaa tunturikuvaa tai tiivistä lähikuvaa, niin hyvältä näyttää. Samoin ääniefektejä ja musiikkia sietää kehua. Tietokoneella tehdyt efektit ovat heikoin lenkki, mutta eivät nekään sentään nololta näytä, kuten jossain arvostelussa oli haukuttu.
\tElokuva on nykymittapuulla todella lyhyt, alle puolitoista tuntia. Hollywood-tyylisesti kerrottu tarina eteneekin napakasti ilman turhaa joutokäyntiä.
\tMustaa huumoria, äijämeininkiä (ei yhtään naisroolia) ja säikyttelyä sisältävä elokuva, jonka pääosassa on lapsi - tätä aikuisten satua on vaikea lokeroida mihinkään. Markkinointityypit ovat varmasti kiittäneet, kun ovat yrittäneet pohtia elokuvan kohderyhmää. Lisäksi Yhdysvalloissa ovat hämmentäneet parissa kohtauksessa vilahtavat penikset: siellä elokuva on kielletty alle 17-vuotiailta. Ihmisten ampuminen OK, alastomat miehet eivät. On se jännä.
\tElokuva on hyvä, mutta jokin siitä jää kuitenkin puuttumaan. Mitä leffasta sitten puuttuu, sitä on todella vaikea eritellä. Rare Exportsin erottaa muista elokuvista sen mainio idea alkuperäisestä, \"pahasta\" joulupukista. Ehkä tiettyjä ideoiden kanssa olisi voitu mehustella enemmänkin. Ehkä loppuhuipennuksesta jäi vähän hätäinen vaikutelma, se olisi voinut kestää pidempääkin. Kenties toisen katsolukerran jälkeen osaisin sanoa tarkemmin.
\tKaikenkaikkiaan Rare Exports on kuitenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen. Jos aiot katsoa yhden suomalaisen elokuvan vielä tänä vuonna - katso tämä. Uskon ja toivon, että niin tulevat tekemään monet ulkomaillakin.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/12/02/arvio-rare-exports", "date_published": "2010-12-02T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/11/26/hyvitysmaksusta-tulee-luopua", "title": "Hyvitysmaksusta tulee luopua", "summary": "", "content_text": "Kuten aikaisempinakin syksyinä, ovat tekijänoikeusjärjestöt jälleen vaatimassa hyvitysmaksujen laajentamista kännyköihin. Tänä vuonna kampanjoinnille on antamassa kasvonsa muun muassa Anssi Kela. MP3-soittimet kuuluvat hyvitysmaksun piiriin, joten tekijänoikeusjärjestöt eivät näe syytä, miksi maksua ei voisi kohdistaa myös kännyköihin. Vastaus ei kuitenkaan ole hyvitysmaksun laajentaminen, vaan koko maksun poistaminen.\n\nHyvitysmaksu tunnettiin aikoinaan nimellä kasettimaksu. Kyseessä on veroluontoinen maksu, jolla maksetaan oikeudesta yksityiseen kopiointiin. Maksu sisältyy muun muassa tyhjien CD- ja DVD-levyjen, MP3-soittimien ja tallentavien digiboksien myyntihintaan. Maksu koskee nimenomaan laillista kopiointia: piratismi tai muu laiton kopiointi ei liity maksuun tai sen perusteluihin mitenkään.\n\nSisällöntuottajille kuuluu oikeus saada korvaus heidän työstään. Korvauksia ei kuitenkaan tulisi kerätä tällaisilla epäoikeudenmukaisilla, veroluonteisilla maksuilla. On hyvin vaikea ymmärtää, miksi laillisesti ostamani musiikkialbumin kopioimisesta kännykkääni kuuluisi maksaa yhtään mitään kenellekään. Maksu ei edes ole mitenkään kohtuullinen, esimerkiksi tyhjien DVD-levyjen kohdalla maksu voi olla 1,5-kertainen itse tuotteen hintaan verrattuna! Ja vasta tämän päälle tulee arvonlisävero. \n\nEhkä käsittämättömintä on tallentavien digiboksien sisältyminen maksun piiriin. Jos tallennan digiboksilla TV-ohjelman, jotta voisin katsoa sen minulle sopivaan aikaan myöhemmin, niin miksi minun tulisi maksaa tästä oikeudesta Anssi Kelalle?\n\nHyvitysmaksujen tuotot jäävät Suomeen, eli euroakaan ei mene ulkomaalaisille, joiden sisältöä kopioidaan eniten. Lisäksi potista vain noin 56 prosenttia menee oikeudenomistajille, loput menevät pääosin näiden etujärjestöille (Hyvitysmaksuvarojen jako 2010).\n\nVille Oksanen nostaa esille vastarinnan näkymättömyyden: kun vastapuolella on selkeä kampanja tunnettujen kulttuurivaikuttajien naamojen kera, on vastapuolella vain hajanainen joukko kansalaisia vailla organisointia. \n\nHyvitysmaksu on menneisyyden jäänne, jota ei koskaan olisi pitänyt olla olemassakaan. Erityisen huonosti se sopeutuu nykymaailmaan, jossa sisältöä yhä harvemmin edes säilytetään päätelaitteissa. Olemme Spotifyn ja vastaavien palveluiden myötä matkalla maailmaan, jossa sisältö streamataan “pilvestä” tai sitä vuokrataan omistamisen sijasta. Tämä epäoikeudenmukainen, hyvitysmaksun nimellä kulkeva tulonsiirto korjaantuu vain luopumalla siitä kokonaan.\n\n***\n\nPS. Vaikka mainitsenkin Anssi Kelan nimeltä tässä kirjoituksessa, ei minulla ole mitään miestä vastaan. Päinvastoin, olen jo pitkään seurannut hänen blogiaan, jossa on säännöllisesti mielenkiintoisia ja hyvin perusteltuja kirjoituksia, niin musiikista kuin monesta muustakin aiheesta. Anssi mahtaa myös olla yksi niistä kolmesta ihmisestä maailmassa, jotka ovat internetissä julkisesti muuttaneet mielipidettään. Suosittelen tsekkaamaan blogin.\n", "content_html": "Kuten aikaisempinakin syksyinä, ovat tekijänoikeusjärjestöt jälleen vaatimassa hyvitysmaksujen laajentamista kännyköihin. Tänä vuonna kampanjoinnille on antamassa kasvonsa muun muassa Anssi Kela. MP3-soittimet kuuluvat hyvitysmaksun piiriin, joten tekijänoikeusjärjestöt eivät näe syytä, miksi maksua ei voisi kohdistaa myös kännyköihin. Vastaus ei kuitenkaan ole hyvitysmaksun laajentaminen, vaan koko maksun poistaminen.
Hyvitysmaksu tunnettiin aikoinaan nimellä kasettimaksu. Kyseessä on veroluontoinen maksu, jolla maksetaan oikeudesta yksityiseen kopiointiin. Maksu sisältyy muun muassa tyhjien CD- ja DVD-levyjen, MP3-soittimien ja tallentavien digiboksien myyntihintaan. Maksu koskee nimenomaan laillista kopiointia: piratismi tai muu laiton kopiointi ei liity maksuun tai sen perusteluihin mitenkään.
Sisällöntuottajille kuuluu oikeus saada korvaus heidän työstään. Korvauksia ei kuitenkaan tulisi kerätä tällaisilla epäoikeudenmukaisilla, veroluonteisilla maksuilla. On hyvin vaikea ymmärtää, miksi laillisesti ostamani musiikkialbumin kopioimisesta kännykkääni kuuluisi maksaa yhtään mitään kenellekään. Maksu ei edes ole mitenkään kohtuullinen, esimerkiksi tyhjien DVD-levyjen kohdalla maksu voi olla 1,5-kertainen itse tuotteen hintaan verrattuna! Ja vasta tämän päälle tulee arvonlisävero.
Ehkä käsittämättömintä on tallentavien digiboksien sisältyminen maksun piiriin. Jos tallennan digiboksilla TV-ohjelman, jotta voisin katsoa sen minulle sopivaan aikaan myöhemmin, niin miksi minun tulisi maksaa tästä oikeudesta Anssi Kelalle?
Hyvitysmaksujen tuotot jäävät Suomeen, eli euroakaan ei mene ulkomaalaisille, joiden sisältöä kopioidaan eniten. Lisäksi potista vain noin 56 prosenttia menee oikeudenomistajille, loput menevät pääosin näiden etujärjestöille (Hyvitysmaksuvarojen jako 2010).
Ville Oksanen nostaa esille vastarinnan näkymättömyyden: kun vastapuolella on selkeä kampanja tunnettujen kulttuurivaikuttajien naamojen kera, on vastapuolella vain hajanainen joukko kansalaisia vailla organisointia.
Hyvitysmaksu on menneisyyden jäänne, jota ei koskaan olisi pitänyt olla olemassakaan. Erityisen huonosti se sopeutuu nykymaailmaan, jossa sisältöä yhä harvemmin edes säilytetään päätelaitteissa. Olemme Spotifyn ja vastaavien palveluiden myötä matkalla maailmaan, jossa sisältö streamataan “pilvestä” tai sitä vuokrataan omistamisen sijasta. Tämä epäoikeudenmukainen, hyvitysmaksun nimellä kulkeva tulonsiirto korjaantuu vain luopumalla siitä kokonaan.
***
PS. Vaikka mainitsenkin Anssi Kelan nimeltä tässä kirjoituksessa, ei minulla ole mitään miestä vastaan. Päinvastoin, olen jo pitkään seurannut hänen blogiaan, jossa on säännöllisesti mielenkiintoisia ja hyvin perusteltuja kirjoituksia, niin musiikista kuin monesta muustakin aiheesta. Anssi mahtaa myös olla yksi niistä kolmesta ihmisestä maailmassa, jotka ovat internetissä julkisesti muuttaneet mielipidettään. Suosittelen tsekkaamaan blogin.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/11/26/hyvitysmaksusta-tulee-luopua", "date_published": "2010-11-26T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/10/19/halo-reach", "title": "Halo: Reach", "summary": "", "content_text": "\n\tXbox 360:n yksinoikeuspeleistä Halo-sarja on ehdottomasti suurin ja hypetetyin. 10 vuoden ja viiden pelin jälkeen sarjan alkuperäinen kehittäjä Bungie jättää Halo-universumin Halo: Reach -pelin merkeissä. \n\n\t\n\n\tYksinpelin kampanja on ihan hyvä: pieni tasapaksuus vaivaa, mutta onneksi tällä kertaa ei sorruta edellisten osien tapaan copy-paste -käytävien raivaamiseen. Haloille tyypilliset dynaamiset taistelut toimivat paremmin kuin koskaan. Ainoastaan kauempaan tulevaan tulitukseen viholliset eivät usein osaa reagoida kovinkaan fiksusti. Itseäni rasittivat tietyt taistelut, joissa joutui useampaan otteeseen etsimään aseita, kun edellisistä oli ammukset upotettu vihollisiin - ei järin haastavaa, mutta sitäkin puuduttavampaa. Ehkä en vain osannut käyttää aseitani oikein.\n\n\tSinällään kampanja on vanhaa tuttua Haloa. Ehkä muistini pettää, mutta 10 vuoden takaiseen ensimmäiseen Haloon verrattuna meininki on hämmentävän samankaltaista. Toisaalta, eipä FPS-genre muutenkaan ole juuri uusia innovaatioita esitellyt viime vuosina. \n\n\tEn ole pelannut aikaisempien Halojen moninpeliä hirveästi, mutta tälläkin puolella on lähinnä hiottu aikaisempaa pelikokemusta suurien uudistusten sijasta. Toisaalta moninpelissä pienetkin muutokset korostuvat, koska useasti peliaikaa kertyy kymmeniä tunteja. \n\n\tMoninpelin takia Haloja ostetaan ja kieltämättä viimeistellyltä kaikki vaikuttaa. Teknisesti homma toimii ja on helppo uskoa, että monia asioita on hienosäädetty hartaudella kohdilleen. Tekniikan osalta ainut suurempi ongelma näyttäisi olevan peliseuran haku matsien välillä, joka tuntuu kestävän usein turhankin kauan. Omasta pelaamisesta näkee todella tarkkaa statistiikkaa bungie.netissä, josta saisivat muutkin pelintekijät ottaa mallia. \n\n\tJokin kuitenkin mättää, sillä itselläni ei ole paljoakaan kertynyt pelitunteja moninpelin parissa ensimmäisten päivien jälkeen. \n\n\tSuurimmat ongelmat moninpelissä liittyvät mielestäni playlisteihin ja pelikenttiin. Playlistejä on liian vähän. Itseäni kiinnostaa tavoitteelliset pelimuodot, kuten lipunryöstö. Tavoitteellisille pelimuodoille on oma playlist, mutta se sisältää kaikkiaan 16 eri pelimuotoa, jolloin joutuu väkisinkin pelaamaan myös sellaisia pelimuotoja, jotka eivät itseäni kiinnostaisi. Esimerkiksi Call of Duty -sarjassa homma on hoidettu fiksummin: jos haluat pelata lipunryöstöä, niin sille on oma playlist, jossa pelataan vain tätä pelimuotoa. \n\n\tToinen ongelma liittyy kenttiin. Pelissä on monia FORGE-editorilla tehtyjä, palikkamaisia ja vanhanaikaisen näköisiä kenttiä. Nämä eivät olisi niin suuri ongelma, jos niiden osuus ei olisi kenttäkierrossa niin suuri. Itse olen joutunut pelaamaan varmaan puolet matseista näissä kentissä, mikä on liikaa omalla sietokyvylle.\n\n\tKolmas iso puute on ryssitty Firefight-pelimuoto, eli Halon versio viime aikoina yleistyneestä selviytymismoodista, jossa taistellaan kavereiden kanssa loputtomia AI-vihollisaaltoja vastaan. Paitsi että tässä vihollisia ei tule loputtomasti, jolloin häviää koko pelimuodon idea epätoivoisesta taistelusta ylivoimaista vihollista vastaan. Tähän on onneksi luvattu päivityksiä tulevaisuudessa, joten annetaan Bungielle vielä mahdollisuus korjata asia.\n\n\t\n\n\tKaikenkaikkiaan Reach on peli, josta yritän tykätä, mutta jokin vaan jää puuttumaan. Ehkä se johtuu noista playlisteistä tai vanhanaikaisista kentistä. Tai ehkä minulle vain kolahtavat paremman tukevammin tosimaailmassa kiinni olevat military-shooterit.\n", "content_html": "\tXbox 360:n yksinoikeuspeleistä Halo-sarja on ehdottomasti suurin ja hypetetyin. 10 vuoden ja viiden pelin jälkeen sarjan alkuperäinen kehittäjä Bungie jättää Halo-universumin Halo: Reach -pelin merkeissä.
\t![\"Halo:](\"http://farm5.static.flickr.com/4092/5097271060_151162e57e.jpg\")
\tYksinpelin kampanja on ihan hyvä: pieni tasapaksuus vaivaa, mutta onneksi tällä kertaa ei sorruta edellisten osien tapaan copy-paste -käytävien raivaamiseen. Haloille tyypilliset dynaamiset taistelut toimivat paremmin kuin koskaan. Ainoastaan kauempaan tulevaan tulitukseen viholliset eivät usein osaa reagoida kovinkaan fiksusti. Itseäni rasittivat tietyt taistelut, joissa joutui useampaan otteeseen etsimään aseita, kun edellisistä oli ammukset upotettu vihollisiin - ei järin haastavaa, mutta sitäkin puuduttavampaa. Ehkä en vain osannut käyttää aseitani oikein.
\tSinällään kampanja on vanhaa tuttua Haloa. Ehkä muistini pettää, mutta 10 vuoden takaiseen ensimmäiseen Haloon verrattuna meininki on hämmentävän samankaltaista. Toisaalta, eipä FPS-genre muutenkaan ole juuri uusia innovaatioita esitellyt viime vuosina.
\tEn ole pelannut aikaisempien Halojen moninpeliä hirveästi, mutta tälläkin puolella on lähinnä hiottu aikaisempaa pelikokemusta suurien uudistusten sijasta. Toisaalta moninpelissä pienetkin muutokset korostuvat, koska useasti peliaikaa kertyy kymmeniä tunteja.
\tMoninpelin takia Haloja ostetaan ja kieltämättä viimeistellyltä kaikki vaikuttaa. Teknisesti homma toimii ja on helppo uskoa, että monia asioita on hienosäädetty hartaudella kohdilleen. Tekniikan osalta ainut suurempi ongelma näyttäisi olevan peliseuran haku matsien välillä, joka tuntuu kestävän usein turhankin kauan. Omasta pelaamisesta näkee todella tarkkaa statistiikkaa bungie.netissä, josta saisivat muutkin pelintekijät ottaa mallia.
\tJokin kuitenkin mättää, sillä itselläni ei ole paljoakaan kertynyt pelitunteja moninpelin parissa ensimmäisten päivien jälkeen.
\tSuurimmat ongelmat moninpelissä liittyvät mielestäni playlisteihin ja pelikenttiin. Playlistejä on liian vähän. Itseäni kiinnostaa tavoitteelliset pelimuodot, kuten lipunryöstö. Tavoitteellisille pelimuodoille on oma playlist, mutta se sisältää kaikkiaan 16 eri pelimuotoa, jolloin joutuu väkisinkin pelaamaan myös sellaisia pelimuotoja, jotka eivät itseäni kiinnostaisi. Esimerkiksi Call of Duty -sarjassa homma on hoidettu fiksummin: jos haluat pelata lipunryöstöä, niin sille on oma playlist, jossa pelataan vain tätä pelimuotoa.
\tToinen ongelma liittyy kenttiin. Pelissä on monia FORGE-editorilla tehtyjä, palikkamaisia ja vanhanaikaisen näköisiä kenttiä. Nämä eivät olisi niin suuri ongelma, jos niiden osuus ei olisi kenttäkierrossa niin suuri. Itse olen joutunut pelaamaan varmaan puolet matseista näissä kentissä, mikä on liikaa omalla sietokyvylle.
\tKolmas iso puute on ryssitty Firefight-pelimuoto, eli Halon versio viime aikoina yleistyneestä selviytymismoodista, jossa taistellaan kavereiden kanssa loputtomia AI-vihollisaaltoja vastaan. Paitsi että tässä vihollisia ei tule loputtomasti, jolloin häviää koko pelimuodon idea epätoivoisesta taistelusta ylivoimaista vihollista vastaan. Tähän on onneksi luvattu päivityksiä tulevaisuudessa, joten annetaan Bungielle vielä mahdollisuus korjata asia.
\t![\"Halo:](\"http://farm5.static.flickr.com/4091/5097270106_b0f786b132.jpg\")
\tKaikenkaikkiaan Reach on peli, josta yritän tykätä, mutta jokin vaan jää puuttumaan. Ehkä se johtuu noista playlisteistä tai vanhanaikaisista kentistä. Tai ehkä minulle vain kolahtavat paremman tukevammin tosimaailmassa kiinni olevat military-shooterit.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/10/19/halo-reach", "date_published": "2010-10-19T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/10/18/drupal-7-ensimmainen-beta-versio-julkaistu", "title": "Drupal 7: ensimmäinen beta-versio julkaistu", "summary": "", "content_text": "\n\t2,5 vuoden kehityksen jälkeen Drupal 7:n ensimmäinen beta-versio julkaistiin 7.10.2010. Ennen betaa julkaistiin kaikkiaan seitsemän alpha-versiota. Ensimmäinen Release Candidate tullaan julkaisemaan, kun kaikki betassa olevat kriittiset bugit on korjattu.\n\n\tDrupal 7:n julkaisu on venynyt suunnitellusta, sillä esimerkiksi Dries Buytaert itse arvioi 2009 tammikuussa, että Drupal 7 julkaistaisiin vielä saman vuoden loppuun mennessä. Tämän vuoden aikana betan julkaisua on viivästyttänyt käsittääkseni varsinkin 6- ja 7-versioiden väliseen päivitystoimintoon liittyvät haasteet.\n\n\tUlospäin näkyvin uudistus on päivitetyt oletusteemat niin frontend- kuin admin-puolellakin. Uusi hallintapaneeli on paitsi huomattavasti miellyttävämmän näköinen, niin myös käytettävyydeltään parempi. Hallintapaneeli on myös nykyään oletuksena ns. overlay, eli se avautuu omaan “ikkunaansa” muokattavan sivun päälle. Overlayn kanssa oli alkuun huomattavia suorituskykyongelmia, mutta nyt homma näyttäisi pelaavan sutjakkaasti. En ole tosin vielä ihan vakuuttunut overlayn todellisesta hyödyllisyydestä.\n\n\tHarmillisesti uutta sisältöä luodessa esikatselutoiminto käyttää edelleen admin-templatea. Jos siis haluaa tarkastella miltä kirjoitus näyttää frontend-muotoiluilla, niin node pitää tallentaa ensin julkaisemattomana. Käyhän se näinkin, mutta Wordpressin tapa käyttää esikatselussa frontend-teemaa on mielestäni käytettävyydeltään parempi.\n\n\tModuulien päivittäminen onnistuu nykyisin myös suoraan hallintapaneelin kautta ilman, että käyttäjän tarvitsee käsin kopioida moduulin uutta versiota palvelimelle. \n\n\tYksi tärkeimmistä uudistuksista on CCK-moduulin siirtyminen coreen kuvankäsittely-moduulien kera. Erilaisten kenttien lisääminen sisältötyyppeihin onnistuu siis jatkossa ilman erillisten moduulien asentamista. Myös luokittelutermeille on mahdollista luoda uusia kenttiä.\n\n\tUusi tietokanta-layer on nyt PDO-pohjainen ja täysin abstrakti. Tietokantaa käytetään nyt hieman eri tavalla, jonka takia omien moduulien tietokantakyselyt tulee rakentaa uusiksi. Bob Marchman on kirjoittanut kaksi havainnollista blogikirjoitusta aiheesta: Drupal 6 vs Drupal 7 Database Primer Part 1 ja Part 2.\n\n\tDrupal 7:ään on tullut paljon uusia hookkeja, ihan jo sen vuoksi, että vanhat $op-parametrin vastaan ottaneet hookit on pilkottu erillisiin hookkeihinsa. Esimerkiksi yleisen hook_nodeapi-hookin sijasta on nyt hook_node_insert, hook_node_load ja niin edelleen.\n\n\tTervetullutta on myös uudistunut theme-layer, joka perustuu Form API:n tapaan niin sanottuihin “renderöinti-taulukoihin”, ks. Render Arrays in Drupal 7. Jos olet muokannut lomakkeita Drupal 6:ssa, niin olet huomannut, että lomakkeet rakentuvat taulukoista, jotka lopuksi renderöidään HTML:ksi. Drupal 7:ssa myös sivut rakentuvat vastaavista taulukoista, jotka vasta aivan lopuksi tulostetaan HTML:nä templaatissa render-funktion läpi ajettuna. Tämän pitäisi tuoda ratkaisu muun muassa ongelmaan, jossa haluttaisiin muokata HTML:ää, jonka moduuli on ehtinyt jo renderöimään. Jatkossa moduulien ei tulisi palauttaa HTML:ää, vaan taulukoita, jotka renderöidään myöhemmin. Kaikenkaikkiaan sivun rakenteen ja HTML:n muokkaamisen tulisi olla nyt helpommin hallittavissa, koska renderöinti tapahtuu aina vasta viime hetkellä.\n\n\tSkaalautuvuudesta on puhuttu myös paljon, sillä Drupal 7:n tulisi nyt oikeasti skaalautua maailmanluokan sivustoihin. Skaalautuvuuteen liittyvistä erityishaasteista minulla ei juurikaan ole omakohtaisia kokemuksia, mutta toivottavasti tähän mielenkiintoiseen aihepiiriin pääsen joskus tulevaisuudessa perehtymään.\n\n\tMuista uudistuksista voisi mainita tuen semanttiselle webille RDFa:n muodossa sekä mukana tulevat tuoreimmat versiot jQuerysta (1.4) ja jQuery UI:sta (1.8).\n\n\t\n\n\tItse olen tyytyväinen Drupal 7:n esittelemiin uudistuksiin. Monia isoja ja pieniä puutteita on korjattu ja varsinkin uusi theme-layer toivottavasti selkeyttää sivukohtaisten muokkausten tekemistä. \n\n\tTarkoituksenani on päivittää tämä sivusto mahdollisimman nopeasti seiskaversioon. Teeman päivittäminen on luonnollisesti suurin homma, jonka olenkin jo aloittanut. Myöskään kaikista tämän sivuston käyttämistä lisämoduuleista ei ole vielä yhteensopivia versioita: 13 moduulista yhdeksällä on vähintään aikainen kehitysversio tarjolla Drupal 7:lle. Kirjoitan todennäköisesti sivuston päivityksestä tarkemmin tulevissa kirjoituksissa.\n", "content_html": "\t2,5 vuoden kehityksen jälkeen Drupal 7:n ensimmäinen beta-versio julkaistiin 7.10.2010. Ennen betaa julkaistiin kaikkiaan seitsemän alpha-versiota. Ensimmäinen Release Candidate tullaan julkaisemaan, kun kaikki betassa olevat kriittiset bugit on korjattu.
\tDrupal 7:n julkaisu on venynyt suunnitellusta, sillä esimerkiksi Dries Buytaert itse arvioi 2009 tammikuussa, että Drupal 7 julkaistaisiin vielä saman vuoden loppuun mennessä. Tämän vuoden aikana betan julkaisua on viivästyttänyt käsittääkseni varsinkin 6- ja 7-versioiden väliseen päivitystoimintoon liittyvät haasteet.
\tUlospäin näkyvin uudistus on päivitetyt oletusteemat niin frontend- kuin admin-puolellakin. Uusi hallintapaneeli on paitsi huomattavasti miellyttävämmän näköinen, niin myös käytettävyydeltään parempi. Hallintapaneeli on myös nykyään oletuksena ns. overlay, eli se avautuu omaan “ikkunaansa” muokattavan sivun päälle. Overlayn kanssa oli alkuun huomattavia suorituskykyongelmia, mutta nyt homma näyttäisi pelaavan sutjakkaasti. En ole tosin vielä ihan vakuuttunut overlayn todellisesta hyödyllisyydestä.
\tHarmillisesti uutta sisältöä luodessa esikatselutoiminto käyttää edelleen admin-templatea. Jos siis haluaa tarkastella miltä kirjoitus näyttää frontend-muotoiluilla, niin node pitää tallentaa ensin julkaisemattomana. Käyhän se näinkin, mutta Wordpressin tapa käyttää esikatselussa frontend-teemaa on mielestäni käytettävyydeltään parempi.
\tModuulien päivittäminen onnistuu nykyisin myös suoraan hallintapaneelin kautta ilman, että käyttäjän tarvitsee käsin kopioida moduulin uutta versiota palvelimelle.
\tYksi tärkeimmistä uudistuksista on CCK-moduulin siirtyminen coreen kuvankäsittely-moduulien kera. Erilaisten kenttien lisääminen sisältötyyppeihin onnistuu siis jatkossa ilman erillisten moduulien asentamista. Myös luokittelutermeille on mahdollista luoda uusia kenttiä.
\tUusi tietokanta-layer on nyt PDO-pohjainen ja täysin abstrakti. Tietokantaa käytetään nyt hieman eri tavalla, jonka takia omien moduulien tietokantakyselyt tulee rakentaa uusiksi. Bob Marchman on kirjoittanut kaksi havainnollista blogikirjoitusta aiheesta: Drupal 6 vs Drupal 7 Database Primer Part 1 ja Part 2.
\tDrupal 7:ään on tullut paljon uusia hookkeja, ihan jo sen vuoksi, että vanhat $op-parametrin vastaan ottaneet hookit on pilkottu erillisiin hookkeihinsa. Esimerkiksi yleisen hook_nodeapi-hookin sijasta on nyt hook_node_insert, hook_node_load ja niin edelleen.
\tTervetullutta on myös uudistunut theme-layer, joka perustuu Form API:n tapaan niin sanottuihin “renderöinti-taulukoihin”, ks. Render Arrays in Drupal 7. Jos olet muokannut lomakkeita Drupal 6:ssa, niin olet huomannut, että lomakkeet rakentuvat taulukoista, jotka lopuksi renderöidään HTML:ksi. Drupal 7:ssa myös sivut rakentuvat vastaavista taulukoista, jotka vasta aivan lopuksi tulostetaan HTML:nä templaatissa render-funktion läpi ajettuna. Tämän pitäisi tuoda ratkaisu muun muassa ongelmaan, jossa haluttaisiin muokata HTML:ää, jonka moduuli on ehtinyt jo renderöimään. Jatkossa moduulien ei tulisi palauttaa HTML:ää, vaan taulukoita, jotka renderöidään myöhemmin. Kaikenkaikkiaan sivun rakenteen ja HTML:n muokkaamisen tulisi olla nyt helpommin hallittavissa, koska renderöinti tapahtuu aina vasta viime hetkellä.
\tSkaalautuvuudesta on puhuttu myös paljon, sillä Drupal 7:n tulisi nyt oikeasti skaalautua maailmanluokan sivustoihin. Skaalautuvuuteen liittyvistä erityishaasteista minulla ei juurikaan ole omakohtaisia kokemuksia, mutta toivottavasti tähän mielenkiintoiseen aihepiiriin pääsen joskus tulevaisuudessa perehtymään.
\tMuista uudistuksista voisi mainita tuen semanttiselle webille RDFa:n muodossa sekä mukana tulevat tuoreimmat versiot jQuerysta (1.4) ja jQuery UI:sta (1.8).
\t![\"Drupal](\"http://farm5.static.flickr.com/4106/5093646046_5f10a4a47a.jpg\")
\tItse olen tyytyväinen Drupal 7:n esittelemiin uudistuksiin. Monia isoja ja pieniä puutteita on korjattu ja varsinkin uusi theme-layer toivottavasti selkeyttää sivukohtaisten muokkausten tekemistä.
\tTarkoituksenani on päivittää tämä sivusto mahdollisimman nopeasti seiskaversioon. Teeman päivittäminen on luonnollisesti suurin homma, jonka olenkin jo aloittanut. Myöskään kaikista tämän sivuston käyttämistä lisämoduuleista ei ole vielä yhteensopivia versioita: 13 moduulista yhdeksällä on vähintään aikainen kehitysversio tarjolla Drupal 7:lle. Kirjoitan todennäköisesti sivuston päivityksestä tarkemmin tulevissa kirjoituksissa.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/10/18/drupal-7-ensimmainen-beta-versio-julkaistu", "date_published": "2010-10-18T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/09/27/vinyylien-digitointi", "title": "Vinyylien digitointi", "summary": "", "content_text": "\n\tAloitin hiljattain projektin, jota olen pyöritellyt mielessäni jo pidemmän aikaa: aion digitoida vinyylikokoelmani. \n\n\tDJ-soittelussa siirryin jo vuonna 2006 Serato Scratch Liven käyttäjäksi, jonka jälkeen vinyyleiden ostaminen on jäänyt liiankin harvinaiseksi huviksi. Jo tuolloin oli harkinnassa levyjen digitointi, mutta nyt viimein olen siis aloittanut projektin. Ensimmäinen levy oli Luke Chablen Melburn / Into the Storm vuodelta 2004. \n\n\tEnnen aloittamista tuli hankkia laadukas äänirasia, sillä vuosikausia Seraton aikakoodilevyjä maksimipainoilla kyntäneet Stantonit eivät varsinaisesti hifiltä soundaa nykyisin. Päätin ostaa Gradon DJ200i -sarjan äänirasian, koska se on monesti todettu olevan äänenlaadultaan parhaimpia DJ-käyttöön tarkoitetuista äänirasioista. Digitoimiseen olisi toki voinut hommata ihan puhtaasti kuunteluun tarkoitetun askin, mutta päätin kuitenkin hommata äänirasian, joka soveltuu myös DJ-soittoon.\n\n\tAudacitylla äänittämisestä minulla on huonoja muistoja, varsinkin pidempien settien kanssa. Äänitysten käsittelyn olen kuitenkin yleensä hoitanut Audacityllä. Uusimmissa 1.3.x beta-versioissa tuntuisi onneksi olevan selvää kehitystä aikaisempaan: ohjelma tuntuu vakaalta, työkalut ovat kehittyneet ja OS X-yhteensopivuus on parantunut. Käyttöliittymä on tosin vieläkin hanurista OS X:llä. Esimerkiksi vaakascrollausta ei vieläkään tunnisteta, mikä on raivostuttavaa.\n\n\tItse prosessin päävaiheet ovat seuraavat:\n\n\tLevyn puhdistaminen\n\n\tLevy tulee harjata ennen äänitystä häiriöäänien minimoiseksi. Jotkut levyt voivat vaatia oikeaa pesua. Tässä vaiheessa myös etsitään levy Discogsista kataloginumeron perusteella. Levyyn mahdollisesti liittyviä käyttäjien kommentteja ja arvosteluita on mukava lukea äänittämisen yhteydessä. Lisäksi selviää, kuinka harvinainen levy on kyseessä. \n\n\tÄänitys Audacityllä\n\n\tLuodaan uusi projekti ja tallennetaan se omaan hakemistoonsa. Äänitän jokaisen biisin omana trackinaan. Äänitys mahdollisimman lujalla äänenvoimakkuudella. Labeleihin laitan biisien nimet, tätä tietoa ohjelma osaa höydyntää MP3-exportin yhteydessä.\n\n\tJälkikäsittely Audacityssä\n\n\tLeikataan biiseistä mahdolliset tyhjät pois alusta ja lopusta. Audacityssä on nykyisin Click Removal -toiminto, joka on tarkoitettu vinyyleille tyypillisten napsujen ja muiden häiriöäänien poistamiseen. Kokemusteni perusteella homma toimii välillä ihan hyvin, mutta monesti joutuu silti manuaalisesti poistamaan pahimpia rasahduksia. Jos Audacityssä on Show Clipping päällä, niin klippauskohdat näkyvät punaisella waveformeissa. Kun häiriöt on korjattu, niin nostetaan äänenvoimakkuutta Amplify-toiminolla (New Peak Amplitude: -0,1dB). Lopuksi tallennetaan biisit export-toiminolla 320kbps MP3:ksi. Ainakin toistaiseksi olen säilyttänyt Audacity-projektit kovalevyllä.\n\n\tArkistointi\n\n\tItunesiin lisätään MP3-tiedostot, joiden meta-tiedot täytetään mahdollisimman kattavasti. Itse täytän Discogisin tietoja hyödyntäen ainakin seuraavat tagit: artisti, julkaisun nimi, vuosi ja genre. Kommenttikenttään laitan levy-yhtiön nimen, kataloginumeron ja digitoinnin päivämäärän. Kansikuvan lisään myös, missä auttaa paljon, että Discogista löytyy levyistä yleensä myös kansikuvat.\n\n\tViimeistään tässä vaiheessa levy tulee myös lisättyä omaan kokoelmaan Discogsissa. Jostain ihmeen en aikoinaan alkanut syöttämään levyjä Discogsin tietokantaan, joten nyt samalla tulee tämäkin työ tehtyä.\n\n\t\n\n\tProsessi tulee varmasti vielä elämään tässä projektin aikana.\n\n\tKertakaikkiaan hieno fiilis pitkästä aikaa uppoutua levyjen pariin. Lasi punaviiniä ja tunnelmallisesti rahisevat vinyylit - mainio tapa viettää aikaa pimenevässä syysillassa. \n\n\tEnsimmäiset 14 levyä on digitoitu, vielä satoja edessä.\n", "content_html": "\tAloitin hiljattain projektin, jota olen pyöritellyt mielessäni jo pidemmän aikaa: aion digitoida vinyylikokoelmani.
\tDJ-soittelussa siirryin jo vuonna 2006 Serato Scratch Liven käyttäjäksi, jonka jälkeen vinyyleiden ostaminen on jäänyt liiankin harvinaiseksi huviksi. Jo tuolloin oli harkinnassa levyjen digitointi, mutta nyt viimein olen siis aloittanut projektin. Ensimmäinen levy oli Luke Chablen Melburn / Into the Storm vuodelta 2004.
\tEnnen aloittamista tuli hankkia laadukas äänirasia, sillä vuosikausia Seraton aikakoodilevyjä maksimipainoilla kyntäneet Stantonit eivät varsinaisesti hifiltä soundaa nykyisin. Päätin ostaa Gradon DJ200i -sarjan äänirasian, koska se on monesti todettu olevan äänenlaadultaan parhaimpia DJ-käyttöön tarkoitetuista äänirasioista. Digitoimiseen olisi toki voinut hommata ihan puhtaasti kuunteluun tarkoitetun askin, mutta päätin kuitenkin hommata äänirasian, joka soveltuu myös DJ-soittoon.
\tAudacitylla äänittämisestä minulla on huonoja muistoja, varsinkin pidempien settien kanssa. Äänitysten käsittelyn olen kuitenkin yleensä hoitanut Audacityllä. Uusimmissa 1.3.x beta-versioissa tuntuisi onneksi olevan selvää kehitystä aikaisempaan: ohjelma tuntuu vakaalta, työkalut ovat kehittyneet ja OS X-yhteensopivuus on parantunut. Käyttöliittymä on tosin vieläkin hanurista OS X:llä. Esimerkiksi vaakascrollausta ei vieläkään tunnisteta, mikä on raivostuttavaa.
\tItse prosessin päävaiheet ovat seuraavat:
\tLevy tulee harjata ennen äänitystä häiriöäänien minimoiseksi. Jotkut levyt voivat vaatia oikeaa pesua. Tässä vaiheessa myös etsitään levy Discogsista kataloginumeron perusteella. Levyyn mahdollisesti liittyviä käyttäjien kommentteja ja arvosteluita on mukava lukea äänittämisen yhteydessä. Lisäksi selviää, kuinka harvinainen levy on kyseessä.
\tLuodaan uusi projekti ja tallennetaan se omaan hakemistoonsa. Äänitän jokaisen biisin omana trackinaan. Äänitys mahdollisimman lujalla äänenvoimakkuudella. Labeleihin laitan biisien nimet, tätä tietoa ohjelma osaa höydyntää MP3-exportin yhteydessä.
\tLeikataan biiseistä mahdolliset tyhjät pois alusta ja lopusta. Audacityssä on nykyisin Click Removal -toiminto, joka on tarkoitettu vinyyleille tyypillisten napsujen ja muiden häiriöäänien poistamiseen. Kokemusteni perusteella homma toimii välillä ihan hyvin, mutta monesti joutuu silti manuaalisesti poistamaan pahimpia rasahduksia. Jos Audacityssä on Show Clipping päällä, niin klippauskohdat näkyvät punaisella waveformeissa. Kun häiriöt on korjattu, niin nostetaan äänenvoimakkuutta Amplify-toiminolla (New Peak Amplitude: -0,1dB). Lopuksi tallennetaan biisit export-toiminolla 320kbps MP3:ksi. Ainakin toistaiseksi olen säilyttänyt Audacity-projektit kovalevyllä.
\tItunesiin lisätään MP3-tiedostot, joiden meta-tiedot täytetään mahdollisimman kattavasti. Itse täytän Discogisin tietoja hyödyntäen ainakin seuraavat tagit: artisti, julkaisun nimi, vuosi ja genre. Kommenttikenttään laitan levy-yhtiön nimen, kataloginumeron ja digitoinnin päivämäärän. Kansikuvan lisään myös, missä auttaa paljon, että Discogista löytyy levyistä yleensä myös kansikuvat.
\tViimeistään tässä vaiheessa levy tulee myös lisättyä omaan kokoelmaan Discogsissa. Jostain ihmeen en aikoinaan alkanut syöttämään levyjä Discogsin tietokantaan, joten nyt samalla tulee tämäkin työ tehtyä.
\t![\"vinyyleitä_cropped\"](\"http://farm5.static.flickr.com/4107/5029610745_d00984f79b.jpg\")
\tProsessi tulee varmasti vielä elämään tässä projektin aikana.
\tKertakaikkiaan hieno fiilis pitkästä aikaa uppoutua levyjen pariin. Lasi punaviiniä ja tunnelmallisesti rahisevat vinyylit - mainio tapa viettää aikaa pimenevässä syysillassa.
\tEnsimmäiset 14 levyä on digitoitu, vielä satoja edessä.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/09/27/vinyylien-digitointi", "date_published": "2010-09-27T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/09/23/vuokraisitko-e-kirjan", "title": "Vuokraisitko e-kirjan?", "summary": "", "content_text": "\n\tSuuret levy-yhtiöt oppivat kantapään kautta, lukuisien kalliiden ja turhien DRM-virityksien jälkeen, että on parasta myydä musiikki ilman suojauksia, jolloin asiakkaat saavat itse päättää, mitä päätelaitteita käyttävät kuuntelemiseen.\n\n\tOn ollut tuskallista seurata, kuinka elokuvateollisuus ja kirjakaupat tuntuvat tekevän samat virheet kuin musiikkimaailma. Rajoitetaan sisällön käyttöä kopiosuojauksilla ja yritetään sitoa asiakkaat tiettyyn palveluun tai päätelaitteeseen.\n\n\tToisaalta aivan viime vuodet ovat osoittaneet, että ihmiset alkavat olemaan valmiita vuokraamaan sisältöä sen omistamisen sijasta. Tällöin myöskään tiettyyn palveluun sitominen ei ole niin suuri ongelma, koska palveluiden ideana on, että mediasisältö on pilvessä. Esimerkiksi Spotify on musiikkipalvelu, jossa kympin kuukausimaksulla saa kuunnella rajattomasti musiikkia todella laajasta kokoelmasta. Kun musiikki on kuunneltavissa millä tahansa tietokoneella sekä mobiililaitteilla, ei normikuuntelijalla ole enää mitään tarvetta omistaa MP3-tiedostoa biisistä.\n\n\tLasken Spotifyn toimintamallin samaan sarjaan muiden vuokrausmallien kanssa, vaikka Spotifyssa on käytössä harvinaisempi - mutta musiikkimaailmassa yleistyvä - malli, jossa yhtä maksua vastaan on kuunneltavissa palvelun koko musiikkikatalogi. Monissa muissa palveluissa käyttäjä maksaa yksittäisten nimikkeiden vuokraamisesta, esimerkiksi elokuvista. Yhdistävä tekijä on kuitenkin se, että sisältö striimataan pilvestä käyttäjälle.\n\n\tElokuvat, TV-sarjat ja kirjat eroavat musiikista siinä, että ne ovat yleensä aika kertakäyttöistä tavaraa. Kuinka monta romaania olet lukenut moneen otteeseen? Oletko katsonut jonkun TV-sarjan useasti? Tämän vuoksi en oikein usko, että Spotifyn tyylinen all-you-can-eat -malli yleistyisi muualla kuin musiikin jakelussa.\n\n\tVuokraamisessa - kuten muussakin digijakelussa - hinnoittelu on tärkeässä roolissa. Jos TV-sarjan tuotantokauden vuokraaminen maksaa kaksi kertaa enemmän kuin DVD-boksi Anttilassa, niin eihän kukaan silloin halua vuokrata.\n\n\tElokuvaa tai kirjaa en aio digimuodossa ostaa ennen kuin sisältö tarjotaan standardissa formaatissa, jolloin voin varmistua, että ne ovat 10 vuoden päästäkin katsottavissa/luettavissa. Sen sijaan olisin saman tien valmis maksamaan kohtuullisen hinnan näiden vuokraamisesta, vaikka se vaatisikin minua käyttämään tietyn valmistajan päätelaitetta. Käsittääkseni mikään suurempi toimija ei tarjoa e-kirjojen vuokraamista. Miksi näin? Jos elokuvia vuokrataan, niin miksei kirjojakin?\n\n\tMenneeseen maailmaan jumittuneet, maakohtaiset tekijänoikeudet lisäävät vielä omat mutkansa digitaalisen jakelun yleistymiseen. Odotan edelleen, että pääsisin vuokraamaan TV-sarjojen jaksoja iTunes Storesta. Jenkeissä tämä on ollut mahdollista vuodesta 2008, kenties 2015 mennessä Suomessakin?\n", "content_html": "\tSuuret levy-yhtiöt oppivat kantapään kautta, lukuisien kalliiden ja turhien DRM-virityksien jälkeen, että on parasta myydä musiikki ilman suojauksia, jolloin asiakkaat saavat itse päättää, mitä päätelaitteita käyttävät kuuntelemiseen.
\tOn ollut tuskallista seurata, kuinka elokuvateollisuus ja kirjakaupat tuntuvat tekevän samat virheet kuin musiikkimaailma. Rajoitetaan sisällön käyttöä kopiosuojauksilla ja yritetään sitoa asiakkaat tiettyyn palveluun tai päätelaitteeseen.
\tToisaalta aivan viime vuodet ovat osoittaneet, että ihmiset alkavat olemaan valmiita vuokraamaan sisältöä sen omistamisen sijasta. Tällöin myöskään tiettyyn palveluun sitominen ei ole niin suuri ongelma, koska palveluiden ideana on, että mediasisältö on pilvessä. Esimerkiksi Spotify on musiikkipalvelu, jossa kympin kuukausimaksulla saa kuunnella rajattomasti musiikkia todella laajasta kokoelmasta. Kun musiikki on kuunneltavissa millä tahansa tietokoneella sekä mobiililaitteilla, ei normikuuntelijalla ole enää mitään tarvetta omistaa MP3-tiedostoa biisistä.
\tLasken Spotifyn toimintamallin samaan sarjaan muiden vuokrausmallien kanssa, vaikka Spotifyssa on käytössä harvinaisempi - mutta musiikkimaailmassa yleistyvä - malli, jossa yhtä maksua vastaan on kuunneltavissa palvelun koko musiikkikatalogi. Monissa muissa palveluissa käyttäjä maksaa yksittäisten nimikkeiden vuokraamisesta, esimerkiksi elokuvista. Yhdistävä tekijä on kuitenkin se, että sisältö striimataan pilvestä käyttäjälle.
\tElokuvat, TV-sarjat ja kirjat eroavat musiikista siinä, että ne ovat yleensä aika kertakäyttöistä tavaraa. Kuinka monta romaania olet lukenut moneen otteeseen? Oletko katsonut jonkun TV-sarjan useasti? Tämän vuoksi en oikein usko, että Spotifyn tyylinen all-you-can-eat -malli yleistyisi muualla kuin musiikin jakelussa.
\tVuokraamisessa - kuten muussakin digijakelussa - hinnoittelu on tärkeässä roolissa. Jos TV-sarjan tuotantokauden vuokraaminen maksaa kaksi kertaa enemmän kuin DVD-boksi Anttilassa, niin eihän kukaan silloin halua vuokrata.
\tElokuvaa tai kirjaa en aio digimuodossa ostaa ennen kuin sisältö tarjotaan standardissa formaatissa, jolloin voin varmistua, että ne ovat 10 vuoden päästäkin katsottavissa/luettavissa. Sen sijaan olisin saman tien valmis maksamaan kohtuullisen hinnan näiden vuokraamisesta, vaikka se vaatisikin minua käyttämään tietyn valmistajan päätelaitetta. Käsittääkseni mikään suurempi toimija ei tarjoa e-kirjojen vuokraamista. Miksi näin? Jos elokuvia vuokrataan, niin miksei kirjojakin?
\tMenneeseen maailmaan jumittuneet, maakohtaiset tekijänoikeudet lisäävät vielä omat mutkansa digitaalisen jakelun yleistymiseen. Odotan edelleen, että pääsisin vuokraamaan TV-sarjojen jaksoja iTunes Storesta. Jenkeissä tämä on ollut mahdollista vuodesta 2008, kenties 2015 mennessä Suomessakin?
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/09/23/vuokraisitko-e-kirjan", "date_published": "2010-09-23T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/09/02/drupal-views-how-to-add-a-wrapper-around-two-fields-using-replacement-patterns", "title": "Drupal + Views: How to add a wrapper around two fields using replacement patterns", "summary": "", "content_text": "Views must be one of the most used contributed module for Drupal. It’s kind of a SQL query builder that allows you to make various kinds of listings of your data. For example, a list of the most recent blog posts is really easy to build with Views. You can select whether the rows are printed as a table, a list or just a bunch of divs/spans after each other. When it comes to markup of individual fields, things can get a little bit trickier. To make CSS styling more easier it helps to have a wrapper element around the fields. Usually this is when you want to float a group of elements correctly. Let's say that for each row we have three fields called field_1, field_2 and field_3. By default, the view style is unformatted and each field has a div-wrapper around it:\n\n\n<div class=\"views-row views-row-1 views-row-odd views-row-first views-row-last\">\n <div class=\"views-field-field-1-value\">\n <span class=\"field-content\">Field 1 content</span>\n </div>\n <div class=\"views-field-field-2-value\">\n <span class=\"field-content\">Field 2 content</span>\n </div>\n <div class=\"views-field-field-3-value\">\n <span class=\"field-content\">Field 3 content</span>\n </div>\n</div>\n\n\nWe would like to have a wrapper element around the field_2 and field_3. How can we achieve this? We could play with the template files, but many times I find it more straightforward to use replacement patterns, also known as tokens. Select field_3 and click Rewrite the output of this field. Now you can see the replacement patterns that are available for use: Remember that there are tokens only for fields that are displayed before this field! If you go to look tokens available for field_2, there isn’t a token for field_3. This is really important and may be a bit confusing in the beginning. Use the field rearrange feature if needed. So, now that we have selected the field_3, we can use all the tokens and rewrite the output as we like. I’m just going to add a new div with class “wrapper” around the fields:\n\n\n<div class=\"wrapper\">\n <div class=\"views-field-field-2-value\">\n <span class=\"field-content\">[field_2_value]</span>\n </div>\n <div class=\"views-field-field-3-value\">\n <span class=\"field-content\">[field_3_value]</span>\n </div>\n</div>\n\n\nI want to avoid outputting field_2 twice. So click field_2 and check Exclude from display. After this we can see the final output with a nice wrapper around field_2 and field_3:\n\n\n<div class=\"views-field-nid\">\n <span class=\"views-field-field-1-value\">Field 1 content</span>\n</div>\n<div class=\"views-field-type\">\n <div class=\"wrapper\">\n <div class=\"views-field-field-2-value\">\n <span class=\"field-content\">\n <span class=\"field-content\">Field 2 content</span>\n </span>\n </div>\n <div class=\"views-field-field-3-value\">\n <span class=\"field-content\">\n <span class=\"field-content\">Field 3 content</span>\n </span>\n </div>\n </div>\n</div>\n\n\nWith this method you have almost full control over your markup and you don’t need to modify any template files. Just exclude all fields from display (not the last one, of course) and rewrite the output of last field using tokens. This example has been tested with Drupal 6.19 and Views 6.x-2.11.\n", "content_html": "Views must be one of the most used contributed module for Drupal. It’s kind of a SQL query builder that allows you to make various kinds of listings of your data. For example, a list of the most recent blog posts is really easy to build with Views. You can select whether the rows are printed as a table, a list or just a bunch of divs/spans after each other. When it comes to markup of individual fields, things can get a little bit trickier. To make CSS styling more easier it helps to have a wrapper element around the fields. Usually this is when you want to float a group of elements correctly. Let's say that for each row we have three fields called field_1, field_2 and field_3. By default, the view style is unformatted and each field has a div-wrapper around it:
<div class=\"views-row views-row-1 views-row-odd views-row-first views-row-last\"> <div class=\"views-field-field-1-value\"> <span class=\"field-content\">Field 1 content</span> </div> <div class=\"views-field-field-2-value\"> <span class=\"field-content\">Field 2 content</span> </div> <div class=\"views-field-field-3-value\"> <span class=\"field-content\">Field 3 content</span> </div></div>
We would like to have a wrapper element around the field_2 and field_3. How can we achieve this? We could play with the template files, but many times I find it more straightforward to use replacement patterns, also known as tokens. Select field_3 and click Rewrite the output of this field. Now you can see the replacement patterns that are available for use: ![\"Drupal-Views-rewrite-output\"](\"http://farm5.static.flickr.com/4115/4951385296_6bc76e24df.jpg\")
Remember that there are tokens only for fields that are displayed before this field! If you go to look tokens available for field_2, there isn’t a token for field_3. This is really important and may be a bit confusing in the beginning. Use the field rearrange feature if needed. So, now that we have selected the field_3, we can use all the tokens and rewrite the output as we like. I’m just going to add a new div with class “wrapper” around the fields:
<div class=\"wrapper\"> <div class=\"views-field-field-2-value\"> <span class=\"field-content\">[field_2_value]</span> </div> <div class=\"views-field-field-3-value\"> <span class=\"field-content\">[field_3_value]</span> </div></div>
I want to avoid outputting field_2 twice. So click field_2 and check Exclude from display. After this we can see the final output with a nice wrapper around field_2 and field_3:
<div class=\"views-field-nid\"> <span class=\"views-field-field-1-value\">Field 1 content</span></div><div class=\"views-field-type\"> <div class=\"wrapper\"> <div class=\"views-field-field-2-value\"> <span class=\"field-content\"> <span class=\"field-content\">Field 2 content</span> </span> </div> <div class=\"views-field-field-3-value\"> <span class=\"field-content\"> <span class=\"field-content\">Field 3 content</span> </span> </div> </div></div>
With this method you have almost full control over your markup and you don’t need to modify any template files. Just exclude all fields from display (not the last one, of course) and rewrite the output of last field using tokens. This example has been tested with Drupal 6.19 and Views 6.x-2.11.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/09/02/drupal-views-how-to-add-a-wrapper-around-two-fields-using-replacement-patterns", "date_published": "2010-09-02T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/08/05/taman-sivuston-rakentaminen-drupalilla", "title": "Tämän sivuston rakentaminen Drupalilla", "summary": "", "content_text": "\n\tNyt kun blogini on jokusen kuukauden ollut linjoilla, niin voisin kertoa hieman sivuston syntymisestä tekniseltä kantilta. \n\n\tTämä oma sivustoni on selkeästi blogi, joten alustaksi Wordpress olisi ollut standardi-valinta, mutta olen viime aikoina tehnyt paljon töitä Drupalin parissa ja halusin osaltaan syventää tietämystäni rakentamalla omatkin sivut Drupalin päälle.\n\n\tJos blogin pystyttäminen on päätarkoitus, niin Drupal voi olla järkytys verrattuna vaikka edellä mainittuun Wordpressiin. Hallintapaneelin käyttöliittymä on ruma ja vanhanaikaisen näköinen, eikä esimerkiksi WYSIWYG-editoreista ole pakasta vedettynä tietoakaan. \n\n\tOnkin syytä tiedostaa, että oli sivusto millainen tahansa, niin pelkillä core-moduuleilla ei selviä oikeastaan koskaan. Käsittääkseni Drupalin kehitys on entistä enemmän menossa suuntaan, jossa vakiona mukana tulevien moduulien määrä on mahdollisimman pieni, mutta järjestelmästä olisi saatavilla eri tarkoituksiin räätälöityjä distribuutioita tarpeellisin lisämoduulein varustettuina.\n\n\tAlusta lähtien oli selvää, että valmiiden teemojen sijasta ulkoasun täytyisi olla omaa tekoa. Omat Photoshop-taitoni eivät häikäise, mutta onneksi samassa taloudessa asuu graafisen alan ammattilainen, joten toiveideni mukainen leiska saatiin aikaiseksi. Halusin hyödyntää HTML5:sta ja varsinkin CSS3:sta sivuston taittoa tehdessä, mikä olikin oikein rentouttavaa, kun kerrankin ei tarvinnut välittää vanhemmista IE-selaimista. Suosittelen.\n\n\tKirjoitin HTML:n ja CSS:n aika pitkälti valmiiksi ennen kuin päätin ottaa Drupalin alustaksi. Tämä on aivan väärä tapa toimia, sillä Drupal tarjoaa HTML-merkkauksen, jolloin teeman tekeminen on CSS-muotoilujen tekemistä ja tarvittaessa HTML-merkkauksen muuttamista joko templaatti-tiedostojen tai teemoittamiseen liittyvien preprocess-funktioiden avulla.\n\n\tPerusajatus Drupalin teemojen tekemisessä avautuu varsin nopeasti, mutta jos tarvitsee muuttaa vaikka yksittäisen lomakekentän HTML-merkkausta, niin HTML:n alkulähteen selvittäminen on varsinkin alussa hieman vaikeaa. Drupal-saitteja enemmän tehdessä tämä kuitenkin helpottuu.\n\n\tAlkuun Drupalin välimuisti aiheutti turhaa ihmettelyä, kun tehdyt muutokset eivät tuntuneet toimivan. Vaikka Drupalin cachen laittaa pois päältä hallintapaneelista, niin se ei kuitenkaan ihan täysin poista sitä käytöstä. Cache on onneksi mahdollista kytkeä kokonaan pois käytöstä parilla puukotuksella development-vaihetta ajatellen, mutta tällä saattaa olla yllättäviä vaikutuksia esimerkiksi lomakkeiden kanssa. Jos jokin toimii hassusti, tyhjennä aina ensin cache.\n\n\tDrupalissa on käsittääkseni alunperin ollut ajatuksena, että erillistä hallintapaneelin teemaa ei ole, vaan frontend- ja admin-puoli käyttävät samaa teemaa. Yleensä kuitenkin käytetään eri teemoja, mutta Drupalissa tämä erottelu on vielä hieman puolitiessä, sillä esimerkiksi sisältönoodin poistamisen varmistaminen tapahtuu frontend-teemalla, samoin noodin versiohistorian tarkastelu. Omassa käytössä tämä ei niinkään haittaa, mutta asiakasprojekteissa tällaiset outoudet aiheuttavat turhaa lisätyötä.\n\n\tDrupalissa näkyy, että kehityksen aikana tärkeänä käyttökohteena on nähty yhteisölliset sivustot. Tämä on syytä muistaa vaikkapa moduulien konfigurointia ihmetellessä. Esimerkiksi itselläni oli alkuun hieman vaikea hahmottaa Twitter-moduulin konffausta, koska moduuli mahdollistaa oman Twitter-blockin esittämisen kullekin rekisteröityneelle käyttäjälle, jolloin asetuksia voi muuttaa useasta paikasta.\n\n\tDrupalin vahvuus on laaja valikoima erilaisia valmiita moduuleita, joilla pystyy rakentamaan varsin suuria järjestelmiä hyvin vähäisellä koodauksen tarpeella. Välillä suorastaan hämmästyttää, kuinka monipuolisiin tarpeisiin jo pelkästään CKK-, Views- ja imagecache-moduulit riittävät. Näillä moduuleilla voidaan rakentaa monipuolisesti uusia sisältötyyppejä (Content Type), luoda niistä erilaisia näkymiä ja listauksia sekä käsitellä liitettyjä kuvia mm. muuttamalla kokoa ja rajaamalla. Kaikki tämä ilman, että tarvitsee kirjoittaa riviäkään koodia.\n\n\tToisaalta sitten, kun Drupalin kanssa tarvitsee alkaa koodaamaan, niin varsinkin alussa on helposti hieman hukassa, miten asiat tulisi tehtyä oikein, \"the Drupal Way\". \n\n\tVaikka Drupalin kanssa on ollut tuskaisiakin hetkiä, niin mielestäni järjestelmä on kuitenkin suosionsa ansainnut. Odotan mielenkiinnolla tulevaa Drupal 7:aa, jossa CKK-moduuli on integroitu kiinteäksi osaksi Drupalia ja hallintapaneelin käyttöliittymä on uudistettu.\n", "content_html": "\tNyt kun blogini on jokusen kuukauden ollut linjoilla, niin voisin kertoa hieman sivuston syntymisestä tekniseltä kantilta.
\tTämä oma sivustoni on selkeästi blogi, joten alustaksi Wordpress olisi ollut standardi-valinta, mutta olen viime aikoina tehnyt paljon töitä Drupalin parissa ja halusin osaltaan syventää tietämystäni rakentamalla omatkin sivut Drupalin päälle.
\tJos blogin pystyttäminen on päätarkoitus, niin Drupal voi olla järkytys verrattuna vaikka edellä mainittuun Wordpressiin. Hallintapaneelin käyttöliittymä on ruma ja vanhanaikaisen näköinen, eikä esimerkiksi WYSIWYG-editoreista ole pakasta vedettynä tietoakaan.
\tOnkin syytä tiedostaa, että oli sivusto millainen tahansa, niin pelkillä core-moduuleilla ei selviä oikeastaan koskaan. Käsittääkseni Drupalin kehitys on entistä enemmän menossa suuntaan, jossa vakiona mukana tulevien moduulien määrä on mahdollisimman pieni, mutta järjestelmästä olisi saatavilla eri tarkoituksiin räätälöityjä distribuutioita tarpeellisin lisämoduulein varustettuina.
\tAlusta lähtien oli selvää, että valmiiden teemojen sijasta ulkoasun täytyisi olla omaa tekoa. Omat Photoshop-taitoni eivät häikäise, mutta onneksi samassa taloudessa asuu graafisen alan ammattilainen, joten toiveideni mukainen leiska saatiin aikaiseksi. Halusin hyödyntää HTML5:sta ja varsinkin CSS3:sta sivuston taittoa tehdessä, mikä olikin oikein rentouttavaa, kun kerrankin ei tarvinnut välittää vanhemmista IE-selaimista. Suosittelen.
\tKirjoitin HTML:n ja CSS:n aika pitkälti valmiiksi ennen kuin päätin ottaa Drupalin alustaksi. Tämä on aivan väärä tapa toimia, sillä Drupal tarjoaa HTML-merkkauksen, jolloin teeman tekeminen on CSS-muotoilujen tekemistä ja tarvittaessa HTML-merkkauksen muuttamista joko templaatti-tiedostojen tai teemoittamiseen liittyvien preprocess-funktioiden avulla.
\tPerusajatus Drupalin teemojen tekemisessä avautuu varsin nopeasti, mutta jos tarvitsee muuttaa vaikka yksittäisen lomakekentän HTML-merkkausta, niin HTML:n alkulähteen selvittäminen on varsinkin alussa hieman vaikeaa. Drupal-saitteja enemmän tehdessä tämä kuitenkin helpottuu.
\tAlkuun Drupalin välimuisti aiheutti turhaa ihmettelyä, kun tehdyt muutokset eivät tuntuneet toimivan. Vaikka Drupalin cachen laittaa pois päältä hallintapaneelista, niin se ei kuitenkaan ihan täysin poista sitä käytöstä. Cache on onneksi mahdollista kytkeä kokonaan pois käytöstä parilla puukotuksella development-vaihetta ajatellen, mutta tällä saattaa olla yllättäviä vaikutuksia esimerkiksi lomakkeiden kanssa. Jos jokin toimii hassusti, tyhjennä aina ensin cache.
\tDrupalissa on käsittääkseni alunperin ollut ajatuksena, että erillistä hallintapaneelin teemaa ei ole, vaan frontend- ja admin-puoli käyttävät samaa teemaa. Yleensä kuitenkin käytetään eri teemoja, mutta Drupalissa tämä erottelu on vielä hieman puolitiessä, sillä esimerkiksi sisältönoodin poistamisen varmistaminen tapahtuu frontend-teemalla, samoin noodin versiohistorian tarkastelu. Omassa käytössä tämä ei niinkään haittaa, mutta asiakasprojekteissa tällaiset outoudet aiheuttavat turhaa lisätyötä.
\tDrupalissa näkyy, että kehityksen aikana tärkeänä käyttökohteena on nähty yhteisölliset sivustot. Tämä on syytä muistaa vaikkapa moduulien konfigurointia ihmetellessä. Esimerkiksi itselläni oli alkuun hieman vaikea hahmottaa Twitter-moduulin konffausta, koska moduuli mahdollistaa oman Twitter-blockin esittämisen kullekin rekisteröityneelle käyttäjälle, jolloin asetuksia voi muuttaa useasta paikasta.
\tDrupalin vahvuus on laaja valikoima erilaisia valmiita moduuleita, joilla pystyy rakentamaan varsin suuria järjestelmiä hyvin vähäisellä koodauksen tarpeella. Välillä suorastaan hämmästyttää, kuinka monipuolisiin tarpeisiin jo pelkästään CKK-, Views- ja imagecache-moduulit riittävät. Näillä moduuleilla voidaan rakentaa monipuolisesti uusia sisältötyyppejä (Content Type), luoda niistä erilaisia näkymiä ja listauksia sekä käsitellä liitettyjä kuvia mm. muuttamalla kokoa ja rajaamalla. Kaikki tämä ilman, että tarvitsee kirjoittaa riviäkään koodia.
\tToisaalta sitten, kun Drupalin kanssa tarvitsee alkaa koodaamaan, niin varsinkin alussa on helposti hieman hukassa, miten asiat tulisi tehtyä oikein, \"the Drupal Way\".
\tVaikka Drupalin kanssa on ollut tuskaisiakin hetkiä, niin mielestäni järjestelmä on kuitenkin suosionsa ansainnut. Odotan mielenkiinnolla tulevaa Drupal 7:aa, jossa CKK-moduuli on integroitu kiinteäksi osaksi Drupalia ja hallintapaneelin käyttöliittymä on uudistettu.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/08/05/taman-sivuston-rakentaminen-drupalilla", "date_published": "2010-08-05T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/07/02/loma", "title": "Loma.", "summary": "", "content_text": "\n\t\n", "content_html": "\t
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/07/02/loma", "date_published": "2010-07-02T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/06/13/vuvuzelat-pilaavat-mm-tunnelman", "title": "Vuvuzelat pilaavat MM-tunnelman", "summary": "", "content_text": "\n\tSiinä missä nuorena heräsin aamuviideltä katsomaan Mika Häkkisen ajoa formuloissa tai miesten 50 kilometrin hiihtoa Naganon olympilaisissa, niin nykyään en juurikaan seuraa urheilua. \n\n\tPoikkeuksen muodostavat kuitenkin jalkapallon arvoturnaukset, joiden aikana löydän itseni kerta toisensa jälkeen katsomassa matseja, oli vastakkain sitten mitkä maat tahansa. Jalkapallon MM-turnauksessa on jotain ainutlaatuista, joka saa tällaisen jalkapalloa koskaan harrastamattomankin innostumaan. \n\n\tTällä kertaa MM-turnaus järjestetään Etelä-Afrikassa. Sikäläiseen jalkapallokulttuuriin kuuluvat vuvuzelat: noin metrin mittaiset torvet, joista lähtee hyvin voimakas, ampiaisparvea muistuttava ääni. Vuvuzeloja on stadioneilla todella paljon, sillä niiden surina peittää alleen kaiken muun yleisön äänehdinnän TV-lähetyksissä. Pahinta näissä torvissa on, että ne soivat jatkuvasti, riippumatta kentän tapahtumista ja jopa kansallislaulujen aikana. \n\n\tPelin tapahtumien mukaan elävällä yleisöllä on suuri merkitys pelien tunnelman kannalta. Kannatuslaulut, huokaukset tolppalaukauksen jälkeen, hiljaisuus pelin laahatessa ja valtava kohina huippuhetkillä ovat kaikki asioita, jotka nyt jäävät monotonisen surinan takia kokematta. \n\n\tEnnen turnausta vuvuzelojen kieltäminen oli harkinnassa, mutta ne päätettiin lopulta sallia. Parin pelipäivän jälkeen keskustelu kiellosta on kuitenkin jälleen herännyt, enkä voi muuta kuin toivoa, että jatkossa torvet jäävät stadionin portille.\n", "content_html": "\tSiinä missä nuorena heräsin aamuviideltä katsomaan Mika Häkkisen ajoa formuloissa tai miesten 50 kilometrin hiihtoa Naganon olympilaisissa, niin nykyään en juurikaan seuraa urheilua.
\tPoikkeuksen muodostavat kuitenkin jalkapallon arvoturnaukset, joiden aikana löydän itseni kerta toisensa jälkeen katsomassa matseja, oli vastakkain sitten mitkä maat tahansa. Jalkapallon MM-turnauksessa on jotain ainutlaatuista, joka saa tällaisen jalkapalloa koskaan harrastamattomankin innostumaan.
\tTällä kertaa MM-turnaus järjestetään Etelä-Afrikassa. Sikäläiseen jalkapallokulttuuriin kuuluvat vuvuzelat: noin metrin mittaiset torvet, joista lähtee hyvin voimakas, ampiaisparvea muistuttava ääni. Vuvuzeloja on stadioneilla todella paljon, sillä niiden surina peittää alleen kaiken muun yleisön äänehdinnän TV-lähetyksissä. Pahinta näissä torvissa on, että ne soivat jatkuvasti, riippumatta kentän tapahtumista ja jopa kansallislaulujen aikana.
\tPelin tapahtumien mukaan elävällä yleisöllä on suuri merkitys pelien tunnelman kannalta. Kannatuslaulut, huokaukset tolppalaukauksen jälkeen, hiljaisuus pelin laahatessa ja valtava kohina huippuhetkillä ovat kaikki asioita, jotka nyt jäävät monotonisen surinan takia kokematta.
\tEnnen turnausta vuvuzelojen kieltäminen oli harkinnassa, mutta ne päätettiin lopulta sallia. Parin pelipäivän jälkeen keskustelu kiellosta on kuitenkin jälleen herännyt, enkä voi muuta kuin toivoa, että jatkossa torvet jäävät stadionin portille.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/06/13/vuvuzelat-pilaavat-mm-tunnelman", "date_published": "2010-06-13T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/06/03/pelien-ladattava-lisasisalto", "title": "Pelien ladattava lisäsisältö", "summary": "", "content_text": "\n\tYksi pelibisneksen huomattavia trendejä on ladattavan lisäsisällön (Downloadable Content, DLC) tarjonnan kasvaminen. DLC:tä on monenlaista: uusia kenttiä, ratoja, tehtäviä, aseita, varusteita, avatarille vaatteita ja niin edelleen. Sisällön laatu, määrä ja hinta vaihtelevat paljon. Halvoilla lisä-armoreilla niistetään tosifaneilta parit lisäeurot, kun taas esimerkiksi Dragon Age: Origins -pelin Awakening -laajennus tarjoaa kuulemma tuoretta pelattavaa kokonaisen pelin edestä.\n\n\tPelintekijät eivät saa latiakaan käytettyjen pelien kaupasta, joten on hyvin yleistä tarjota ilmaista DLC:tä pelinsä uutena ostaville pelaajille. Esimerkiksi uutena ostetun Alan Waken mukana tulee koodi, jolla ensimmäinen lisäepisodi on mahdollista ladata ilmaiseksi, kun muut joutuvat pulittamaan siitä noin 10 euroa.\n\n\tTyypillistä on, että DLC:n hehkuttaminen alkaa jo ennen pelin julkaisua. Ensimmäiselle karttapaketille saattaa olla jo julkaisupäivämäärä ennen kuin peli on kaupoissa. On ollut tapauksia, joissa varsinainen data on jo pelilevyllä ja maksua vastaan ladataan käytännössä vain koodi, jolla tämä materiaali avataan käyttöön.\n\n\tPelintekijöillehän tämä on hyväkatteista hommaa, vai mitä sanotte siitä, että World of Warcraftin pelaajat ostivat neljässä tunnissa 80000 virtuaalista hevosta 25 taalan hintalapulla? Hevosia, jotka eivät tarjoa pelaajalle mitään lisäetua, näyttäväthän nyt vaan komeilta.\n\n\tViime aikoina on muutenkin ollut huomattavissa, että julkaisijat haluavat testata, kuinka pelaajat suhtautuvat korkeampiin hintoihin. Esimerkiksi Modern Warfare 2:n karttapaketit maksavat noin 14 euroa, kun aikaisempi standardihinta on ollut alle 10 euroa. Modern Warfare 2:een on julkaistu nyt kaksi karttapakettia, jotka sisältävät yhteensä 10 karttaa, joista neljä on sarjan edellisessä osassa olleita vanhoja karttoja. Eli kuudesta oikeasti uudesta kartasta kertyy hintaa lähes 30 euroa, mikä on jo puolet varsinaisen pelin hinnasta! Korkeasta hinnasta on kuulunut paljon valitusta, mutta myyntiä tämä ei laskenut, päinvastoin. Ensimmäinen karttapaketti, Stimulus Package, ylitti kaikki aikaisemmat DLC-kaupan ennätykset yli 2,5 miljoonan kappaleen myynnillä ensimmäisen viikon aikana.\n\n\tEn ihmettelisi, jos Halon ja Call of Dutyn kaltaiset huippusuositut moninpeliräiskinnät siirtyisivät tulevaisuudessa kuukausimaksullisiksi. Jotenkin itsestäni tuntuisi melkeinpä paremmalta maksaa kk-maksua ylihintaisten karttapakettien sijasta. Tosin varmaan Activision rahastaisi kk-maksusta huolimatta pari kymppiä uusista kartoista. \n\n\tDLC:n suosion kasvaminen ja digitaalisten jakelukanavien kehittyminen tarkoittaa myös sitä, että episodi kerrallaan myytävien pelien määrä tulee kasvamaan. Yksinpelit siirtyvät täten kohti nykyaikaisten TV-sarjojen rakennetta. Osta jakso kerrallaan heti, tai myöhemmin koko tuotantokausi. Telltale Games on yksi pioneereista tällä saralla muun muassa Sam & Max -sarjallaan. \n\n\tPelaajana DLC:hen suhtautuminen on väkisinkin kaksijakoista. Jos joku haluaa ostaa parilla eurolla lisä-armorin, niin ei se mitään, eihän se ole minulta pois. Toisaalta laadukkaasti tehdyt lisätehtävät tai moninpelikartat ovat sisältöä, millä saa mukavasti lisää ikää peleihin, ja niistä myös mielellään jokusen euron maksaa. DLC:n kauppaajien tulisi panostaa laatuun ja miettiä tarkasti hinnoittelua, sillä muuten hommasta jää helposti rahastuksen maku suuhun.\n", "content_html": "\tYksi pelibisneksen huomattavia trendejä on ladattavan lisäsisällön (Downloadable Content, DLC) tarjonnan kasvaminen. DLC:tä on monenlaista: uusia kenttiä, ratoja, tehtäviä, aseita, varusteita, avatarille vaatteita ja niin edelleen. Sisällön laatu, määrä ja hinta vaihtelevat paljon. Halvoilla lisä-armoreilla niistetään tosifaneilta parit lisäeurot, kun taas esimerkiksi Dragon Age: Origins -pelin Awakening -laajennus tarjoaa kuulemma tuoretta pelattavaa kokonaisen pelin edestä.
\tPelintekijät eivät saa latiakaan käytettyjen pelien kaupasta, joten on hyvin yleistä tarjota ilmaista DLC:tä pelinsä uutena ostaville pelaajille. Esimerkiksi uutena ostetun Alan Waken mukana tulee koodi, jolla ensimmäinen lisäepisodi on mahdollista ladata ilmaiseksi, kun muut joutuvat pulittamaan siitä noin 10 euroa.
\tTyypillistä on, että DLC:n hehkuttaminen alkaa jo ennen pelin julkaisua. Ensimmäiselle karttapaketille saattaa olla jo julkaisupäivämäärä ennen kuin peli on kaupoissa. On ollut tapauksia, joissa varsinainen data on jo pelilevyllä ja maksua vastaan ladataan käytännössä vain koodi, jolla tämä materiaali avataan käyttöön.
\tPelintekijöillehän tämä on hyväkatteista hommaa, vai mitä sanotte siitä, että World of Warcraftin pelaajat ostivat neljässä tunnissa 80000 virtuaalista hevosta 25 taalan hintalapulla? Hevosia, jotka eivät tarjoa pelaajalle mitään lisäetua, näyttäväthän nyt vaan komeilta.
\tViime aikoina on muutenkin ollut huomattavissa, että julkaisijat haluavat testata, kuinka pelaajat suhtautuvat korkeampiin hintoihin. Esimerkiksi Modern Warfare 2:n karttapaketit maksavat noin 14 euroa, kun aikaisempi standardihinta on ollut alle 10 euroa. Modern Warfare 2:een on julkaistu nyt kaksi karttapakettia, jotka sisältävät yhteensä 10 karttaa, joista neljä on sarjan edellisessä osassa olleita vanhoja karttoja. Eli kuudesta oikeasti uudesta kartasta kertyy hintaa lähes 30 euroa, mikä on jo puolet varsinaisen pelin hinnasta! Korkeasta hinnasta on kuulunut paljon valitusta, mutta myyntiä tämä ei laskenut, päinvastoin. Ensimmäinen karttapaketti, Stimulus Package, ylitti kaikki aikaisemmat DLC-kaupan ennätykset yli 2,5 miljoonan kappaleen myynnillä ensimmäisen viikon aikana.
\tEn ihmettelisi, jos Halon ja Call of Dutyn kaltaiset huippusuositut moninpeliräiskinnät siirtyisivät tulevaisuudessa kuukausimaksullisiksi. Jotenkin itsestäni tuntuisi melkeinpä paremmalta maksaa kk-maksua ylihintaisten karttapakettien sijasta. Tosin varmaan Activision rahastaisi kk-maksusta huolimatta pari kymppiä uusista kartoista.
\tDLC:n suosion kasvaminen ja digitaalisten jakelukanavien kehittyminen tarkoittaa myös sitä, että episodi kerrallaan myytävien pelien määrä tulee kasvamaan. Yksinpelit siirtyvät täten kohti nykyaikaisten TV-sarjojen rakennetta. Osta jakso kerrallaan heti, tai myöhemmin koko tuotantokausi. Telltale Games on yksi pioneereista tällä saralla muun muassa Sam & Max -sarjallaan.
\tPelaajana DLC:hen suhtautuminen on väkisinkin kaksijakoista. Jos joku haluaa ostaa parilla eurolla lisä-armorin, niin ei se mitään, eihän se ole minulta pois. Toisaalta laadukkaasti tehdyt lisätehtävät tai moninpelikartat ovat sisältöä, millä saa mukavasti lisää ikää peleihin, ja niistä myös mielellään jokusen euron maksaa. DLC:n kauppaajien tulisi panostaa laatuun ja miettiä tarkasti hinnoittelua, sillä muuten hommasta jää helposti rahastuksen maku suuhun.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/06/03/pelien-ladattava-lisasisalto", "date_published": "2010-06-03T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/05/16/alan-wake", "title": "Alan Wake", "summary": "", "content_text": "\n\tEspoolaisen Remedyn edellisestä Max Payne 2 -pelistä ehti kulua peräti seitsemän vuotta, mutta viimein heidän uusin pelinsä Alan Wake on täällä. Varttuneempaan makuun tehty peli on yksi kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista viihdejulkaisuista. Peliin kohdistuu kovat odotukset, jotka se monilta osin onnistuu täyttämään.\n\n\n\n\n\tVähäänkään pelialaa seuranneet tuntevat Alan Waken juonen lähtöasetelmat, joten en ala sitä tässä kertaamaan. Videopeliksi kyseessä on varsin moniulotteinen ja erilaisia tulkintoja mahdollistava tarina, joka erottuu massasta. Itseäni juoni ei kuitenkaan temmannut mukaansa vastaavalla otteella kuin esimerkiksi Mass Effectin eeppinen scifi. \n\n\tRemedy käytti ruhtinaallisesti lähes vuoden pelkästään pelin viimeistelyyn, mikä huokuu kaikesta, sillä niin tarkkaan mietityltä kaikki tuntuu. Pelin rytmitys on nappisuoritus, pelimaailma on täynnä yksityiskohtia ja tarina soljuu eteenpäin koko reilun 10 tunnin mittansa. Mielestäni peli on sopivan mittainen, mutta varmasti Dragon Agen kuuden tunnin copy-paste -luolastoja rakastavat tuntevat pelin liian lyhyeksi.\n\n\tMinut suorastaan yllätti, miten tyydyttävää taisteleminen on Alan Wakessa. Vihollisista täytyy polttaa pimeys pois taskulampulla ennen kuin ne ovat haavoittuvaisia ampumiselle. Viholliset tulevat kimppuun agressiivisesti ja yleensä isommalla joukolla, jolloin taisteluissa joutuu olemaan aina varpaillaan. Valosoihtujen kanssa voi luoda itselleen hetkeksi tilaa, esimerkiksi aseen vaihtamisen ajaksi. Taistelun toimivuutta on vaikea selittää, mutta käytännössä systeemi tuo taisteluun sopivasti syvyyttä, eikä se missään vaiheessa tuntunut puuduttavalta. Lisäksi taisteleminen tuntuu - ja varsinkin näyttää - erilaiselta kuin muissa peleissä.\n\n\tRemedy toi Max Paynen myötä peleihin Matrixista tutut ajan hidastukset, joita Alan Wakessakin käytetään hyvällä maulla. Onnistuneen väistöliikkeen myötä aika hidastuu - palkitseva efekti, johon en kyllästy ikinä. Kun ensimmäisen kerran vihollisjoukon piiritettyä sytytin valosoihdun ja kamera lähti hidastettuna pyörähtämään 360 astetta, oli cool factor ns. tapissaan.\n\n\tAivan erityisesti täytyy mainita pelin erinomaisesti tuotettu äänimaailma ja Petri \"Lowland\" Alangon säveltämä upea soundtrack. Tuulen ujellus metsässä, rasahdukset kenkien alla ja vihollisten häiriintyneet huutelut ovat ydinosassa riipivän tunnelman luomisessa. Autojen äänet ovat pieni kauneusvirhe, sillä muuten Alan Waken äänipuoli on parasta, mitä peleissä on tullut vastaan tähän mennessä. \n\n\n\n\tSuurimpia puutteita pelissä ovat liian yksinkertaiset ongelmanratkaisukohdat ja pelillisesti vähän irrallisiksi jäävät päiväosuudet, joissa monesti ainoa tehtävä oli kävellä jonkun tarinoita kertovan hahmon perässä. Oivaltammat puzzlet, kenties Half-Lifen tyyliin, olisivat tuoneet peliin lisää vaihtelua.\n\n\tMiinukseksi voi laskea myös ikimuistoisten kohtauksien tai juonenkäänteiden puuttumisen. Pelissä on kyllä paljon näyttäviä kohtauksia, mutta ei mitään sellaista, joka erityisesti jäisi pelin jälkeen mieleen - kuten esimerkiksi ensimmäisen Modern Warfaren ydinräjähdys tai Prypjatissa hiipiminen. \n\n\tPuutteistaan huolimatta peli on vahva ja viimeistelty kokonaisuus, jonka jokaisesta osa-alue on tehty hyvällä tyylitajulla. Alan Wake on mainio johdatus mysteeriseen maailmaan, jossa on vielä paljon avoimia kysymyksiä. Toivotaan, että pelin myyntiluvut tulevat mahdollistamaan jatko-osan tekemisen. \n", "content_html": "\tEspoolaisen Remedyn edellisestä Max Payne 2 -pelistä ehti kulua peräti seitsemän vuotta, mutta viimein heidän uusin pelinsä Alan Wake on täällä. Varttuneempaan makuun tehty peli on yksi kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista viihdejulkaisuista. Peliin kohdistuu kovat odotukset, jotka se monilta osin onnistuu täyttämään.
![\"Alan_Wake_009\"](\"http://farm2.static.flickr.com/1239/4611422095_035c6b3253.jpg\")
\tVähäänkään pelialaa seuranneet tuntevat Alan Waken juonen lähtöasetelmat, joten en ala sitä tässä kertaamaan. Videopeliksi kyseessä on varsin moniulotteinen ja erilaisia tulkintoja mahdollistava tarina, joka erottuu massasta. Itseäni juoni ei kuitenkaan temmannut mukaansa vastaavalla otteella kuin esimerkiksi Mass Effectin eeppinen scifi.
\tRemedy käytti ruhtinaallisesti lähes vuoden pelkästään pelin viimeistelyyn, mikä huokuu kaikesta, sillä niin tarkkaan mietityltä kaikki tuntuu. Pelin rytmitys on nappisuoritus, pelimaailma on täynnä yksityiskohtia ja tarina soljuu eteenpäin koko reilun 10 tunnin mittansa. Mielestäni peli on sopivan mittainen, mutta varmasti Dragon Agen kuuden tunnin copy-paste -luolastoja rakastavat tuntevat pelin liian lyhyeksi.
\tMinut suorastaan yllätti, miten tyydyttävää taisteleminen on Alan Wakessa. Vihollisista täytyy polttaa pimeys pois taskulampulla ennen kuin ne ovat haavoittuvaisia ampumiselle. Viholliset tulevat kimppuun agressiivisesti ja yleensä isommalla joukolla, jolloin taisteluissa joutuu olemaan aina varpaillaan. Valosoihtujen kanssa voi luoda itselleen hetkeksi tilaa, esimerkiksi aseen vaihtamisen ajaksi. Taistelun toimivuutta on vaikea selittää, mutta käytännössä systeemi tuo taisteluun sopivasti syvyyttä, eikä se missään vaiheessa tuntunut puuduttavalta. Lisäksi taisteleminen tuntuu - ja varsinkin näyttää - erilaiselta kuin muissa peleissä.
\tRemedy toi Max Paynen myötä peleihin Matrixista tutut ajan hidastukset, joita Alan Wakessakin käytetään hyvällä maulla. Onnistuneen väistöliikkeen myötä aika hidastuu - palkitseva efekti, johon en kyllästy ikinä. Kun ensimmäisen kerran vihollisjoukon piiritettyä sytytin valosoihdun ja kamera lähti hidastettuna pyörähtämään 360 astetta, oli cool factor ns. tapissaan.
\tAivan erityisesti täytyy mainita pelin erinomaisesti tuotettu äänimaailma ja Petri \"Lowland\" Alangon säveltämä upea soundtrack. Tuulen ujellus metsässä, rasahdukset kenkien alla ja vihollisten häiriintyneet huutelut ovat ydinosassa riipivän tunnelman luomisessa. Autojen äänet ovat pieni kauneusvirhe, sillä muuten Alan Waken äänipuoli on parasta, mitä peleissä on tullut vastaan tähän mennessä.
![\"Alan_Wake_011\"](\"http://farm2.static.flickr.com/1266/4612269874_38b2682fb9.jpg\")
\tSuurimpia puutteita pelissä ovat liian yksinkertaiset ongelmanratkaisukohdat ja pelillisesti vähän irrallisiksi jäävät päiväosuudet, joissa monesti ainoa tehtävä oli kävellä jonkun tarinoita kertovan hahmon perässä. Oivaltammat puzzlet, kenties Half-Lifen tyyliin, olisivat tuoneet peliin lisää vaihtelua.
\tMiinukseksi voi laskea myös ikimuistoisten kohtauksien tai juonenkäänteiden puuttumisen. Pelissä on kyllä paljon näyttäviä kohtauksia, mutta ei mitään sellaista, joka erityisesti jäisi pelin jälkeen mieleen - kuten esimerkiksi ensimmäisen Modern Warfaren ydinräjähdys tai Prypjatissa hiipiminen.
\tPuutteistaan huolimatta peli on vahva ja viimeistelty kokonaisuus, jonka jokaisesta osa-alue on tehty hyvällä tyylitajulla. Alan Wake on mainio johdatus mysteeriseen maailmaan, jossa on vielä paljon avoimia kysymyksiä. Toivotaan, että pelin myyntiluvut tulevat mahdollistamaan jatko-osan tekemisen.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/05/16/alan-wake", "date_published": "2010-05-16T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/05/06/hybrid-disappear-here", "title": "Hybrid - Disappear Here", "summary": "", "content_text": "\n\tHybridin neljäs albumi Disappear Here julkaistiin maaliskuun lopussa. Jykevää breakbeatia, elokuvamaisia orkesteriosuuksia ja elektronisia soundeja älykkäästi yhdistelevän walesilais-ryhmän uusi albumi on omalla kohdallani aina merkittävä tapahtuma. \n\n\tSuurin muutos aikaisempaan on laulaja Charlotte Jamesin liittyminen kokoonpanon kolmanneksi jäseneksi. Kuitenkaan ei tässä mistään varsinaisesta uudistumisesta voida puhua, vaan kaikenkaikkiaan materiaali on hyvin tutunkuuloista, erinomaisesti tuotettua Hybrid-soundia.\n\n\tCharlotte on mainio laulaja ja hänen mukaantulonsa saa kokonaisuuden kuulostamaan yhtenäiseltä, mutta paikoin tulee fiilis, että ilman vokaalejakin pärjäisi mainiosti. Harvoista instrumentaaleista täytyy mainita albumin avaava erinomaisen rokkaava Empire, joka on kehittynyt tähän muotoonsa vuosien takaisesta remixistä Harry-Gregson Williamsin You Can Save Her -biisistä (Deja Vu -elokuvan soundtrackilta). \n\n\t\n\n\tDisappear Here ei ole yhtä elokuvamainen kuin edellinen I Choose Noise -albumi, vaikka Hybridin duuni elokuvien sountrackien parissa kuuluu toki edelleen ja Prahan filharmoninen orkesteri soi biiseissä komeasti. Albumin ongelmiksi voi laskea niukan uudistumisen lisäksi tasapaksuuden - pari selkeämpää kohokohtaa olisi piristänyt kuuntelukokemusta kummasti.\n\n\tHybrid näyttää esimerkkiä, kuinka nykypäivänä tulee myydä fyysisiä albumeita, jos täysin digiaikaan ei haluta hypätä. Levyn voi ostaa suoraan Hybridin sivuilta ja muutamalla lisäeurolla voi samalla tilata t-paidan. Levyn ostettua biisit voi ladata suoraan joko mp3- tai FLAC-formaatissa, joten albumia pääsee kuuntelemaan saman tien. Näin sen homman pitää mennä, itse ostin albumin lisäksi t-paidan, jolloin hinnaksi tuli yhteensä kohtuulliset 23 euroa. \n\n\n\n\n\tAlbumi on kuunneltavissa myös Spotifyssa.\n", "content_html": "\tHybridin neljäs albumi Disappear Here julkaistiin maaliskuun lopussa. Jykevää breakbeatia, elokuvamaisia orkesteriosuuksia ja elektronisia soundeja älykkäästi yhdistelevän walesilais-ryhmän uusi albumi on omalla kohdallani aina merkittävä tapahtuma.
\tSuurin muutos aikaisempaan on laulaja Charlotte Jamesin liittyminen kokoonpanon kolmanneksi jäseneksi. Kuitenkaan ei tässä mistään varsinaisesta uudistumisesta voida puhua, vaan kaikenkaikkiaan materiaali on hyvin tutunkuuloista, erinomaisesti tuotettua Hybrid-soundia.
\tCharlotte on mainio laulaja ja hänen mukaantulonsa saa kokonaisuuden kuulostamaan yhtenäiseltä, mutta paikoin tulee fiilis, että ilman vokaalejakin pärjäisi mainiosti. Harvoista instrumentaaleista täytyy mainita albumin avaava erinomaisen rokkaava Empire, joka on kehittynyt tähän muotoonsa vuosien takaisesta remixistä Harry-Gregson Williamsin You Can Save Her -biisistä (Deja Vu -elokuvan soundtrackilta).
\t
\tDisappear Here ei ole yhtä elokuvamainen kuin edellinen I Choose Noise -albumi, vaikka Hybridin duuni elokuvien sountrackien parissa kuuluu toki edelleen ja Prahan filharmoninen orkesteri soi biiseissä komeasti. Albumin ongelmiksi voi laskea niukan uudistumisen lisäksi tasapaksuuden - pari selkeämpää kohokohtaa olisi piristänyt kuuntelukokemusta kummasti.
\tHybrid näyttää esimerkkiä, kuinka nykypäivänä tulee myydä fyysisiä albumeita, jos täysin digiaikaan ei haluta hypätä. Levyn voi ostaa suoraan Hybridin sivuilta ja muutamalla lisäeurolla voi samalla tilata t-paidan. Levyn ostettua biisit voi ladata suoraan joko mp3- tai FLAC-formaatissa, joten albumia pääsee kuuntelemaan saman tien. Näin sen homman pitää mennä, itse ostin albumin lisäksi t-paidan, jolloin hinnaksi tuli yhteensä kohtuulliset 23 euroa.
![\"Hybrid](\"http://farm5.static.flickr.com/4032/4584729362_2ee6ec45fe.jpg\")
\tAlbumi on kuunneltavissa myös Spotifyssa.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/05/06/hybrid-disappear-here", "date_published": "2010-05-06T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/04/18/labyrinth-laserpoint-helsingissa-17-4-2010", "title": "Labyrinth // Laserpoint Helsingissä 17.4.2010", "summary": "", "content_text": "Vuosittainen Laserpoint-tapahtuma Kaapelitehtaalla oli jälleen mainio kokemus.\n\nEnnakkomarkkinoinnissa luvattiin laser-shown olevan suurin, mitä Pohjois-Euroopassa on koskaan nähty. Ja kyllä niitä lasereita sitten olikin, kuten tästä Orkidean setin aikana kuvaamastani videostakin näkee:\n\n\n\nIslannin tulivuorenpurkauksen johdosta aiheutuneet rajoitukset Euroopan lentoliikenteessä estivät ulkomailla majailevien soittajien saapumisen maahan, joten line-upiin jouduttiin tekemään viime hetken muutoksia. Way Out Westin live olisi ollut mukava kuulla, mutta minkäs mahdat, kun luontoäiti päättää näyttää mahtiaan. Heikki L, JS16 ja Mr A soittivat Way Out Westin tilalla ihan kelpo setin, mutta itse olisin melkein vaihtanut heidän tilalleen illan parhaimmistoon kuuluneet Orionin ja Flightin.\n\nSuper8 & Tab eivät päässeet lentokiellon takia keikalle Irlantiin, joten he paikkasivat saksalaisille Blank & Jonesille varatun illan pääslotin. Epäilen, että juuri kukaan ei jäänyt kaipamaan Saksan sankareita, sillä sen verran lämpimästi yleisö näytti ottavan vastaan kovassa nosteessa olevan suomalais-kaksikon setin. Duo julkaisee esikoisalbuminsa kuluvana vuonna ja en ihmettelisi, jos silloin tapahtuisi miesten lopullinen läpimurto trance-nimien ykköskaartiin. \n\n\n\nJärjestelyiltään Laserpoint oli jälleen ensiluokkainen. Palvelu toimi sujuvasti niin narikassa, turvatarkastuksessa kuin juomatiskilläkin. Valo-show massiivisine lasereineen oli näyttävimpiä, mitä olen Suomessa koskaan todistanut. Entistä överimmät väli-introt pyro-efekteineen naurattivat positiivissa mielessä. Äänentoiston kannalta halli on kaikuineen aina todella haastava tila, mutta hyvin olivat järjestäjät saaneet soundin säädettyä. Kuten Kaapelilla aina, niin istumapaikkoja jäin kaipaamaan. Koko illan kun joutuu seisomaan, niin jalkojen puutuessa voi unohtaa ajatukset jatko-bileistä.\n\nJärjestäjät olivat pyytäneet yleisöä pukeutumaan valkoiseen ja tätä pyyntöä noudatti suorastaan hämmentävän suuri osuus kävijöistä.\n\nKaikenkaikkiaan oikein hauska ilta, ensi vuonna sitten taas uusiksi!\n", "content_html": "Vuosittainen Laserpoint-tapahtuma Kaapelitehtaalla oli jälleen mainio kokemus.
Ennakkomarkkinoinnissa luvattiin laser-shown olevan suurin, mitä Pohjois-Euroopassa on koskaan nähty. Ja kyllä niitä lasereita sitten olikin, kuten tästä Orkidean setin aikana kuvaamastani videostakin näkee:
Islannin tulivuorenpurkauksen johdosta aiheutuneet rajoitukset Euroopan lentoliikenteessä estivät ulkomailla majailevien soittajien saapumisen maahan, joten line-upiin jouduttiin tekemään viime hetken muutoksia. Way Out Westin live olisi ollut mukava kuulla, mutta minkäs mahdat, kun luontoäiti päättää näyttää mahtiaan. Heikki L, JS16 ja Mr A soittivat Way Out Westin tilalla ihan kelpo setin, mutta itse olisin melkein vaihtanut heidän tilalleen illan parhaimmistoon kuuluneet Orionin ja Flightin.
Super8 & Tab eivät päässeet lentokiellon takia keikalle Irlantiin, joten he paikkasivat saksalaisille Blank & Jonesille varatun illan pääslotin. Epäilen, että juuri kukaan ei jäänyt kaipamaan Saksan sankareita, sillä sen verran lämpimästi yleisö näytti ottavan vastaan kovassa nosteessa olevan suomalais-kaksikon setin. Duo julkaisee esikoisalbuminsa kuluvana vuonna ja en ihmettelisi, jos silloin tapahtuisi miesten lopullinen läpimurto trance-nimien ykköskaartiin.
Järjestelyiltään Laserpoint oli jälleen ensiluokkainen. Palvelu toimi sujuvasti niin narikassa, turvatarkastuksessa kuin juomatiskilläkin. Valo-show massiivisine lasereineen oli näyttävimpiä, mitä olen Suomessa koskaan todistanut. Entistä överimmät väli-introt pyro-efekteineen naurattivat positiivissa mielessä. Äänentoiston kannalta halli on kaikuineen aina todella haastava tila, mutta hyvin olivat järjestäjät saaneet soundin säädettyä. Kuten Kaapelilla aina, niin istumapaikkoja jäin kaipaamaan. Koko illan kun joutuu seisomaan, niin jalkojen puutuessa voi unohtaa ajatukset jatko-bileistä.
Järjestäjät olivat pyytäneet yleisöä pukeutumaan valkoiseen ja tätä pyyntöä noudatti suorastaan hämmentävän suuri osuus kävijöistä.
Kaikenkaikkiaan oikein hauska ilta, ensi vuonna sitten taas uusiksi!
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/04/18/labyrinth-laserpoint-helsingissa-17-4-2010", "date_published": "2010-04-18T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/04/12/beatportin-iphone-sovellus", "title": "Beatportin iPhone-sovellus", "summary": "", "content_text": "Beatport, yksi suurimmista elektroniseen musiikkiin keskittyvistä digikaupoista, julkaisi äskettäin oman iPhone-sovelluksensa. Nopeasti toimivaa ja tyylikkään näköistä sovellusta on miellyttävä käyttää. Biisien selaaminen, kuunteleminen ja ostoskoriin lisääminen toimivat kuten voi odottaakin. Kaupan sisältö on jaettu kolmeen \"välilehteen\": featured, top 100 ja genre-kohtaiset listaukset. Sisällön hakeminen on luonnollisesti mahdollista myös vapaalla tekstihaulla. Yksi Beatportin parhaista ominaisuuksista on artistien ja labeleiden merkkaaminen suosikeiksi, jolloin on helppoa seurata, mitä uutta omilta suosikeilta on tullut esimerkiksi viimeisen seitsemän päivän aikana. Valitettavasti iPhone-sovelluksessa omia suosikkeja ei voi tarkastella mitenkään, mikä onkin ehdottomasti suurin miinus. Toivottavasti tuleviin versioihin tämä ominaisuus lisätään.Beatportin nettisivuista julkaistiin hiljattain myös mobiiliversio, mutta iPhonen omistajille oma sovellus on ehdottomasti parempi tapa selata Beatportia tien päällä.\n", "content_html": "Beatport, yksi suurimmista elektroniseen musiikkiin keskittyvistä digikaupoista, julkaisi äskettäin oman iPhone-sovelluksensa. Nopeasti toimivaa ja tyylikkään näköistä sovellusta on miellyttävä käyttää. Biisien selaaminen, kuunteleminen ja ostoskoriin lisääminen toimivat kuten voi odottaakin.
![\"Beatport](\"http://farm5.static.flickr.com/4058/4514361305_7bfb7a41a8.jpg\" "\\"Beatport")
Kaupan sisältö on jaettu kolmeen \"välilehteen\": featured, top 100 ja genre-kohtaiset listaukset. Sisällön hakeminen on luonnollisesti mahdollista myös vapaalla tekstihaulla.
Yksi Beatportin parhaista ominaisuuksista on artistien ja labeleiden merkkaaminen suosikeiksi, jolloin on helppoa seurata, mitä uutta omilta suosikeilta on tullut esimerkiksi viimeisen seitsemän päivän aikana. Valitettavasti iPhone-sovelluksessa omia suosikkeja ei voi tarkastella mitenkään, mikä onkin ehdottomasti suurin miinus. Toivottavasti tuleviin versioihin tämä ominaisuus lisätään.
Beatportin nettisivuista julkaistiin hiljattain myös mobiiliversio, mutta iPhonen omistajille oma sovellus on ehdottomasti parempi tapa selata Beatportia tien päällä.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/04/12/beatportin-iphone-sovellus", "date_published": "2010-04-12T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/03/11/mielenkiintoisimmat-podcastit", "title": "Mielenkiintoisimmat podcastit", "summary": "", "content_text": "Jussi Soro herätteli Klubituksessa keskustelua podcasteista, joten ajattelin listata mielenkiintoisimpia omassa kuuntelussani olevia elektroniseen musiikkiin keskittyviä podcasteja.Gareth Emery PodcastGareth Emeryn nousua maailman tunnetuimpien dj-tuottajien joukkoon on vauhdittanut hänen erittäin suosittu podcastinsa. Vuonna 2006 aloitettu podcast eroaa muista siinä, että biisejä ei ole biittimiksattu yhteen. Biiseistä soitetaan korkeintaan puolet, mikä kieltämättä pitää episodit mielenkiintoisina, kun biisit vaihtuvat tiuhaan. Episodit kestävät noin tunnin, joista alkuosa on progressiviisempaa matskua ja loppupuoli Garethille tyypillistä full on -matskua. Alkupuolen biiseistä on tullut tehtyä lukuisia poimintoja viime vuosien aikana, kun taas episodien loppupuolet tulee monesti vain skippailtua yli. Jokaisessa podcastissa on Podcast Player -osio, jossa vieraileva DJ pääsee sanomaan kommenttinsa ja soittamaan yhden valitsemansa biisin. Silloin tällöin mukana on myös guest mixejä. DJ Orkidea - Radio UnityDj Orkidea lopetti 10 vuoden radio-uran YleX:ssä vuonna 2007, mutta onneksi Radio Unity (joiksi Orkidean radio-ohjelmia on ollut tapana kutsua) on kuultavissa nykyisin myös podcastina Afterhours- ja NRJ-radiolähetysten lisäksi. Harmittavasti podcastissa ei kuulla Orkidean mainioita juontoja, joita on jäänyt ikävä radio-ajoilta. Mukavana lisänä Orkidea päivittää blogiinsa mielenkiintoisia kommentteja soitossa olleista biiseistä . (iTunes-linkki)Jody Wisternoff PodcastJody Wisternoff on omia viime vuosien suosikkituottajiani, jonka julkaisut eivät petä koskaan. Jodyn podcastissa liikutaan paikoitellen suhteellisen syvilläkin vesillä soundillisesti, mutta vastapainoksi tulee bongattua usein myös erinomaisia melodisia progehouse-ralleja. Luonnollisesti myös Jodyn omia tuotantoja pääsee kuulemaan monesti ensimmäistä kertaa tässä podcastissa. (iTunes-linkki)Jaytech Music PodcastAloin seuraamaan Jaytechin podcastia vasta hiljattain, mutta se on nopeasti noussut progemman soundin puolella yhdeksi suosikikseni Jodyn podcastin ohella. Jaytechin podcast on niin sanottu enhanced podcast, eli noin tunnin mittaiset episodit on jaettu chaptereihin, jolloin soivan biisin nimi on nähtävissä soittimessa ja biisien välillä voi hyppiä näppärästi. Käytännössä enhanced podcastit ovat Applen AAC-formaatissa, joka lienee suurin syy niiden vähäiselle suosiolle.DJ Orion's PodcastSuomessa dj Orion on podcastien saralla pioneeri, jonka podcast on ylittänyt jo kunnioitettavan 100 episodin rajan. Dj Orion aloitti Ylex:llä vuonna 2008, josta lähtien podcast on käytännössä koostunut radiossa soineista seteistä. Podcastia ei ole juonnettu, mutta silloin tällöin mukana olevat artistihaastattelut kuullaan. Orkidean ja Orionin podcastien lisäksi suomalaisista maininnan ansaitsevat ainakin Allenden 98th Avenue sekä Timo Juutin ja Sami Saaren Wicked Podcast. Jos vokaali-trance maistuu, niin suosittelen tutustumaan myös Jay van der Veenin podcastiin.Lisäksi on pakko mainita tämän vuoden alussa on startanneesta hybridized.org-sivuston podcastista, jossa kuullaan settejä esimerkiksi Jody Wisternoffilta, Nick Warrenilta ja Hybridiltä. (iTunes-linkki)Trancen super-staroilla on luonnollisesti omat podcastinsa, joista itse tulee lähinnä tsekkailtua sillon tällöin Above & Beyond -trion Trance Around the World. Anjunadeep on yksi suosikki-labeleistani, mutta tämä podcast kuitenkin luonnollisesti (ja valitettavasti) painottuu enemmän emo-labelin Anjunabeats[tm]-tranceen, joka ei itseäni juuri kiinnosta nykypäivänä.***Podcastien toteutustapa vaihtelee: tunnetuimmilla nimillä episodit pohjautuvat monesti omaan radio-ohjelmaan, toiset tekevät varta vasten podcastia juontoineen kaikkineen ja kolmannet käytännössä julkaisevat kuukausittaisen promo-mixin sellaisenaan. Tiedän joitakin kavereita, jotka eivät voi sietää juonnettuja podcasteja. Itse taas yleisesti ottaen toivoisin, että podcastit muistuttaisivat enemmän radio-ohjelmia, joissa juontajat kertovat biisien taustoista ja ajankohtaisista ilmiöistä musiikin saralla.\n", "content_html": "Jussi Soro herätteli Klubituksessa keskustelua podcasteista, joten ajattelin listata mielenkiintoisimpia omassa kuuntelussani olevia elektroniseen musiikkiin keskittyviä podcasteja.
Gareth Emeryn nousua maailman tunnetuimpien dj-tuottajien joukkoon on vauhdittanut hänen erittäin suosittu podcastinsa. Vuonna 2006 aloitettu podcast eroaa muista siinä, että biisejä ei ole biittimiksattu yhteen. Biiseistä soitetaan korkeintaan puolet, mikä kieltämättä pitää episodit mielenkiintoisina, kun biisit vaihtuvat tiuhaan. Episodit kestävät noin tunnin, joista alkuosa on progressiviisempaa matskua ja loppupuoli Garethille tyypillistä full on -matskua. Alkupuolen biiseistä on tullut tehtyä lukuisia poimintoja viime vuosien aikana, kun taas episodien loppupuolet tulee monesti vain skippailtua yli. Jokaisessa podcastissa on Podcast Player -osio, jossa vieraileva DJ pääsee sanomaan kommenttinsa ja soittamaan yhden valitsemansa biisin. Silloin tällöin mukana on myös guest mixejä.
Dj Orkidea lopetti 10 vuoden radio-uran YleX:ssä vuonna 2007, mutta onneksi Radio Unity (joiksi Orkidean radio-ohjelmia on ollut tapana kutsua) on kuultavissa nykyisin myös podcastina Afterhours- ja NRJ-radiolähetysten lisäksi. Harmittavasti podcastissa ei kuulla Orkidean mainioita juontoja, joita on jäänyt ikävä radio-ajoilta. Mukavana lisänä Orkidea päivittää blogiinsa mielenkiintoisia kommentteja soitossa olleista biiseistä . (iTunes-linkki)
Jody Wisternoff on omia viime vuosien suosikkituottajiani, jonka julkaisut eivät petä koskaan. Jodyn podcastissa liikutaan paikoitellen suhteellisen syvilläkin vesillä soundillisesti, mutta vastapainoksi tulee bongattua usein myös erinomaisia melodisia progehouse-ralleja. Luonnollisesti myös Jodyn omia tuotantoja pääsee kuulemaan monesti ensimmäistä kertaa tässä podcastissa. (iTunes-linkki)
Aloin seuraamaan Jaytechin podcastia vasta hiljattain, mutta se on nopeasti noussut progemman soundin puolella yhdeksi suosikikseni Jodyn podcastin ohella. Jaytechin podcast on niin sanottu enhanced podcast, eli noin tunnin mittaiset episodit on jaettu chaptereihin, jolloin soivan biisin nimi on nähtävissä soittimessa ja biisien välillä voi hyppiä näppärästi. Käytännössä enhanced podcastit ovat Applen AAC-formaatissa, joka lienee suurin syy niiden vähäiselle suosiolle.
Suomessa dj Orion on podcastien saralla pioneeri, jonka podcast on ylittänyt jo kunnioitettavan 100 episodin rajan. Dj Orion aloitti Ylex:llä vuonna 2008, josta lähtien podcast on käytännössä koostunut radiossa soineista seteistä. Podcastia ei ole juonnettu, mutta silloin tällöin mukana olevat artistihaastattelut kuullaan.
Orkidean ja Orionin podcastien lisäksi suomalaisista maininnan ansaitsevat ainakin Allenden 98th Avenue sekä Timo Juutin ja Sami Saaren Wicked Podcast. Jos vokaali-trance maistuu, niin suosittelen tutustumaan myös Jay van der Veenin podcastiin.
Lisäksi on pakko mainita tämän vuoden alussa on startanneesta hybridized.org-sivuston podcastista, jossa kuullaan settejä esimerkiksi Jody Wisternoffilta, Nick Warrenilta ja Hybridiltä. (iTunes-linkki)
Trancen super-staroilla on luonnollisesti omat podcastinsa, joista itse tulee lähinnä tsekkailtua sillon tällöin Above & Beyond -trion Trance Around the World. Anjunadeep on yksi suosikki-labeleistani, mutta tämä podcast kuitenkin luonnollisesti (ja valitettavasti) painottuu enemmän emo-labelin Anjunabeats[tm]-tranceen, joka ei itseäni juuri kiinnosta nykypäivänä.
***
Podcastien toteutustapa vaihtelee: tunnetuimmilla nimillä episodit pohjautuvat monesti omaan radio-ohjelmaan, toiset tekevät varta vasten podcastia juontoineen kaikkineen ja kolmannet käytännössä julkaisevat kuukausittaisen promo-mixin sellaisenaan. Tiedän joitakin kavereita, jotka eivät voi sietää juonnettuja podcasteja. Itse taas yleisesti ottaen toivoisin, että podcastit muistuttaisivat enemmän radio-ohjelmia, joissa juontajat kertovat biisien taustoista ja ajankohtaisista ilmiöistä musiikin saralla.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/03/11/mielenkiintoisimmat-podcastit", "date_published": "2010-03-11T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/03/06/kuulokkeet-mobiilikayttoon", "title": "Kuulokkeet mobiilikäyttöön", "summary": "", "content_text": "\n\tHaaveilin pitkään, josko markkinoille tulisi kelvollisia langattomia, Bluetooth-teknologiaa hyödyntäviä kuulokkeita käytettäväksi iPhonen kanssa. Näin ei kuitenkaan ainakaan omien tietojeni mukaan ole käynyt, vaan internet kertoi milloin minkäkin mallin kohdalla ongelmista: pätkiviä yhteyksiä, heikko äänenlaatu, vajaa akunkesto tai huonosti toteutetut kontrollit kuulokkeissa (esimerkiksi äänenvoimakkuuden säätö).\n\n\tSellaisia järkevän hintaisia kuulokkeita, jotka olisivat välttäneet nämä kaikki ongelmat, ei omien selvitysteni mukaan markkinoilla vielä ole. Harmi, sillä mielelläni unohtaisin johtojen kanssa sähläämisen tälläkin saralla.\n\n\tPäätin nyt lopulta tilata vanhat luotettavat Kossin valmistamat Porta Pro -kuulokkeet, joista tämä musta Black Beauty -versio on yllättävänkin siistin näkoinen:\n\n\t\n\n\tEdelliset kuulokkeeni olivat Sennheiserin PX 100 -mallia, jotka olivatkin mainiot kuulokkeet lukuunottamatta sitä, että ne hajosivat vain muutaman kuukauden käytön jälkeen johdon kuluttua poikki 3,5mm plugin juuresta. \n\n\t\n\n\tSennheisereissä oli mielestäni tasapainoisempi soundi kuin Porta Pro -luureissa, joiden bassotoisto korostuu varsinkin sisätiloissa kuunnellessa. Senkkujen mukana tuli mainio, kovasta muovista tehty kotelo. Porta Pron mukana tulee nahkainen kuljetuspussi, joka on ihan siisti, mutta ei mahdollista kuulokkeiden pakkaamista reppuun yhtä huolettomasti kuin PX 100:n kotelon kanssa. Porta Prot istuvat päähän napakammin kuin Sennheiserin kuulokkeet, mutta tämä ei tarkoita, etteivätkö senkutkin päässä olisi kestänyt.\n\n\tMolemmissa malleissa on omien kokemuksieni perusteella hieman ongelmia kestävyyden kanssa, joka tosin lienee jossain määrin ymmärrettävääkin, kun puhutaan 30-40 euron kevytrakenteisista kuulokkeista. Lisäksi omassa käytössäni kuulokkeet joutuvat varsin kovalle rasitukselle, kun käyttö on lähes päivittäistä ja sisältää urheilua. \n\n\tPorta Pro -kuulokkeitakin minulla on siis hajonnut tässä reilun kymmenen vuoden aikana ja Kossin elinikäistä takuutakin tullut testattua. Aina olen saanut kuulokkeet huollettua / vaihdettua uusiin, josta valtavasti plussaa. Edelliset Porta Prot hajosivat ihan omaa kömpelyyttäni, joten en niitä enää takuuseen yrittänyt laittaa. Näin jälkikäteen miettien, niin varmaan Sennheiseritkin olisi saanut vaihdettua takuuseen vedoten, jos olisi jaksanut nähdä vaivaa taannoin.\n\n\tTällä hetkellä mennään siis vuodesta 1984 valmistetuilla Porta Pro -kuulokkeilla. Kenties seuraavien kuulokkeiden kanssa päästään siirtymään jo langattomaan aikakauteen?\n", "content_html": "\tHaaveilin pitkään, josko markkinoille tulisi kelvollisia langattomia, Bluetooth-teknologiaa hyödyntäviä kuulokkeita käytettäväksi iPhonen kanssa. Näin ei kuitenkaan ainakaan omien tietojeni mukaan ole käynyt, vaan internet kertoi milloin minkäkin mallin kohdalla ongelmista: pätkiviä yhteyksiä, heikko äänenlaatu, vajaa akunkesto tai huonosti toteutetut kontrollit kuulokkeissa (esimerkiksi äänenvoimakkuuden säätö).
\tSellaisia järkevän hintaisia kuulokkeita, jotka olisivat välttäneet nämä kaikki ongelmat, ei omien selvitysteni mukaan markkinoilla vielä ole. Harmi, sillä mielelläni unohtaisin johtojen kanssa sähläämisen tälläkin saralla.
\tPäätin nyt lopulta tilata vanhat luotettavat Kossin valmistamat Porta Pro -kuulokkeet, joista tämä musta Black Beauty -versio on yllättävänkin siistin näkoinen:
\t![\"Koss](\"http://farm5.static.flickr.com/4072/4409994981_ec2e3066ce.jpg\")
\tEdelliset kuulokkeeni olivat Sennheiserin PX 100 -mallia, jotka olivatkin mainiot kuulokkeet lukuunottamatta sitä, että ne hajosivat vain muutaman kuukauden käytön jälkeen johdon kuluttua poikki 3,5mm plugin juuresta.
\t![\"Sennheiser](\"http://farm5.static.flickr.com/4025/4410761430_22a833fd83.jpg\")
\tSennheisereissä oli mielestäni tasapainoisempi soundi kuin Porta Pro -luureissa, joiden bassotoisto korostuu varsinkin sisätiloissa kuunnellessa. Senkkujen mukana tuli mainio, kovasta muovista tehty kotelo. Porta Pron mukana tulee nahkainen kuljetuspussi, joka on ihan siisti, mutta ei mahdollista kuulokkeiden pakkaamista reppuun yhtä huolettomasti kuin PX 100:n kotelon kanssa. Porta Prot istuvat päähän napakammin kuin Sennheiserin kuulokkeet, mutta tämä ei tarkoita, etteivätkö senkutkin päässä olisi kestänyt.
\tMolemmissa malleissa on omien kokemuksieni perusteella hieman ongelmia kestävyyden kanssa, joka tosin lienee jossain määrin ymmärrettävääkin, kun puhutaan 30-40 euron kevytrakenteisista kuulokkeista. Lisäksi omassa käytössäni kuulokkeet joutuvat varsin kovalle rasitukselle, kun käyttö on lähes päivittäistä ja sisältää urheilua.
\tPorta Pro -kuulokkeitakin minulla on siis hajonnut tässä reilun kymmenen vuoden aikana ja Kossin elinikäistä takuutakin tullut testattua. Aina olen saanut kuulokkeet huollettua / vaihdettua uusiin, josta valtavasti plussaa. Edelliset Porta Prot hajosivat ihan omaa kömpelyyttäni, joten en niitä enää takuuseen yrittänyt laittaa. Näin jälkikäteen miettien, niin varmaan Sennheiseritkin olisi saanut vaihdettua takuuseen vedoten, jos olisi jaksanut nähdä vaivaa taannoin.
\tTällä hetkellä mennään siis vuodesta 1984 valmistetuilla Porta Pro -kuulokkeilla. Kenties seuraavien kuulokkeiden kanssa päästään siirtymään jo langattomaan aikakauteen?
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/03/06/kuulokkeet-mobiilikayttoon", "date_published": "2010-03-06T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/03/03/rss-feedien-seuraaminen", "title": "RSS-feedien seuraaminen", "summary": "", "content_text": "\n\tAikaisemmin käytin RSS-feedien seuraamiseen Safaria, joka tarjoaakin varsin näppärän käyttöliittymän tähän tarkoitukseen. En käyttänyt erillistä sovellusta RSS-feedien lukemiseen, koska mielestäni oli luonnollista lukea feedit selaimessa. Iphonen hommaaminen kuitenkin muutti tilanteen, koska luonnollisesti syntyi tarve saada puhelin ja läppäri synkattua feedien osalta, eli tien päällä luetun entryn tulisi näkyä luettuna myös läppärillä.\n\n\tPienen selvittelyn jälkeen päädyin seuraavaan yhdistelmään: Google Reader + NetNewsWire (läppäri) + Byline (iPhone). Google Reader hoitaa synkkaamisen puhelimen ja työpöytäsovellusten välillä. NetNewsWiren 3.2+ desktop-versio osaa synkkaamisen molempiin suuntiin Google Readerin kanssa ja on muutenkin todella näppärä softa.\n\n\tIphone-ohjelmien puolella onkin sitten enemmän vaihtoehtoja tarjolla. Omissa selvittelyissäni kaksi on noussut ylise muiden: Byline ja NetNewsWire, joista Byline vie mielestäni lopulta voiton. Molemmat osaavat kaksisuuntaisen synkkaamisen Google Readerin kanssa. Erot näiden välillä löytyvät lähinnä käyttöliittymästä ja parista erityisominaisuudesta.\n\n\tByline:\n\n\t\n\n\tNetNewsWire:\n\n\n\n\tNetNewsWiresissä on näppärä \"Next Unread\"-painike ja ruudun alalaidassa kaiken aikaa näkyvillä oleva \"Mark All as Read\"-painike. Bylinessä tämä jälkimmäinen nappi on aina listan lopussa, ja on rasittavaa skrollata aina alas asti, jotta painike tulee näkyville. Toisaalta Bylinessä on todella näppärä cache-toiminto, jolla voi esimerkiksi tallentaa cacheen kaikki flägätyt entryt (siis koko nettisivun, jolla artikkeli on), jolloin niitä pystyy lukemaan nopeasti vaikka ei olisi internet-yhteyttä ollenkaan. Myös NetNewsWiressä on cache-toiminto, mutta se on rajoitetumpi.\n\n\tNetNewsWiren käyttöliittymässä hämää se, että flägäämistä kuvaava ikoni (tähti) ei muuta ulkoasuaan sitä klikattaessa. Ruudun oikeaan yläkulmaan ilmestyy kyllä tähti kuvaamaan artikkelin lisäystä suosikkeihin, mutta olisi käytettävyyden kannalta loogista, että myös ikoni reagoisi. Olisin odottanut, että tämä olisi päivitysten myötä jo korjattu. Yleisesti ottaen Byline on ehkä hieman karumpi graafisesti, mutta mielestäni kuitenkin selkeämmän näköinen kuin NetNewsWire.\n\n\tEhkä eniten NetNewsWiressä häiritsee se, että uusimmat artikkelit eivät aina sijoitu listan kärkeen. Tämä kun yhdistetään siihen, että ohjelmassa ei ole Bylinen tapaan mahdollista piilottaa jo luettuja artikkeleita, niin artikkeleiden etsiminen listojen keskeltä muuttuu nopeasti todella rasittavaksi. Artikkeleiden piilottaminen olisi mukavaa myös screenshotissa näkyvässä tilanteessa, jossa uutinen on jostain syystä päivätty vuodelle 2019. \n\n\tMolemmat ohjelmat toimivat vikkelästi suuriakin artikkelimääriä ladattaessa. Kolmas varteenotettava RSS-ohjelma olisi ollut Newsstand, mutta olen lukenut lukuisia kommentteja ohjelman suorituskykyongelmista, joten en ole raaskinut rahojani sijoittaa kyseiseen ohjelmaan.\n\n\tBylinestä uupuu valitettavasti mahdollisuus jakaa artikkeleja esimerkiksi Twitterissä. NetNewsWirestä tämä ominaisuus löytyy. Bylinen tekijä on onneksi lupaillut Twitter-jakomahdollisuutta parin muun uudistuksen lisäksi tulevaan versioon.\n\n\tTätä kirjoittaessa Byline maksaa App Storessa 2,99€ ja NetNewsWire 3,99€. NetNewsWirestä on saatavilla myös ilmainen, mainoksia sisältävä versio, jota itse olen käyttänyt testailuun.\n\n\tKuten aikaisemmin kirjotinkin, niin puutteistakin huolimatta oma valintani on Byline - yksinkertaisesti siitä syystä, että tällä ohjelmalla feedien läpikäynti päivän mittaan on piirun verran suoraviivaisempaa kuin muilla ohjelmilla.\n\n\tViime aikoina on ollut myös puhetta siitä, kuinka Twitter korvaa RSS-feedien seuraamisen. Muutaman kaverin tiedänkin jo luopuneen RSS-feedeistä Twitterin vuoksi. Tätä aihetta tulee mahdollisesti käsiteltyä tulevissa postauksissa.\n", "content_html": "\tAikaisemmin käytin RSS-feedien seuraamiseen Safaria, joka tarjoaakin varsin näppärän käyttöliittymän tähän tarkoitukseen. En käyttänyt erillistä sovellusta RSS-feedien lukemiseen, koska mielestäni oli luonnollista lukea feedit selaimessa. Iphonen hommaaminen kuitenkin muutti tilanteen, koska luonnollisesti syntyi tarve saada puhelin ja läppäri synkattua feedien osalta, eli tien päällä luetun entryn tulisi näkyä luettuna myös läppärillä.
\tPienen selvittelyn jälkeen päädyin seuraavaan yhdistelmään: Google Reader + NetNewsWire (läppäri) + Byline (iPhone). Google Reader hoitaa synkkaamisen puhelimen ja työpöytäsovellusten välillä. NetNewsWiren 3.2+ desktop-versio osaa synkkaamisen molempiin suuntiin Google Readerin kanssa ja on muutenkin todella näppärä softa.
\tIphone-ohjelmien puolella onkin sitten enemmän vaihtoehtoja tarjolla. Omissa selvittelyissäni kaksi on noussut ylise muiden: Byline ja NetNewsWire, joista Byline vie mielestäni lopulta voiton. Molemmat osaavat kaksisuuntaisen synkkaamisen Google Readerin kanssa. Erot näiden välillä löytyvät lähinnä käyttöliittymästä ja parista erityisominaisuudesta.
\tByline:
\t![\"Byline\"](\"http://farm5.static.flickr.com/4062/4404053763_a9f4f9f270.jpg\")
\tNetNewsWire:
![\"NetNewsWire\"](\"http://farm3.static.flickr.com/2678/4404057725_b34a36ff90.jpg\")
\tNetNewsWiresissä on näppärä \"Next Unread\"-painike ja ruudun alalaidassa kaiken aikaa näkyvillä oleva \"Mark All as Read\"-painike. Bylinessä tämä jälkimmäinen nappi on aina listan lopussa, ja on rasittavaa skrollata aina alas asti, jotta painike tulee näkyville. Toisaalta Bylinessä on todella näppärä cache-toiminto, jolla voi esimerkiksi tallentaa cacheen kaikki flägätyt entryt (siis koko nettisivun, jolla artikkeli on), jolloin niitä pystyy lukemaan nopeasti vaikka ei olisi internet-yhteyttä ollenkaan. Myös NetNewsWiressä on cache-toiminto, mutta se on rajoitetumpi.
\tNetNewsWiren käyttöliittymässä hämää se, että flägäämistä kuvaava ikoni (tähti) ei muuta ulkoasuaan sitä klikattaessa. Ruudun oikeaan yläkulmaan ilmestyy kyllä tähti kuvaamaan artikkelin lisäystä suosikkeihin, mutta olisi käytettävyyden kannalta loogista, että myös ikoni reagoisi. Olisin odottanut, että tämä olisi päivitysten myötä jo korjattu. Yleisesti ottaen Byline on ehkä hieman karumpi graafisesti, mutta mielestäni kuitenkin selkeämmän näköinen kuin NetNewsWire.
\tEhkä eniten NetNewsWiressä häiritsee se, että uusimmat artikkelit eivät aina sijoitu listan kärkeen. Tämä kun yhdistetään siihen, että ohjelmassa ei ole Bylinen tapaan mahdollista piilottaa jo luettuja artikkeleita, niin artikkeleiden etsiminen listojen keskeltä muuttuu nopeasti todella rasittavaksi. Artikkeleiden piilottaminen olisi mukavaa myös screenshotissa näkyvässä tilanteessa, jossa uutinen on jostain syystä päivätty vuodelle 2019.
\tMolemmat ohjelmat toimivat vikkelästi suuriakin artikkelimääriä ladattaessa. Kolmas varteenotettava RSS-ohjelma olisi ollut Newsstand, mutta olen lukenut lukuisia kommentteja ohjelman suorituskykyongelmista, joten en ole raaskinut rahojani sijoittaa kyseiseen ohjelmaan.
\tBylinestä uupuu valitettavasti mahdollisuus jakaa artikkeleja esimerkiksi Twitterissä. NetNewsWirestä tämä ominaisuus löytyy. Bylinen tekijä on onneksi lupaillut Twitter-jakomahdollisuutta parin muun uudistuksen lisäksi tulevaan versioon.
\tTätä kirjoittaessa Byline maksaa App Storessa 2,99€ ja NetNewsWire 3,99€. NetNewsWirestä on saatavilla myös ilmainen, mainoksia sisältävä versio, jota itse olen käyttänyt testailuun.
\tKuten aikaisemmin kirjotinkin, niin puutteistakin huolimatta oma valintani on Byline - yksinkertaisesti siitä syystä, että tällä ohjelmalla feedien läpikäynti päivän mittaan on piirun verran suoraviivaisempaa kuin muilla ohjelmilla.
\tViime aikoina on ollut myös puhetta siitä, kuinka Twitter korvaa RSS-feedien seuraamisen. Muutaman kaverin tiedänkin jo luopuneen RSS-feedeistä Twitterin vuoksi. Tätä aihetta tulee mahdollisesti käsiteltyä tulevissa postauksissa.
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/03/03/rss-feedien-seuraaminen", "date_published": "2010-03-03T00:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } }, { "id": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/02/20/mixtape-electronic-home", "title": "Mixtape: Electronic Home", "summary": "", "content_text": "Omien verkkosivujen julkaisun juhlistamiseksi tehty mixtape, joka sisältää minulle ominaista melodista proge-trancea/housea. Setti sisältää pari poimintaa mainiolta Anjunadeep:02 -kokoelmalta, joiden lisäksi mukana esimerkiksi BT:n uudelta albumilta huima A Million Stars, joka itselleni jäi erityisen hyvin mieleen miehen viime keväiseltä Helsingin keikalta. Setin päättää lupaavan brittiläisen Alphadeltan päivitys Freefallin Skydive -klassikosta. Kuuntele\n\nSolarity - Red [Anjunadeep]\nPaul Keeley - Cloud 9 [Anjunadeep]\nDave Horne - In Our Dreams [Anjunadeep]\nB.O.N.G. - Walk & Talk [Silk Digital Records]\nAleete - Passion [Wild Records]\nJody Wisternoff - Welcome To Your Life (Remix) [Dirty Soul]\nUnderworld - Two Months Off (Grayarea's Four Years Off Remix) [CD-R]\nDave Horne - Q.E.D. [Anjunadeep]\nKjeld Linus - Nighttime [Oxygen Recordings]\nBT - A Million Stars [Black Hole Recordings]\nShogun - Nadia feat. Hannah Ray (Dub Mix) [S107 Recordings]\nLuigi Lusini - A Neverending Story [The Clubbers]\nCosmic Gate - Flatline feat. Kyler England (Kyau & Albert Remix) [Ultra]\nFreefall - Skydive (Alphadelta 2010 Rework) [CD-R]\n", "content_html": "Omien verkkosivujen julkaisun juhlistamiseksi tehty mixtape, joka sisältää minulle ominaista melodista proge-trancea/housea. Setti sisältää pari poimintaa mainiolta Anjunadeep:02 -kokoelmalta, joiden lisäksi mukana esimerkiksi BT:n uudelta albumilta huima A Million Stars, joka itselleni jäi erityisen hyvin mieleen miehen viime keväiseltä Helsingin keikalta. Setin päättää lupaavan brittiläisen Alphadeltan päivitys Freefallin Skydive -klassikosta.
![\"Mixtape:](\"http://techmu.lnet.fi/~putte/mixtapes/201002-Electronic-Home-300.jpg\" "\\"Mixtape:")
Solarity - Red [Anjunadeep]
Paul Keeley - Cloud 9 [Anjunadeep]
Dave Horne - In Our Dreams [Anjunadeep]
B.O.N.G. - Walk & Talk [Silk Digital Records]
Aleete - Passion [Wild Records]
Jody Wisternoff - Welcome To Your Life (Remix) [Dirty Soul]
Underworld - Two Months Off (Grayarea's Four Years Off Remix) [CD-R]
Dave Horne - Q.E.D. [Anjunadeep]
Kjeld Linus - Nighttime [Oxygen Recordings]
BT - A Million Stars [Black Hole Recordings]
Shogun - Nadia feat. Hannah Ray (Dub Mix) [S107 Recordings]
Luigi Lusini - A Neverending Story [The Clubbers]
Cosmic Gate - Flatline feat. Kyler England (Kyau & Albert Remix) [Ultra]
Freefall - Skydive (Alphadelta 2010 Rework) [CD-R]
Oman aikansa se otti, mutta viimein tämä sivusto on julkaistu ja ensimmäinen blogi-kirjoitus on tosiasia!
Eivätkö blogit ole menneet jo muodista? Mihin tarvitsee blogia, kun on facebookkia, twitteriä, linkediniä ja profiilia vaikka missä yhteisöllisessä verkostossa? Ehkä suurin syy itselleni on se, kun on tehnyt mieli kirjoittaa pidemmän kaavan mukaan, niin mikään foorumi ei ole oikein tuntunut luonnolliselta julkaisupaikalta. Lisäksi \"web developerina\" työskennellessä on jotenkin loogista, että on oma, itsensä näköinen sivusto.
Aion kirjoittaa itseäni kiinnostavista (yllätys) asioista ja ilmiöistä, jotka varmasti tulevat vaihtumaan tässä matkan varrella. Mitään varsinaista teemaa ei ole, ei siis ole tarkoitus käsitellä esimerkiksi vain koodaamista tai dj-kuvioita.
Tämä sivusto on rakennettu Drupalilla, josta tuleekin varmasti kirjoitettua jatkossa. Olen varsin tuore Drupalin käyttäjä, ja jonkin verran on saanut raapia päätä erilaisia toimintoja rakentaessa. Drupal on oikein mukavan oloinen alusta, kunhan sen ominaispiirteet oppii sisäistämään.
Jonkun verran tulee varmasti tarinoitua omastakin elämästäni, sillä itse ainakin pidän blogeista, joissa asiapostausten lisäksi käsitellään sopivasti myös kirjoittajan henkilökohtaisia asioita.
Joitakin osioita sivustosta on vielä hieman työnalla. Jos leiska räjähtää selaimellasi, niin laita kommenttia :)
", "url": "https://paulihuhtiniemi.com/blog/2010/02/20/sivut-julkaistu", "date_published": "2010-02-20T17:00:00+00:00", "author": { "name": "Pauli Huhtiniemi", "url": "https://www.paulihuhtiniemi.com", "avatar": "https://paulihuhtiniemi.com/assets/pauli.jpg" } } ] }