Åre MTB 2016

Viimeisenä kahtena kesänä maastopyöräilyreissumme on suuntautunut Italian auringon sijasta sateiseen Åreen, jossa sijaitsee Pohjoismaiden suurin bike park.

Suomessa alamäkipyöräily on vielä aika vaikeasti lähestyttävä laji ja suorituspaikat ovat pitkälti vakavampien harrastajien tarpeiden mukaan rakennettuja. Åressa pyöräilymeininki sen sijaan on kuin laskettelu Suomessa: koko perheen laji, jossa yli puolet porukasta on rinteessä vuokrakamoilla. Runsaasti reittejä eri vaikeustasoille ja suurin osa punaisista reiteistä on kokemattomampienkin kuskien ajettavissa.

Loistava paikka siis meille, jotka ovat aloittaneet maastopyöräilyn vasta muutama vuosi sitten. Niin hyvä, että olemme nyt siis käyneet peräkkäisinä vuosina viikon reissulla Åressa.

Viime kesän reissusta tehty video:

Ja ohessa myös video vuodelta 2016:

Åreen pääsee mukavasti autolla. Vaasasta lautalla yli Uumajaan ja sieltä noin kuuden tunnin ajo perille. Vaikka Åre on vain Vaasan korkeudella, niin varaudu huonoon keliin. Åressa on kertynyt nyt 11 ajopäivää ja noin kahtena päivänä aurinko on paistanut enemmän kuin tunnin putkeen. Viime vuonna yläasemalta lähtevällä Easy Riderilla oli vielä lunta useassa kohdassa.

Åre MTB snow 2017

Suosittelen siis varaamaan useamman ajopäivän, en itse uskaltaisi lähteä vain parin ajopäivän takia riskeeramaan. Toki sateessa voi ajaa, mutta kun vettä todella tulee taivaalta, niin jo lasien kuraantumisen takia ajamisesta tulee kovin rasittavaa. Myöskin jos tuulee yhtään voimakkaammin, niin ylös asti menevät hissit suljetaan. Meidän kohdalle osui tänä vuonna kaksi päivää, jolloin ylähissit eivät pyörineet.

Eli varaa riittävästi ajopäiviä, niin sadepäivät eivät harmita niin paljon. Pahimpana sadepäivänä skippasimme ajot kokonaan ja kävimme road tripillä Norjan puolella.

Norway roadtrip 2017

Hissipyöräily on mahtavaa touhua. Toisin kuin shuttle-kyytien varassa liikuttaessa, niin bike parkissa kertyy toistoja. Hienolle reitille pääsee heti uudestaan, hyppyreitä pääsee jauhamaan ja vaikeita kohtia yrittämään nopeasti toistamiseen. Viikon aikana todella huomaa, miten bermeihin uskaltaa ajaa kovempaa ja ehkä vähän ottaa ilmaakin hyppyreistä.

Ohessa video, jossa ajan yhteen putkeen huipulta alas asti, matkan koostuessa neljästä eri reitistä (Easy Rider, Organic, Månskogen ja Getrappet):

Tuollainen lähes puoli tuntia kestävä yhtäjaksoinen alamäkipätkä on melkoisen rankkaa, jo puolen välin jälkeen alkoi pohkeissa olemaan mukavaa polttoa ja kädet hellänä.

Åre on hieno paikka, jonne varmasti suuntaamme vielä tulevaisuudessakin.