Ei ollut varsinaisesti selvää, että olisin aikoinaan lähtenyt Lappeenrannan Teknilliseen yliopistoon (nykyisin LUT-yliopisto) opiskelemaan. Sain hädin tuskin pitkän matematiikan kirjoitettua. Kävin pääsykokeissa Lappeenrannassa, pari tehtävää meni ok, muuten oli vaikeaa. Olin jo henkisesti menossa Haaga-Heliaan, kunnes 2004 heinäkuussa saapui paksun näköinen kirje, jossa kerrottiin millä minimipistemäärällä päästiin Lappeenrantaan opiskelemaan. Oman nimeni perässä seisoi juuri kyseinen pistemäärä.

Pohdin hetken, että lähdenkö yliopistoon vai en. Maanviljelijä-isäni ei tätä ymmärtänyt: ”Mikä helvetti se Haaga-Helia on?”. No ei ihan noilla sanoilla, mutta päätös oli syntynyt.

Alku oli tahmeaa. Ensimmäisen vuoden aikana Kelalta tuli ukaasi tukien katkaisemisesta. Opintopisteitä ei ollut kertynyt tarpeeksi. Piti perustella, että kyllä tässä ihan tosissaan yritetään. Peruskurssien kuten matematiikan tenttejä ei mennyt läpi, koska aikaa kului paljon kiinnostavampien tietotekniikan kurssien kanssa.

Homma kuitenkin eteni. Opiskelurientoihin osallistuin lähinnä Teekkareiden Musiikkikerhon teknojaosto-Techmun kautta. Ainakin viime vuosikymmenellä opiskelumeininkiin kuului vielä aika vahvasti kova dokaaminen, joka tuntui alusta asti vieraalle. Konemusaskenessä olin tottunut hillitympään läträämiseen.

2008 aloin tehdä web developerin hommia koulun ohessa. Työt kiinnostivatkin enemmän kuin opiskelu ja opintovuodelta 2009-2010 kertyi vain 30 opintopistettä.

Kandidaatintyötä yritin aloittaa pariinkin otteeseen, mutta homma ei kummallakaan kerralla lähtenyt kunnolla liikkeelle.

Vaihto-opiskelemassa en käynyt, vaikka Lappeenrannassa se olisi onnistunut helposti – tuntemattomien kanssa ulkomaille lähteminen oli lopulta introvertille liian kova pala.

Maisteriopintojen yhteydessä tein kuitenkin paljon ryhmätöitä vaihto-opiskelijoiden kanssa, joiden taustat olivat ympäri maailmaa: venäläisiä, intialaisia, espanjalaisia, yksi kaveri Iranistakin. Kirjavaa porukkaa, joiden kanssa opiskelu oli paitsi erittäin antoisaa, paikoin myös haastavaa. Jälkikäteen ajatellen nämä kokemukset ovat taatusti parantaneet valmiuksia toimia kansainvälisissä tiimeissä työelämässä.

Talvella 2010-2011 keskityin taas pelkästään opiskeluun ja se olikin todella tehokas vuosi. Tiesin sen olevan viimeinen talvi Lappeenrannassa. Tavoitteena oli hoitaa kaikki loput kurssit pois alta, jotta Helsinkiin muuton jälkeen puuttumaan jäisi vain kandi- ja diplomityö. Homma onnistuikin suorastaan yli odotusten: opintopisteiden valossa lähes ennätysvuosi. Viimeisen kevään suorituksiin sisältyi muun muassa matematiikan ja fysiikan peruskursseja sekä Teknisk Svenska. Motivaatiolla ja ”pakolla” on ihmeellinen vaikutus tehokkuuteen.

Lappeenrannasta pois muuttaessa opintopisteitä oli kasassa 258/300.

Katkaisin 2011 toukokuussa opintotuen ja ymmärsin väärin, miten sen jälkeen saa tienata. Piti maksaa myöhemmin tukia takaisin, mikä jonkin verran harmitti. Lapset, pyytäkää joulukuun palkka tammikuun puolelle. Toinen vinkki: nostakaa kaikki mahdollinen opintolaina.

Alunperin suunnitelma taisi olla, että aika nopeastikin olisin alkanut kirjoittamaan kandia ja jatkanut samasta aiheesta myös diplomityössä. No, mitään ei tapahtunut ennen vuotta 2016. Kandidaatintyö valmistui 2017 ja diplomityö tuli tehtyä 2018-2019 – täysin eri aiheesta kuin kandidaatintyö.

Kandidaatintyö oli mukava lämmittely ja huomasin nauttivani akateemisten paperien lukemisesta vuosien tauon jälkeen. Se tuntui virkistävälle vaihtelulle töille. En kuitenkaan keksinyt kandityön aiheelle sujuvaa jatkoa diplomityöhön.

Joskus 2017 aikana tein ensimmäisiä serverless-hommia ja satuin katsomaan Gojko Adzicin erinomaisen kiinnostavan esityksen Designing for the Serverless Age GOTO-konferenssista. Innostuin kovasti ja serverless alkoi tuntua hyvältä aiheelta diplomityölle: riittävän uusi, jotta se on vielä raikas ja kiinnostava, mutta sen verran vanha, että aiheesta löytyi jo akateemisia artikkeleita.

Diplomityön halusin tehdä git-versionhallintaa käyttäen ja setupista pyrin kirjoittamaan erillisen blogikirjoituksen. Käyttämäni templaten ja työkalut laitoin GitHubiin jakoon. Ensimmäinen commit tapahtui huhtikuussa 2018 ja diplomityö otsikolla Experiences of using serverless microservices on video publishing platform valmistui toukokuussa 2019. Kehitys näytti seuraavalta:

Diplomityön sanojen määrä

Mitenkään tasaisena junana homma ei siis edennyt. Selityksiä on tietenkin taas valmiina: aurinkoinen kesä, kuormittava työprojekti syksyllä. Pari opintovapaaviikkoa sain käytettyä ja ne näkyvätkin terävinä piikkeinä 2019 helmi- ja huhtikuussa.

Miksi tässä sitten kesti 14 vuotta?

Luulen, että en olisi koskaan valmistunut, jos Lappeenrannasta lähtiessä olisi ollut esimerkiksi vain 220/300 opintopistettä. Nyt homma oli kuitenkin niin lähellä valmista, että paperien puuttuminen oli asia, joka aina silloin tällöin kolkutteli takaraivossa ikävällä tavalla.

Eniten viivästymistä selittänee, että ei ole ollut pakkoa valmistua. IT-alalla ei ainakaan yksityisellä puolella kysellä koulutuksen perään vaan osaaminen ratkaisee.

Toisaalta mieleen herää myös epäilys:

Mitä jos olen vain yksinkertaisesti laiska paska – ja vähän tyhmäkin?

Tämäkin puoli on varmasti totta. En ollut ihmelapsi saati superkoodari nykyisin – Github-profiilini ei ole täynnä suosittuja avoimen lähdekoodin projekteja. Yliopistossa kertautui myös hieman ikävällä tavalla se, että tipahdin vähän kyydistä matematiikan kanssa lukiossa. Yliopistossa yritin pariin kertaan suorittaa peruskursseja varaamatta niille riittävästi aikaa – ja huonostihan siinä kävi. Multitaskaaminen on omalle luonteelleni huono tapa tehdä töitä.

Käytännössä paitsi koulu- niin myös työurani on perustunut tietynlaiseen sitkeyteen. Olen myös pitänyt haasteista – siitä, että tavoitteeseen pääseminen vaatii oikeasti ponnisteluja.

Helsingin Sanomissa oli artikkeli ihmisten erilaisista opintopoluista. Oma polkuni ei ollut läheskään niin dramaattinen kuin artikkelissa mainituilla ihmisillä, mutta varmaan voi sanoa, että monessa kohtaa tuli tehtyä asiat vaikeimman kautta. Näin pitkän ajan käyttämistä valmistumiseen en suosittele kenellekään – eikä se nykyään mahdollista taida ollakaan. Pientä ylpeyttä koen kuitenkin, että sain homman lopulta suoritettua. Tiedän monia, jotka matkan varrella myös luovuttivat.