Nykyinen eduskunta tulee päättämään Yleisradion rahoitusmallista. Päätöksiä saattaa tulla jo ensi talven aikana. Nykyisestä TV-lupajärjestelmästä halutaan eroon ja vaihtoehtoina on tarjottu muun muassa mediamaksua, rahoitusta verorahoilla tai maksukorttijärjestelmää. 

Minua on aina häirinnyt, että keskustelu pyörii vain sen ympärillä, miten rahat pitäisi kerätä. Voitaisiinko ensin käydä kriittinen keskustelu Ylen tehtävästä ja päivittää se vastaamaan 2010-luvun tarpeita? 

Yle pyörii nyt yli 400 miljoonan euron budjetilla, sillä on neljä TV-kanavaa ja vielä enemmän tarjontaa radiossa. Lisäksi on suhteellisen kattavat nettipalvelut, jotka erityisesti ovat hiertäneet kaupallisia toimijoita. Mielestäni tässä on Suomen kokoiseen maahan aivan liian iso paketti.

On totta, että Ylen tehtävän määrittäminen ei ole helppoa. Puhutaan sellaisista abstrakteista asioista kuten “sivistyksen ja kulttuurin kehittäminen”. Lähtökohtaisesti Ylen pitäisi vain pyrkiä täydentämään mediatarjontaa siellä, missä se ei ole kaupallisesti kannattavaa. Ylen pitäisi kyetä reagoimaan kaupallisen puolen muutoksiin – voihan olla, että jostakin aiheesta tulee kaupallisesti kiinnostavaa ajan kuluessa.

Oli aika, jolloin TV:stä ei näkynyt kuin Ylen kanavat, Neuvostoliitto oli naapurissa ja internetistä ei ollut kukaan vielä kuullutkaan. Mutta nykyisin tilanne on aivan toinen ja mediaa on tarjolla enemmän kuin kukaan pystyy kuluttamaan. Myös sellaista mediaa, jota Ylen ei tarvitsisi enää tarjota. 

Ehkä eniten tarjontaa tulisi karsia viihteen saralla. Tarkoitan tällä erityisesti urheilua, musiikkia, elokuvia sekä TV-sarjoja. Onko mitään kaupallisempaa kuin huippu-urheilu? Urheilu, jos mikä, kuuluu kaupalliselle puolelle. Tarvitseeko julkisen palvelun todella soittaa Rihannaa, kuten Ylex tekee?

Sitten niistä rahoitusmalleista. On selvää, että television omistamiseen sidottu TV-lupa ei ole nykypäivää. En ole itse omistanut televisiota sitten vuoden 2007 digisiirtymän, mutta myönnän käyttäväni silloin tällöin Ylen palveluita. 

Edellinen hallitus ehdotti kaikilta kotitalouksilta perittävää, samansuuruista mediamaksua. Jos asut yksin, niin maksat koko summan, jos teitä on useampi, niin voitte jakaa summan. Onpa reilua – onneksi Suvi Lindén perääntyi tässä asiassa. 

Rahoitus on valtion budjetista olisi yksinkertaisin malli. Miksi Yle pitäisi rahoittaa eri tavalla kuin muut julkiset palvelut? Rikkaat maksaisivat enemmän ja köyhät vähemmän – luulisi kelpaavan vasemmistollekin.

Budjettirahoitusta on kritisoitu siitä, että tällöin Ylen riippumattomuus vaarantuisi. Mutta onko YLE muka riippumaton? Onko silkkaa sattumaa, että 40 vuotta putkeen puljun johtaja nyt vain sattui olemaan aina samasta puolueesta, SDP:stä? On myös hyvä muistaa, että eduskunta päättää YLE:n rahoituksesta jo nyt. Kun Yle ilmoitti aikeista karsia lähetysaikoja maakunnissa, niin Keskustan Timo Kalli kiirehti uhkaamaan rahoituksen vähentämisellä. Kuulostaako siltä, että Yle olisi politiikasta riippumaton? Ei minustakaan.

Yle on tarpeellinen minun ja Suomen kansan enemmistön mielestä, mutta puolen miljardin mediatalona se on liian iso Suomen kokoiseen maahan. Valitettavasti Ylen tehtävästä ja rahoituksen tasosta ei tälläkään kertaa ole syntymässä analyyttista keskustelua, vaan keskustelu tulee jälleen pyörimään erilaisten maksutapojen ympärillä.