Vuosittainen Laserpoint-tapahtuma Kaapelitehtaalla oli jälleen mainio kokemus.

Ennakkomarkkinoinnissa luvattiin laser-shown olevan suurin, mitä Pohjois-Euroopassa on koskaan nähty. Ja kyllä niitä lasereita sitten olikin, kuten tästä Orkidean setin aikana kuvaamastani videostakin näkee:

Islannin tulivuorenpurkauksen johdosta aiheutuneet rajoitukset Euroopan lentoliikenteessä estivät ulkomailla majailevien soittajien saapumisen maahan, joten line-upiin jouduttiin tekemään viime hetken muutoksia. Way Out Westin live olisi ollut mukava kuulla, mutta minkäs mahdat, kun luontoäiti päättää näyttää mahtiaan. Heikki L, JS16 ja Mr A soittivat Way Out Westin tilalla ihan kelpo setin, mutta itse olisin melkein vaihtanut heidän tilalleen illan parhaimmistoon kuuluneet Orionin ja Flightin.

Super8 & Tab eivät päässeet lentokiellon takia keikalle Irlantiin, joten he paikkasivat saksalaisille Blank & Jonesille varatun illan pääslotin. Epäilen, että juuri kukaan ei jäänyt kaipamaan Saksan sankareita, sillä sen verran lämpimästi yleisö näytti ottavan vastaan kovassa nosteessa olevan suomalais-kaksikon setin. Duo julkaisee esikoisalbuminsa kuluvana vuonna ja en ihmettelisi, jos silloin tapahtuisi miesten lopullinen läpimurto trance-nimien ykköskaartiin.

Järjestelyiltään Laserpoint oli jälleen ensiluokkainen. Palvelu toimi sujuvasti niin narikassa, turvatarkastuksessa kuin juomatiskilläkin. Valo-show massiivisine lasereineen oli näyttävimpiä, mitä olen Suomessa koskaan todistanut. Entistä överimmät väli-introt pyro-efekteineen naurattivat positiivissa mielessä. Äänentoiston kannalta halli on kaikuineen aina todella haastava tila, mutta hyvin olivat järjestäjät saaneet soundin säädettyä. Kuten Kaapelilla aina, niin istumapaikkoja jäin kaipaamaan. Koko illan kun joutuu seisomaan, niin jalkojen puutuessa voi unohtaa ajatukset jatko-bileistä.

Järjestäjät olivat pyytäneet yleisöä pukeutumaan valkoiseen ja tätä pyyntöä noudatti suorastaan hämmentävän suuri osuus kävijöistä.

Kaikenkaikkiaan oikein hauska ilta, ensi vuonna sitten taas uusiksi!