Siinä missä nuorena heräsin aamuviideltä katsomaan Mika Häkkisen ajoa formuloissa tai miesten 50 kilometrin hiihtoa Naganon olympilaisissa, niin nykyään en juurikaan seuraa urheilua. 

Poikkeuksen muodostavat kuitenkin jalkapallon arvoturnaukset, joiden aikana löydän itseni kerta toisensa jälkeen katsomassa matseja, oli vastakkain sitten mitkä maat tahansa. Jalkapallon MM-turnauksessa on jotain ainutlaatuista, joka saa tällaisen jalkapalloa koskaan harrastamattomankin innostumaan. 

Tällä kertaa MM-turnaus järjestetään Etelä-Afrikassa. Sikäläiseen jalkapallokulttuuriin kuuluvat vuvuzelat: noin metrin mittaiset torvet, joista lähtee hyvin voimakas, ampiaisparvea muistuttava ääni. Vuvuzeloja on stadioneilla todella paljon, sillä niiden surina peittää alleen kaiken muun yleisön äänehdinnän TV-lähetyksissä. Pahinta näissä torvissa on, että ne soivat jatkuvasti, riippumatta kentän tapahtumista ja jopa kansallislaulujen aikana. 

Pelin tapahtumien mukaan elävällä yleisöllä on suuri merkitys pelien tunnelman kannalta. Kannatuslaulut, huokaukset tolppalaukauksen jälkeen, hiljaisuus pelin laahatessa ja valtava kohina huippuhetkillä ovat kaikki asioita, jotka nyt jäävät monotonisen surinan takia kokematta. 

Ennen turnausta vuvuzelojen kieltäminen oli harkinnassa, mutta ne päätettiin lopulta sallia. Parin pelipäivän jälkeen keskustelu kiellosta on kuitenkin jälleen herännyt, enkä voi muuta kuin toivoa, että jatkossa torvet jäävät stadionin portille.