Oman aikansa se otti, mutta viimein tämä sivusto on julkaistu ja ensimmäinen blogi-kirjoitus on tosiasia!

Eivätkö blogit ole menneet jo muodista? Mihin tarvitsee blogia, kun on facebookkia, twitteriä, linkediniä ja profiilia vaikka missä yhteisöllisessä verkostossa? Ehkä suurin syy itselleni on se, kun on tehnyt mieli kirjoittaa pidemmän kaavan mukaan, niin mikään foorumi ei ole oikein tuntunut luonnolliselta julkaisupaikalta. Lisäksi "web developerina" työskennellessä on jotenkin loogista, että on oma, itsensä näköinen sivusto. 

Aion kirjoittaa itseäni kiinnostavista (yllätys) asioista ja ilmiöistä, jotka varmasti tulevat vaihtumaan tässä matkan varrella. Mitään varsinaista teemaa ei ole, ei siis ole tarkoitus käsitellä esimerkiksi vain koodaamista tai dj-kuvioita.  

Tämä sivusto on rakennettu Drupalilla, josta tuleekin varmasti kirjoitettua jatkossa. Olen varsin tuore Drupalin käyttäjä, ja jonkin verran on saanut raapia päätä erilaisia toimintoja rakentaessa. Drupal on oikein mukavan oloinen alusta, kunhan sen ominaispiirteet oppii sisäistämään.

Jonkun verran tulee varmasti tarinoitua omastakin elämästäni, sillä itse ainakin pidän blogeista, joissa asiapostausten lisäksi käsitellään sopivasti myös kirjoittajan henkilökohtaisia asioita. 

Joitakin osioita sivustosta on vielä hieman työnalla. Jos leiska räjähtää selaimellasi, niin laita kommenttia :)