The Jezabels on Australiasta ponnistava nelihenkinen bändi. Itse bongasin orkesterin Danny MacAskillin tähdittämältä Way Back Home -pyöräilyvideolta, jonka jälkimmäisellä puoliskolla soi kappale A Little Peace. 

En ala genreä määrittelemään The Jezabelsin musiikille, mutta jonkinlaisesta indie-rockista puhutaan.

On paljon asioita, joista pitää. Hayleyn monipuolinen lauluääni, joka kuulostaa komealta niin kuiskaavissa suvannoissa kuin räjähtävissä kertosäkeissä. Rauhassa rakentuvat kappaleet, jotka kasvavat huimiin sfääreihin kliimaksikohdissa. Rakentelun vastapainoksi riittävästi pop-koukkuja ja tarttuvia kertosäkeitä, jotta minäkin jaksan kuunnella. Kauniisti kaikuvat pianosoinnut. Ah, se piano. Tässä bändissä basistin on tosiaan korvannut kosketinsoittaja ja hyvä niin. 

Bändi on julkaissut itsenäisesti kolme EP:tä. Näiden julkaisujen ja ilmeisen kovien live-keikkojen myötä Jezabels on rakentanut itselleen käsittääkseni varsin suuren suosion musiikinharrastajien parissa Australian mantereella. Tänä syksynä Jezabels julkaisi - jälleen itsenäisesti - ensimmäisen albuminsa nimeltään Prisoner.

Albumilta voi nostaa esiin ainakin välittömästi iskevän popahtavan Endless Summerin, jylhiin korkeuksiin kasvavan Long Highwayn ja albumin päättävän Catch Me:n. Harmittavasti albumi menettää otettaan vahvan alun jälkeen.

Itse en yleisesti ottaenkaan ole albumien ystävä, sen sijaan noin viiden biisin napakat EP:t ovat mielestäni sopivan kokoisia annoksia. Toivon, että EP:t tekisivät paluun digitaalisen vallankumouksen myötä.

The Jezabelsilta kannattaa tsekata varsinkin vuonna 2010 julkaistu Dark Storm -EP.

Listataan tähän vielä oma The Jezabels top 5:

  • Endless Summer
  • A Little Peace
  • Mace Spray
  • Long Highway
  • Hurt Me

The Jezabels on Spotifyssa, mutta Prisoneria ei vielä sieltä löydy, eikä myöskään täkäläisestä iTunes Storesta. Albumin voi onneksi ostaa suoraan digitaalisena The Jezabelsin nettisivuilta.