Espoolaisen Remedyn edellisestä Max Payne 2 -pelistä ehti kulua peräti seitsemän vuotta, mutta viimein heidän uusin pelinsä Alan Wake on täällä. Varttuneempaan makuun tehty peli on yksi kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista viihdejulkaisuista. Peliin kohdistuu kovat odotukset, jotka se monilta osin onnistuu täyttämään.

Alan_Wake_009

Vähäänkään pelialaa seuranneet tuntevat Alan Waken juonen lähtöasetelmat, joten en ala sitä tässä kertaamaan. Videopeliksi kyseessä on varsin moniulotteinen ja erilaisia tulkintoja mahdollistava tarina, joka erottuu massasta. Itseäni juoni ei kuitenkaan temmannut mukaansa vastaavalla otteella kuin esimerkiksi Mass Effectin eeppinen scifi. 

Remedy käytti ruhtinaallisesti lähes vuoden pelkästään pelin viimeistelyyn, mikä huokuu kaikesta, sillä niin tarkkaan mietityltä kaikki tuntuu. Pelin rytmitys on nappisuoritus, pelimaailma on täynnä yksityiskohtia ja tarina soljuu eteenpäin koko reilun 10 tunnin mittansa. Mielestäni peli on sopivan mittainen, mutta varmasti Dragon Agen kuuden tunnin copy-paste -luolastoja rakastavat tuntevat pelin liian lyhyeksi.

Minut suorastaan yllätti, miten tyydyttävää taisteleminen on Alan Wakessa. Vihollisista täytyy polttaa pimeys pois taskulampulla ennen kuin ne ovat haavoittuvaisia ampumiselle. Viholliset tulevat kimppuun agressiivisesti ja yleensä isommalla joukolla, jolloin taisteluissa joutuu olemaan aina varpaillaan. Valosoihtujen kanssa voi luoda itselleen hetkeksi tilaa, esimerkiksi aseen vaihtamisen ajaksi. Taistelun toimivuutta on vaikea selittää, mutta käytännössä systeemi tuo taisteluun sopivasti syvyyttä, eikä se missään vaiheessa tuntunut puuduttavalta. Lisäksi taisteleminen tuntuu - ja varsinkin näyttää - erilaiselta kuin muissa peleissä.

Remedy toi Max Paynen myötä peleihin Matrixista tutut ajan hidastukset, joita Alan Wakessakin käytetään hyvällä maulla. Onnistuneen väistöliikkeen myötä aika hidastuu - palkitseva efekti, johon en kyllästy ikinä. Kun ensimmäisen kerran vihollisjoukon piiritettyä sytytin valosoihdun ja kamera lähti hidastettuna pyörähtämään 360 astetta, oli cool factor ns. tapissaan.

Aivan erityisesti täytyy mainita pelin erinomaisesti tuotettu äänimaailma ja Petri "Lowland" Alangon säveltämä upea soundtrack. Tuulen ujellus metsässä, rasahdukset kenkien alla ja vihollisten häiriintyneet huutelut ovat ydinosassa riipivän tunnelman luomisessa. Autojen äänet ovat pieni kauneusvirhe, sillä muuten Alan Waken äänipuoli on parasta, mitä peleissä on tullut vastaan tähän mennessä. 

Alan_Wake_011

Suurimpia puutteita pelissä ovat liian yksinkertaiset ongelmanratkaisukohdat ja pelillisesti vähän irrallisiksi jäävät päiväosuudet, joissa monesti ainoa tehtävä oli kävellä jonkun tarinoita kertovan hahmon perässä. Oivaltammat puzzlet, kenties Half-Lifen tyyliin, olisivat tuoneet peliin lisää vaihtelua.

Miinukseksi voi laskea myös ikimuistoisten kohtauksien tai juonenkäänteiden puuttumisen. Pelissä on kyllä paljon näyttäviä kohtauksia, mutta ei mitään sellaista, joka erityisesti jäisi pelin jälkeen mieleen - kuten esimerkiksi ensimmäisen Modern Warfaren ydinräjähdys tai Prypjatissa hiipiminen. 

Puutteistaan huolimatta peli on vahva ja viimeistelty kokonaisuus, jonka jokaisesta osa-alue on tehty hyvällä tyylitajulla. Alan Wake on mainio johdatus mysteeriseen maailmaan, jossa on vielä paljon avoimia kysymyksiä. Toivotaan, että pelin myyntiluvut tulevat mahdollistamaan jatko-osan tekemisen.