Helsinki tarvitsee lisää tiivistä kaupunkia

12.11.2015 - 18:11

Olen kiinnostunut kaupunkisuunnittelusta ja seurannut mielenkiinnolla kehitystä, jossa suuret kaupungit kasvavat voimakkaasti.

Yksi tutustumisen arvoinen kirjoitus aiheesta on nyt syksyllä julkaistu Osmo Soininvaaran ja Mikko Särelän pamfletti Kaupunkien voitto – Kuusi keinoa vapauttaa kaupunkien kasvu (suora linkki PDF-dokumenttiin).

Aihe on nyt erityisen ajankohtainen, sillä Helsinki hyväksyi juuri historiallisen yleiskaavan, jonka tavoitteena on tiivistää kaupunkia oleellisesti.

Ja tiivistämisen varaa onkin. Pääkaupunkiseudun asukastiheys on vain 952/km², kun Tukholmassa vastaava luku on 3597/km². Tämän johdosta esimerkiksi työmatkat ovat pääkaupunkiseudulla tavattoman pitkiä suhteessa asukasmäärään.

Mutta eivätkö suomalaiset nimenomaan halua asua väljästi, mieluiten omakotitalossa? Yhä useampi vastaa tähän nykyään ei.

Kiistattomin merkki tästä on Helsingin kantakaupungin asuntojen neliöhinnat: vaikka hintataso on olennaisesti korkeampi kuin muualla Suomessa ja jatkuvassa kasvussa verrattuna muuhun maahan, niin asuntoja ei riitä kaikille halukkaille.

Samasta kielii tutkimus, jonka mukaan 500 000 pääkaupunkiseudun asukasta haluaisi asua kantakaupungissa, kun tällä hetkellä siihen on mahdollisuus vain 200 000:lla.

Myös lapsiperheet muuttavat nyt takaisin kantakaupunkiin. Esimerkiksi Helsingin Vallilassa lapsiperheiden määrä on kasvanut peräti 60% vuodesta 2005.

Miksi ihmiset haluavat kaupunkiin?

On monia syitä, miksi suuriin kaupunkeihin halutaan muuttaa. Kaupunkien voitto -pamfletissakin mainitaan niistä monia, itselleni ehkä tärkeimmän ollessa seuraava:

Suuri työssäkäyntialue lisää yritysten että työntekijöiden turvallisuutta. Kapealtakin osaamisalueelta löytyy riittävästi työvoimaa, josta valita.

Kymmeniä vuosia kestävät urat samassa työpaikassa (paperitehtaat yms) ovat täysin mennyttä maailmaa. Pienemmällä paikkakunnalla olisi ehkä tänään tarjolla itselleni sopiva IT-alan työpaikka, mutta mitään varmuutta ei ole siitä, että järkeviä vaihtoehtoja olisi vielä viiden vuoden kuluttua, kun tulisi vaihtaa työpaikkaa. Haaste vielä moninkertaistuu, kun puolisollakin tulisi olla osaamista vastaavaa työtä.

Suurten kaupunkien kohdalla puhutaankin niin sanotuista kasautumiseduista. Yrityksille on tarjolla enemmän ja laadukkaampia työntekijöitä. Työntekijöiden on mahdollista erikoistua. Harvinaistenkin asioiden harrastajat löytävät toisensa. Valtavirran ulkopuolisillekin kulttuuritapahtumille on yleisöä.

Yksi mielenkiintoinen aihe on internetin vaikutus kaupungistumiseen. Yhä useampi voi tehdä etätöitä, koska tietotyöhön riittää läppäri ja pääsy nettiin. Eikö tämän pitäisi jarruttaa urbanismia?

Itseasiassa asia on päinvastoin, sillä internet ja sosiaalinen media tuntuvat tekevän kaupungissa asumisen entistä houkuttelevammaksi.

Voisi sanoa, että internetin ja sosiaalisen median avulla kaupungista saa enemmän irti. Tieto palveluista ja tapahtumista on helpommin saatavilla kuin koskaan. Erilaiset sovellukset kuten Reittiopas auttavat liikkumaan kaupungissa mutkattomasti joukkoliikennettä käyttäen.

Vastustajiakin on

Tiivistämistä vastustetaan paljon, ikäänkuin tässä oltaisiin pakottamassa kaikkia Kallioon asumaan. Kaupunkien voitto -pamfletissa oivasti kirjoitetaan, mistä tosiasiassa on kyse:

Se, että asuntoihin Kalliossa kohdistuu ylikysyntää, ei tarkoita, että kaikki tai enemmistö haluaisi asua Kalliossa. Se tarkoittaa vain, että Kalliota tarvitaan lisää.

Mikko Särelä myös kirjoitti taannoin blogissaan:

Ja täsmennetään vielä sen verran, että kaikkien ei tietenkään tarvitse asua tiiviissä kaupungissa. Moni haluaa asua lähiössä ja hyvä niin. Nyt on kyse siitä, että meillä on rakennettu pelkkiä lähiöitä viimeiset 50 vuotta ja meillä on ihan liian vähän tiivistä kaupunkia – verrattuna siihen kuinka moni sellaisessa haluaa asua.

Näissä kahdessa lainauksessa homman ydin oikeastaan onkin kiteytettynä. Kyllä Suomessa lähiöitä ja väljyyttä riittää, mutta tiivistä kantakaupunkia ei läheskään niin paljoa kuin kysyntää olisi. Tulee siis rakentaa lisää kaupunkia. Juuri tätä uudella yleiskaavalla myös tavoitellaan.

Monesti tiivistämistä vastustetaan myös sillä, että se tuhoaa viheralueet. Oikeastaan asia on päinvastoin, sillä tiivis rakentaminen mahdollistaa paremmat viheralueet.

Suomalaisen lähiön ongelma on, että se on liian väljää sekä palveluiden että kunnollisten viheralueiden kannalta. Tiiviit keskittymät mahdollistavat rakenteen, jota voisi verrata Keski-Eurooppalaisiin kyliin: kylässä talot ovat tiivisti seinä seinää vasten, mutta niiden ympärillä on todellista luontoa.

Kaupunkia

Helsingin seudulle odotetaan muuttavan yli 400 000 uutta asukasta tulevina vuosikymmeninä. Aikaisemmin nämä olisi sijoitettu pitkin kehyskuntia, mutta tämä olisi paitsi kallista ja luonnolle tuhoisaa, niin yhä useampi myös haluaa asua tiiviissä kaupungissa, siellä missä on elämää ja palveluita.

Tähän haasteeseen Helsingin uudelle yleiskaavalla pyritään vastaamaan. Esimerkiksi Kehä 1:n sisäpuolella olevat moottoritiet on tarkoitus muuttaa bulevardeiksi ja saada näin tilaa jopa 80 000 asukkaalle.

Aalto-yliopiston professori Marko Terviö kirjoittaa, kuinka Helsingin uusi yleiskaava saattaakin olla vuoden tärkein talouspoliittinen päätös Suomessa. Tarvitsemme yhden kansainvälisen mittapuun kaupungin.